Asumme litteässä maassa tänäkin päivänä! Muoto ei muutu, vaikka kuinka jauhetaan!

Anonyymi

Olen pitänyt hetken lepoa näistä aiheista, koska ovat aiheuttaneet niin paljon ehkä jonkinlaista ärtymystäkin niissä, joiden totuutta uskalletaan ravistella.
Vaikka taukoni on ollut mittaamattoman pitkä, ei tänäkään aikana maa ole keskustelemalla ja inttämällä miksikään muuttunut. Kenenkään hienoimmiksikaan hiotut argumentit eivät tämän maan muotoa muuta! Se kun ei ole neuvottelukysymys tämä maan muoto. Jumala on maan sanallaan tällaiseksi luonut ja sitä vastaan on turhaa taistella. Se on vähän kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan Don Kihoten tavoin.

Palloteorian puoltajat ovat kehitelleet aikojen saatossa niin uskottavia selitysmalleja teoriansa tueksi, mutta kuten jo alussa mainitsin selvästi, maan muoto ei sillä tavoin muutu. Se ei muutu hienoilla elokuvamanipulaatioilla, ei tieteenvastaisten uskomattomien selitysmallien jatkuvana tuuttaamisena eetteriin. Maan muotoa ei muuta Nasa, ei Yhdysvaltain korkein johto, eikä Luonnonvarakeskus Suomessa. Maan muotoa ei muuta myöskään Skientologit, eivät vapaamuurarit, eivätkä yksittäiset joogayrittäjät kerrostalojen kivijaloissa. Maan muotoa ei muuta yksikään Ruuneperi, ei Aleksis Kivi, eikä edes Isä Mitro, tai Lahtelainen pelikumppani olutravintolassa. Maan muoto on ja pysyy. Meidän lätinämme ei sen muotoa muuta, eikä horjuta.

Litteä maa on ja pysyy ja sellaisena se on pysynyt aivan luomiskertomuksen ajoista lähtien. Jumala on maan tällaiseksi luonut ja tällainen se on. Vahvasti perustuksillaan seisova maanpiiri, jonka ylle on luotu taivaanvahvuus aurinkoineen, kuuneen ja tähtineen. Sekä tietysti pilvineen, sateenkaarineen ja lintuineen. Nämä kaikki Jumala loi taivaan kanteen meille ja jokaisella on eri tehtävä.

Taivaankannen kappaleiden erittely:

1. Aurinko. Ehdottomasti tärkein taivaankappale, joka suo kasvun ja valaisee päivän. Se myös lämmittää ja on kaiken lähde. Aurinko on samalla Jeesuksen vertauskuva ja toisaalta se on konkreettisestikin Jeesus Kristus.

2. Kuu. Tämä taivaan kappale ilmoittaa meille kuun kierron. Kuusta voi siis seurata kuun vaihtumiset. Se myös valaisee toisinaan yötä. Erittäin tärkeä taivaan kappale, vaikka sen hyödyllisyydestä jotkut ovatkin montaa eri mieltä.

3. Tähdet. Nämä ovat eittämättä yhtiä tärkeimpiä välineitä suunnistamiseen. Tähdet voivat olla myös liikkuvaa sorttia. Esimerkiksi Betlehemin tähti johti tietäjät vastasyntyneen Jeesuksen luo.

4. Pilvet. Nämä tulevat ja menevät. Näiden tehtävänä on sekä viilentää välillä ilmaa, mutta ennen kaikkea ne kastelevat kasvit, joita taas Aurinko siunaa ja antaa kasvun. Auringon ja pilvien yhteispeli on erottamaton. Ne toimivat yhteen. Pilviä, etenkin satavia sellaisia on usein myös verrattu seurakuntaan. Kristuksen seuraajiin.

5. Sateenkaari. Tämä ilmestyy toisinaan sadepäivinä taivaalle. Tämä kertoo meille, ettei uutta vedenpaisumusta enää tule. Tämän lisäksi sateenkaari kertoo meille kaunista tarinaa, on kauniin näköinen ja muistuttaa meitä siitä, että joka ikinen luotu ihminen on Jumalalle yhtä arvokas katsomatta hänen etnisyyttä, sukupuolta, suuntautuneisuutta jne. Kaikki ihmiset ovat yhtä tärkeitä. Nekin, jotka eivät usko. Uskoville kuitenkin on luvattu taivas ja sinne pääsee ihan kaikki, jotka ottaa vastaan Jeesuksen! Muutkin pääsevät sinne kyllä aikanaan. Siksi Jeesus sovitti ihan meidän kaikkien syntimme, jotta pelastuisimme!

