noi maailmalta Suomeen saapuneet käpykaartilaiset takaisin isiensä maita rakentamaan? Suomenko pitää elättää noita aikuisia miehiä ? Kyllä isät ja isäimme isät kääntyisivät haidoissaan kun näkisivät minkä eteen taistelivat meille maan nimeltä Suomi.
Milloinkahan saadaan
Anonyymi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ainoat kunniakansalaiset ovat juuri nuo miehet jotka ovat olleet taisteluissa meidän isänmaamme puolesta. Samoin lotat ja siviilit jotka monin tavoin osallistuivat Suomen vapauteen !
Epäisänmaalliset koronanlevityskulkueet haluavat kampittaa Suomen eduksi elämänsä antaneet Sotaveteraanit ja vanhukset
Epäisänmaalliset koronanlevityskulkueet haluavat kampittaa Suomen parhaaksi elämänsä antaneet Sotaveteraanit ja vanhukset. Järjestävät koronanlevityskukkueitaan ja huutavat, "minulla on perustuslaillinen oikeus". "Se on vain nuhaa" "Kuolee niitä ihmisiä muutenkin" "Olisivat kuitenkin kuolleet muutaman vuoden sisään" "Heidän elämänsä on jo eletty"
Minusta on hyvin epäreilua kampittaa ihminen elämänsä loppusuoralla. Hän joka on koko ikänsä tehnyt työtä rakentaakseen lapsilleen paremman tulevaisuuden ja Suomesta paremman maan asua. Antanut jopa parhaat vuotensa puolustaessaan Suomea sodassa. Salaliittoteorikko: Kuolee niitä ihmisiä muutenkin. "Olisivat kuitenkin kuolleet muutaman vuoden sisään" "Heidän elämänsä on jo eletty"
Häpeällistä! Epäisänmaallista!
Nyt tarvitaan jämäkämpää johtajaa Suomeen ja kaikki "loismaahantunkeutuneet" palautettava välittömästi omille mailleen.
Turvapaikka on määräaikainen ,eikä elinikäinen loisimispaikka.
Poistamme näiltä ihmisarvon
Naiset pitäisi sulkea
Miksi?