Saarikon toiminta hallituksen puoliväliriihessä on tragikoomista teatteria, joka pilaa koko puolueen maineen. Saarikko kiistelee kansakunnan ja koko maailman koronakriisiaikana vuoden 2023 hypoteettisista talouslinjauksista. Tuohon mennessä maailma ehtii moneen kertaan muuttua. Nyt ei olisi tällaisen kiistelyn aika. Saarikolta puuttuu kokonaan tilannetaju. Tätä ja ensi vuotta koskevista linjauksista ei Matti Vanhasen mukaan ole erimielisyyttä. Kansa arvostaa vastuunkantajia ja keskusta ei niihin nyt kuulu järjestäessään hallituskriisin keskellä koronakriisiä. Se koskettaa yhä ihmisiä voimakkaammin kuin parin vuoden päähän ulottuvat hypoteettiset talouspolitiikan kulmakertoimet. Niihin ehditään palata moneen kertaan.
Saarikko pilaa koko puolueemme maineen!
Anonyymi
151130
3Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 151
Vanhimmat
Onko Saarikko itse noin tyhmä vai toimiiko hän jonkun/joidenkin marionettina? Ja miksi puolueen kokous piti järjestää keskellä puoliväliriihtä, jonka aikataulu oli tiedossa? Haiskahtaa huonolta teatteriesitykseltä.
Saarikko on vain niin tyhmä. Jos EU:n tukipakettikin äänestetään nurin, maaseudulta jää se puoli miljardia saamatta.
Voiko enää tyhmempi olla kuin Saarikko. Ja minkä maineen Suomi saa. Saarikko on niittaamassa viimeisiä nauloja kepun arkkuun. Hurratkaa kepulaiset nyt!!!
Sipilä taas taustalla kuten Kulmuninkin. Hohhoijaa, kepulaiset, siitäs saatte, mitä tilaatte.
Homo-ossin ja Kouvolan roikkumattoman kunnallisvaaliehdokkaan poliittinen kannanotto;-)))) Inkeroisissa tunnetaan viiden äänen ossina;-))))))
Sitähän se on ollut alusta asti, keskustan teatteria eikä Ohisalon kuitti Saarikon mandaatin puutteesta ollut vitsi vaan fakta keskustan johdon ollessa ihan muilla kuin puh.johtajalla. Toisin oli Sipilän aikana joka jo oppositiossa teki mitä huvitti puoluetta kuulematta.
Kulmuni ei ollut Sipilän juoksupoikia kuten Saarikko joka on tunnetusti Sipilän miehiä. Terhokin olisi ollut samanlainen kulissijohtaja valituksi tullessaan Soinin jatkaessa puolueen todellisena johtajana. Sipilällä tänä päivänäkin enemmän valtaa puolueessa sisäpiiriläisineen kuin Saarikolla.
Onko Sipilä Saarikon taustapiru? Vai onko siinä isompikin ryhmä juonimassa? Puolue-eliitti on joka tapauksessa irti kansasta. Keskustan kannattajat haluavat, että tämä sirkus loppuu ja palataan tekemään hyvää hallitusyhteistyötä.
Jos Terho olisi valittu persujen puheenjohtajaksi, olisi Soini todellakin toiminut puolujeen todellisena johtajana.
Mutta kun Terhoa ei valittu, ei Persuilla ole nyt todellista johtajaakaan.
Onko Turvemuija huonoin ministeri ikinä vai pelkästään huonoin kulttuuriministeri ikinä?
molempia, harvemmin Suomessa ollut yhdistetty turve- ja kulttuuriministeri. kohta perustetaan varmaan turvekulttuuriministeriö ja valtion turvetarkastusvirasto ja turveristipölytystupaillat valtaavat koko maan
Turvonnut turvemuija. Kepu kuihtuu pienpuolueeksi.
Paita korosti ainakin hänen mauttomuuttaan
Kukaan ei ole Saarikkoa opastanut, kuinka pukeudutaan. Ei voi ottaa oppia pääministeristäkään kun on kaksi niin erilaista vartta naisilla.
Kerätään kolehti, että Saarikko pääsee pukeutumiskurssille. Eilen mustaan pukeutunut Saarikko paljasti housuissa paksun ja pullea takamuksensa. Missä vika? Pikkutakki olisi voinut olla oikean kokoinen, ei liian pieni.. Lihavalle ja lyhyen läntällekin löytyy vaatteita, mitkä ei näytä päällä kutistuneilta.
Mutta kyllä tekstiä tulee..
Koulukiusaaja ei ole vieläkään lopettanut sitä tyyliään jota on läpi elämänsä harjoittanut. Yhteistyökyvytön ja hyökkäysmeininki, sillä saa Kepun kannatuksen alamäkiluisuun.
Onko tulevaisuus EU kommunismi, Pahalta näyttää jäljet
Nyt ei ole riidan eikä hallituskriisin aika. Saarikko toimii vastuuttomasti. Saarikko myös haluaa maksattaa koronakriisin työttömillä, mikä ei ole moraalisesti oikein.
Löytyykö keskustasta enää asiantuntevia ja vastuullisia poliitikkoja? Jotenkin tuntuu epätoivoiselta. Matti Vanhanen on ”viimeisiä mohikaaneja”.
E.P:a mukaillen: ei niitä ole ikinä ollut kepussa ryhmäksi asti - tyhmiksi kyllä
Vanhanen perusteli hyvin miksi ei edes vie hallitukselle esitystä turpeen veronkorotuksista mutta sitten tuli viestiä ylempää ja seuraavassa hetkessä oli turpeen alasajon nopeuttamisen suurimpia puolestapuhujia. Kertoo keskustan tilasta itseasiassa ihan kaiken kehysriihikriisinkin ollessa samojen tahojen käsikirjoittama.
