YYA vs. EU

YYA-aika oli eteenpäin menon aikaa, maata rakennettiin tuhoisan sodan jälkeen. EU-aika on vienyt Suomea alaspäin suhteessa muihin läntisiin valtioihin. On pakko osallistua ns. köyhien maiden auttamiseen, halusi tai ei. Siitä lisää tietoa oheisessa linkissä: https://yle.fi/uutiset/3-11902316

Totta joka sana.
238715
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 238

Vanhimmat

Buahahahahaa

Äänestä

Sekä EU:sta että eurosta poisjääneillä läntisillä valtioilla menee joka ainoalla paremmin kuin Suomella. Senhän näkee jokainen.

2Äänestä
  • ” joka ainoalla paremmin kuin Suomella. Senhän näkee jokainen.”

    Vain sinä yksin näet! Ei esim. Paperin menekin väheneminen liity mitenkään EU:hn!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” joka ainoalla paremmin kuin Suomella. Senhän näkee jokainen.”

    Eihän kysymys ole yhdestä tuotteesta ja sen menestyksestä, vaan järjestelmästä.
    'Kekkosen Suomi' oli pääomiltaan hyvin köyhä. Suomen perusinfra rakennettiin valtion toimesta verorahoilla. Tämä takasi myös riippumattomuuden. Ajatelkaa jos 1960- luvulla olisi Suomen tieverkko uudistettu ulkomaisten sijoittajien toimesta... Maksaisimme tiemaksuja maailman tappiin veroparatiisiyhtiöille.
    Nykyisin valtion tämänkaltainen rakentaminen on kielletty, EU- sopimusten vuoksi. Rakentaminen ym. On 'avattu kilpailulle'.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” joka ainoalla paremmin kuin Suomella. Senhän näkee jokainen.”

    Vain sinä yksin näet! Ei esim. Paperin menekin väheneminen liity mitenkään EU:hn!

    Paperin menekin väheneminen liittyy sekin euroalueeseen.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paperin menekin väheneminen liittyy sekin euroalueeseen.

    Uusia paperitehtaita rakennetaan eteläamerikkaan samalla kun tehtaita alasajetaan suomesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uusia paperitehtaita rakennetaan eteläamerikkaan samalla kun tehtaita alasajetaan suomesta.

    Kerrotko mikä yhtiö ja missä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerrotko mikä yhtiö ja missä?

    Tehtaita lakkautetaan eniten suomessa. Esim. Venäjällä ei ole lakkautettu yhtään paperitehdasta, vaan venäjältä on jo kysytty voivatko ostaa raakapuuta suomesta kun paperitehtaita suomesta lakkautetaan.

    Äänestä

EU-aikana leikataan ja perutaan kaikki se mitä meillä oli ennen EUa. Tämä on sitä sisäistä devalvaatiota, nähkääs.

Äänestä
  • ” EU-aikana leikataan ja perutaan kaikki se mitä meillä oli ennen EUa. Tämä on sitä sisäistä devalvaatiota, nähkääs.”

    EU:sta on ollut suurta hyötyä Suomelle!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” EU-aikana leikataan ja perutaan kaikki se mitä meillä oli ennen EUa. Tämä on sitä sisäistä devalvaatiota, nähkääs.”

    EU:sta on ollut suurta hyötyä Suomelle!

    ----EU:sta on ollut suurta hyötyä Suomelle!------

    Elämä on aina silloin helppoa kun pärjää opetettuja iskulauseita toistellen. Perusteluihin ei kannata ryhtyä, silloin menee liian vaikeeksi.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ----EU:sta on ollut suurta hyötyä Suomelle!------

    Elämä on aina silloin helppoa kun pärjää opetettuja iskulauseita toistellen. Perusteluihin ei kannata ryhtyä, silloin menee liian vaikeeksi.

    Onhan tuossa jo enemmän perusteluja kuin sinulla:-)

    Äänestä

------on vienyt Suomea alaspäin suhteessa muihin läntisiin valtioihin.-------

Suomi on kutakuinkin vuoden 2008 finanssikriisiä edeltävällä tasolla kun muut maat ovat porskuttaneet eteenpäin.

1Äänestä
  • Myös me porskutamme!

    EU:n hyödyn näkee j heti siitä, että Tarkkispoika sitä vastustaa! Silloin sen täytyy olla hyödyllinen Suomelle. Hän on varma kuin kompassi! Tosin pitää aina katsoa neulan toista päätä:-D

    Äänestä

  • EU:n ansiosta Suomi on taloudellisesti samalla tasolla kuin muutkin demokratiat.

    Tässä kohdassa EU-vihaajat unohtavat aina parkunsa siitä,että Suomi on elvytyksessä maksajien joukossa.

    Suomi on velkaantunut useimpia EU-maita vähemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EU:n ansiosta Suomi on taloudellisesti samalla tasolla kuin muutkin demokratiat.

    -----Suomi on velkaantunut useimpia EU-maita vähemmän.------

    Vastuita Keski-Euroopan pankkikriisistä ja tulevan EU-paketin velkoja ei lasketa mukaan Suomen velkataseeseen. Niistä tulee jo n. 20 mrd. euroa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EU:n ansiosta Suomi on taloudellisesti samalla tasolla kuin muutkin demokratiat.

    Tässä kohdassa EU-vihaajat unohtavat aina parkunsa siitä,että Suomi on elvytyksessä maksajien joukossa.

    Suomi on velkaantunut useimpia EU-maita vähemmän.

    Paljon Suomella oli velkaa 1990?
    Velka on eräs keino jolla meitä hallitsevat Amerikkalaiset juutalaispankit. Koska emme ole enää finanssipolitikassa itsenäisiä, voi siionistinen luottoluokituslaitos ilmoitaa että ottakaa 2 miljoonaa muslimimatua tänne tai lainahanat laitetaan kiinni.
    1980- luvun itsenäiset pohjoismaiset hyvinvointivaltiot olivat näille globalisteille kauhistus.
    Ne piti tuhota keinotekoisella lamalla.
    Kyllä sitten oltiin nöyriä liittymään EU:hun. Poikkeus on öljyn vuoksi rikas Norja.

    Kyllä vanhempi sukupolvi muistaa että 1980-luhun alussa oli aivan eri tunnelma maassa. Kaikki kasvoi ja kehittyi, tulevaisuus näytti hyvältä. Suomi oli monokulttuurinen ja kansalaiset ylpeitä maastaan. E ollut puhettakaan mistään leikkauksista tai regressiosta. Ihmekös tuo, kansalaisilla oli tunne että he oikeasti voivat vaikuttaa asioihin äämestämällä.

    Oikeassa elämässä velka ei anna velkojalle mitään muita oikeuksia tai valtaa, kuin pyytää rahojaan takaisin etukäteen sovittuna aikana.

    ” Ihmekös tuo, kansalaisilla oli tunne että he oikeasti voivat vaikuttaa asioihin äämestämällä.”

    Niinpä! Vaikka vieressä oleva suurvalta puuttui vaaleihimme varsin törkeällätavalla aina ehdokasasetteluita ja hallitusratkaisuja myöten!

    Nyt heillä on sama asia monin verroin helpompaa! KUKAAN EI ENÄÄ PUUTU VAALEIHIMME ja saamme junailla ne omaan tapaamme ehdottoman rehelliseti ja luottaa ääntenlaskuun! MITÄÄN POIKKEUSLAKEJA ei enää tarvita eikä niitä kukaan enää kaipaa!

    Äänestä

  • Oudoksuva kirjoitti:

    Oikeassa elämässä velka ei anna velkojalle mitään muita oikeuksia tai valtaa, kuin pyytää rahojaan takaisin etukäteen sovittuna aikana.

    Oletko noin tietämätön vai?
    Suomessakin käy säännöllisesti suurten 'finanssitavaratalojen' eli suurten amerikkalaisten liikepankkien tytäryhtiöiden luottoluokituslaitosten tarkastajia tsekkaamassa Suomen tilanteen.
    Näitä tarkastajia kohdellaan kuin kuninkaallisia ennen vanhaan. Nämä tarkastajat ovat myös hyvin salamyhkäistä porukkaa, heitä ei saa kuvata eikä matkareitistä ole tietoa ym. Viime vuosina näistä tarkastusmatkoista ei ole annettu enää mitään tietoa, paitsi jälkikäteen se, onko Suomen luottoluokitus pysynyt ennallaan. Luottoluokituksen lasku tietäisi miljardien lisälaskua lainanhoitokuluihin.
    Luottoloukittajat antavat 'suosituksia' ministeriöille miten maahanmuutto, sosiaali, työ ja verotuspolitiikkaa tulee hoitaa. Kyseessä on siis kiristys ja puuttuminen maan sisäisiin asioihin.
    Tulee tosiaan ikävä aikoja jolloin ulkomaista velkaa oli äärimmäisen vähän.
    Mutta mitä sanoi Jyrki Katainen kun oli valtiovarainministerinä 2007, juuri ennen lamaa?
    'Nyt kaikki iloisesti velkaantumaan, myös valtio. Velaton valtio on jotenkin epäilyttävä'.
    Miltä Jyrki maistuu pankkijuutalaisen persereikä jota nuoleksit?

    Suomi on vapaa maa jonne saa vapaasti tulla omakustanteisella liikematkalle kuten luottoluokitusjärjestöt tekevät.

    "Luottoluokituksen lasku tietäisi miljardien lisälaskua lainanhoitokuluihin."

    Kyllä, se tarkoittaa korkeampia kuluja tulevaisuudessa myytäviin, muttei vaikuta aiempiin jo myytyihin velkakirjoihin koska se minkä summan velkakirjaa vasten saa ja minä päivänä voi pyytää on kirjattu tähän paperiin.

    "Luottoloukittajat antavat 'suosituksia' ministeriöille miten maahanmuutto, sosiaali, työ ja verotuspolitiikkaa tulee hoitaa."

    Luottoluokittajia ei voisi vähempää kiinnostaa mainitsemasi eikä heidän töihin kuulu neuvojen antaminen vain se millä tasolla Suomen maksukyky on tulevaisuudessa otettaviin velkoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Ihmekös tuo, kansalaisilla oli tunne että he oikeasti voivat vaikuttaa asioihin äämestämällä.”

    Niinpä! Vaikka vieressä oleva suurvalta puuttui vaaleihimme varsin törkeällätavalla aina ehdokasasetteluita ja hallitusratkaisuja myöten!

    Nyt heillä on sama asia monin verroin helpompaa! KUKAAN EI ENÄÄ PUUTU VAALEIHIMME ja saamme junailla ne omaan tapaamme ehdottoman rehelliseti ja luottaa ääntenlaskuun! MITÄÄN POIKKEUSLAKEJA ei enää tarvita eikä niitä kukaan enää kaipaa!

    Kyllä puuttuu, mutta hiukan fiksummin, että ei tavallinen kansa edes huomaa, vaikka kelkka kääntyy minne millonkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paljon Suomella oli velkaa 1990?
    Velka on eräs keino jolla meitä hallitsevat Amerikkalaiset juutalaispankit. Koska emme ole enää finanssipolitikassa itsenäisiä, voi siionistinen luottoluokituslaitos ilmoitaa että ottakaa 2 miljoonaa muslimimatua tänne tai lainahanat laitetaan kiinni.
    1980- luvun itsenäiset pohjoismaiset hyvinvointivaltiot olivat näille globalisteille kauhistus.
    Ne piti tuhota keinotekoisella lamalla.
    Kyllä sitten oltiin nöyriä liittymään EU:hun. Poikkeus on öljyn vuoksi rikas Norja.

    Kyllä vanhempi sukupolvi muistaa että 1980-luhun alussa oli aivan eri tunnelma maassa. Kaikki kasvoi ja kehittyi, tulevaisuus näytti hyvältä. Suomi oli monokulttuurinen ja kansalaiset ylpeitä maastaan. E ollut puhettakaan mistään leikkauksista tai regressiosta. Ihmekös tuo, kansalaisilla oli tunne että he oikeasti voivat vaikuttaa asioihin äämestämällä.

    ” Koska emme ole enää finanssipolitikassa itsenäisiä, voi siionistinen luottoluokituslaitos ilmoitaa että ottakaa 2 miljoonaa muslimimatua tänne tai lainahanat laitetaan kiinni.”

    Voi toki, joloin ilmoitetaan, että pidä tunkkisi ja lainataan toiselta. Luottokelpoinen voi näin tehdä. Lainan antajalla ei ole sanan sijaa maan toimiin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko noin tietämätön vai?
    Suomessakin käy säännöllisesti suurten 'finanssitavaratalojen' eli suurten amerikkalaisten liikepankkien tytäryhtiöiden luottoluokituslaitosten tarkastajia tsekkaamassa Suomen tilanteen.
    Näitä tarkastajia kohdellaan kuin kuninkaallisia ennen vanhaan. Nämä tarkastajat ovat myös hyvin salamyhkäistä porukkaa, heitä ei saa kuvata eikä matkareitistä ole tietoa ym. Viime vuosina näistä tarkastusmatkoista ei ole annettu enää mitään tietoa, paitsi jälkikäteen se, onko Suomen luottoluokitus pysynyt ennallaan. Luottoluokituksen lasku tietäisi miljardien lisälaskua lainanhoitokuluihin.
    Luottoloukittajat antavat 'suosituksia' ministeriöille miten maahanmuutto, sosiaali, työ ja verotuspolitiikkaa tulee hoitaa. Kyseessä on siis kiristys ja puuttuminen maan sisäisiin asioihin.
    Tulee tosiaan ikävä aikoja jolloin ulkomaista velkaa oli äärimmäisen vähän.
    Mutta mitä sanoi Jyrki Katainen kun oli valtiovarainministerinä 2007, juuri ennen lamaa?
    'Nyt kaikki iloisesti velkaantumaan, myös valtio. Velaton valtio on jotenkin epäilyttävä'.
    Miltä Jyrki maistuu pankkijuutalaisen persereikä jota nuoleksit?

    ” Miltä Jyrki maistuu pankkijuutalaisen persereikä jota nuoleksit?”

    Ei alatyyli sinua auta ja taipumustesi perusteella maku lienee tutumpi itsellesi! Laina-asiat hoidetaan hieman toisella tasolla kuin mihin Tarkkispoika on joutunut alistumaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Ihmekös tuo, kansalaisilla oli tunne että he oikeasti voivat vaikuttaa asioihin äämestämällä.”

    Niinpä! Vaikka vieressä oleva suurvalta puuttui vaaleihimme varsin törkeällätavalla aina ehdokasasetteluita ja hallitusratkaisuja myöten!

    Nyt heillä on sama asia monin verroin helpompaa! KUKAAN EI ENÄÄ PUUTU VAALEIHIMME ja saamme junailla ne omaan tapaamme ehdottoman rehelliseti ja luottaa ääntenlaskuun! MITÄÄN POIKKEUSLAKEJA ei enää tarvita eikä niitä kukaan enää kaipaa!

    Mutta päätäntä valta onkin Euroopan Unionissa, että en näe Neuvostoliitto aikaa huonona vaikka puuttuikin asioihin, koska Euroopan Unioni määrää kaikesta ja määrää enemmän Suomea.