6. Linnut. Nämä kertovat meille taivaan ihanuudesta lauluin ja upeine lentonäytöksineen. Linnut ovat kauniita. Valkoiset kyyhkyt ovat otettu Pyhän Hengen vertauskuviksi värinsä vuoksi. Mutta myös muilla linnuilla on tärkeä tehtävä tässä luomakunnassa!

Kaikki nämä taivaan kappaleet erillaisine ominaisuuksineen ovat meidän maan piirimme yläpuolella. Ja maanpiiri on litteä!

50

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Just katoin telobjektiivi kameralla ja nappasin hienoja kuvia kuusta. Ovat perkele panneet tuonne taivaalle kiertämään täysin pallon kuun, harhautukseksi.

      Aina ne vaan yrittävät nämä evoluutioon uskovat harhauttaa meitä....

      • Anonyymi

        Millä ihmeellä nasa on senkin sinne roudannut ja lätysköiden kiusaksi tietty ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä ihmeellä nasa on senkin sinne roudannut ja lätysköiden kiusaksi tietty ?

        Nasa tietysti vaikuttaa kaikkiin optisiin laitteisiin 5G-verkon kautta. Vaikka itse viilaisit ikkunalasista linssit ja tekisit niistä ja vesiputkista kaukoputken tai tutkisit Auringon varjoja aurinkokellolla niin niihinkin Nasa tekee valheelliset näkymät. On se ihme instituutio.

      • Anonyymi

        Kuten olen varmasti monesti maininnutkin aikojen saatossa, niin kuu ei ole maa!
        Niillä on vissi ero. Siinä missä maa on konkreettisesti se alusta, jonka päällä askellamme, kuu on taivaan kappale. Se on sananmukaisesti asetettu sinne taivaalle, eikä sen päällä voi kävellä, niin kuin NASA:n tieteiselokuvissa väitetään. Kuu on TAIVAANKAPPALE! Paino sanalla kappale! Ja se on laitettu taivaalle tuottamaan öihin valoa, sekä viestimään kuukausien vaihdosta.
        Jos näet kuussa pallomaisuutta, se ei edelleenkään viittaa siihen, että maan, jota askellamme, täytyisi myös olla pallo!

        Kappale tarkoittaa fyysistä esinettä, jonka päällä voi muunmuassa kävellä.

        Keksi joku toinen sana äläkä edes yritä muuttaa vanhojen merkitystä, jos haluat korostaa taikauskomuksiasi. Miten olisi vaikka "taikapallo"?

      • Anonyymi

        Ei sistiä kuuta sinne oo tosta vain laitettu, vaan Jumalamme sen sinne loi. Äläkä vertaa hyvä mies kuuta maahan. Kuu on taivaan kappale ja maa on maaperä, eli kamara!!

    • Anonyymi

      Olet aivan oikeassa, maan muoto ei muutu miksikään inttämällä, se on se pallo joka on aikojen (siis Maan aikaa) alussa syntynyt tai jos haluat, luotu.
      Se ei todellakaan muutu litteäksi, katsot amerikkalaisia hömppävideoita kuinka paljon hyvänsä. Sinä ihmisparka olet juuri se, joka ei halua nähdä totuutta.

      • Anonyymi

        Te olette television aivopesemä kansanosa, joka on alkanut uskomaan maata palloksi! Mutta valitettavasti joudun tuottamaan teille pettymyksen. Te olette uskoneet pajunköyteen, nielleet palloharhan kuin syötin ja jääneet siihen kiinni. Rakkaat, teillä on vielä mahdollisuus irrottautua tästä kavalasta harhasta. Teillä on mahdollisuus edelleen muuttaa käsityksenne oikeaan. Teillä on yhä mahdollisuus uskoa totuuteen jonka nimissä maa on todella maa joka ei ole miltään muotoa pallomainen, vaan tasainen askelluspinta jossa on myös meriä ja järviä. Teillä on mahdollisuus myös ottaa vastaan Jeesus totuudessa ja rakkaudessa Sydämeemme kotiopettajaksi! Jeesus neuvoo tien taivaan kotiin. Ja se tie ei käy pallomaista maan pintaa pitkin, vaan se on totuuden tie, jonka päämääränä on taivas. Iäinen kirkkaus Jeesuksessa Kristuksessa!