Sipilä joko potki tai sai lähtemään keskustasta niin paljon varteenotettavia kepulaisia ettei keskustalla ole koskaan ollut niin heikkoa jengiä kuin mitä sillä tällä hetkellä on. Kun Kurviset, Kulmunit, Kärnät jne. alkaa olemaan puolueen parasta antia niin eiköhän se kerro jo jotain tilasta mihin uskonmiehet ovat puolueen ajaneet? Jos Saarikon johdollakin hommat jatkaa kusemistaan ei ole enää edes mitään varteenotettavaa vaihtoehtoa korvaajaksi. Kortit on aika lailla pelattu ihan määrissä että piti aiheuttaa hallituskriisi vihreiden apupuolueen leimasta eroon pääsemiseksi.
Matti Vanhanen uneksii jo Ruususen unta. Hänen mielipiteensä ovat aikansa eläneitä. Aika jäädä eläkkeelle!
Matti Vanhanen on Suomen Keskustan ainoa valtiomiestason poliitikko. Kun hän lähtee hallituksesta, keskustan ryhmä jää tuuliajolle.
Onko Saarikko Suomen Yrittäjien ja EK:n sätkynukke? Jos on, tavalliset suomalaiset jättävät Keskustan. Muutaman keskustalaiseksi tekeytyvän yrittäjän ja maataloudenharjoittajan äänillä ei pitkälle pötkitä.
ei yllä sinne asti että edellämainitut asianomaista hyppyttäisi alemman portaan juoksupoika
Saarikko ei toimi vain oman tahtonsa varassa. Jos hallitus hajoaa katoaa myös maakunta-uudistus. Siihen ei keskustakaan pyri. Näytelmä etenee käsikirjoituksen mukaan missä saadaan sovinto ja kasvot ovat säilyneet myös tulevaa oikeistohallitusta varten. Kahdessa vuodessa tapahtuu taas yllätyksiä suosiossa koska suuri enemmistö aina odottaa enemmän kuin saa. Silti kokkareiden ja perussuomalaisten räksytys tuntuu typerältä ja kevyeltä.
"tulevaa oikeistohallitusta varten"
Sitä saavat lestakepulit sitten odottaakin ja kauan.
eihän se keskusta ole missään nimessä hallitusta kaatamassa kunhan uhoaa taas. Ihan sama vaikka miten vesitettyyn kompromissiin joutuvat tyytymään voittajiksi julistautuvat käsikirjoituksen mukaisesti. Marini käveli paljon tyynempänä neuvotteluista pihalle kuin selvästi hermostunut Saarikko. Tarkoittaa sitä, että Marini on ollut paljon kovempi luu purtavaksi kuin mitä keskusta odotti.
Kompromissia pukkaa hallituksen jatkaessa hyvin tulehtuneissa väleissä mistä kiitos keskustalle. Ymmärrettävää toki ja odotettua sen verran kauan ovat olleet vihreiden apupuolue. Leima mistä eroon pääsemiseksi koko sirkuksen pystyyn pistivät.
Hallituksen hajoamisen myötä menisi koko sote, ei pelkästään maakunnat. Suomen ikääntyvä väestö tarvitsee kipeästi sote-ratkaisun, mutta ilman pörriäisiä ja veroparatiiseja.
Saarikon pitäisi tajuta että sipilän ohjeilla ei pikälle pötkitä. Kokoomuksen myyrä saa vain persujen kannatuksen nousuun.
aivan, juurikin näin tapahtuu, eikä kukaan viitti emakko-raukalle kertoa totuutta. mahtaa sitten harmittaa kun tajuaa, mitä on aiheuttamassa
Hyvin on patojen äärellä viihdytty. Painoa on mutta ei järkeä
Saarikko vaatii varmaan seuraavaksi 3 uutta maakuntaa ja maakuntavaaleja jo kesäkuulle, sekä välitöntä ja roimaa maakuntaveron korotusta kaikille ei-oikeistolaisille. jos vasemmisto ei älyä suostua, niin kertoo sipilälle ja häkämiehelle, jotka antaa possumunkkeja, että saparo taas vipattaa ja puhetta tulee suu kermavaahdossa.
Työttömät vihervasurit esittämässä keskustalaisia!
Hah hah. Yrittäkää vähän paremmin. Nyt on niin huonoa esitystä, että hävettää teidän laiskamatojen puolesta.
sinä se jaksat sivupersoonillesi päätä aukoa...Vuoden jokaisena päivänä lähes kellon ympäri valtavan usealla s24palstalla.
Maataloustuki on kaksinkertainen maatalouden arvonlisään verrattuna. Kukahan se tukiloinen on? Samoin turvetta ei ilman tukea ole kyetty tuottamaan. Ja kepukunnat ovat täysin tukien varassa. Ja kuinka moni kepuloisen firma on saanut Lintilältä korona- ja muita tukia.
Saarikko vastaa tässä hallituksessa kolme muuta ministeriä, siis sivusuunnassa ja painossa.
Saarikon toiminta on vastuutonta puoluetta kohtaan. Palkansaajat kaikkoavat puolueesta viimeistä henkilöä myöten. Tai ehkä puoluetoimiston virkailijat jäävät jäljelle.
No nyt vihdoinkin joku kepulainenkin tajusi Saarikon idioottimaisen Sipilä-kieroilun mahdottomuuden ja tuhoisuuden. Anttila rehellisenä, mutta liian myöhään.
https://www.verkkouutiset.fi/keskustaveteraani-kehysriihessa-tehtiin-virhe-ja-epaonnistuttiin/#cf535db5
Päinvastoin! Saarikko saa keskustan nousuun, kun lähtis lätkimään punikkihallituksesta, joka vie suomen suohon.