    Äänestä

Tässä maksu-urakkaa jollaisia ei ollut YYA-aikana.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/65822648-b122-4b7a-8706-75dcc81b3763

Italia saa ns. elpymisrahaa 190 mrd. muista EU-rahastoista sen päälle 26 mrd. Kuvitteleeko joku että se koskaan maksaa ne takaisin ? Ei niin hölmöjä olekaan, että uskoisi Italian maksavan kun voi toisilla maksattaa.

Myös kun lukee tekstin niin näkee, että ei tuleva rahankäyttö mitenkään koronaan liity vaan aivan normaaleja maan tarpeita.

2Äänestä
  • ” Myös kun lukee tekstin niin näkee, että ei tuleva rahankäyttö mitenkään koronaan liity vaan aivan normaaleja maan tarpeita.”

    Kyllä se liittyy oikeasti vaikka toki voi perustella avun moraalista perustetta! Italia on moneen muuhun maahan nähden todellinen matkailumaa, jossa kävi ennen koronaa miljoonatolkulla väkeä turistina vuodessa. Määrä oli niin suuri, että se vaikutti suuresti Italian valtion talouteen! Nyt nuo kaikki turistit ovat poissa. On sitten eri asia, että kuinka palon muiden maiden pitää osallistua vajeen paikkaamiseen! Yhteyttä koronaan on kuitenkin turha kiistää!

    Äänestä

  • Vaihtaisin koska tahansa EU:in YYA:han. Sen jälkeen kun sotakorvaukset oli maksettu Neuvostoliitto ei sentään köyhdyttänyt meitä vaan oli hyödyksi. EU on pelkkä rahanreikä ja taakka! EU:sta uuskolonialistinen rotuyhteiskunta on leviämässä myös Suomeen, ja siitä vasta ilo ja riemu koittaa. Täällä sentään *CENSORED* eivät, vielä, ole alkaneet hajottaa paikkoja rakenteellisissa mielenosoituksissaan.

    1Äänestä

-----EU:n+ansiosta+Suomi+on+taloudellisesti+samalla+tasolla+kuin+muutkin+demokratiat.----P-puheita,+Suomi+saavutti+muut+demokratiat+ENNEN+EU-aikaa.+EU-aikana+on+jääty+Ruotsistakin+jälkeen+jo+yli+20+%+BKT/nenä.+Vuoden+2009+jälkeen+ei+Suomessa+ole+ollut+enää+juurikaan+talouskasvua.+Kuten+Niinistö+totesi+niin+n.+20+%+Suomen+elannosta+tulee+ulkomaisilla+lainoilla.+YYA-aikana+ei+näin+ollut,+itse+elätimme+itsemme+ja+nousimme+montusta+jopa+Ruotsin+kanssa+tasoihin.-------Suomi+on+velkaantunut+useimpia+EU-maita+vähemmän.------Onko+EUn+tarkoitus+saada+Suomi+velkaantumaan+enemmän+?

2Äänestä
  • YYA-aikana olimme täysin riippuvaisia idänkaupasta.
    Lännessä meitä pidettiin kommunistimaana ja jopa NL:n miehittämänä.

    Eipä ihme,että joillekin se on edelleen onnen aika.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    YYA-aikana olimme täysin riippuvaisia idänkaupasta.

    Entäs sitten?

    Suomi kuitenkin täysin todistetusti menestyi taloudellisesti todella hyvin YYA:n aikana kun tuo ns. clearingkauppa NL:n toim todellai hyvin.
    Esimerkiksi työttömiä Suomessa YYA-aikana oli todella vähän nykyiseen verrattuna. Eikä Suomen valtiolla ollut minkäänlaista velkaa mihinkään suuntaan. Mistään leipäjonoista ei ollut tietoakaan tuolloin täällä Suomessa, nykyään se on ihan arkipäiväinen asia. Joka muuten osoittaa todella uskottavasti sen että kuinka paljon Suomessa ihmisillä on nykyään todella vaikeita ja pahoja vaikeuksia elämisensä kanssa täällä nykysuomessa.

    ------YYA-aikana+olimme+täysin+riippuvaisia+idänkaupasta.-------Vale,+emme+olleet+eikä+se+n.+20+%+osuus+ollut+pakollinen+vaan+johtui+siitä+kun+vuorineuvokset+mielellään+kävivät+idän+kauppaa+työllistäen+suomalaisia.+Siis+mitä+pahaa+siinä,+olisiko+ollut+parempi+että+nekin+kymmenet+tuhannet+olisivat+kävelleet+työttöminä+kuten+nyt+länsiaikana+on+ollut+tapana+tehdä+?------Lännessä+meitä+pidettiin+kommunistimaana+ja+jopa+NL:n+miehittämänä.-----OLIMMEKO+?+Ei++ollut+neukun+vika+kun+suomalainen+äärioikeisto+tällaista+sontaa+maailmalle+lapioi,+hauku+niitä.-----Eipä+ihme,että+joillekin+se+on+edelleen+onnen+aika.-----Oliko+onnen+aikaa+vai+ei+mutta+tuskin+paljon+paremminkaan+olisi+Suomella+voinut+mennä.+EU-ajasta+voi+ihan+hyvällä+syyllä+sanoa,+että+tuskin+paljon+huonomminkaan+voisi+mennä.

    Oletko todella sitä mieltä, että Suomella ei KOSKAAN ole mennyt huonommin kuin nyt? Et taida katsella paljon ympärillesi, saati lukea historiaa.

    Idänkaupan onnen aikana noin 300 000 suomalaista muutti töihin Ruotsiin.
    Nyt työllistämme ulkomaista työvoimaa kymmenintuhansin.

    Länsimaat eivä tarvinneet täkäläistä apua epäillessään Suomen olevan NL:n talutusnuorassa.

    EU-aikaan olemme olleet länsimainen demokratia,mikä tuntuu olevan vaikea sietää molemmille politikan äärilaidoille. Viha EU-Suomea kohtaan yhdistää kummasti!

    Olemme muuten erilaisissa menstymistämittaavissa tilastoissa aina kärkipäässä,mitä ei YYA-aikana tapahtunut koskaan.

    Suomessa ei koskaan (poislukien miehitysjoukot) ole ollut määrällisesti ja suhteellisesti näin paljon ulkomaisia ihmisiä, rotumuukalaisia.
    Kyllä, KOSKAAN ei ole mennyt huonommin tästä näkökulmasta.

    Ei sinne jäänyt kuin 200 000. Taloudessa olikin notkahdus 1966-1974. Tämän jälkeen alkoi tasainen elintason nousu joka päättyi lamaan 1991.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    YYA-aikana olimme täysin riippuvaisia idänkaupasta.
    Lännessä meitä pidettiin kommunistimaana ja jopa NL:n miehittämänä.

    Eipä ihme,että joillekin se on edelleen onnen aika.

    Täyttä+roskaa+taas+kerran.+Miksi+"lännen+asian"+vuoksi+on+pakko+valehdella+noin+paljon?Korkeimmillaan+idän+kauppa+muodosti+jopa+25%+viennistä+öljykriisin+aikana+kun+länsi+oli+lamassa.+Edes+silloin+EMME+olleet+täysin+riippuvaisia+idänkaupasta,+mutta+se+antoi+meille+kyllä+merkittävän+edun.Sillä+ei+ollut+eikä+ole+mitään+merkitystä,+pitikö+joku+luku-+ja+kirjoitustaidoton+takalännen+turvenuija+Suomea+kommunistisena+vai+ei.+Jokainen+vastuullisessa+asemassa+ollut+jokaisessa+länsimaassa+kyllä+tiesi+tasa+tarkkaan,+että+Suomi+oli+demokraattinen+markkinatalousmaa+ja+kumpaakin+YYA-aikaan+enemmän+kuin+on+nyt.+Sekä+kilpailu+kotimarkkinoilla+että+poliittinen+päätäntävalta+asioihimme+on+VÄHENTYNYT+EU:iin+liittymisen+jälkeen,+ja+tulee+vähenemään+edelleen+jatkossakin.Suomi+otettiin+kaikkialla+lännessä+avosylin+vastaan+eikä+kukaan+siellä+koskaan+vastustanut+jäsenyyttämme+missään,+mihin+pyrimme+liittymään.+Tuotteemme+olivat+laadukkaita+ja+arvostettuja+ja+tuolloin+maailmalle+menneet+Kone+ja+Marimekko+ovat+kansainvälisiä+toimijoita+edelleen.+Sen+sijaan+EU-aikaan+maailmalle+menneet+Sonera+ja+Nokian+matkapuhelimet+ovat...+no+niin,+niistä+ei+ole+enää+paljon+lapsenlapsille+kerrottavaa.EU:iin+ja+varsinkin+euroon+liittyminen+oli+tunteellisuudestaan+hullujen+pelkureiden+naurettava+söhellys,+josta+valitettavan+suuri+osa+suomalaisia+on+saanut+kärsiä+paljon+ja+tulevat+kärsimään+jatkossakin.+Ja+jälleen+kerran+samasta+syystä+kuin+niin+monta+kertaa+aiemminkin:+r...ssän+pelosta+ja+vihasta+heitä+kohtaan.Pelkäsipä+itää+miten+paljon+tahansa,+joku+tolkku+pitäisi+hameen+alle+juoksemisessakin+olla.+Siellä+voi+yllättää+"kultainen+suihku".+Kaikki+eivät+odota+sellaista+kita+ammollaan,+kuten+tekevät+"markkinatalouttaan"+(todellisuudessa+EU-aikaan+kilpailu+on+vähentynyt+ja+markkinoiden+sääntely+rajusti+lisääntynyt)+ja+"länsimaisuuttan"+(ns+läntisiä+julkaisuja+on+nykyisin+kaupoissa+saatavilla+vähemmän+kuin+1980-luvulla,+TV-ohjelmat+ovat+entistä+enemmän+amerikkalaisia,+kun+taas+läntisen+Euroopan+maiden+tarjonta+on+vähentynyt+verrattuna+YYA-aikaan)+mussuttavat+hörhöt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko todella sitä mieltä, että Suomella ei KOSKAAN ole mennyt huonommin kuin nyt? Et taida katsella paljon ympärillesi, saati lukea historiaa.

    Kyllä, nälkävuosina tosiaan meni huonommin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Idänkaupan onnen aikana noin 300 000 suomalaista muutti töihin Ruotsiin.
    Nyt työllistämme ulkomaista työvoimaa kymmenintuhansin.

    Länsimaat eivä tarvinneet täkäläistä apua epäillessään Suomen olevan NL:n talutusnuorassa.

    EU-aikaan olemme olleet länsimainen demokratia,mikä tuntuu olevan vaikea sietää molemmille politikan äärilaidoille. Viha EU-Suomea kohtaan yhdistää kummasti!

    Olemme muuten erilaisissa menstymistämittaavissa tilastoissa aina kärkipäässä,mitä ei YYA-aikana tapahtunut koskaan.

    Kirjoitat taas aivan täyttä roskaa. Tiedät vallan hyvin, että maastamuutto johtui sodan jälkeisistä suurista ikäluokista, jotka Ruotsi pystyi imemään, koska siellä ei samalla tavoin suuria ikäluokkia ollut. Nyt työllistämme muita lähinnä siksi, että siten on voitu polkea palkkatasoa niin, että suuri osa huomattavasti pienemmistä ikäluokista on sosiaaliturvan varassa ja valtio velkaantuu. Sosiaaliturva, joka mahdollistaa työttömien jäädä nyt kotimaahan luotiin, yllätys yllätys, YYA-aikana TÄYSIN ja EU aikana sitä on PELKÄSTÄÄN HEIKENNETTY ja pyritään heikentämään edelleen.

    Koulutusta ja terveydenhoitoa koskevissa tilastoissa Suomi nousi kärkeen jo YYA-aikana ja hyvinvointitilastoissa olimme silloin korkeammalla kuin olemme nyt ja jatkossa tulemme hyvinvointitilastoissa vain tippumaan alemmas.

    Demokratia toimii edelleen aivan samalla tavoin kuin toimi YYA-aikanakin. Epäsuora presidentin vaalikaan ei ollut neuvostovaikutusta vaan, yllätys yllätys, KOKOOMUKSEN aikaansaannos itsenäisyyden alussa. Missään muussa suhteessa järjestelmämme demokraattisuus ei ole lisääntynyt tipan tippaa, mutta vähentynyt kyllä sikäli, että monessa asiassa olemme täysin EU:n talutusnuorassa.

    Nl:n tavoite oli suurimman osan aikaa vain varmistaa, että Suomeen ei synny sille vihamielistä hallitusta, eikä NL koskaan pyrkinyt mestaroimaan talouttamme, koska meidän taloutemme toimivuus oli sille itselleen tärkeä.

    EU sen sijaan ei ole huolestunut henkilökysymyksistä, vaan sen sijaan sorkkii suurin piirtein kaikkea muuta mitä vain voi hallinnossa sorkkia, sillä seurauksella, että olemme joutuneet luopumaan pohjoismaista tasoa olleista säännöksistä esim elintarviketurvallisuudessa ja taloutemme se pska on tuhoamassa täysin! Kuvitelmat, että Suomi voisi verotuksellisesti tai muuten muuttua Välimeren ilmaston tai Saksan Ruhrin alueen luonnonvarojen ja liikkuvuuden omaavien kaltaiseksi on silkkaa mielisairasta hourailua, jossa kyllä vielä reaaliteetit tulevat vastaan ja ovat jo tulleetkin.

    Koko länsi länsi mantran hokeminen 30 vuotta kylmän sodan päättymisen ja NL lakkaamisen jälkeen on vanhojen kalkkeutuneiden ukkojen löpötystä, sillä kuten aina ennenkin kautta historian, seuraavaa katastrofia siinä ollaan saamassa aikaiseksi sillä, että yritetään välttää edellistä, joka ei joka tapauksessa voisi enää mitenkään toistua. Meitä EI uhkaa kommunismi, jota ei käytännössä ole enää olemassakaan, joten sitä vastaan meidän ei tarvitse taistella yhtään mitenkään. Meitä ei uhkaa mikään vuosisatainen vihollinen, koska sellaista meillä ei ole eikä ole koskaan ollut, kuten historia kertoo. Venäjä on suurvalta ja se voi muuttua sotilaalliseksi tai sitten ei. Totta kai me tarvitsemme vahvan puolustuksen ja selkä nojaa lännestä sen varalle, mutta aivan yhtä paljon me tarvitsemme Venäjää taloudellisesti. Sotilaallista ja muutakin konfliktia venäläisten kanssa on siis syytä pyrkiä välttämään, mutta aivan kuten Talvisodan edellä, ei niin että se uhkaisi mahdollisuuksiamme puolustautua.

    EU-Suomi tarvitsee Venäjää taloudellisesti PALJON ENEMMÄN kuin YYA-Suomi tarvitsi lukuunottamatta energiakriisin aikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sinne jäänyt kuin 200 000. Taloudessa olikin notkahdus 1966-1974. Tämän jälkeen alkoi tasainen elintason nousu joka päättyi lamaan 1991.

