Nyt kepu pois hallituksesta jos meinaa jatkossa olla ihmisten ääni harava.
Nyt olisi kepun aika lähteä hallituksesta.
13
97
Vastaukset
- Anonyymi
Kepu ei kasva jos siellä on tuo ongelma, että kepu pettää aina eikä poliittiset nimitykset lopu, tiilikainen lienee lehtitietojen mukaan viimeinen ja vanhat änkyrät on puolueessa. Vihreät ja demarit ovat aina olleet kehityksen esteenä.
- Anonyymi
Kohta hallitus hajoaa ja tulee ennenaikaiset vaalit.
T: Taakale - Anonyymi
Ei häviäjien muutenkaan kuulu istua hallituksessa.
T: Taakaleen poika - Anonyymi
Perussuomalaiset voitti oikeasti vaalit 2019 mutta ääniä oli peukaloitu.
T: Lentäjä melkein itsekkin - Anonyymi
kaikki on jonkinmoisia sosialistia ja kommareita ja oikeistolaiset siinä suurempia
T. perseheikki - Anonyymi
Politiikka on aina kähmintää ja omien etujen ajamista ja Eduskunta on aikuisten ihmisten hiekkalaatikko.
- Anonyymi
Perustakaa taakale puolue
- Anonyymi
Kepu on sirpalepuolue. Kallustelee vasemmalle.
T. Taakaleen veli- Anonyymi
Papu Parkanon puolesta taitaa olla takin kääntäjien ryhmä.
- Anonyymi
Hallitus kohta hajoaa niin pidetäänkö samalla Kesäkuussa sekä Eduskuntavaalit että Kuntavaalit, näin voisi tehdä ihan kustannus-syistä.
- Anonyymi
KonkurssiSanna maalasi itsensä nurkkaan. Kompromisseja joissa yritykset veronmaksajiksi, ja sosiaalitukee lisää kaikenmaailman Taskaleille. Josko Kepu nyt käsittää lähteä hallituksesta, taidan sittenkin äänestää kunta - ja eduskuntavaaleissa kepulaista.
T. Kepulaisen poika - Anonyymi
Kepu kaataa ensin kaljansa ja sitten hallituksen.
- Anonyymi
ei kepu mihkää lähde puheet voi olla kovia mut kuten aina vain puheet ja muistakaa kepu pettää aina ja ikuisesti aamen olen puhunut tv sipilän juha
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1566848
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k264058- 453326
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1323114- 512896
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262286- 432206
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2722003Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt521958- 291816