Milloinhan nähdään päivä minä sinä vaivautuisit lukemaan linkittämäsi lehtiartikkelit?
se edellyttäisi sopivan lääkityksen löytymistä. Ei tämä tapaus (folihattu) muuten ymmärrä esim. lukemaansa.
Ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen lehtiartikkeli jonka sisällön (Anttila arvostelee Marinia Vanhasen potkimisesta neuvotteluista pihalle) korvaa omalla mielikuvituksen tuotteellaan (Anttila haukkui Saarikon).
Anttila edelleen ainoa joka saa seuraamuksitta arvostella keskustaa jostain syystä? Ei tosin siihen tällä kertaa syyllitynyt päinvastoin toistaa vain samaa virttä kuin muutkin kohteena Marini. Temppu jolla keskustan suunnittelema hallituskriisi yritetään laittaa Marinin piikkiin.
Paavoakin juksasivat. Paavo ei kyllä pipi-Sipilän kaveri enää oo!
Ei tuta tarvitse yrittää Ainoa pääministeri joka on pystynyt moisen velan saamaan aikaiseksi, On siinä jälkipolvilla maksamista ja lisäksi siitä seuraa vielä koronnousu
Saarikolla taitaa olla "ne vuodet". meneillään. Mieliala vaihtelut on sen verran suuria ettei taida olla ihan terveen kirjoissa. ?
Jospa kaikilla on? Hiivan, kuivuuden ja veren iskettyä yhteen ei jälki ole kaunista.
Huonoa keskustan mainetta ei voi enää pilata, korkeintaan pidentää.
Joko viimeinkin ne viimeisetkin uskovat, että Kepu pettää aina ... hanskat tipahtaa heti, kun pitäisi pystyä tekemään koko Suomen ja kaikkien kansalaisten parhaaksi politiikkaa.
Turvetukiaiset ja saastuttava turpeenpoltto tärkeintä.
ei tuossa ole kyse tukiaisista sen enempää kuin turpeestakaan vaan vain ja ainoastaan keskustan kannatuksesta. Huonosti näytelty ja käsikirjoitetty näytelmä eroon pääsemiseksi vihreiden apupuolue leimasta.
Ei turpeen poltto vaan nosto, Toisekseen turve on sovittu varapolttoaineeksi, Mieluuminko kivihiiltä ulkomailta velkarahalla
Tuommonen porukka jätettävä äänestämättä yhtään mihinkään.
Saarikko kokeilee persutaktiikkaa, josko saisi persuille menetetyt kannattajat takaisin.
Saarikosta tuli keskustan lopullinen haudankaivaja.
Siihenhän kokoomuslainen sipilä on pyrkinyt kymmen vuotta
Huono taktiikka. Persut ovat aina persumpia. Nyt keskusta menettää täysipäisiä palkansaaja- ja eläkeläisäänestäjiä, jotka kannattavat vastuullisia puolueita.
niin kävi kun lestaa seurattiin, sipilä on kova nilkki nikkaroimaan politiikkaa piilostakin.
"Keskustan tappaja" (keskustalaisten itsensä Sipilälle antama lempinimi ei minun) sisäpiiriläisineen jatkaa puolueen todellisina johtajina. Kaikki muut Saarikkoa myötä pelkkiä edellisten juoksupoikia ja -tyttöjä. Jopa Vanhanenkin mikä vetää ihan hiljaiseksi..
Vituttaa oikeasti, että uusi puh.johtaja lähti sen saakelin tuhoajan toimintaan mukaan ja saa puolueen tuhottua lopullisesti.
vaatii suuren poliitikon, että pystyy tuhoamaan ennen niin kunniakkaan puolueen, tosin sipilä-ketkun käskystä
Sipilän lemppari Kulmunin korvaajaksi ja päinvastoin Saarikko suuri Sipilän ihailija. Nuole tai kuole noin noiden uskonmiesten kanssa peliä nimeltä politiikka pelataan. Astu varpaille niin varmasti hoitokokoustajat kostaa olit oma tai et.
ei vaan vaatii sen, että politiikkaan yhdistetään uskonto ja henkilöpalvonta. Näitä uskonjohtajia kun ei potkita johtopaikoilta pihalle edes siinä vaiheessa kun ovat tuhoamassa koko puolueen. Bisnekset näille uskonmiehille tärkeämpiä kuin puolue jonka nimissä bisneksiään ajavat.
Tuo nyt on ilmiselvästi vihreäpunakin puhetta suoraan pyllystä, miten se nyt noin pääsi tulemaan, on vakava tilanne. Sanna Marin on törssännyt enemmänkin, kuin valtion rahat hurmitellut, velkaa piltkäti toistasataa miljardia ja Norjalla ei mitää on vain rahaa tuhansia miljardeja, pienempi maa. Ymmärrettökös te, Suomessa vaan ajetaan tuotantoa alas ja yrittäjät tekevät itsemurhia, 8 turvealan yrittäjääkin tehnyt itsemurhan. Kyllä jostakin Natalnyitä pidetää huolta ja puhetta, Suomi vihollisesta, niinhän Leninistäkin, Suomen tuhoajasta.
Ihmiset näkevät nälkää ja kurjuutta, 350000 työtöntä ja lisää tulee räjähdysmäisesti, kuikahan moni noistakin tekee itsemurhan, tuhannet.
Ei vasemmisto pysty luomaan tuottavia töpaikkoja, ei todellakaan.
Sanna äksyilee vaan , ei viruksen leviämistä voida estää, eikä ole tarkoituskaan.