    Eläkepäivillään niistäkin on osa palannut Suomeen. Suurin syy muuttoon olivat suuret ikäluokat. EU:lla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että nykyisin työttömät voivat jäädä Suomeen. EU on sen sijaan saanut aikaan sen, että huomattavasti pienemmistä ikäluokista merkittävä osa on työttöminä samaan aikaan kun maahan kuskataan halpatyövoimaa velkaannuttamaan maa.

    EU on typerin viritys mitä aikoihin on nähty, eikä se muutu yhtään paremmaksi vertaamalla sitä 30 vuotta sitten kadonneeseen NL:oon.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entäs sitten?

    Suomi kuitenkin täysin todistetusti menestyi taloudellisesti todella hyvin YYA:n aikana kun tuo ns. clearingkauppa NL:n toim todellai hyvin.
    Esimerkiksi työttömiä Suomessa YYA-aikana oli todella vähän nykyiseen verrattuna. Eikä Suomen valtiolla ollut minkäänlaista velkaa mihinkään suuntaan. Mistään leipäjonoista ei ollut tietoakaan tuolloin täällä Suomessa, nykyään se on ihan arkipäiväinen asia. Joka muuten osoittaa todella uskottavasti sen että kuinka paljon Suomessa ihmisillä on nykyään todella vaikeita ja pahoja vaikeuksia elämisensä kanssa täällä nykysuomessa.

    Ja kaiken tän pahan takana on kansallinen kokoomus.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko todella sitä mieltä, että Suomella ei KOSKAAN ole mennyt huonommin kuin nyt? Et taida katsella paljon ympärillesi, saati lukea historiaa.

    Oli kait 80 luvusta kyse ja kyllä se vuosikymmen oli paljon parempaa aikaa, mitä tää 2010 luku.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa ei koskaan (poislukien miehitysjoukot) ole ollut määrällisesti ja suhteellisesti näin paljon ulkomaisia ihmisiä, rotumuukalaisia.
    Kyllä, KOSKAAN ei ole mennyt huonommin tästä näkökulmasta.

    Ahaa, sinä olet siis jonkinlainen ns kallonmittailija.

    Suomessa on niin paljon perinnöllisiä sairauksia että tarvitaankin uutta vertaa muualta kuin kadun toiselta puolelta.

    Äänestä

Nyt tarvittaisiin valtiovarainministeriksi Ahti Pekkala tai Iiro Viinanen sanomaan että jo riittää tämä Suomen imeminen kuiviin. Eivätkö sinisilmäiset suomalaispoliitikot tajua Etelä-Euroopan mafiakulttuuria, niin kauan uhria imetään ja kupataan kuin sillä jotain imettävää on. Suomi on nyt lähtemässä tai jo lähtenyt uhriksi vastaan panematta.

Äänestä
  • Mafiakuttuuria haikailevat vain ne,jotka ovat huolissaan mafian autokannasta ja uskovat Suomen tukirahojen menevän sen parantamiseen.

    Lienevätkö samaa sakkia,joka vieläkin vakuuttaa YYA-ajan ihanuutta?

    Äänestä

  • Italialaiset ovat merkittävästi rikkaampia kuin me suomalaiset, jotka heitä tuemme. Me elämme paljon vaativammissa ja kalliimmaksi tulevissa oloissa kuin Välimeren rannikon asukkaat, joista suurta osaa me rahoitamme.

    EN VOI YMMÄRTÄÄ MIKSI TÄMÄ TAPAHTUU.

    Me pystymme aivan varmasti säilyttämään itsenäisyytemme ja riippumattomuutemme Venäjän suuntaan ilman tätä typerää EU-pelleilyäkin. Pystyimme siihen silloinkin kun itärajan takana oli nykyistä Venäjää paljon voimakkaampi ja vaarallisempi Neuvostoliitto.

    Äänestä

Höpö höpö. SKDL: talikkokommarit Fabian Tillasesta ja Matti Meriläisestä aina Ilmari Sormuseen ja Sirola-opiston käyneeseen Aarne Pulkkiseen lypsivät kansaa kuiviin Kekkosen siunauksella yhdessä markkaa devalvoineiden selluköpien kanssa. Eniten minua huvittaa tuo miten SKDL:n käytännössä jossain mielessä selluköppisiipe merkittävämpi lantasiipi ihaili tuota alkutuotantoon käytetyn maan kansallistanutta Neuvostoliittoa. Kepulithan yleensä ovat sumuttaneet suomalaisia käyttämällä Arvo 'tapappa kuule talonpoika päivässä, parhaassa kaksi' Saloa esimerkkinä vasemmiston suhtautumisesta maaseutuun. Todellisuudessa keskustalaistakin keskustalaisempaa aluepolitiikkaa ajoi 60-luvulla muun kansan kustannuksella SKDL, ei kepu/maalaisliitto tai SMP.

Äänestä
  • Toisaalta valtio tuki 60-luvulla ylituotantoa, joten meillä oli voivuori, munavuori ja viljavuori ja valtio osti kaiken tuotannon ja yritti kaupata sen polkuhintaan ulkomaille, jos vain kelpasi. Suomalaisille ei taas myyty mitään ale-hintaan vaan maanviljelijän piti saada tulonsa. Kepu oli tuolloin voimissaan! Juuri mitään elintarvikkeen tapaista ei tuotu ulkomailta.Alkosta sai kuohuviininä edullisesti vain suomalaista Elyseetä. Pastaa ei myyty kaupoissa vaan makaroonia. Nykyisen tapaisia eksoottisia ruokia ei ollut kaupan laisinkaan! Oli ankeaa aikaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toisaalta valtio tuki 60-luvulla ylituotantoa, joten meillä oli voivuori, munavuori ja viljavuori ja valtio osti kaiken tuotannon ja yritti kaupata sen polkuhintaan ulkomaille, jos vain kelpasi. Suomalaisille ei taas myyty mitään ale-hintaan vaan maanviljelijän piti saada tulonsa. Kepu oli tuolloin voimissaan! Juuri mitään elintarvikkeen tapaista ei tuotu ulkomailta.Alkosta sai kuohuviininä edullisesti vain suomalaista Elyseetä. Pastaa ei myyty kaupoissa vaan makaroonia. Nykyisen tapaisia eksoottisia ruokia ei ollut kaupan laisinkaan! Oli ankeaa aikaa!

    Samanlaista typeryyttähän se on nykyäänkin. Ei maito juuri Suomen ulkopuolella myy, mutta sitä tuetaan silti. Kiinaan ja Venäjälle on aina voitu viedä lihaa ja maitotuotteita niiden johtajien siellä harrastaman aivopesun takia. Ei Pariisissa ole Valion valtavia maitohyllyjä. Maatalouden ylituotanto Suomessa on jo pelkästään vuosittaisen ruokahävikin perusteella täysin järjetön.

    Kalja se vasta hauskaa onkin. Eurooppa täynnä panimoita, mutta totta mooses täälläkin pitää olla maataloustukien avulla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samanlaista typeryyttähän se on nykyäänkin. Ei maito juuri Suomen ulkopuolella myy, mutta sitä tuetaan silti. Kiinaan ja Venäjälle on aina voitu viedä lihaa ja maitotuotteita niiden johtajien siellä harrastaman aivopesun takia. Ei Pariisissa ole Valion valtavia maitohyllyjä. Maatalouden ylituotanto Suomessa on jo pelkästään vuosittaisen ruokahävikin perusteella täysin järjetön.

    ” Samanlaista typeryyttähän se on nykyäänkin. Ei maito juuri Suomen ulkopuolella myy, mutta sitä tuetaan silti.”

    Tämä voi tulla sinulle järkytyksenä, mutta maito n raaka-aine, josta saadaan seuraavia tuotteita jalostettua:
    - piimä
    - jugurtti
    - viili
    - kymmenet juustot
    - rahka
    - voita
    - paistorasva
    Jne..

    Ei japanilaiset juuri maitotuotteita käytä. Japanissa ei ole yhtä paljon diabetesta kuin vaikka Suomessa tai Kreikassa. Minä kunnioittaisin maanomistajien ruokavalion kritisoimisesta syntyvää kitinää, jos eivät olisi terrorisoineet Niilo Wälläriä SKP talikkokommareiden kanssa 1920-luvulla. Tilainherrat lopulta lahjoivat Wällärin ja satamatyöläiset tukemaan yksityistä maaomaisuutta. Suomalainen talonpoika myy vaikka oman äitinsä pelastaakseen nahkansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toisaalta valtio tuki 60-luvulla ylituotantoa, joten meillä oli voivuori, munavuori ja viljavuori ja valtio osti kaiken tuotannon ja yritti kaupata sen polkuhintaan ulkomaille, jos vain kelpasi. Suomalaisille ei taas myyty mitään ale-hintaan vaan maanviljelijän piti saada tulonsa. Kepu oli tuolloin voimissaan! Juuri mitään elintarvikkeen tapaista ei tuotu ulkomailta.Alkosta sai kuohuviininä edullisesti vain suomalaista Elyseetä. Pastaa ei myyty kaupoissa vaan makaroonia. Nykyisen tapaisia eksoottisia ruokia ei ollut kaupan laisinkaan! Oli ankeaa aikaa!

    Eipä ollut ananastukkia maleksimassa kaduilla tai kerjäläisiä. Eihän tuo aika ollut mitenkään ongelmatonta, Suomen alkoholipolitiikka oli aivan typerä. Viinat olisi saanut tuoda kauppaan kuten sivistysmaissa.
    Kuohuviinien tai pastan maahantuonti olisi onnistunut ilman EUtakin.

    Kansakoulussa tarjottu makaroonivelli oli erittäin "herkullista" ja toivottua ruokaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä ollut ananastukkia maleksimassa kaduilla tai kerjäläisiä. Eihän tuo aika ollut mitenkään ongelmatonta, Suomen alkoholipolitiikka oli aivan typerä. Viinat olisi saanut tuoda kauppaan kuten sivistysmaissa.
    Kuohuviinien tai pastan maahantuonti olisi onnistunut ilman EUtakin.

    ” Kuohuviinien tai pastan maahantuonti olisi onnistunut ilman EUtakin.”

    Ei lman lain ja asetusten muutoksia! Olimme tiukka Kepu-landia ja maanviljelys oli kovassa arvossa siihen aikaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toisaalta valtio tuki 60-luvulla ylituotantoa, joten meillä oli voivuori, munavuori ja viljavuori ja valtio osti kaiken tuotannon ja yritti kaupata sen polkuhintaan ulkomaille, jos vain kelpasi. Suomalaisille ei taas myyty mitään ale-hintaan vaan maanviljelijän piti saada tulonsa. Kepu oli tuolloin voimissaan! Juuri mitään elintarvikkeen tapaista ei tuotu ulkomailta.Alkosta sai kuohuviininä edullisesti vain suomalaista Elyseetä. Pastaa ei myyty kaupoissa vaan makaroonia. Nykyisen tapaisia eksoottisia ruokia ei ollut kaupan laisinkaan! Oli ankeaa aikaa!

    Typerykset siis valittavat sitä, ettei heidän tarvinnut nähdä nälkää ja joutuivat syömään terveellisempää ja turvallisempaa ruokaa kuin millä nykyisin voivat hankkia itselleen elintasosairautensa.

    Hyllyssäni ei edelleenkään ole mitään pskaa vaan makaronia, Myllyn Parasta ovat molemmat pussit. Jos joku haluaa ostaa jotain hikisin jalkopohjin poljettua, niin oma on asiansa, kunhan minulle riittää kunnollisia SUOMALAISIA elintarvikkeita.

    Suurin synti on siis tuottaa liikaa, kun taas esim britit, joiden saari uppoaa välittömästi jos kansainvälisesti ruuan hinta pomppaa, ovat niin "länsimaisia" että sellaiseen tyhmyyteen pitäisi heti suomalaistenkin alkaa, vai?

    Olette te kyllä melkoisia molopäitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samanlaista typeryyttähän se on nykyäänkin. Ei maito juuri Suomen ulkopuolella myy, mutta sitä tuetaan silti. Kiinaan ja Venäjälle on aina voitu viedä lihaa ja maitotuotteita niiden johtajien siellä harrastaman aivopesun takia. Ei Pariisissa ole Valion valtavia maitohyllyjä. Maatalouden ylituotanto Suomessa on jo pelkästään vuosittaisen ruokahävikin perusteella täysin järjetön.

    Minkä helvetin takia Pariisissa pitäisi olla maitohyllyjä, kun Ranskassakin on ylituotantoa, eivätkä he siellä edes juuri juo maitoa?

    Jaa niin, trollaamisen takia tietysti... unohdin, ettei tämä tietenkään ole mikään vakavasti otettava keskustelupalsta, vaan idioottien sekavaa sönkkäystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei japanilaiset juuri maitotuotteita käytä. Japanissa ei ole yhtä paljon diabetesta kuin vaikka Suomessa tai Kreikassa. Minä kunnioittaisin maanomistajien ruokavalion kritisoimisesta syntyvää kitinää, jos eivät olisi terrorisoineet Niilo Wälläriä SKP talikkokommareiden kanssa 1920-luvulla. Tilainherrat lopulta lahjoivat Wällärin ja satamatyöläiset tukemaan yksityistä maaomaisuutta. Suomalainen talonpoika myy vaikka oman äitinsä pelastaakseen nahkansa.

    Yksittäistä maaomaisuuttako nyt ei saisi olla? Kaikki tulo pitäisi jakautua työpalkkoina ja kun niitä ei kaikille riitä (paitsi virolaisille), niin sitten sosiaalitukina? Ah, siinäpä oikein hieno ja vakaa yhteiskunta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä ollut ananastukkia maleksimassa kaduilla tai kerjäläisiä. Eihän tuo aika ollut mitenkään ongelmatonta, Suomen alkoholipolitiikka oli aivan typerä. Viinat olisi saanut tuoda kauppaan kuten sivistysmaissa.
    Kuohuviinien tai pastan maahantuonti olisi onnistunut ilman EUtakin.

    Olisi onnistunut ja onnistui myös, totta kai niitä sai Suomestakin, joskin tulli ja tukipolitiikalla rajoitettiin niiden leviämistä.

    Totta kai maatalouden osalta normaalitilanteen pitäisi olla se, että osa meikäläisestä tuotannosta viedään ja vastaavasti osa kulutetuista elintarvikkeista tuodaan, nimenomaan tarjonnan monipuolistamisen takia. Ennen Venäjän asettamia pakotteita asia näin olikin, kun viemme elintarvikkeita itään ja rahoitimme sillä niiden tuontia lännestä. Idässä kun on lähemmäs samanlainen ruokakulttuuri kuin täällä, kun taas Ranskassa tai Saksassa se on aika erilainen.

    Äänestä

Kirjoittaja ei ole näköjään elänyt YYA:aikaa. Muista sen ajan hyvin masentavana ja köyhänä. Maasta lähti puolimiljoonaa kansalaista paremman ja vapaamman elintason maihin, Ruotsiin pääasiassa. Se ajanjakso muistuttaa enempi Pohjoiskoreaa nykyaikana.

Äänestä
  • Mikä sinua masensi, sekö kun valittamisen aiheita ei tahtonut löytyä ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä sinua masensi, sekö kun valittamisen aiheita ei tahtonut löytyä ?

    Joo, nyt on pareemmin kun valituksen aiheita riittää. Ei masenna enää.