        Kuulehan nyt aivopesty hörhö: kävin ensimäiset luokat koulua, jonka luokassa oli KARTTAPALLO! Silloin en vielä ollut televisiota nähnytkään, eikä Suomessa vielä ollut televisiolähetyksiä!
        Asetat itsesi tosi korkealle toisten ihmisten yläpuolelle, kun väität tietäväsi jotain muuta kuin suurin osa maapallon ihmisistä, jopa enemän kuin yliopistojen tiedemiehet. Kuka Sinulle on antanut valtuudet saarnata moista harhaoppia?
        Älä ala sekoilemaan uskonnon ja luonnontieteiden välillä. Koska ilmeisesti olet harras uskovainen, teet ainoastaan hallaa uskonnolle esiintymällä vääränä profeettana, jonka juttuja kukaan ei voi uskoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Te olette television aivopesemä kansanosa, joka on alkanut uskomaan maata palloksi! Mutta valitettavasti joudun tuottamaan teille pettymyksen. Te olette uskoneet pajunköyteen, nielleet palloharhan kuin syötin ja jääneet siihen kiinni. Rakkaat, teillä on vielä mahdollisuus irrottautua tästä kavalasta harhasta. Teillä on mahdollisuus edelleen muuttaa käsityksenne oikeaan. Teillä on yhä mahdollisuus uskoa totuuteen jonka nimissä maa on todella maa joka ei ole miltään muotoa pallomainen, vaan tasainen askelluspinta jossa on myös meriä ja järviä. Teillä on mahdollisuus myös ottaa vastaan Jeesus totuudessa ja rakkaudessa Sydämeemme kotiopettajaksi! Jeesus neuvoo tien taivaan kotiin. Ja se tie ei käy pallomaista maan pintaa pitkin, vaan se on totuuden tie, jonka päämääränä on taivas. Iäinen kirkkaus Jeesuksessa Kristuksessa!

        Sinä olet osa YouTuben eksyttämää kansanosaa, joka on alkanut uskomaan maata litteäksi. Älä petä itseäsi, ei maan muoto ole se evankeliumi josta Jeesus Raamatussa opettaa.

    • Anonyymi

      Maa on banaanin muotoinen, vain tietämättömät uskovat palloihin ja pannukakkuihin.

      • Anonyymi

        Oppimisesi hämmästyttävää. Voitko myös kertoa kuinka lampaan rakolla voi ehkäistä maanjäristyksiä?

      • Anonyymi

        Pallopään surkea yritys mitätöidä litteän maan todisteita.

    • Anonyymi

      Onko aloittaja trolli vai oikeasti noin harhainen ja tyhmä?

      • Anonyymi

        Noita kaikkia.

      • Anonyymi

        Itsepintainen inkutus huomioiden aloittaja on tyhmä, harhainen ja trolli. Siinä vaikutusjärjestyksessä.

      • Anonyymi

        Tyypillinen mitätöintiyritys palloharhaan uponneelta ihmiseltä!

    • Kiitos aloittajalle hienosta kirjoituksestaan.
      Muille toruja umpityhmistä tölväisyistään.

      • Anonyymi

        Martta98, kyllä kirjoitus voi olla hieno vaikka perätön?

        Hieno kirjoitus on sekin kun hiiret tykkää juustoisesta kuusta.

        Luulen että aloittaja heitti vain herjan, ei nyt sentään Suomessa, vaikka meillä Persuja onkin kukaan usko maata tai kuuta tai edes aurinkoa litteäksi.

      • Anonyymi

        On se hienoa kun idiootti keskustelee itsensä kanssa naurettavan läpinäkyvästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se hienoa kun idiootti keskustelee itsensä kanssa naurettavan läpinäkyvästi.

        Nyt erehdyit pahasti??

      • Anonyymi

        Amen ja Halleluja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martta98, kyllä kirjoitus voi olla hieno vaikka perätön?

        Hieno kirjoitus on sekin kun hiiret tykkää juustoisesta kuusta.

        Luulen että aloittaja heitti vain herjan, ei nyt sentään Suomessa, vaikka meillä Persuja onkin kukaan usko maata tai kuuta tai edes aurinkoa litteäksi.