Eivät vasemmistolaiset pysty todellakaan hoitamaan coronaa, pahentavat vaan tosiaan ja pitkittävät.Saavutettua etuisuutta, kun ei voida poistaa.
Kyllä tämä kaikki on hallituksen ratkaistava.
Kenkää vaan persukkeelle...ha.....haaaaa....
Terv. Tytti Yli Viikari
Ei kepulla taida juuri parempia mannekiineja olla. Palstan OCD:n rumaa naamaa ei kukaan halua vaalijulisteisiin, ja Karpelakin jo rupsahti.
Jospa se Berneri lähtisi taas edustamaan keskustaa? En vain tiedä mistä Sipilä löytää tarpeeksi korkean viran kuin ministerin pestin jonka asianomainen vei kepukonkareiden nenän edestä ilman päivääkään keskustassa sitä ennen?
Minä olen kaupunkilainen korkeakoulutettu palkansaaja, jolla on juuret maalla. Olen lähes aina äänestänyt keskustaa. Nyt alkaa usko loppua. Suomi elää koronakriisiä ja nyt pitäisi osata asettaa prioriteetit kohdilleen. Nyt ei ole veneen keikuttamisen aika. Olen erittäin pettynyt Saarikkoon. Isänmaata ja sen taloutta ei pikkupolitikoinnilla ja työttömien kurjistamisella rakenneta. Saarikolla ovat sekä talousopit että moraali hukassa.
Mitä sinä Saarikko haukut joka on vain juoksupoika joka tekee mitä isot pojat käskee?
Kuntavaalit painaa päälle erinomainen ajankohta siis luoda hallituskriisi tyhjästä oman kiloven kiillottamiseksi tyhmäkö sinä olet?
ilman kuntavaalien siirtoa kepu ei olisi pistänyt esitystään pystyyn päinvastoin riihi olisi jo taputeltu aikoja sitten. Tilaisuus tekee varkaan.
Kuka ajaa tätä laivaa kariile, Taitaa heilua vasemmalta.
Kukahan sitä vaaliropakantaa tekee ? Katso peiliin
Sipilä se on vatuloimassa takapiruna tässäkin sopassa. Eikö tuota s.... tanan sekopäätä saada nyt aisoihin millään.
En olisi koskaan arvannut, että puheenjohtaja Saarikko aleni sipilän kyykytyspolitiikkaan,
minunkin keskustalaisuuteni loppui tänään
Minä ja 16 muuta tapaamaani ylistetään yhä enemmän Saarikkoa. Johan se kepu tuli järkiinsä ja lopetti toisten eväitten syönnin punikkien kanssa.
No onneksi sinulla on niin paljon sivupersoonia että muutaman niistä on kepulla vara menettää.
Tämän näytöksen jälkeen palkansaajat eivät enää äänestä keskustaa. Maaseudulla asuvatkin huomaavat keskustan palkansaajavihamielisyyden. Maanviljelijöistä osa äänestää kokoomusta ja persuja. Yrittäjistä jotkut ovat äänestävinään keskustaa, todellisuudessa harva. Kannattajapohja supistuu kuin pyy maailmanlopun edellä ja moraaliton pikkupolitikointi jouduttaa sitä.
Hesarin mielipideosastolta hyvä juttu:
Keskusta yrittää profiloitua talouspuolueena, vaikka juuri Keskustan vaatimuksesta on lisätty erilaisia velkarahalla tapahtuvia tukiaisia. Viimeisimpänä Vanhasen ehdotus 10 miljardin lisävelan ottamisesta yritystukia varten.
Jospa siis peruutaan Keskustan emännille laadittu kotihoidontuki, keskustan vaatimat yritystuet, peritään takaisin Lintilän holtittomasti lahjoittamat miljardit, lopetetaan kepulaisten listaamattomien yritysten verorälssi... Saadaan varmasti v. 2023 budjetti jopa pienemmäksi kuin Keskusta vaatii. Ei tarvitse lähteä kepulaiseen tapaan jälleen kerran kiristämään työttömän elämää.
Hallituksessa istuvan keskustan oppositiopolitiikka on sen verran törkeää, että Kokoomuksena miettisin moneen kertaan voiko Keskustaan luottaa lainkaan. Viimeksihän Sipilä kaatoi hallituksensa vain kasvattaakseen Keskustan kannatusta.
Maajussille 100.000 e joka vuosi EU-avustusta.
Työttömille ja köyhille ei mitään.
Kepuli linja, joka ei toimi kaupungeissa.
Maataloustuki on kaksinkertainen maatalouden arvonlisään verrattuna. Siis maajussi (tukijussi) saa tukea kaksi kertaa tuottamansa tuotannon verran!! Ja nämä piirit ovat viemässä työttömältä työttömyyskorvauksen. Huh, huh!!
keskustalaista tasa-arvoa ja alkiolaisuutta
Kepu on unohtanut alkiolaisuuden. Tahdin määräävät Suomen Yrittäjät, EK ja MTK.
sipilä yrittää nyt kaataa jo kolmatta hallitusta, missä itse mukana, aikamoinen ennätys olisi moinen ja kuvastaa hyvin miehen luotettavuutta ja lojaaliutta Suomen poliittista järjestelmää kohtaan - ei jatkoon vaaleissa yhtään tommosta kieroilijaa enää !!!
Maajussin tuottamalla ruuallahan se ekokipinäkin "syttyy" viisauksiaan latelemaan.