    Äänestä

  • Minä olen elänyt tuon ajan ja muistan sen elämäniloisena ja isänmaallisena. Kommarien (taistolaiset) jutut naurattivat.
    Tuota aikaa täytyy verrata muihin maihin samaan aikaan. Kyllä esim. Länsi-euroopassa oli aivan samat oltavat kuin täällä.

    Äänestä

  • Elin kyllä YYA-ajan eikä se ollut masentavaa eikä köyhää. 1970-luvun alku ennen energiakriisiä ja 1980-luku olivat rikasta hyvinvoinnin aikaa, ainakin meillä. Itse asiassa meitä energiakriisikään ei koetellut, ainoastaan kauppojen valikoimat vähän heikkenivät ja uusia tuotteita ei parina vuonna tullut siten kuin aiemmin. Niissä palkansaajaperheissä, joita työttömyys koetteli, se oli varmasti kovaa aikaa ja pitkäaikaistyöttömillä oli yhtä kurjaa kuin nytkin. Ansiosidonnaiset taas olivat ainakin 1980-luvulla huomattavasti korkeammalla tasolla kuin ovat nyt ja niin lienee ollut 1970-luvullakin.

    Kekkonen oli selvästi DA MAN eikä mikään eu-hiiri.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Elin kyllä YYA-ajan eikä se ollut masentavaa eikä köyhää. 1970-luvun alku ennen energiakriisiä ja 1980-luku olivat rikasta hyvinvoinnin aikaa, ainakin meillä. Itse asiassa meitä energiakriisikään ei koetellut, ainoastaan kauppojen valikoimat vähän heikkenivät ja uusia tuotteita ei parina vuonna tullut siten kuin aiemmin. Niissä palkansaajaperheissä, joita työttömyys koetteli, se oli varmasti kovaa aikaa ja pitkäaikaistyöttömillä oli yhtä kurjaa kuin nytkin. Ansiosidonnaiset taas olivat ainakin 1980-luvulla huomattavasti korkeammalla tasolla kuin ovat nyt ja niin lienee ollut 1970-luvullakin.

    Kekkonen oli selvästi DA MAN eikä mikään eu-hiiri.

    No tämäpä kumma. Jos sinulla ei ollut kurjaa ja köyhää, niin sehän tarkoittaa sitä, ettei muillakaan ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä olen elänyt tuon ajan ja muistan sen elämäniloisena ja isänmaallisena. Kommarien (taistolaiset) jutut naurattivat.
    Tuota aikaa täytyy verrata muihin maihin samaan aikaan. Kyllä esim. Länsi-euroopassa oli aivan samat oltavat kuin täällä.

    Niitä miljoonia ihmisiä joita devalvoitu markka kuritti tuskin kiinnostaa paskan vertaa sinun muistelosi.

    Äänestä

Suomen talouskasvu on ollut vuiden 2008 finanssikriisin jälkeen hitainta koko EU: ssa.
Vuosien 1860- 1990 välillä Suomen talouskasvu oli maailman toiseksi nopeinta Japanin jälkeen jättäen taakseen jopa öjyrahoilla rikastuneen Norjan.
Norjalla menee nykyisin parhaiten Euroopassa, Norja ei kuulu Euroopan unioniin.

Suomi liittyi 1995 Euroopan unioniin. EU on ollut ennen muuta taloudellinen liitto, johon Suomen talous on yhä syvemmin integroitunut. Tästä esimerkkejä ovat EMU-maiden yhteinen valuutta euro, yhteinen tullipolitiikka sekä tavaroiden ja pääomien vapaa liikkuminen. EU helpotti myös palvelujen ja ihmisten liikkumista.[34][35]

Ensimmäisen kymmenen EU-jäsenyysvuoden aikana ulkomaalaiset investoinnit kasvoivat Suomessa selvästi.[36]

Vuosituhannen vaihteen osakemarkkinahuumassa monia IT-yityksiä listautui pörssiin ja ne kasvoivat, kunnes kupla puhkesi. Vuonna 2007 Yhdysvaltojen asuntomarkkinoilta alkanut finanssikriisi laajeni Eurooppaan vuonna 2008.[37] Suomen talous on toipunut kriisistä muuta EU:ta hitaammin. Vuosina 2015-2016 Suomen talouden ennustettiin kasvavan ainoana EU-maana alle prosentin vuosivauhtia.[38]

Länsimaiden Venäjälle asettamat Ukrainan kriisistä johtuvat talouspakotteet huhtikuusta 2014 ja heinäkuusta 2015 alkaen vaikeuttivat Suomen taloustilannetta. Pakoitteiden takia yhdysvaltalaiset yritykset ovat vetäneet suoria investointeja pois myös Suomesta miljoonien eurojen edestä.[39] Pakotteet ovat aiheuttaneet suomalaiselle maataloudelle satojen miljoonien eurojen tulonmenetykset. Vientitulojen pienenemisen lisäksi maito- ja lihatuotteiden sekä perunoiden ylitarjonta kotimaisilla markkinoilla aiheutti hintojen laskua.[40]

Äänestä
  • Mutta saatiin sentään sitä r...ssää lyötyä niin että tuntui, kyllä se matkalaukku päänalusena nukkuvaa evakkoa varmasti ilostuttaa?

    Äänestä

Huonokin päivä YYA:ssa oli parempi kuin hyvä päivä EU:ssa.

Äänestä
  • Se on makuasia!

    EU:ssa olemme yksi jäsenmaa suuressa länsimaisessa kauppajärjestössä!

    YYA:ssa olimme raakalaismaisen kommunistivaltion alisteinen lakeija! Hienoa vaan kun pskatunkiosta päästiin ja neukkula romahti Euroopan ja koko maailman riemuksi! Kestä tappiosi kuin mies! Vaikka oletkin Tarkkispoika!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on makuasia!

    Vain täysi idiootti koettaa peittää osaamattomuutensa erilaisilla herjausluetteloilla. Mutta tietenkinhän jokainen tuottaa sitä mitä parhaiten osaa ja se vapaus sinullekin suotakoon, buaaah.

    Enemmän+meillä+oli+liikkumatilaa+poliittisesti+kuin+nyt.+Ei+Kremlistä+saneltu+80%+lainsäädäntöämme,+kuten+nyt+Brysselistä.+Ei+rajojemme+yli+ollut+tunkemassa+tummaa,+vierasta+väkeä.Sananvapaus+oli+aivan+eri+tasolla.+Nee..+Riä+sai+sanoa+omalla+nimityksellään,+eikä+Raamatun+siteeraamisesta+joutunut+poliisitutkintaan.+Ryssän+nuoleskelu+oli+poliitikkojen+taholta+vastenmielistä.+Tavallinen+kansa+tiesi+totuuden+ja+neukkusysteemistä+puhuttiin+avoimesti.+Ei+täällä+mitään+poliittista+poliisia+ollut.Parasta+oli+se+että+kulttuurimarxismi+ei+jyllännyt.+Meillä+silloin+eläneillä+oli+luulo+että+valkoinen+Suomen+kansa+on+voimissaan+vielä+500+vuoden+päästäkin.+Nyt+näyttää+siltä+että+kuolemme+sukupuuttoon+ja+meidät+jyrätään+rotumuukalaisten+toimesta.

    ”+Enemmän+meillä+oli+liikkumatilaa+poliittisesti+kuin+nyt.+Ei+Kremlistä+saneltu+80%+lainsäädäntöämme,+kuten+nyt+Brysselistä.+Ei+rajojemme+yli+ollut+tunkemassa+tummaa,+vierasta+väkeä.”Ei,+mutta+sen+sijaan+se+sekaantui+törkeästi+vaaleihimme+ehdikasasetteluja+ja+hallitusratkaisuja+myöyen.+EU+ei+sekaannu!”Sananvapaus+oli+aivan+eri+tasolla.+Nee..+Riä+sai+sanoa+omalla+nimityksellään,+eikä+Raamatun+siteeraamisesta+joutunut+poliisitutkintaan.+”Eli+sivistymättömyys+oli+kunniassaan!”Ryssän+nuoleskelu+oli+poliitikkojen+taholta+vastenmielistä.+Tavallinen+kansa+tiesi+totuuden+ja+neukkusysteemistä+puhuttiin+avoimesti.+Ei+täällä+mitään+poliittista+poliisia+ollut.”Oli+toki!+Meillä+oli+sensuuri+ja+itsesnsuuri!+Jo+painettuja+krjoja+ei+pantu+jakeluun+ja+maailmankirjallisuuden+avainteos+jätettiin+suomeksi+painamatta+Suomessa!”Parasta+oli+se+että+kulttuurimarxismi+ei+jyllännyt.+Meillä+silloin+eläneillä+oli+luulo+että+valkoinen+Suomen+kansa+on+voimissaan+vielä+500+vuoden+päästäkin.+Nyt+näyttää+siltä+että+kuolemme+sukupuuttoon+ja+meidät+jyrätään+rotumuukalaisten+toimesta.”Se+on+aikansa+ilmiö+eikä+liity+EU:hun+millään+tavalla!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on makuasia!

    EU:ssa olemme yksi jäsenmaa suuressa länsimaisessa kauppajärjestössä!

    YYA:ssa olimme raakalaismaisen kommunistivaltion alisteinen lakeija! Hienoa vaan kun pskatunkiosta päästiin ja neukkula romahti Euroopan ja koko maailman riemuksi! Kestä tappiosi kuin mies! Vaikka oletkin Tarkkispoika!

    Ai hänkin on? Meitä tarkkoja poikia on täällä sitten useampia, jos sinuun on uskominen. Ja miksei olisi, sinähän kärsit niin kovasti YYA-aikaan, että käyt liki Jeesuksesta niille, jotka vain sinuun uskovat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai hänkin on? Meitä tarkkoja poikia on täällä sitten useampia, jos sinuun on uskominen. Ja miksei olisi, sinähän kärsit niin kovasti YYA-aikaan, että käyt liki Jeesuksesta niille, jotka vain sinuun uskovat.

    NL:n luhistuminen synnytti valtavan riemun maailmassa.

    Eritoten Itä-Euroopassa,mutta myös Suomessa,jossa riemuittiin kuin syyttömästi vangittu vapauduttuaan.

    Kiireesti ryhdyttiinhankkimaan EU-jäsenyyttä ja palaamaan näin länsimaiden rintamaan,johon Mannerheim liitti Suomen jo1919.

    YYA-aika:

    Tuo vaihe oli taloudellisesti menestyksekäs, mutta henkisesti katastrofi. Alkaen 50-luvulta ja huipentuen 70-lukuun naapurin painostus ja puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin leimasi kaikkea toimintaa Suomessa! Naapuri päätti sisäpolitiikassamme presidentin henkilöstä, hallitusratkaisuista ja yksittäisistä politiikoista. Jotkut puolueet eivät olleet koskaan mukana ja toiset aina... vaalimenestyksestä riippumatta. Jouduimme alistumaan sensuuriin ja itsesensuuriin! Naapuri puuttui jopa historiaamme, kirjallisuuteemme ja TV-ohjelmien sisältöön!
     
    Demokratian ja parlamentarismin kannalta tuo aika oli maan alennustilaa ja sen jatkumiselta meidät pelasti naapurimaan romahdus.

    Hahahahah Suomessa oli demokratia ja vapaat vaalit, Presidentin valitsi valitsijamiehet, ketkä kansa oli äänestänyt, tai sitten eduskunta, kuten esim Mannerheimin Rytin ja Kekkosen tapauksessa.
    Taitaa Vennamon tappio vielä kyrsiä:-D

    Vieläkin jaksat sitten jurnuttaa siitä, ettei muut puolueet halunneet Kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen, no nyt on sama tilanne perussuomalaisten kanssa, eiköhän siitäkin joku itke vielä vuosien päästä;)

    Neuvostoliiton liittolaisissa, jotka olivat saaneet tukea kamppailussaan kolonialismia vastaan, ei riemuittu eikä riemuita nytkään. Irakilainen tai libyalainen ei tunne itseään nykyään ainakaan onnellisemmaksi.

    Mutta varmasti Irakin ja Libyan naapurit tuntevat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    YYA-aika:

    Tuo vaihe oli taloudellisesti menestyksekäs, mutta henkisesti katastrofi. Alkaen 50-luvulta ja huipentuen 70-lukuun naapurin painostus ja puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin leimasi kaikkea toimintaa Suomessa! Naapuri päätti sisäpolitiikassamme presidentin henkilöstä, hallitusratkaisuista ja yksittäisistä politiikoista. Jotkut puolueet eivät olleet koskaan mukana ja toiset aina... vaalimenestyksestä riippumatta. Jouduimme alistumaan sensuuriin ja itsesensuuriin! Naapuri puuttui jopa historiaamme, kirjallisuuteemme ja TV-ohjelmien sisältöön!
     
    Demokratian ja parlamentarismin kannalta tuo aika oli maan alennustilaa ja sen jatkumiselta meidät pelasti naapurimaan romahdus.

    Eli siis tuhotaanpa nyt sitten talous, että voidaan "henkisesti hyvin"?

    Neuvostoliitto tosiaan oli kiinnostunut henkilöistä, mutta ei laistamme eikä yhteiskuntajärjestyksestämme. Ne asiat saimme päättää itse toisin kuin nyt.

    Mitään todellista sensuuria ei ollut ja itsesensuuria ei ollut yhtään sen enempää kuin nyt on (kuvitellun) "lännen" suuntaan. Jos haluaa lukea jollakin tavalla arvostelevan artikkelin "lännen" toimista Afganistanissa tai Libyassa, se on luettava vaikkapa brittiläisestä lähteestä, suomalainen media ei sellaista saa aikaiseksi, koska pelkää sellaisen olevan "lännenvastaisuutta" ja tällä palstallahan sellaisen kirjoittaja olisi heti "stallari", tietenkin.

    Demokratia ei YYA-aikana kärsinyt juuri ollenkaan, kunnanvaltuustoihin sai valita kenet halusi. Parlamentaarisuudesta hieman tingittiin, mutta siinäkin tulos taisi olla maan kannalta parempi kuin olisi ollut "parlamentaarisemmin" toimien. Siihen ainakin 1990-luvun lama ja siitä alkanut kehitys vahvasti viittaavat.

    Suomessa vallitsee laaja yksimielisyys vain siitä, että Suomi ei kykene itse asioitaan hoitamaan vaan tarvitsee holhoojan. Nähtyäni jo itsekin vuosikymmeniä suomalaista touhua, ymmärrän, että niin se sitten tosiaankin on. Ja ilmiselvästi on parempi, että se holhooja on idästä, silloin ei sentään tarvitse taloutta ja lainsäädäntöä turmella.

