Lassi Koskelan v. 1993 näkemä uni ydinvoimalaonnettomuudesta Suomessa

Lassi Koskelan v. 1993 näkemä uni ydinvoimalaonnettomuudesta Suomessa

Alussa olin jonkin liimakoneen sisällä, jossa oli kova myrkyllinen käry, mikä symboloi sitä ydinsäteilyä ja saastetta, joka syntyy, kun ydinreaktori lämpiää ja sulaa.

Pääsin sitten ulos sieltä liimauskoneesta ja heittäydyin heti lattialle rukoilemaan. Monet muut ihmiset rukoilivat myös.

Sitten olin jo onnettomuuspaikalla, ja seuraavaksi minulle näytettiin mittareita, joiden viisarit laskivat. Sanoin, että ne laskivat sen vuoksi kun rukoiltiin, mutta minua ei uskottu.

Ihmisiä kannettiin paareilla ja vietiin sairaalaan. Siihen päätyi uni.

Kehotus: jos kuulet tästä onnettomuudesta, niin rukoile kuin Elia. Venäjältä on tullut tieto, että kun Tshernobylissä tapahtui onnettomuus, niin todettiin, ettei uskovissa ollut säteilyä.

Nyt on mustan hevosen aika (Sak. 6). Tämä kansa tullaan nöyryyttämään perusteellisesti ja sitten sille kelpaa evankeliumi. Tulee monta ruoskan iskua, mutta sitten tulee hyvät ajat, valkea hevonen ja siunauksen sateet (Sak.6).

Koen hengessä, että sen ydinvoimalaonnettomuuden tuottaa joku tahallaan.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi olla myös ydinlaskeuma Venäjältä, kun ja jos käytetään ydinaseita ydinsodassa.

    • Anonyymi

      "jossa oli kova myrkyllinen käry, mikä symboloi sitä ydinsäteilyä ja saastetta"

      Ja millä perusteella tämä muka symboloi ydinsäteilyä? Säteily on hajutonta ja mautonta, eikä sitä voi havaita ilman apuvälineitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      74
      5009
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      15
      3398
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      24
      2700
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      57
      1747
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1576
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1346
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1342
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      232
      1213
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      71
      1025
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      54
      912
    Aihe