Ihan samaa mieltä näillä tosi suuri rooli kaikessa
kun pääministeri kaataa hallituksen hetkeä ennen kuin perustuslakivaliokunta on marssimassa kameroiden eteen kertomaan kuinka hallitus tulee kaatumaan ei ole kyse kannatuksen kasvattamisesta vaan pyrkimyksestä pelastaa mikä pelastettavissa on. Sama juttu kuin Soinin tapauksessa jolla oli kaksi vaihtoehtoa sille, miten siirtyy politiikan huipulta syrjään politiikasta. Joko huipulta tai pohjalle pudonneena kaiken menettäneenä. Jostain kumman syystä valitsi ensimmäisenä mainitun vaihtoehdon vaikka sen hintana oli kaiken sen tuhoamisen minkä rakentamiseen elämänsä omisti. Vieläkin heittelee katkeria kuitteja Halla-ahon suuntaan ilman kykyä katsoa peiliin mutta sitä se narsismi teettää.
Kepu sanoi alkiolle hei hei het kun Sipilästä tuli puolueen pj oppositiossa. Pekkariset, Väyryset yms. alkiolaiset sai tehdä tilaa mm. Bernerille viimeismpänä tempauksena hallituskriisi tyhjästä kannatuksen nostamiseksi ilman että edelleenkää puututaan keskustan sen ainoaan ongelmaan eli puoluejohtoon mikä on keskustan tuhon aikaansaaja.
Millehän maalle hän toimii?
Mitta tuli nyt täyteen ja loppui kepun äänestäminen. Siirryn Perussuomalaisiin!
Oletko natsipersu vai vasarapersu, vai molempia.
Taitaa punikeilla pelottelu olla se päämäärä. Ulos höpöhöpö hallituksesta.
Sama asia eli persuista pihalle potkittu natsi mutta mihinkäs sinä unohdit mm. antipersusivupersoonasi tai esim. antifasivupersoonasi kaappinatsi antipersu?
ajattelit sitten ***** ******* poistaa viestin missä sinuna kutsuttiin sanalla se sen sijaan että olisi mainittu nimesi tai edes jokin nimimerkeistäsi?
Onhan se naurettavaa, että Saarikko vetoaa ja vaatii tiukasti että noudatetaan hallitusohjelmaa. Tilanne on muuttunut täysin toiseksi koronan takia ja nyt pitäisi luovia jotenkin siitä eroon ilman järkyttäviä vahinkoja ja tappioita.
Velkaa on pakko ottaa ja niin tekee ihan jokainen maa, koska sillä tuetaan yrityksiä ja yhteiskunnan työpaikkoja monella sektorilla, muuten iskee suurtyöttömyys ja iso lama ja kuka sen sitten maksa? Maksaja on yleensä silloin se heikko osaisin joka menettää työnsä ja tulevaisuutensa ja pankit ja suuryritykset maksattaa tappionsa kansalla, kuten aina omaatkin töppäyksensä, tämä on niin nähty. Parempi kun velka on hallinnassa valtioilla, sillä ne pystyvät asiasta neuvottelemaan ja sopimaan ja joutuvat miettimään hieman tasapuolisemmin vastuun jakoa jne...
Kepu taas ei ole valmis leikkaamaan maataloudelta, koronatukia saavilta yrityksiltä. pörssin ulkopuolisten yritysten ylisuurista osingoista, turveyrittäjiltä, maalaiskunnilta jne. Työttömät vain haluttaisiin panna koronakriisin maksajiksi. Se on moraalitonta.
SDP KOK ja Keskusta ovat sopineet jo seuraavan hallituksen, sillä vihreät tässä on todellinen ongelma, samoin vassuliitto.
Samaa mieltä. Saarikolla on sujuva kielenkäyttö, mutta tässä teatterissa on koominen piirre ja tämä paljastaa, että Saarikolla ei ole oikeaa käsitystä nykytilanteesta. Ei ole oikeaa käsitystä, eikä oikeaa asennetta nykytilanteeseen. On kuin olisi niin, että nimenomaan vain haluaa haastaa riitaa ja aiheuttaa hämminkiä mahdollisimman paljon. Se ei ole sopivaa tässä vakavassa tilanteessa, missä nyt ollaan. Keskustan puheenjohtaja on tässä paha pettymys! Tämä ei ole edullista edes keskustalle!
Saarikon puhetyyli jopa paljastaa, että hän pikkupolitikoi. Epärehellisyys paistaa läpi. Hänet pitäisi panna valheenpaljastuskoneeseen.
Millon niillä olisi ollu vai lienekkö luontasia valehtelijoita. Työttömyys on ongelma ja samaan aikaan mangutaan työvoimapulaa .ja kun menee kasvot noissa ristikkäisyyksissä vedotaan kohdanto ongelmaa. Surkeaa . Vähä välillä sama moraalipula nousee esiin milloin minkäkin rötöstelyn yhteydessä joiden yhteydessä Nuorisosäätiö on tullut hyvinkin tunnetuksi.
Epävarmuus ainoa asia mikä läpi paistaa haastettuaan käskystä itseään paljon itsevarvemman poliittisen pyrkyrin.
Saarikko tuhoaa hyvän yhteistyön. Antaisi periksi.
sipilä yrittää nyt kaataa jo kolmatta hallitusta, missä itse mukana, aikamoinen ennätys olisi moinen ja kuvastaa hyvin miehen luotettavuutta ja lojaaliutta Suomen poliittista järjestelmää kohtaan - ei jatkoon vaaleissa yhtään tommosta kieroilijaa enää !
olisi silloin nopeasti entinen pj jos ei hyppisi kun käsky käy mikä tarkoittaa sitä ettei ole pj kuin nimellisesti. Marionettenukke
Sinä se tuuliviiri olet. Yhdessä hetkessä keskustan suurin kannattaja seuraavassa sen suurin vihollinen.