    Jos Volasia diplomaattipäivällisillä hävettää, niin niillä palkoilla pitääkin. Ei sellaisia rahoja tarvitse ilmaiseksi saada.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hahahahah Suomessa oli demokratia ja vapaat vaalit, Presidentin valitsi valitsijamiehet, ketkä kansa oli äänestänyt, tai sitten eduskunta, kuten esim Mannerheimin Rytin ja Kekkosen tapauksessa.
    Taitaa Vennamon tappio vielä kyrsiä:-D

    Vieläkin jaksat sitten jurnuttaa siitä, ettei muut puolueet halunneet Kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen, no nyt on sama tilanne perussuomalaisten kanssa, eiköhän siitäkin joku itke vielä vuosien päästä;)

    Mukavaa, että pidät esimerkiksi vasemmiston luomaa kiusaamisenkulttuuria hyvänä asiana. Häirikköhän sinä itsekin olet. Ilmari Sormunen ei toki tappanut itseään Erkki Salomaan tavoin mutta kärsi kuitenkin. Siinä olet oikeassa, että tietoisesti on melko tarkkaan pimitetty SKDL:n lantasiiven toiminta. Suurin syrjäseutujen puolustaja Suomessa 70-luvun lopulle asti oli SMP:n lisäksi SKDL, ei muut puolueet. Tennilä kannatti nuorena poikana Lapin metsien kuorimista paljaaksi.

    Mikä menestyksekäs? Markan devalvointi? Savupiippuduunarit ja maajussit hyötyivät poromiehen kanssa, tavallinen talonmies ei niinkään. Se on mukavaa, jos sinulla oli Kekkoslovakiassa hyvä ostovoima. Oletko miettinyt ettei kaikilla ollut paskavaluutta markan inflaatio-devalvaatio-kierteen takia.

    ” Vieläkin jaksat sitten jurnuttaa siitä, ettei muut puolueet halunneet Kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen”

    Todellisuudessa halusivat todella kvasti etenkin Kepu, mutta ”yleiset syyt” eli neukun veto sen esti! Niinpä Kokoomus hyötyi neukun touhusta ja kasvoi yli 20 prosentin puolueeksi samalla kun SKDL kutistui alle kymmeneen prosenttiin!

    ”no nyt on sama tilanne perussuomalaisten kanssa, eiköhän siitäkin joku itke vielä vuosien päästä;)”

    Tuskinpa, koska Jos touhu jatkuu on Persu seuraavan hallituksen muodostaja!

    ”+Eli+siis+tuhotaanpa+nyt+sitten+talous,+että+voidaan+"henkisesti+hyvin"?”Ei+talous+ole+mihinkään+tuhoutumassa!”Neuvostoliitto+tosiaan+oli+kiinnostunut+henkilöistä,+mutta+ei+laistamme+eikä+yhteiskuntajärjestyksestämme.+Ne+asiat+saimme+päättää+itse+toisin+kuin+nyt.”Ei+mikään+estä+meitä+päättämästä+noista+asioista+nytkään!+Tosin+olemme+länsimainen+demokratia+ja+sellaisena+pysymme!”Mitään+todellista+sensuuria+ei+ollut+ja+itsesensuuria+ei+ollut+yhtään+sen+enempää+kuin+nyt+on+(kuvitellun)+"lännen"+suuntaan”Suomettumiskaudlla+oli+todella+ja+sinulle+on+niistä+annettu+esimerkkejä,+jotka+näemmä+heti+unohdat!”Jos+haluaa+lukea+jollakin+tavalla+arvostelevan+artikkelin+"lännen"+toimista+Afganistanissa+tai+Libyassa,+se+on+luettava+vaikkapa+brittiläisestä+lähteestä,+suomalainen+media+ei+sellaista+saa+aikaiseksi,+koska+pelkää+sellaisen+olevan+"lännenvastaisuutta"+ja+tällä+palstallahan+sellaisen+kirjoittaja+olisi+heti+"stallari",+tietenkin.”Ei+meillä+kukaan+mitään+pelkää.++Sinun+täytyy+vaan+tottua+siihen,+ettet+saa+stallariskeidaa+HS:n+pääkirjoitukseen!+Mutta+kuten+muistat+on+kannatuksesi+0,01+%!”Demokratia+ei+YYA-aikana+kärsinyt+juuri+ollenkaan,+kunnanvaltuustoihin+sai+valita+kenet+halusi.+Parlamentaarisuudesta+hieman+tingittiin,+mutta+siinäkin+tulos+taisi+olla+maan+kannalta+parempi+kuin+olisi+ollut+"parlamentaarisemmin"+toimien.+Siihen+ainakin+1990-luvun+lama+ja+siitä+alkanut+kehitys+vahvasti+viittaavat.”Tingittiin+rumasti+ja+sopimattomalla+tavalla+demokratialle.+Tapa+loppui+kun+neukku+romahti+1991!”Suomessa+vallitsee+laaja+yksimielisyys+vain+siitä,+että+Suomi+ei+kykene+itse+asioitaan+hoitamaan+vaan+tarvitsee+holhoojan.+Nähtyäni+jo+itsekin+vuosikymmeniä+suomalaista+touhua,+ymmärrän,+että+niin+se+sitten+tosiaankin+on.+Ja+ilmiselvästi+on+parempi,+että+se+holhooja+on+idästä,+silloin+ei+sentään+tarvitse+taloutta+ja+lainsäädäntöä+turmella.”Sinulla++on++siitä+”yksimielisyys”+vain+itsesi+kanssa,+mutta+sinähän+oletkin+0,01:n+prosentin.+Stallari+etkä+kaveria+hevin+löydä!+Suomi+ei+tarvitse+holhoojia+ja+kaikkein+vähiten+sllaisia+dästä+tulevia!+Olemme+länsimainen+demokraia+ja+eri+leirissä+uuden+pskatunkion+kanssa!++Sinulta+n+politiikan+suhteen+parasta+ennen-päivä+kulahtanut+jo+yli+30+vuotta+sitten!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta varmasti Irakin ja Libyan naapurit tuntevat.

    Kuten Iran?

    Syrjäseutujen asian puolustaminen on siis kiusaamiskulttuuria? Mitäs muita korkeasti moraalisia ajatuksia teillä siellä kokoomuksen puoluetoimistossa on tarjolla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mukavaa, että pidät esimerkiksi vasemmiston luomaa kiusaamisenkulttuuria hyvänä asiana. Häirikköhän sinä itsekin olet. Ilmari Sormunen ei toki tappanut itseään Erkki Salomaan tavoin mutta kärsi kuitenkin. Siinä olet oikeassa, että tietoisesti on melko tarkkaan pimitetty SKDL:n lantasiiven toiminta. Suurin syrjäseutujen puolustaja Suomessa 70-luvun lopulle asti oli SMP:n lisäksi SKDL, ei muut puolueet. Tennilä kannatti nuorena poikana Lapin metsien kuorimista paljaaksi.

    Salomaa muuten tuomitsi julkisesti Tsekkoslovakin miehityksen ja arvosteli pidemmän aikaa oloja Neuvostoliitossa. Siksi ei olekaan outoa, että porvarit vihaavat Salomaata, joka sorvasi oikein kunnon AY-sopimukset, sillä Salomaa oli rehellinen suomalainen eikä mikään porvarin luiruhäntä, joka käy nuolemassa kaikki hillotolpat likaisella kielellään ja haukkuu Neuvostoliiton vasta 30 vuotta sen kaatumisen jälkeen, nimettömänä netti palstalla tietenkin.

    Kyllä kommunistit olivat täyttä rautaa ja terästä verrattuna sodassakin takalinjoilla kekkuloineisiin ja rehellisten maalaisliiton ja SPD:n rintamamiesten vaimoja pimeillä tavaroilla ja rahalla vokotelleisiin porvarisupseereihin, jotka tosin siinäkin hävisivät saksalaisille, Euroopan kuuluisimmalle "sivistyskansalle".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä menestyksekäs? Markan devalvointi? Savupiippuduunarit ja maajussit hyötyivät poromiehen kanssa, tavallinen talonmies ei niinkään. Se on mukavaa, jos sinulla oli Kekkoslovakiassa hyvä ostovoima. Oletko miettinyt ettei kaikilla ollut paskavaluutta markan inflaatio-devalvaatio-kierteen takia.

    Tosiaan, sinunkaltaisesi tyhjänpuhujat eivät silloin saaneet rahaa ilmaiseksi kuten se nyt tipahtaa tilillesi joka kuukausi, niin että voit käyttää tylsän elämäsi kirjoitteluun nimettömänä roskapalstalle, joka toki vetää puoleensa juuri sinun kaltaisiasi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Vieläkin jaksat sitten jurnuttaa siitä, ettei muut puolueet halunneet Kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen”

    Todellisuudessa halusivat todella kvasti etenkin Kepu, mutta ”yleiset syyt” eli neukun veto sen esti! Niinpä Kokoomus hyötyi neukun touhusta ja kasvoi yli 20 prosentin puolueeksi samalla kun SKDL kutistui alle kymmeneen prosenttiin!

    ”no nyt on sama tilanne perussuomalaisten kanssa, eiköhän siitäkin joku itke vielä vuosien päästä;)”

    Tuskinpa, koska Jos touhu jatkuu on Persu seuraavan hallituksen muodostaja!

    Kepun oikeisto siipi halusi ja Kekkonen olisi halunnut laajapohjaisia, koko vaalikauden kestäviä hallituksia ja siten myös kokoomuksen ainakin muutamalla hepulla niihin mukaan.

    Mutta kun yhteiskunta, meille kaikille onneksi, kääntyi reilusti vasemmalle, suurin piirtein kaikki muut eivät halunneet kypäräpappikokoomusta hallituksiin ja kun NL:stal vielä saapui maahan henkilökohtaista vallankumoustaan hautonut Stepanov, olivat kypäräpappilinjan päivät luetut 21 vuodessa.

    Nykyisin sitten kokoomuksen luikerot ovat innolla kirjoitelleet, kuinka Kekkonen muka esti heitä tulemasta hallitukseen, ja saaneet väännettyä siitä oikein Matteuksen evankeliumia vastaavan uhritarinan itselleen, jota ovat syöttäneet tietämättömille nuorille ja muille täysille tomppeleille pitääkseen tyhjien päiden päälle rakentuvan kannatuksensa, joka on mitä suurimmaksi haitaksi maalle. No, ehkä aseita hankittaessa kokoomuksesta vielä on jotain iloa koko maalle, se onkin ainoa, missä he ovat edes jotenkin pitäneet vanhan nuor- ja vanhasuomalaisen linjansa. Muuten he ovat aina valmiitaa myymään kaiken sieluaan ja isänmaataan myöten eniten hilloa täytekakun väliin tarjoavalle ja ovat niin säännöllisesti tehneetkin, nuo PSKAT!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”+Eli+siis+tuhotaanpa+nyt+sitten+talous,+että+voidaan+"henkisesti+hyvin"?”Ei+talous+ole+mihinkään+tuhoutumassa!”Neuvostoliitto+tosiaan+oli+kiinnostunut+henkilöistä,+mutta+ei+laistamme+eikä+yhteiskuntajärjestyksestämme.+Ne+asiat+saimme+päättää+itse+toisin+kuin+nyt.”Ei+mikään+estä+meitä+päättämästä+noista+asioista+nytkään!+Tosin+olemme+länsimainen+demokratia+ja+sellaisena+pysymme!”Mitään+todellista+sensuuria+ei+ollut+ja+itsesensuuria+ei+ollut+yhtään+sen+enempää+kuin+nyt+on+(kuvitellun)+"lännen"+suuntaan”Suomettumiskaudlla+oli+todella+ja+sinulle+on+niistä+annettu+esimerkkejä,+jotka+näemmä+heti+unohdat!”Jos+haluaa+lukea+jollakin+tavalla+arvostelevan+artikkelin+"lännen"+toimista+Afganistanissa+tai+Libyassa,+se+on+luettava+vaikkapa+brittiläisestä+lähteestä,+suomalainen+media+ei+sellaista+saa+aikaiseksi,+koska+pelkää+sellaisen+olevan+"lännenvastaisuutta"+ja+tällä+palstallahan+sellaisen+kirjoittaja+olisi+heti+"stallari",+tietenkin.”Ei+meillä+kukaan+mitään+pelkää.++Sinun+täytyy+vaan+tottua+siihen,+ettet+saa+stallariskeidaa+HS:n+pääkirjoitukseen!+Mutta+kuten+muistat+on+kannatuksesi+0,01+%!”Demokratia+ei+YYA-aikana+kärsinyt+juuri+ollenkaan,+kunnanvaltuustoihin+sai+valita+kenet+halusi.+Parlamentaarisuudesta+hieman+tingittiin,+mutta+siinäkin+tulos+taisi+olla+maan+kannalta+parempi+kuin+olisi+ollut+"parlamentaarisemmin"+toimien.+Siihen+ainakin+1990-luvun+lama+ja+siitä+alkanut+kehitys+vahvasti+viittaavat.”Tingittiin+rumasti+ja+sopimattomalla+tavalla+demokratialle.+Tapa+loppui+kun+neukku+romahti+1991!”Suomessa+vallitsee+laaja+yksimielisyys+vain+siitä,+että+Suomi+ei+kykene+itse+asioitaan+hoitamaan+vaan+tarvitsee+holhoojan.+Nähtyäni+jo+itsekin+vuosikymmeniä+suomalaista+touhua,+ymmärrän,+että+niin+se+sitten+tosiaankin+on.+Ja+ilmiselvästi+on+parempi,+että+se+holhooja+on+idästä,+silloin+ei+sentään+tarvitse+taloutta+ja+lainsäädäntöä+turmella.”Sinulla++on++siitä+”yksimielisyys”+vain+itsesi+kanssa,+mutta+sinähän+oletkin+0,01:n+prosentin.+Stallari+etkä+kaveria+hevin+löydä!+Suomi+ei+tarvitse+holhoojia+ja+kaikkein+vähiten+sllaisia+dästä+tulevia!+Olemme+länsimainen+demokraia+ja+eri+leirissä+uuden+pskatunkion+kanssa!++Sinulta+n+politiikan+suhteen+parasta+ennen-päivä+kulahtanut+jo+yli+30+vuotta+sitten!

    " Sinun täytyy vaan tottua siihen, ettet saa stallariskeidaa HS:n pääkirjoitukseen!"

    Ahaa, The Guardin, The Economist tai The Independent ovat siis stallariskeidaa.

    Siitä olemme kyllä samaa mieltä, että HS on pelkkä kaltaistesi junttioikeiston maksettu äänitorvi, jossa ei ole mitään lukemisen arvoista. Sinullehan tuoreimmat uutiset ovat vuodelta 1975 ja koskevat jotain kuppaista Solsenitsynin kirjaa, joka ei ketään kiinnostanut, kun se sitten tappiolla joskus täälläkin painettiin. Ja miksi pelkkää fiktiota ollut kirja olisi juuri kiinnosnutkaan, Sormusten Herra on jo parempaa viihdettä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuten Iran?