        Kun kuuta ja aurinkoa ei edelleenkään pidä vertaaman maahan. Kuinka monta kertaa tämä pitääkään teille toistaa: Maa jota askellamme, on todellakin maa. Kuu ja aurinko ovat taivaan kappaleita, eikä niitä edes pidä vertaaman maahan, koska
        a) niiden päällä ei voi kävellä
        b) ne sijaitsevat taivaan kannella, ei alhaalla
        c) ne ovat asettettu taivaan kannelle ja niillä on vissi tehtävä
        d) siinä missä aurinko antaa valon ja lämmön, kuu valaisee yötä ja kertoo kuun kierrot

        Mistä tiedät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Amen ja Halleluja!

        Nasevasti kiteytetty kahteen tärkeimpään sanaan! Kiitos Jeesus!

        Pelkkää järjetöntä huuhaata!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nasevasti kiteytetty kahteen tärkeimpään sanaan! Kiitos Jeesus!

        Minusta taas nuo kaksi tärkeintä sanaa: MISTÄ TIEDÄT?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelkkää järjetöntä huuhaata!!!!!

        Sinä ja sun huuhaas, sinä mieleltään typerretty pallopää!

    • Persekärpäselle on aivan samantekevää mistä aiheesta keskustellaan; ne ovat hänelle yhdentekeviä.
      Hänelle on tärkein asia ivata ja pilkata kirjoittajia.

      • Anonyymi

        Katohan, taas se tasaisella laitumella makoileva härkä heräsi johonkin epämukavaan!
        Tosin sen naudanaivoisen härän suurin ilo on haukkua ja tölviä toisia kirjoittajia, eräässä jutussaan valitti toisten alatyylisista jutuista, vaikka itse viljelee sitä "perskärpästään" lähes joka jutussaan. Ei se pikku rassukka huomaa, että harrastaa ihan ite sitä alatyylistä pilkkaa, josta toisia syyttää.

        Kuka tässä on haiseva sonni laitumen nurkassa? Persekärpäsiä on siellä täällä ja sinä taidat olla yksi niistä! Pese siipesi ja korjaa luusi ja keskity elämään. Saatat sitten ehkä ymmärtääkin jotain enemmän!

        Kenelle oikein vastasit? Kirjoitin HÄRKÄ, en "haiseva sonni", ja se härkäkin makoilee tasaisella, hauskalla laitumella? Niin kauan, kuin tuo nasunatsinarsisti kirjoittaa noita idioottimaisia alatyylisiä "perskärpäs"juttujaan, hän tulee saamaan palautetta samalla mitalla, tämä on lupaus.
        Myöskin tuo juttusi loppu oli täysin käsittämätön "Pese siipesi", no, eihän minulla ole siipiä!
        "korjaa luusi" kyllä ne ovat ihan kunnossa! "keskity elämään" ? Mitäs muuta olen tehnyt?
        Uskon ymmärtäväni paljonkin enemmän kuin sinun kaltaisesi nillittäjä!

      • Anonyymi

        Nyt on tilaisuus "martalle" ja muille tässä oleville hörhöille, ostaa matka avaruuteen. Sinne vaan itse katsomaan, että palloja ne on.

        Tämä keskustelu käytiin jo 1600-luvulla, siksi on ihan sikamahtavaa, että meillä on noin 6 vuotiaan tasolla olevia aikuisia ihmisiä, jotka kuitenkin osaavat kirjoittaa?

        Epäilen ajanvietto-ongelmaa??

    • Anonyymi

      Vaikka olisi kolmio niin muuttaisiko se mitään?

    • Anonyymi

      Nelosen mainoksessa oli roikkuva puutarhapallero.

    • Anonyymi

      Pallopäät on aina paniikissa. Litteämaa on todellisuutta ja pallomaa on fantasiaa.

      • Anonyymi

        Niin ovat. Silti väittävät, jotta emmehän me paniikissa olemme, vaan te lättäpäät väärässä olette. Näin pallopäät sivuuttaa ilmiselvän paniikin, jossa he itse ovat! Tämä on ihan selvää ja nähtävissäkin. Mitäpä pallopää kehtaisi myöntääkään. Laittavat ja sysäävät kaiken meidän lättäpäiden kontolle. Eivät uskalla myöntää olevansa väärässä ja siksi paniikissa!

        Vain littu-uskovainen voi kirjoitaanoin sekavaa ja epäselvää sepustusta!
        Tietenkin littu-uskovaiset ovat väärässä, jos he olisivat oikeassa, he kai todistaisivat sen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain littu-uskovainen voi kirjoitaanoin sekavaa ja epäselvää sepustusta!
        Tietenkin littu-uskovaiset ovat väärässä, jos he olisivat oikeassa, he kai todistaisivat sen.