Keskustassa on monenlaista väkeä. Ikävä kyllä myös niitä perskokkare-suuntautuneita. Punamulta on Suomea rakentanut ja sillä tiellä nytkin ollaan. Pysytään sillä edelleen. Tälläkin palstalla mesoavista suuri osa on todellisuudessa persuja tai kokkareita.
Mitä tuohon nyt sanoisi. Sanotaan nyt vaikka näin tuosta avauksesta eli kolme tärkeintä: Plus, plus ja plus. Eihän tuosta voi eri mieltä olla millään.
KEPUN TEMPPUJA. Kuka uskoo moista, koska kepulit oli itse ilmastohörhöinä päättämässä mm turpeen verotuksesta. Nyt vain houkutellaan persuihin siirtyneitä äänestäjiä takaisin. ÄLKÄÄ USKOKO KEPULEITA.
Pilaaminen kiihtyy. Tiilikaista ei kelpuutettu edes kunnanjohtajaksi kotikuntaansa ja nyt hän metsänhoitajana sivuuttaa alan tohtorit ja pääsee Geologisen tutkimuslaitoksen ylimmäksi pomoksi..
Varmaan tuollainen toiminta lisää kepun suosiota, vai?
Suurin osa ihmisten ulinasta poliittisiin virkanimityksiin liittyen on kuin humalaisten mölinää kapakassa. Useimmilla poliittisten virkanimitysten arvostelijoilla, heti kun joku arvostelijan omista suosikkipuolueista tekee poliittisen virkanimityksen, arvostelija vaikenee kuin muuri. Siihen loppuu on moraalin rajat heillä, tekopyhillä.
He yrittävät saada ihmiset puhumaan jostain muusta kuin koronasta, jotta voivat poistaa rajoitukset ja rajat auki. Älkää menkö turveteatteriin vaan tukahdutetaan korona Suomesta ja ei päästetä rajoilta uusia muunnoksia Suomeen
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/8215
Nyt olisi helppo kuopata koko keskustapuolue. Kansansuosiota ei ole.
Nyt yhteistyössä kokoomuksen tai persujen kanssa. Sanoa bai bait keskustalle.
Hallituksen isoin riippakivi on viherfasistit (Vihreät), jotka vastustavat sosiaalisesti oikeudenmukaista ilmastopolitiikkaa.
Vihreät viis veisaavat ihmisten hyvinvoinnista, koska heidän omat kannattajansa ovat yhteiskunnan hyväosaisia (nykyistä tai tulevaa ylempää keskiluokkaa).
Marinin kannttaisi potkaista Vihreät ulos hallituksesta. Se voisi jopa hyödyttää SDP/Vas. -akselia, jos selkeästi viestivät, että vihreiden lähtö johtui siitä, etteivät vihreät halunneet kunnioittaa ilmastotoimissa sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
KD:n mukaan ottaminen toisi minimaalisen enemmistön (101 paikkaa). KD tuskin paljoa vaatisi hallituspaikan vastineeksi, koska kuitenkin tiedostavat oman kokonsa. Luultavasti KD:lle riittäisi, ettei kotihoidontukea heikennetä, samaahan myös kepu halajaa.
Vas. on varmasti jo tyytyväinen hallituskauteen. Heidän kärkihankkeensa jo vaaleissa oli oppivelvollisuusiän nostaminen, mikä on nyt toteutettu. RKP on aina tyytyväinen, kunhan ruotsin kielen asema turvataan.
Vaikka hallitusenemmistö olisi niukka, niin olisi ehkä helpompi sopia asioita SDP/Kepu kesken kuin kolmikolla SDP/Kepu/Vihreät.
Kd on hyvin oikeistolainen ja ongelmallinen puolue. Siellä on uskonnollista fundamentalismia, joka on sukua ääri-islamilaisuudelle.
Jaa, minä kun luulin että vuosikymmeniä kestänyt korruptio ja loppumaton valehteluu on syynä kepuleiden alasajoon, vihdoinkin Suomen kansa on avannut silmänsä tämänkin roska puolueen osalta. Minä avasin silmäni liki 30 vuotta sitten, enkä ole suostunut ikinä kepuleita äänestämään, ja sama juttu seloomusloisia kohtaan, kumpikin roska porukka saa luvan kadota Suomen vaalikartoilta.
Nyt tarvitaan kaikkia puolueita palauttamaan Suomen itsenäisyys.
Saarikko on jo oikealla tiellä, muut tulkaa petässä.
Saarikko on metässä. Muut pysykööt sieltä poissa.
Saarikon vaatima työttömyysturvan porrastus iskee koviten maaseudun työttömiin, joilla on pienin työllistymistodennäköisyys omalle alalleen ja paikkakunnalleen. Nähtävästi Saarikko haluaa heistä tukijussien orjatyövoimaa. Vai ovatko ukrainalaiset yhä halvempia? Saarikon politiikka jakaa maaseudun yhä selvemmin herroihin ja orjiin.
Miksi Saarikko haluaa maksattaa koronalaskun työttömillä? Monia muita tulonlähteitä ja tehostamistarpeita olisi olemassa. Asiantuntijat ovat mm. sitä mieltä, että listaamattomien yritysten verotusta olisi korjattava. Se synnyttää nykyisin perverssejä kannusteita. Liian höveli osinkoverotus kannustaa osingonjakoon investointien ja työllistämisen kustannuksella. Se myös nostaa yritysten listautumiskynnystä.
Saarikko ei osaa laskea sitä, mistä puolueen kannatus voisi kasvaa. Palkansaajavihamielisyys kostautuu kannatuksessa. Turveyrittäjät eivät voi menetystä kompensoida.