    Se ja koko Pohjois-Afrikka jossa Gaddafin joukot riehuivat. Neuvostomiinat itseasiassa koituvat Gaddafin porukan kohtaloksi. Chadin edesmennyt presidentti pystyi pst-aseita kantavilla toyotoillaan ajamaan neuvostomiinojen ylitse ja tuhoamaan kenraali Haftarin tankit. Haftar ei oppinut ensimmäisestä kerrasta. Chadin armeija Turkin tukena Libyassa oli melko huono juttu Wagner-ryhmälle ja Haftarille. Tobrukin ja Benghazin menetys tietäisi varmaa kuolemaa Sirten kaupungissa oleville venäläisille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hahahahah Suomessa oli demokratia ja vapaat vaalit, Presidentin valitsi valitsijamiehet, ketkä kansa oli äänestänyt, tai sitten eduskunta, kuten esim Mannerheimin Rytin ja Kekkosen tapauksessa.
    Taitaa Vennamon tappio vielä kyrsiä:-D

    Vieläkin jaksat sitten jurnuttaa siitä, ettei muut puolueet halunneet Kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen, no nyt on sama tilanne perussuomalaisten kanssa, eiköhän siitäkin joku itke vielä vuosien päästä;)

    ” Vieläkin jaksat sitten jurnuttaa siitä, ettei muut puolueet halunneet Kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen, no nyt on sama tilanne perussuomalaisten kanssa, eiköhän siitäkin joku itke vielä vuosien päästä;)”

    Tuo on sinun valheellinen tulkintasi!

    Juhannuspommin taustalla oli keskustelu niin sanotusta suomettumisesta, josta oli kirjoitettu ahkerasti länsieurooppalaisessa lehdistössä 1960-luvulta alkaen. Presidentti Urho Kekkonen vieraili keväällä 1979 Länsi-Saksassa, jossa ajattelu suomettumisesta oli vahvinta. Vierailunsa aikana Kekkonen sai aikaan sen, että monet saksalaiset sanomalehdet lakkasivat käyttämästä suomettumis-termiä. Myös johtavat länsisaksalaiset poliitikot, muun muassa liittokansleri Helmut Schmidt, ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher ja kristillisdemokraattisen puolueen (CDU) puheenjohtaja Helmut Kohl, tuomitsivat sen käytön.

    Vierailunsa jälkeen Kekkonen nimitti Mauno Koiviston johtaman uuden hallituksen, jonka ulkopuolelle kokoomus jätettiin. Juuri eduskunnan puhemieheksi valittu keskustapuolueen Johannes Virolainen selvitti hallituksen muodostamista ja kokoonpanoa Suomen Kuvalehden toimittajalle Matti Vehviläiselle antamassaan haastattelussa. Haastattelussa Virolainen pohti, miksi vaalivoittaja kokoomus ei vieläkään tullut hallitukseen ja kertoi syynä olevan ”yleiset syyt, jotka jokainen käsittää, kun ottaa huomioon Suomen aseman”. Kun haastattelija tivasi, tarkoittiko Virolainen tällä kokemuksiaan syksyn 1958 yöpakkaskriisistä, Virolainen ei suostunut juurikaan selventämään lausuntoaan. Tämän tulkittiin kuitenkin olevan viittaus pelkoon idänsuhteiden vaarantumisesta, jos kokoomus olisi päässyt hallitukseen.

    Esim Kepu jurppi Kokoomuksen jatkuvat vaalivoitot paitsiossa ja se olisi mielellään ottanut Kokoomuksen hallitukseen ”laihtumaan”!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tosiaan, sinunkaltaisesi tyhjänpuhujat eivät silloin saaneet rahaa ilmaiseksi kuten se nyt tipahtaa tilillesi joka kuukausi, niin että voit käyttää tylsän elämäsi kirjoitteluun nimettömänä roskapalstalle, joka toki vetää puoleensa juuri sinun kaltaisiasi

    Hyvin tuntuu oma aikasi riittävän täysin vastaavaan kirjoitteluun! Tosin työsi on toki raskaampaa 0.01:n prosentin kannatukslla ja stallaripohjalla. Toki eläkeläinen voi ja saa käyttää aikansa miten lystää! Jos se sinua kyrsii niin se on vain lisäbonus harrasteelle:-D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    " Sinun täytyy vaan tottua siihen, ettet saa stallariskeidaa HS:n pääkirjoitukseen!"

    Ahaa, The Guardin, The Economist tai The Independent ovat siis stallariskeidaa.

    Siitä olemme kyllä samaa mieltä, että HS on pelkkä kaltaistesi junttioikeiston maksettu äänitorvi, jossa ei ole mitään lukemisen arvoista. Sinullehan tuoreimmat uutiset ovat vuodelta 1975 ja koskevat jotain kuppaista Solsenitsynin kirjaa, joka ei ketään kiinnostanut, kun se sitten tappiolla joskus täälläkin painettiin. Ja miksi pelkkää fiktiota ollut kirja olisi juuri kiinnosnutkaan, Sormusten Herra on jo parempaa viihdettä.

    ” Sinullehan tuoreimmat uutiset ovat vuodelta 1975 ja koskevat jotain kuppaista Solsenitsynin kirjaa, joka ei ketään kiinnostanut, kun se sitten tappiolla joskus täälläkin painettiin.”

    Niinpä! Vapaassa Suomessa saa nyt kirjoittaa kirjan VAIKKA tappiolla! Eikös olekin ikävää?

    ” Ja miksi pelkkää fiktiota ollut kirja olisi juuri kiinnosnutkaan”

    Ja sinäkö tiedät lukematta, että kirja on pelkkää fiktiota eikä rakkaassa neukussa ollut 30.000:ta gulag-leiriä, joissa kuoli 20 miljoonaa uhria? Eikö tuo edusta melkoista todellisuuspakoa elämässä?

    Toki muitakin kiusallisia kirjoja on julkaistu, kuten Parvilahti, Huuskonen ja Poika Tuominen esimerkkinä ja nyt juuri Lauri Hokkasen ”Kenen joukoissa seisoin! Niistä löytyy viihdettä ja ”fiktiota” lisää, mutta sinusta tuskin on niiden lukijaksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain täysi idiootti koettaa peittää osaamattomuutensa erilaisilla herjausluetteloilla. Mutta tietenkinhän jokainen tuottaa sitä mitä parhaiten osaa ja se vapaus sinullekin suotakoon, buaaah.

    Eli SINÄ kaikista ihmisistä valitat herjoista? Buaaaaah!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hahahahah Suomessa oli demokratia ja vapaat vaalit, Presidentin valitsi valitsijamiehet, ketkä kansa oli äänestänyt, tai sitten eduskunta, kuten esim Mannerheimin Rytin ja Kekkosen tapauksessa.
    Taitaa Vennamon tappio vielä kyrsiä:-D

    Vieläkin jaksat sitten jurnuttaa siitä, ettei muut puolueet halunneet Kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen, no nyt on sama tilanne perussuomalaisten kanssa, eiköhän siitäkin joku itke vielä vuosien päästä;)

    "Hahahahah Suomessa oli demokratia ja vapaat vaalit, Presidentin valitsi valitsijamiehet, ketkä kansa oli äänestänyt, tai sitten eduskunta, kuten esim Mannerheimin Rytin ja Kekkosen tapauksessa.Taitaa Vennamon tappio vielä kyrsiä:-D"

    Ei suinkaan! En kannattanut SMP:tä, mutta Vennamolle ne vaalit olivat aina suuria voittoja! Ei hänellä ollut mahdollisuuksia voittoon, mutta hän sai AINA huomattavasti enemmän ääniä yli puolueensa kannatuksen ja sekös kyrsi Urkkia!

    "Vieläkin jaksat sitten jurnuttaa siitä, ettei muut puolueet halunneet Kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen, no nyt on sama tilanne perussuomalaisten kanssa, eiköhän siitäkin joku itke vielä vuosien päästä;)"

    Se asia korjaantui paitsioajan mentyyä ja SKDL:n katoamisella! Minulle on parlamentarismin toimiminen odotetulla tavalla tärkein asia Suomessa ja pidin ulkopuolista puuttumista sietämättömänä asiana!

    Meidän kahden ero on siinä, että jos kansa kannattaa niin minun puolestani Vas-iitto vaoi muodostaa hallituksen ja Li olla PM vaikken häntä kannata!

    SINULLE taas kelpaa kaikki keinot, jotka estää epämieluisten vaihtoehtojen toyeutumisen.

    Sinulle kelpaa myös vainot, teloitukset jak karkoitukset väärän mielipiteen takia. Minä taas vastustan aina sellaista yhteisluntaa!

    Äänestä

Hehehhehe. Onneksi saivat Savukosken pelastettua tuolta idiootin ihannoimalta 'menon ajalta', Siilijärvellä meno oli luonolle murhaavaa.

Äänestä
  • Eikös kipsivuorella ole elvytetty järviäkin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös kipsivuorella ole elvytetty järviäkin?

    Se on ihan sama missä kunnossa Saaristomeri sieltä tulevalla aineella pidetään. On ainakin yksi asia jolla kumota rasistiset väitteet germaanisesta luonnonrakkaudesta, Ruotsista löytyvät Jällivaara ja Kiiruna. Tuomiojakin oli muka niin tietävä hippi, mutta Wuolijoen sukunsa Siilinjärveltä saaman fosfaatin takia ei piitannut sonnan vertaa oikeasta luonnosta.

    Äänestä

----Jotkut puolueet eivät olleet koskaan mukana ja toiset aina..------

Eiväthän nytkään kaikki puolueet ole hallituskelpoisia, vaikkapa persut. Nyt siis EU puuttuu asioihimme kuten muka neukku ennen.

Eikö päähäsi mahdu mitenkään, että meillä oli Suomessa myös omat puolueitten väliset sympatiat ja antipatiat, ei kaikkeen neukkua tarvittu. Sekö olisi sinulle ollut vapautta n-liitosta kun meillä olisi aina ollut kaikkien puolueiden hallitus neukkuko senkin onnentilan esti ? Silloinhan ketään ei olisi syrjitty.

Äänestä
  • Kyllä se on sinun vihaamasi Virolainen joka rauhan piti. Virolainen vakuutti apulantatukea saaville rehupunteille ettei vuonna 1966 aloittanut porukka sosialisoi. On siinäkin kyllä. Ilmeisesti oli sellainen asia kuin apulantatuki, mutta järjestelmä oli sinusta hieno.

    Äänestä

  • ” Eiväthän nytkään kaikki puolueet ole hallituskelpoisia, vaikkapa persut. Nyt siis EU puuttuu asioihimme kuten muka neukku ennen.”

    Hallituskelpoisuus paranee suuresti silloin kun kannatus kasvaa! Näin kävi 1987 Kokoomukselle ja jos nykysuuntaus jatkuu niin Persut on seuraava hallituksen muodostaja vaalien jälkeen! Kaikki myös tietää, että hallitusvastuu syö kannatusta ja siksi vaaleissa menestyneitä puolueita halutaan mielellään hallitukseen ”laihtumaan”!

    ”Eikö päähäsi mahdu mitenkään, että meillä oli Suomessa myös omat puolueitten väliset sympatiat ja antipatiat, ei kaikkeen neukkua tarvittu. ”

    Kyllä se n tiedossa yhtälailla kuin ne ”yleiset syyt”!

    ”Sekö olisi sinulle ollut vapautta n-liitosta kun meillä olisi aina ollut kaikkien puolueiden hallitus”

    Älä taas heittäydy tyhmäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Eiväthän nytkään kaikki puolueet ole hallituskelpoisia, vaikkapa persut. Nyt siis EU puuttuu asioihimme kuten muka neukku ennen.”

    Hallituskelpoisuus paranee suuresti silloin kun kannatus kasvaa! Näin kävi 1987 Kokoomukselle ja jos nykysuuntaus jatkuu niin Persut on seuraava hallituksen muodostaja vaalien jälkeen! Kaikki myös tietää, että hallitusvastuu syö kannatusta ja siksi vaaleissa menestyneitä puolueita halutaan mielellään hallitukseen ”laihtumaan”!

    ”Eikö päähäsi mahdu mitenkään, että meillä oli Suomessa myös omat puolueitten väliset sympatiat ja antipatiat, ei kaikkeen neukkua tarvittu. ”

    Kyllä se n tiedossa yhtälailla kuin ne ”yleiset syyt”!

    ”Sekö olisi sinulle ollut vapautta n-liitosta kun meillä olisi aina ollut kaikkien puolueiden hallitus”

    Älä taas heittäydy tyhmäksi.

    "Hallituskelpoisuus paranee suuresti silloin kun kannatus kasvaa! Näin kävi 1987 Kokoomukselle "

    Äänimäärillä mitattuna ainakin äänestyskelpoisten koko määrään kokoomuksen kannatus oli 1987 alempi kuin vuosina, jolloin se ei päässyt hallituksiin mukaan.

    Vuoden 1987 vaaleissa jopa Keskusta voitti, mutta ei päässyt hallitukseen, koska ei kai ollut riittävän "länsimielinen" eikä olisi kannattanut täydelliseen katastrofiin johtanutta pääomamarkkinoiden vapauttamista.

    Sillä tavalla Suomi siis muka "demokratisoitui" Kekkosen jälkeen... pthyi!

    ” Vuoden 1987 vaaleissa jopa Keskusta voitti, mutta ei päässyt hallitukseen, koska ei kai ollut riittävän "länsimielinen" eikä olisi kannattanut täydelliseen katastrofiin johtanutta pääomamarkkinoiden vapauttamista.”

    Todellisuudessa muiden puolueiden inho Väyrysen vallanhimoon ratkaisi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Hallituskelpoisuus paranee suuresti silloin kun kannatus kasvaa! Näin kävi 1987 Kokoomukselle "

    Äänimäärillä mitattuna ainakin äänestyskelpoisten koko määrään kokoomuksen kannatus oli 1987 alempi kuin vuosina, jolloin se ei päässyt hallituksiin mukaan.

    Vuoden 1987 vaaleissa jopa Keskusta voitti, mutta ei päässyt hallitukseen, koska ei kai ollut riittävän "länsimielinen" eikä olisi kannattanut täydelliseen katastrofiin johtanutta pääomamarkkinoiden vapauttamista.

    Sillä tavalla Suomi siis muka "demokratisoitui" Kekkosen jälkeen... pthyi!

    ” Äänimäärillä mitattuna ainakin äänestyskelpoisten koko määrään kokoomuksen kannatus oli 1987 alempi kuin vuosina, jolloin se ei päässyt hallituksiin mukaan.”

    Taisi tosin saada juuri tuolloin parhaan kannatuksesa vuosiin:-D

    ”Vuoden 1987 vaaleissa jopa Keskusta voitti, mutta ei päässyt hallitukseen, koska ei kai ollut riittävän "länsimielinen" eikä olisi kannattanut täydelliseen katastrofiin johtanutta pääomamarkkinoiden vapauttamista.”

    Ei vaan jäi ulos hallituksesta kun SDP valitsi mieluummin toisen vaalivoittajan eli Kokoomuksen kumppanikseen. Puhut muutoin itsesi pussiin. Aiemmin ylistit sitä, ettei vaalitulos yksin ratkaise ja kun 1987 asia toteutui niin pidät sitä demokratian vastaisena?

    ”Sillä tavalla Suomi siis muka "demokratisoitui" Kekkosen jälkeen... pthyi!”

    Oli toki, koska ’ulkopuolinen vaikutus’ lakkasi! Vain sinä pidit asiantilaa hyvänä. Minä taas kannatan parlamentarismia aina hyvänä. Silloin mikään puolue ei automaattisesti päädy (tai joudu) hallitukseen eikä mitään rajata itsestään selvästi siitä ulos!