        Siinä taas yks lammas määkii ! Mää mää siellä ja mää mää täällä ! Ei hyvän päivää mitä karitsoita oletta ! Nielettä kaiken brobakandan suoraan sellaisena mitä NASA teidän lapaan syöttää !! Aatelkaa joskus vähän itekki !

        Todistiko tuo sekava sepustus jotenkin litteää maata?

        Se kirjoitetaan "propaganda". Ja ei, en "niele kaikkea mahdollista" vaan tarkistan lähteitä ja tarvittaessa testaan itse.
        Tällä menetelmällä olenkin huomannut monien litteään maahan uskovien ihan sumeilematta valehtelevan asioissa joissa heidän ei edes tarvitsisi valehdella.

        Ymmärrätkö, että valehteleminen on vakava juttu? Jos sinulla ei oikeasti ole täyttä tietoa jostain asiasta, niin älä sitten sano mitään, tai selkeästi ilmaise, että teet pelkkiä arvauksia. Jos lausut väärän todistuksen jostain lähimmäisestä, oli se sitten NASA:n työntekijä, Suomi24 keskustelija, tai kuka tahansa, sinulle tullaan mittaamaan samalla tavalla millä itse olet mitannut. Jumala kostaa ihmisille niiden pahat teot. Mitä tulee näihin salaliittoteorioihin ja vaikka kuussakäynnin kieltämiseen, niin Raamattu sanoo näin:

        5. Moos. 19:15
        Yksi ainoa todistaja älköön olko pätevä ketään vastaan, olkoonpa mikä pahateko tai rikkomus, mikä synti tahansa, jonka joku tekee. Kahden tai kolmen todistajan sanalla on asia vahva.

        Oletko eri mieltä Raamatun kanssa?
        Todistaja tarkoittaa ihmistä joka on itse nähnyt tilanteen. Evankeliumit meillä on 4 kertaa ja ne ovat tärkein todiste Jeesuksen elämästä, joka on tähän päivään saakka jäänyt meille.

        Ymmärrätkö että kuussa on käynyt paljon enemmän ihmisiä kuin yksi. Kuussa on käynyt 12 astronauttia, joista monet olivat kristittyjä. Tässä astronautit lukevat Raamattua (luomiskertomus) kuuta kiertäessään: https://www.youtube.com/watch?v=J3yLtNipaZw Lisäksi kymmenet tuhannet ihmiset ovat olleet mukana projektissa suunnittelemassa tarvittavaa teknologiaa kuussakäyntiä varten. Sama koskee muita avaruudessa tehtäviä projekteja, kuten Mars rovereita.

        NASA:n lisäksi avaruustutkimusta tehdään tavalla tai toisella käytännössä kaikissa maissa, myös Suomessa. Suomalaista teknologiaa ollaan käytetty myös Marsissa, kuin myös monissa eri satelliittiprojekteissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain littu-uskovainen voi kirjoitaanoin sekavaa ja epäselvää sepustusta!
        Tietenkin littu-uskovaiset ovat väärässä, jos he olisivat oikeassa, he kai todistaisivat sen.

        Mitä epäselvää tuossa kirjoituksessa oli? Saanen kysyä? Osoittanee pallopäiden alhaista älyykkyysosamäärää, kun ei ilmiselvää suomea ymmärrä. Vain omat jargoniat ovat muka oikeaa suomea.... ei isä teitä pallopäitä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todistiko tuo sekava sepustus jotenkin litteää maata?

        Todistaako sun alhainen älykkysosamäärä jotenkin palloa maata? Niimpä! Jos pää on sekaisin ku pallo niin mitäpä se silloin todistaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se kirjoitetaan "propaganda". Ja ei, en "niele kaikkea mahdollista" vaan tarkistan lähteitä ja tarvittaessa testaan itse.
        Tällä menetelmällä olenkin huomannut monien litteään maahan uskovien ihan sumeilematta valehtelevan asioissa joissa heidän ei edes tarvitsisi valehdella.