Aloittajalle kysymys: Miten Saarikko pilaa SDP:n maineen (=puolueemme)?
Kyllä meitä isänmaallisia ja vastuuntuntoisia ihmisiä on myös keskustassa. Kansakunta on terveyskriisissä ja nyt ei ole hallituskriisin aika. Ihmisiä huolettaa oma ja lähimmäisten hengissä säilyminen. Nyt ei ole poliittisten pelien, vaan vastuunkannon aika. Iltalehti tietää kertoa, että tätä poliittista manööveria on joissakin keskustaporukoissa suunniteltu jo alkuvuonna. Nämä leikit olisivat voineet jäädä leikkimättä. Kansa kiittää teoista ja vastuunkannosta, ei pelaamisesta.
Hesarilla näyttää olevan samansuuntaista tietoa manooverin suunnittelusta. Pelurit pilaavat puolueen politiikan uskottavuuden.
Miksi Saarikko yhä uhoaa ja haastaa riitaa? Nyt pitäisi neuvotella hyvä kompromissi! Kansa on kyllästynyt riitelemiseen kriisiaikana. Nyt pitäisi puhaltaa yhteen hiileen.
Olen saanut kurkkuni ja korvani täyteen keskustan alhaisesta hallituspolitiikasta. Oikeasti alkaa vituttaa, kun näkee jonkun keskustalaisen lärvin mediassa.
On kyselty, miksi Matti Vanhanen ei ole näkyvästi mukana säätytalon neuvotteluissa. Syy on se, että Vanhanen ei halua vajota niin alas, että lähtisi tähän sirkukseen mukaan. Vanhanen ei halua uransa loppuun osaa näin arvottomassa näytelmässä. Tässä ei ole kyse valtion taloudesta, vaan kepun sökömiesten ja -naisten pelistä.
Keskustan osaamattoman johdon pystyyn pistämän hallituskriisin jälkeen pitkän linjan aidot alkiolaiset keskustalaiset jättävät puolueen. Jäljelle jäävät ehkä lyhyeksi ajaksi puolipersut ja -kokoomuslaiset. Lopulta hekin siirtyvät ”emo”puolueisiinsa. Keskustan johto on nyt tekemässä vakavan virheen, jossa kyseessä on koko puolueen olemassaolo. Lähtijöitä on erityisesti sekä kaupunkien että maaseudun palkansaajissa, joiden kimppuun keskustan johto on nyt käynyt. Nämä ovat ihmisiä, joilla usein on maalaistausta ja keskustalaisuus verenperintönä. He arvostavat vastuuntuntoista ja ihmiskasvoista politiikkaa, eivät pikkupolitikointia ja pelejä.
Sika.
No niin tekee, ellei kaada hallitusta.
Sanna Marin pilasi koko Suomen talouden.
Valtiovarainministerin paikka on koko ajan ollut keskustalla: Lintilä, Kulmuni, Vanhanen. Ja kyllä taloutta on heikentänyt globaali koronakriisi ja sen aiheuttamat yritystuet, työttömyys, sairaanhoitomenot jne. Kaikki maat ovat velkaantuneet, mutta velanhoitomenot ovat ennätysalhaiset matalien korkojen takia. Korkotaso myös pysyy pitkään matalana. Suomen talous on paljon paremmassa kunnossa kuin EU-maiden taloudet keskimäärin.
”Mieluummin rakentavaa kuin repivää, on keskustan motto”, sanoi eräs ajattelija tällä palstalla. Nyt keskusta ei noudata tätä mottoa, vaan rähisee ja uhkailee hallituksen hajottamisella. Keskustalaiset ihmiset eivät johtoporukan tekoja hyväksy.
Saarikko taitaa olla ainoa järkevä puolueessanne. Sipilä teki myös oikeita toimia mutta joutui lynkatuksi koska vappusatasia ei tullut. Ihmiset ei halua vastuullista politiikkaa vaan sitä että he saavat velkarahaa jostain ja hyvinvointia. Se ei tule kuuloonkaan että itse tekisivät asian eteen jotain ja eläisivät omilla varoillaan. Eu tukipaketit kuuluukin äänestää nurin vielä kun saisi kehitysavun leikattua ja käännettyä suomeen takaisin.
Ja älkää edes puhuko Vanhasesta hän on naisten talutushihnassa kuohittuna. Talous on suomen tärkein asia ja pitäisi aika äkkiä keksiä miten se saadaan hoidettua lisävelka ei ole se juttu. Oikeisto politiikot on oikeassa.
Jos Saarikon politiikkaa katsoo tarkemmin, niin hän on marionetti.
Keskusta on siirtynyt vasemmalle ja sen kyllä huomaa jokainen, joka vähänkin seuraa.
Iso teatteri menossa ja jos nyt keskusta ei pidän pintaansa ja alkaa lipsumaan taloudenpidosta, niin meille nauraa kaikki.
Oikea suunta olisi ollut jo 2 vuotta sitten oppositio ja siellä hyvällä oppositiopolitiikalla uuteen nousuun. Ei se sote karkaa ja jos sen aika on, niin se tulee. Täällä maakunnassa ei vain ole kohta enää keskustan kannattajia.
Tässä yksi, joka on ajatuksissaan kiikun kaakun, siis jos sama peli jatkuu.
Keskusta on aina ollut maakuntien puolue. Se pitää ottaa huomioon myös päätöksenteossa.
Jos Kepu ei nyt kaada hallitusta, niin viimeinenkin usko koko puolueeseen menee kerralla viemäristä alas.