    Ei EU:ta kiinnosta meidän vaalit tai edes hallitusratkaisut! Eikä meillä todellakaan ole sensuuria tai itsesensuuria!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se on sinun vihaamasi Virolainen joka rauhan piti. Virolainen vakuutti apulantatukea saaville rehupunteille ettei vuonna 1966 aloittanut porukka sosialisoi. On siinäkin kyllä. Ilmeisesti oli sellainen asia kuin apulantatuki, mutta järjestelmä oli sinusta hieno.

    Mitään apulantukia ei maksettu maajusseille, juttusi on ihan täyttä potaskaa.

    Äänestä

YYA-aikana emme makselleet N-liiton tai itäplokin maiden velkoja emmekä antaneet niille elvytysrahaa ! Arvvostan sitä.

Äänestä
  • Pitihän niille pykätä jätevesilaitoksia, kun eivät itse osanneet!

    Äänestä

  • Papermiehet saivat seisokkikorvausta markkaa devalvoidessaan ja isäukon lunastaessa korvauksia punavankina olosta, klapilisää ja saunalisää myös jaetiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Papermiehet saivat seisokkikorvausta markkaa devalvoidessaan ja isäukon lunastaessa korvauksia punavankina olosta, klapilisää ja saunalisää myös jaetiin.

    Entä sitten? Onko nykyinen sosiaalituet pois ja kulutuskysyntä alas - linja sitten jotenkin parempi ja jos on, niin miten?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitihän niille pykätä jätevesilaitoksia, kun eivät itse osanneet!

    Ei Suomi maksanut niistä lähemmäs 20 mrd. euroa eli sen ajan rahassa lähes 200 mrd. markkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entä sitten? Onko nykyinen sosiaalituet pois ja kulutuskysyntä alas - linja sitten jotenkin parempi ja jos on, niin miten?

    ” Entä sitten? Onko nykyinen sosiaalituet pois ja kulutuskysyntä alas - linja sitten jotenkin parempi ja jos on, niin miten?”

    Minä en tiedä mikä on hyvää tai vielä parempaa. Sen sijaan uskon, että valtiovallan pitäisi vakavasti pyrkiä siihen, ettei menot ylitä tuloja eikä kuluteta enempää kuin tienataan!

    Äänestä

  • YYA-aikana tehtiin lähialueyhteistyötä, joka tarkoitti sitä että Suomi antoi ja N-liitto otti.
    Mutta kevyttä evästä tämä oli pelkästään nykyisen "tarkasti rajatun ja kertaluonteisen" EU-lahjapaketin rinnalla. jossa lapetaan silkkaa rahaa maasta ulos.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    YYA-aikana tehtiin lähialueyhteistyötä, joka tarkoitti sitä että Suomi antoi ja N-liitto otti.

    ""YYA-aikana tehtiin lähialueyhteistyötä, joka tarkoitti sitä että Suomi antoi ja N-liitto otti."

    Tarkentaisitko tuota, mitä Suomi antoi ja mitä Suomi otti ?

    Siis: "mitä N-liitto otti" ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entä sitten? Onko nykyinen sosiaalituet pois ja kulutuskysyntä alas - linja sitten jotenkin parempi ja jos on, niin miten?

    Sitähän se devalvaatio juuri tarkoittaa ääliö. Ilmankos rakastavat Kekkosta 'paperikylissä', satamissa ja maaseudulla; Punavuoressa, Sörnäisissä ja Kalliossa ei niinkään. Tom Sjöbergin pornokaupassa käydessäsi voit varmaan kysyä häneltä minkälaista elämä Punavuoressa Kekkoslovakiassa oli. Noh nyt ne juhlat on loppu; teknologia tuhoaa paperipertsojen ja satamajätkien työt. Jos kysyntä on heikko ja robotti halvempi, miksi kukaan maksaisi lääkärin palkkaa penkki pyllyssä-duunareille tai trukin ajajille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Entä sitten? Onko nykyinen sosiaalituet pois ja kulutuskysyntä alas - linja sitten jotenkin parempi ja jos on, niin miten?”

    Minä en tiedä mikä on hyvää tai vielä parempaa. Sen sijaan uskon, että valtiovallan pitäisi vakavasti pyrkiä siihen, ettei menot ylitä tuloja eikä kuluteta enempää kuin tienataan!

    Eihän se ihailemasi Kekkonenkaan noin tehnyt. Ylituotanto on ollut vasurien ja kepulien liiton sinetöijä, mutta ei enää. Onneksi ilmasto myös lämpenee ettei pääse uudet Wällärit uhkailemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ""YYA-aikana tehtiin lähialueyhteistyötä, joka tarkoitti sitä että Suomi antoi ja N-liitto otti."

    Tarkentaisitko tuota, mitä Suomi antoi ja mitä Suomi otti ?

    Mm. Jätevesilaitoksen ja lukuisan määrän muutakin...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    YYA-aikana tehtiin lähialueyhteistyötä, joka tarkoitti sitä että Suomi antoi ja N-liitto otti.
    Mutta kevyttä evästä tämä oli pelkästään nykyisen "tarkasti rajatun ja kertaluonteisen" EU-lahjapaketin rinnalla. jossa lapetaan silkkaa rahaa maasta ulos.

    Eli rahoitettiin projekteja, jotka suomalaiset toteuttivat, usein suomalaisella tavaralla. Onhan se tietenkin kivempi olla työttömänä nyt niihinkin projekteihin osallistuneiden.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitähän se devalvaatio juuri tarkoittaa ääliö. Ilmankos rakastavat Kekkosta 'paperikylissä', satamissa ja maaseudulla; Punavuoressa, Sörnäisissä ja Kalliossa ei niinkään. Tom Sjöbergin pornokaupassa käydessäsi voit varmaan kysyä häneltä minkälaista elämä Punavuoressa Kekkoslovakiassa oli. Noh nyt ne juhlat on loppu; teknologia tuhoaa paperipertsojen ja satamajätkien työt. Jos kysyntä on heikko ja robotti halvempi, miksi kukaan maksaisi lääkärin palkkaa penkki pyllyssä-duunareille tai trukin ajajille.

    Ei tarkoita. Devalvaatio tarkoittaa kilpailukyvyn välitöntä palautumista ja siten vientisektorin laajenemista ja ihmisten työllistymistä, jolloin sosiaalitukien tarve vähenee. Devalvaatio ei vaikuta sosiaalitukiin mitään, paitsi että pitkällä tähtäimellä koska parantaa työllisyyttä, se kohottaa sosiaalitukia.

    Palkkojen ja sosiaalitukien alentaminen laskee erityisesti köyhimpien ostovoimaa, delvavaatio taas ei nosta kotimaassa tuotetun hintaa ollenkaan niin paljon ja hinnan nousut osuvat myös pääomatuloilla eläviin. Niinpä ollen devalvaatiot eivät lisää tuleroja kuten palkanalennukset ja muut leikkaukset tekevät, vaan pitkällä aikavälillä devalvaatiot kaventavat tuloeroja ja varmistavat lähes maksimaalisen kasvun taloudessa.

    Miksi nimittelet ihmisiä, vai tarkoititko ääliöllä itseäsi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitähän se devalvaatio juuri tarkoittaa ääliö. Ilmankos rakastavat Kekkosta 'paperikylissä', satamissa ja maaseudulla; Punavuoressa, Sörnäisissä ja Kalliossa ei niinkään. Tom Sjöbergin pornokaupassa käydessäsi voit varmaan kysyä häneltä minkälaista elämä Punavuoressa Kekkoslovakiassa oli. Noh nyt ne juhlat on loppu; teknologia tuhoaa paperipertsojen ja satamajätkien työt. Jos kysyntä on heikko ja robotti halvempi, miksi kukaan maksaisi lääkärin palkkaa penkki pyllyssä-duunareille tai trukin ajajille.

    "Noh nyt ne juhlat on loppu; teknologia tuhoaa paperipertsojen ja satamajätkien työt"

    Noinko paljon vihaat suomalaisia ihmisiä, että iloitset heidän työttömyydestään ja EU-Suomen kyvyttömyydestä pitää huolta kansalaisistaan?

    Saitko pienenä turpaan koulussa vai mistä tuo katkeruutesi kumpuaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Entä sitten? Onko nykyinen sosiaalituet pois ja kulutuskysyntä alas - linja sitten jotenkin parempi ja jos on, niin miten?”

    Minä en tiedä mikä on hyvää tai vielä parempaa. Sen sijaan uskon, että valtiovallan pitäisi vakavasti pyrkiä siihen, ettei menot ylitä tuloja eikä kuluteta enempää kuin tienataan!

    "Minä en tiedä mikä on hyvää tai vielä parempaa."

    Sinä olet tosiaan todistanut tietämättömyytesi jo monessa muussakin asiassa.

    "Sen sijaan uskon, että valtiovallan pitäisi vakavasti pyrkiä siihen, ettei menot ylitä tuloja eikä kuluteta enempää kuin tienataan!"

    Noinhan se on verisellä lahtariporvarilla, jolle ne harvat lantit, joita käsiinsä saavat, ovat ihmisten hyvinvointia ja terveyttäkin tärkeämpiä. Oikeat ihmiset taas ajattelevat, että pitää pyrkiä siihen, etteivät tulot alita menoja.

    Lykkäät pötyä. Savupiippuduunari on saanut raiskata Suomen luontoa hyvällä palkalla vuosikymmenien ajan. Meille muille on kaivosteollisuudesta ja muusta vastaavasta jäänyt syövät ja jätteet. Sinut pitäisi oikeastaan pakottaa uimaan Tuusniemen asbestikaivoksen lähellä olevissa jorpakoissa, koska noin kovasti ihailet sitä Kekkosen aikaa typeryksenä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Noh nyt ne juhlat on loppu; teknologia tuhoaa paperipertsojen ja satamajätkien työt"

    Noinko paljon vihaat suomalaisia ihmisiä, että iloitset heidän työttömyydestään ja EU-Suomen kyvyttömyydestä pitää huolta kansalaisistaan?

    Saitko pienenä turpaan koulussa vai mistä tuo katkeruutesi kumpuaa?

    Päinvastoin. Minua huolestuttaa suuresti kainuulaisten, pohjoissavolaisten ja monen muun alentunut elinikä sinun ihaileman Kekkoslovakian luoman kaivosteollisuuden mallin perusteella. Sinähän olet päinvastoin tyytyväinen siitä, jos sinun sossutukiin tulee rahat, ja idässä asuville tulee syövät. Minä tulen tekemään kaikkeni vastustaakseni esimerkiksi uraaninlouhintaa Kainuussa. Suorastaan pelottavaa miten Lintilä on jopa jossain määrin vielä tyhmempi kuin sinä.

    Kekkosen aikana elinikä Kainuussa piteni ja reilusti.

    Uraanikaivoksen paras sijainti olisi sinun naapurissasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Minä en tiedä mikä on hyvää tai vielä parempaa."

    Sinä olet tosiaan todistanut tietämättömyytesi jo monessa muussakin asiassa.

    "Sen sijaan uskon, että valtiovallan pitäisi vakavasti pyrkiä siihen, ettei menot ylitä tuloja eikä kuluteta enempää kuin tienataan!"

    Noinhan se on verisellä lahtariporvarilla, jolle ne harvat lantit, joita käsiinsä saavat, ovat ihmisten hyvinvointia ja terveyttäkin tärkeämpiä. Oikeat ihmiset taas ajattelevat, että pitää pyrkiä siihen, etteivät tulot alita menoja.

    ” "Sen sijaan uskon, että valtiovallan pitäisi vakavasti pyrkiä siihen, ettei menot ylitä tuloja eikä kuluteta enempää kuin tienataan!"

    Noinhan se on verisellä lahtariporvarilla, jolle ne harvat lantit, joita käsiinsä saavat, ovat ihmisten hyvinvointia ja terveyttäkin tärkeämpiä. Oikeat ihmiset taas ajattelevat, että pitää pyrkiä siihen, etteivät tulot alita menoja.”

    Oletko täydellinen idiootti! Pitkän haukkumasaarnan jälkeen toistat minun lauseeni? Etkö edes lue mitä kirjoitat?

    Toinen meistä tosiaan saattaa olla idiootti, mutta se en ole minä. Jos osaat lukea, huomaat, että kirjoitin juuri päinvastoin kuin sinä.

    Eräs tunnettu henkilö totesti, ettei sillä ole väliä, minkä värinen kissa on, kunhan se pyytää hiiriä. En nyt ihan ole samoilla linjoilla, mutta periaatteessa hänellä oli toimintajärjestys oikein.

    Äänestä

EU:ssa menestymättömyys johtuu osittain myös siitä, että Suomi ei osaa eikä uskalla ottaa EU:sta hyötyä itselleen. Esimerkiksi Madeiralla on EU-tuella rakennettu nelikaistainen moottoritie ympäri saaren ja louhittu vuoristojen läpi kymmeniä kilometrejä tunneleita. Saaren väkiluku on neljännesmiljoona. Suomi ei kykene pyytämään ja vaatimaan mitään.

Äänestä
  • Millä tavalla hyötyä? Tukea sellun ylituotannolle? Aikuiset ihmiset eivät varmasti halua munata itseään samalla tavalla kuin sinä päivittäin.

    Äänestä

  • Mites tuo liittyy EU:hun? Häntä syyttää Suomen viranomaiset!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mites tuo liittyy EU:hun? Häntä syyttää Suomen viranomaiset!

    Minä olen punavangin pojanpojanpoika. Lisäksi aito ekonoomi. Kyllä MINÄ tiedän.
    ///MeAgaln

    Sinä olet todellisuudessa Tarkkispoika etkä ole punavakia ikänä nähnytkaan!

    Sinä vaikutat nyt todella tyhmältä idiootilta.tuo on todella valitettava asia sinun kannaltasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mites tuo liittyy EU:hun? Häntä syyttää Suomen viranomaiset!

    YYA-aikaan eivät olisi syyttäneet, se on täysin varma.

    Äänestä

Ja sinut tunnistaa heti Tarkkispojaksi ja se on vain tyhmää sinun kannaltasi....

Äänestä

EU-liitoksemme jälkeen on Suomen metsäteollisuus liukunut yhä enemmän tehtaitten sulkemisten ja selluvellin keiton linjalle. Ei tätä luvattu kun eeuuhun mentiin vaan luvattiin jotain päinvastaista.

Äänestä
  • ” EU-liitoksemme jälkeen on Suomen metsäteollisuus liukunut yhä enemmän tehtaitten sulkemisten ja selluvellin keiton linjalle”

    TOTTA! Tosin asia EI LIITY MITENKÄÄN EU:hun VAAN YLEISEEN PAPERIN MENKIN VÄHENEMISEEN INTERNETIN MYÖTÄ!

    .”Ei tätä luvattu kun eeuuhun mentiin vaan luvattiin jotain päinvastaista.”

    Ei meille luvattu asiasta mitään ja yleisiä tekniikan ja kulutuksen trendejä on mahdotonta ennustaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” EU-liitoksemme jälkeen on Suomen metsäteollisuus liukunut yhä enemmän tehtaitten sulkemisten ja selluvellin keiton linjalle”

    TOTTA! Tosin asia EI LIITY MITENKÄÄN EU:hun VAAN YLEISEEN PAPERIN MENKIN VÄHENEMISEEN INTERNETIN MYÖTÄ!