        Ymmärrätkö, että valehteleminen on vakava juttu? Jos sinulla ei oikeasti ole täyttä tietoa jostain asiasta, niin älä sitten sano mitään, tai selkeästi ilmaise, että teet pelkkiä arvauksia. Jos lausut väärän todistuksen jostain lähimmäisestä, oli se sitten NASA:n työntekijä, Suomi24 keskustelija, tai kuka tahansa, sinulle tullaan mittaamaan samalla tavalla millä itse olet mitannut. Jumala kostaa ihmisille niiden pahat teot. Mitä tulee näihin salaliittoteorioihin ja vaikka kuussakäynnin kieltämiseen, niin Raamattu sanoo näin:

        5. Moos. 19:15
        Yksi ainoa todistaja älköön olko pätevä ketään vastaan, olkoonpa mikä pahateko tai rikkomus, mikä synti tahansa, jonka joku tekee. Kahden tai kolmen todistajan sanalla on asia vahva.

        Oletko eri mieltä Raamatun kanssa?
        Todistaja tarkoittaa ihmistä joka on itse nähnyt tilanteen. Evankeliumit meillä on 4 kertaa ja ne ovat tärkein todiste Jeesuksen elämästä, joka on tähän päivään saakka jäänyt meille.

        Ymmärrätkö että kuussa on käynyt paljon enemmän ihmisiä kuin yksi. Kuussa on käynyt 12 astronauttia, joista monet olivat kristittyjä. Tässä astronautit lukevat Raamattua (luomiskertomus) kuuta kiertäessään: https://www.youtube.com/watch?v=J3yLtNipaZw Lisäksi kymmenet tuhannet ihmiset ovat olleet mukana projektissa suunnittelemassa tarvittavaa teknologiaa kuussakäyntiä varten. Sama koskee muita avaruudessa tehtäviä projekteja, kuten Mars rovereita.

        NASA:n lisäksi avaruustutkimusta tehdään tavalla tai toisella käytännössä kaikissa maissa, myös Suomessa. Suomalaista teknologiaa ollaan käytetty myös Marsissa, kuin myös monissa eri satelliittiprojekteissa.

        Viilaa enemmän pistettä. Minulle ainakin on sama, miten tuo brobaganda kirjoitetaan. Kun kuitenkin sillä tarkoitetaan sitä asiaa, niin eikö se oo tärkein että se menee sinne päin. Mua ei ainakaa heiluta jos joku kirjoitaa vaikka kameran cameraxi. Ymmärrän silti!

    • Anonyymi

      Oli miten oli, tätä työnnetään näille palstoille vakuuttamaan kaikki jotka eksyvät tänne että täällä on pelkkää huuhaata. Miljardi ihmistä on vaarassa tällä hetkellä rokotteen jälkeen ja ihmiskunta on kriittisessä pisteessä. Työntäkää jo nämä litteät maat ja gangstalkerit sinne, ja palatkaa niihin sitten kun on aikaa höpötellä.

      • Anonyymi

        En nyt ihan ymmärtänyt tuota"kriittisessä pisteessä"?
        Siinä olet ihan oikeassa, täällä on pelkkää huuhaata, tuo sinunkin juttusi taitaa osua tuohon sarjaan.

      • Anonyymi

        Rokotteet liittyvät litteään maahan. Mitä luulisit että ihmiskunnalle tapahtuisi jos kaikki heräisivät todellisuuteen ja oivaltaisivat että maa on todellisuudessa litteä eikä päärynän muotoinen naurettava hyrräpallo liihottamassa jossain tyhjiössä.

        Ei kukaan ottaisi rokotteita jos tiedostaisivat maan olevan litteä. Koska tiede ja evoluutiohypoteesi menettäisivät kaiken uskottavuutensa väitteensä pallomaan paljastuessa huuhaaksi.

        Mites tekniikka joka perustuu tieteeseen? Uskaltaako salkkari nousta lentokoneeseen tai kävellä terässillalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mites tekniikka joka perustuu tieteeseen? Uskaltaako salkkari nousta lentokoneeseen tai kävellä terässillalla?

        Littu-uskovaiset myös kirjoittelevat tietokoneillaan nettiin noita uskomattomia sepustuksiaan, eiväkä huomaa, että tuo tekniikka, jota he käyttävät perustuu tieteeseen!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      445
      13966
    2. Romaanien ammuskelu

      Romaanit vähän ammuskeli härmän häjy,osu sivullisiin,ja nyt nää romanit ihmettelee miksi heitä ei päästetä ravintoloihin
      Seinäjoki
      164
      3108
    3. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      62
      2761
    4. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      83
      2652
    5. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      38
      2127
    6. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      171
      2098
    7. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      81
      1987
    8. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      42
      1585
    9. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      64
      1547
    10. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      23
      1512
    Aihe