Samoin on täysin naurettavaa pelotella kansainvälisen maineen menetyksellä, jos älytön eu-tuki kaadetaan eduskunnassa. Vähän aikaa toki italialaiset ovat käärmeissään, kun eivät saa pummattua EUlta kahtasataa miljoonaa, mutta so what! Suomalaiset on käärmeissään siitä, jos meiltä puhalletaan miljardeja täysin tarpeettomaan rikkaan suomea rikkaamman maan tukemiseen.
Usko puolueeseen menee, jos keskusta kaataa hallituksen keskellä koronakriisiä. Se on rintamakarkuruutta. Jo pelkkä hallituskriisin järjestäminen tähän hetkeen on vienyt paljon äänestäjiä. Isänmaan asioita ei hoideta sököringeissä.
Kepu on epäisänmaallinen puolue. Käpykaartiin se halajaa.
Mutta perästä kuuluu. Sanoi torvensoittaja.
Seuraava hallitus on sinipuna tai sateenkaari. Ja silloin kyllä kepua viedään!! Kokoomus on pohjimmiltaan palkansaajapuolue ja sen kanssa kyllä hallitusohjelmasta voidaan sopia. Kepu on epäluotettava ja joutaa historian roskatynnyriin.
Seuraava hallitus voikin hyvin noudattaa kehyksiä, kun vuonna 2023 maatalouden kansallinen tuki lakkautetaan, turvetuotanto ajetaan alas, kepukuntien tukia leikataan, tukijussien eläkkeitä leikataan jne. Kyllä kohteita löytyy. Kokoomuksen palkansaajaenemmistö tulee mukaan näihin talouden tehostustalkoisiin. Tukijussien elättäminen ei kuulu taloudelliseen liberalismiin.
Suuri osa tukijussien eläkkeistä maksetaan valtion budjetista, koska tukiloiset eivät maksa riittävästi eläkemaksuja. Kunhan nämä maksut poistetaan sinipunahallituksen toimesta vuonna 2023, paluu kehyksiin helpottuu.
Antti Rinne oli edellisten eduskuntavaalien jälkeen hyväuskoinen, kun se ryhtyi keskustan kanssa samaan hallitukseen. Rinne varmaan muisteli vanhoja punamultahallitusten aikoja, jolloin suomalaisten hyvinvointi rakennettiin. Sanna Marin oli Rinteen kanssa samoilla linjoilla. Antti Lindtman ja muut heinäluomalaiset olisivat valinneet kokoomuksen. Kepu on kuitenkin muuttunut yhä epäluotettavammaksi ja persumaisemmaksi. Näyttää siltä, että keskusta on pysyvästi siirtymässä oppositioon. Sitä ei riitaisuutensa vuoksi kannata ottaa edes täytepuolueeksi.
"Puolueemme",siis kukas vihervassari siellä harjoittaa käänteispsykologiaa.
Puolueeni on alkiolainen isänmaallinen ja vastuuntuntoinen keskusta. Alan kyllä epäillä, onko sitä puoluetta enää olemassa, kun linjasta päätetään sököringeissä.
Aloittaja on niin oikeassa. Nykyinen keskusta on täysin sekopäiden joukkio, jota ei pysty enää kannattamaan, vaikka kuinka päin pähkäilisi.
Olipa ratkaisu lopulta mikä tahansa, keskustan sökörinki on tehnyt valtavan suuren vahingon puolueelle. Miten näin tyhmiä henkilöitä on päässyt kunniakkaan menneisyyden omaavan puolueen johtoon?
Puolueen puheenjohtaja onkin täysin nimellinen johtaja, joten ei jatka puolue ainakaan minun äänelläni sipilän politikkaa.
Ei kai kukaan enää voi luottaa Saarikkoon, jolla ei ole edes mandaattia neuvotella vaan käydä esittämässä rauhanyhdistyläisten miesten vaatimukset kokouksessa.
Se on sellaista tuo keskustalainen politiikka nykypäivänä.
Ei muuten minunkaan äänellä tätä kokoomuslaista sirkusta pelata.
Tänään nähdään, auttoiko yön yli nukkuminen keskustan kansanedustajia. Uskottavuus on jo mennyt, mutta ehkä jotakin voidaan vielä pelastaa. Hallituksen hajottaminen voisi hajottaa koko puolueen.
Uuden keskustapuolueen nimi voisi olla vaikka ”Vastuullinen Keskusta” (VaKe). Se erottuisi silloin hyvin nyt kehittymässä olevasta ”Sökörinkikeskustasta” (SöKe).
Sökörinkikeskustalla on vuosikymmenten perinteet kepuloinnista, poliittisesta teatterista ja iltalypsyistä. Ei siitä muutamassa vaalikaudessa vastuulliseksi muututa.
Eiköhän keskustan maine mennyt pilalle jo Sipilän aikana.
Kulmuni ja Saarikko ovat yrittäneet parhaansa, mutta Sipilän aikaansaama romahdus oli sitä luokkaa, ettei siitä yhdessä vaalikaudessa toivuta.
Saarikolle lisää pullaa niin se on tyytyväinen. Tupailtana loppuu herkut kesken kun tämä mussuttaa kaikki
Keskustalla on kannatustuska, mutta arvoton näytelmähän tämä on. Kyllä tästä jää pysyvä vaurio uskottavuuteen. Nyt täytyy pistää sökörinki sivuun päätöksenteosta. Ehkä se siitä. Mutta kannatus tässä näytelmässä heikkeni. Moni tolkun ihminen jättää puolueen, ja persuja tämä farssi ei saa keskustan kannattajiksi.
Nimi on enne; ANNIKA SAA RIKKOa koko Keskustapuolueen!
Saarikon toiminta ja käytös selittyy sillä, että uskoo saavansa ääniä kepulle ja itselleen näillä teatteriesityksillään.