    .”Ei tätä luvattu kun eeuuhun mentiin vaan luvattiin jotain päinvastaista.”

    Ei meille luvattu asiasta mitään ja yleisiä tekniikan ja kulutuksen trendejä on mahdotonta ennustaa!

    ----- Tosin asia EI LIITY MITENKÄÄN EU:hun VAAN YLEISEEN PAPERIN MENKIN VÄHENEMISEEN INTERNETIN MYÖTÄ!------

    Älä ole noin typerä ! Kun Suomi myy sellua maailmalle niin joku jossain tekee niistä Suomen myymistä selluista paperia kun sellu ei ole mikään lopputuote.. Miksei siis Suomi tee ? Turhaa kiistää mutta EU-aikana on Suomen teollisuuden jalostusaste laskenut rutkasti. Hienoa sinusta, vai mitä.

    ” Älä ole noin typerä ! Kun Suomi myy sellua maailmalle niin joku jossain tekee niistä Suomen myymistä selluista paperia kun sellu ei ole mikään lopputuote.. Miksei siis Suomi tee ?”

    Teki ja tekee yhä, mutta tehdystä paperista saa maailmanmarkkinahinnan, joka on nyt painunut niin matalaksi, että sillä hinnalla ei tehdas enää kannata. Etenkin,jos tilanne oli, kuten Kemissä, että laittoisto oli ukääntynyt ja se olisi pitänyt kohta uusia! Kemissä lopetettiin paperitehdas eikä se tule jäämään ainoaksi!

    ” Turhaa kiistää mutta EU-aikana on Suomen teollisuuden jalostusaste laskenut rutkasti. Hienoa sinusta, vai mitä.”

    Jatkat outoa tapaasi keksiä toiselle mielipiteitä? Hienoa se ei ole, mutta ymmärrän toki, ettäpaperin menekki koko ajan vähenee maailmalla! Sinä et tunnuymmärtävän! Työelämässä sen näk selvästi! Netti poisti A4-saasteen...pöytäkirjat yms oli jalussa ja tallella vain netissä! Ei asia liittynyt EU:hun vaan on aikamme ilmiö!

    Ymmärryksesi jäi taas vajavaiseksi. Kun puhutaan Suomen koko teollisuudesta (” Turhaa kiistää mutta EU-aikana on Suomen teollisuuden jalostusaste laskenut rutkasti. ) niin sinä pauhaat vain papereista ja niissäkin vain A4:ista. Luuletko että Suomessa ei muita tehtaita olekaan kuin paperitehtaita.

    Täytyy vielä sekin muistuttaa, että ei paperin käyttö maailmasta ole loppunut. Kulutus on edelleen moninkertainen Suomen tuotantoon nähden. Joten kyllä markkinoita on edelleen ja jonnekinhan se Suomen myymä sellu menee. Jos ei paperiksi niin mihin sitten ?

    Sekin kummajainen on kun yleensä puhutaan miten Suomessa on maailman moderneimmat ja tuottoisimmat paperitehtaat ja -koneet mutta nyt yllättäen ne ovatkin pelkkiä romukasoja.

    Käsittääkseni maailman mitassa paperinkulutus edelleen kasvaa, mutta euron korkea arvo syö kilpailukyvyn euroalueen ulkopuolella. Euroalueen sisäpuolella taas paperin kysyntä on laskussa ja kapasiteettia on liikaa.

    Devalvaatiokammoisten liturgia oli jo markka-aikaan se, että vahva valuutta pakottaa teollisuuden investoimaan teknologiaan ja tekee siitä kriisinkestävän. Se kestävyys nähtiin 1991-1992 kun lama kaatui niskaan: sitä ei ollut. Ja nyt se nähdään taas: jos tehtaita jostain lopetetaan, niin juuri täältä Suomesta.

    Sen sijaan oman valuutan ja säännöllisin väliajoin suoritettujen devalvaatioiden aikaan teollisuus valtasi markkinoita, vahvistui ja kesti lamakaudet hyvin. Teknologia oli silloin enemmän maailmanhuippua kuin nyt, johtuen siitä, että teollisuuteen investoitiin enemmän kuin nyt.

    Sinä se jaksat. Ei raaka-aineiden tuottaminen kestämättömällä tavalla voi muutenkaan loputtomiin jatkua. Sinulle idiootille ei toki teollisuuden aiheuttamat syövät ja saasteet merkitse mitään, koska ne eivät sinua itseään koske. Toivottavasti sontaluukkusi kylpyhuoneen remontissa tulee asbestista sinulle jotain sellaista jonka avulla maailma pääsee sinusta lopullisesti eroon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käsittääkseni maailman mitassa paperinkulutus edelleen kasvaa, mutta euron korkea arvo syö kilpailukyvyn euroalueen ulkopuolella. Euroalueen sisäpuolella taas paperin kysyntä on laskussa ja kapasiteettia on liikaa.

    Devalvaatiokammoisten liturgia oli jo markka-aikaan se, että vahva valuutta pakottaa teollisuuden investoimaan teknologiaan ja tekee siitä kriisinkestävän. Se kestävyys nähtiin 1991-1992 kun lama kaatui niskaan: sitä ei ollut. Ja nyt se nähdään taas: jos tehtaita jostain lopetetaan, niin juuri täältä Suomesta.

    Sen sijaan oman valuutan ja säännöllisin väliajoin suoritettujen devalvaatioiden aikaan teollisuus valtasi markkinoita, vahvistui ja kesti lamakaudet hyvin. Teknologia oli silloin enemmän maailmanhuippua kuin nyt, johtuen siitä, että teollisuuteen investoitiin enemmän kuin nyt.

    Lykkäät pötyä. Digitalisaatio vähentää paperin kysyntää. Sinun idiootin mielestä toki kaikki Suomen metsät on revittävä talousmetsiksi, jos siitä saa lyhytaikaista hyötyä, ja kiinalaiset niin tahtovat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Älä ole noin typerä ! Kun Suomi myy sellua maailmalle niin joku jossain tekee niistä Suomen myymistä selluista paperia kun sellu ei ole mikään lopputuote.. Miksei siis Suomi tee ?”

    Teki ja tekee yhä, mutta tehdystä paperista saa maailmanmarkkinahinnan, joka on nyt painunut niin matalaksi, että sillä hinnalla ei tehdas enää kannata. Etenkin,jos tilanne oli, kuten Kemissä, että laittoisto oli ukääntynyt ja se olisi pitänyt kohta uusia! Kemissä lopetettiin paperitehdas eikä se tule jäämään ainoaksi!

    ” Turhaa kiistää mutta EU-aikana on Suomen teollisuuden jalostusaste laskenut rutkasti. Hienoa sinusta, vai mitä.”

    Jatkat outoa tapaasi keksiä toiselle mielipiteitä? Hienoa se ei ole, mutta ymmärrän toki, ettäpaperin menekki koko ajan vähenee maailmalla! Sinä et tunnuymmärtävän! Työelämässä sen näk selvästi! Netti poisti A4-saasteen...pöytäkirjat yms oli jalussa ja tallella vain netissä! Ei asia liittynyt EU:hun vaan on aikamme ilmiö!

    Ei siinä ole mitään järkeä repiä talousmetsäksi eli puupelloksi jäljellä olevia luonnonmukaisia metsiämme kartonkin, vessapaperin ja muun rihkaman takia. Idiootinhan mielestä 'metsä kasvaa takaisin'.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ----- Tosin asia EI LIITY MITENKÄÄN EU:hun VAAN YLEISEEN PAPERIN MENKIN VÄHENEMISEEN INTERNETIN MYÖTÄ!------

    Älä ole noin typerä ! Kun Suomi myy sellua maailmalle niin joku jossain tekee niistä Suomen myymistä selluista paperia kun sellu ei ole mikään lopputuote.. Miksei siis Suomi tee ? Turhaa kiistää mutta EU-aikana on Suomen teollisuuden jalostusaste laskenut rutkasti. Hienoa sinusta, vai mitä.

    Koska paperin kysyntä on vähentynyt, ja sellun jalostaminen paskapaperiksi lisää aina saastetta. Eihän se toisaalta sinua koske, joten ei kai sillä mitään väliä sitten olekaan.

    Äänestä

  • Lievestuoreen-malliako olisi ääliön mukaan pitänyt noudatta? Ylituottaa ja jorpakot paskoa entistä ruskeammiksi? Hyvä ettet sinä saa koskaan vaikuttaa mihinkään; muutenhan ympäristöpolitiikka olisi vielä nykyistäkin enemmän peestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lykkäät pötyä. Digitalisaatio vähentää paperin kysyntää. Sinun idiootin mielestä toki kaikki Suomen metsät on revittävä talousmetsiksi, jos siitä saa lyhytaikaista hyötyä, ja kiinalaiset niin tahtovat.

    Maailmanlaajuisesti paperin kysyntä edelleen kasvaa. Suomen metsät eivät ole vähenemässä hakkaamisen seurauksena ja jo nyt puuta tuodaan myös Ruotsista ja Venäjältä.

    Olisit voinut jättää kommenttisi kirjoittamatta kun et mistään tiedä mitään. Se tosin selvisi, että ainoa idiootti koko palstalla olet sinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei siinä ole mitään järkeä repiä talousmetsäksi eli puupelloksi jäljellä olevia luonnonmukaisia metsiämme kartonkin, vessapaperin ja muun rihkaman takia. Idiootinhan mielestä 'metsä kasvaa takaisin'.

    Olemassa olevan kapasiteetin säilyttäminen ei lisää metsänkäyttöä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maailmanlaajuisesti paperin kysyntä edelleen kasvaa. Suomen metsät eivät ole vähenemässä hakkaamisen seurauksena ja jo nyt puuta tuodaan myös Ruotsista ja Venäjältä.

    Olisit voinut jättää kommenttisi kirjoittamatta kun et mistään tiedä mitään. Se tosin selvisi, että ainoa idiootti koko palstalla olet sinä.

    ” Maailmanlaajuisesti paperin kysyntä edelleen kasvaa. Suomen metsät eivät ole vähenemässä hakkaamisen seurauksena ja jo nyt puuta tuodaan myös Ruotsista ja Venäjältä.”

    Paperin kysyntä on jo pitkään ollut laskussa ja kaikki (muut) tietävät syyt asiaan!

    ”Olisit voinut jättää kommenttisi kirjoittamatta kun et mistään tiedä mitään. Se tosin selvisi, että ainoa idiootti koko palstalla olet sinä.”

    Lause sopii parhaiten itsellesi!

    Maailmanlaajuisesti paperin kysyntä kasvaa.

    Äänestä

Ihmettelen aina, että yritätkö aina tahallisesti ymmärtää väärin vai oletko vain tyhmä!

”Ymmärryksesi jäi taas vajavaiseksi. Kun puhutaan Suomen koko teollisuudesta (” Turhaa kiistää mutta EU-aikana on Suomen teollisuuden jalostusaste laskenut rutkasti. ) niin sinä pauhaat vain papereista ja niissäkin vain A4:ista. Luuletko että Suomessa ei muita tehtaita olekaan kuin paperitehtaita.”

SINÄ ITSE puhuit paperin ja sellun teosta ja SIIHEN VASTASIN! Toki tiedän, että muutakin teollisuutta on m, mutta vastasin kysykseesi! Edelleen tiedän, että paperia n muutakin kuin A4, mutta käytin sitä esimerkkinä siitä, miksi paperin kulutus on vähentynyt! Jospa jatkossa sanot, että vaikka puhun paperista niin juuri siihen asiaan ei saa vastata?

”Täytyy vielä sekin muistuttaa, että ei paperin käyttö maailmasta ole loppunut. Kulutus on edelleen moninkertainen Suomen tuotantoon nähden. ”

Aivan oikein, mutta sanoin, että sen käyttö ON VÄHENTYNYT, se on eri asia! Kulutus ylittää toki Suomen tuotannon. Tämä voi tulla sinulle järkytyksenä, mutta moni muukin maa Suomen lisäksi VALMISTAA PAPERIA ja siitä on ylitarjontaa!

”Joten kyllä markkinoita on edelleen ja jonnekinhan se Suomen myymä sellu menee. Jos ei paperiksi niin mihin sitten ?”

Että sitten? Luuletko, että ylitarjontatilanteessa(kin) kaikki paperi ostetaan vain Suomesta!

”Sekin kummajainen on kun yleensä puhutaan miten Suomessa on maailman moderneimmat ja tuottoisimmat paperitehtaat ja -koneet mutta nyt yllättäen ne ovatkin pelkkiä romukasoja.”

Näemmä rakastat kärjistyksiä ja ylisanoja! Kemin paperitehtaan paperikone ei ollut romu, mutta modernisoinnin tarpeessa!

Mitä paperiin tulee niin ainoa vakaa kulutus lienee vessapaperi! A4:n vähenemisestä oli jo puhetta ja sanomalehtiä ja vastaavia luetaan yhä useammin netissä. Myös ääni- ja nettikirjat vähentävät paperimenekkiä! Mikään näistä ilmiöistä ei liity EU:hun!

Äänestä
  • "Tämä voi tulla sinulle järkytyksenä, mutta moni muukin maa Suomen lisäksi VALMISTAA PAPERIA ja siitä on ylitarjontaa!"

    Eikö sinua sitten järkytä yhtään se, että kapasiteettia suljetaan juuri Suomesta eikä niistä muista maista?

    Ai niin... sinullehan "isänmaallisuutta" on paasata 80 vuotta vanhoista sotatapahtumista, haukkua venäläisiä r..ssiksi ja päkättää 60 vuotta sitten sinulta kaikki nuoret naiset vieneistä stallareista. Vähät siitä mitä suomalaisille ja Suomelle tapahtuu nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Tämä voi tulla sinulle järkytyksenä, mutta moni muukin maa Suomen lisäksi VALMISTAA PAPERIA ja siitä on ylitarjontaa!"

    ” Eikö sinua sitten järkytä yhtään se, että kapasiteettia suljetaan juuri Suomesta eikä niistä muista maista?”

    Ei, koska oletan niitä suljettavan muistakin eikä vain Suomesta!

    ”Ai niin... sinullehan "isänmaallisuutta" on paasata 80 vuotta vanhoista sotatapahtumista, haukkua venäläisiä r..ssiksi ja päkättää 60 vuotta sitten sinulta kaikki nuoret naiset vieneistä stallareista”

    Virheellisiä väittämiä. Ei harrasta ryssittelyä ja vaimo on ollut rinnalla vuosikymmeniä! Ei mitään ongelmaa!

    ” Vähät siitä mitä suomalaisille ja Suomelle tapahtuu nyt.”

    Ei suinkaan, mutta ymmärrän kyllä sen, että paperin menekkiin on tullut ajan ja kehityksen myötä raju muutos!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Tämä voi tulla sinulle järkytyksenä, mutta moni muukin maa Suomen lisäksi VALMISTAA PAPERIA ja siitä on ylitarjontaa!"

    Eikö sinua sitten järkytä yhtään se, että kapasiteettia suljetaan juuri Suomesta eikä niistä muista maista?

    Ai niin... sinullehan "isänmaallisuutta" on paasata 80 vuotta vanhoista sotatapahtumista, haukkua venäläisiä r..ssiksi ja päkättää 60 vuotta sitten sinulta kaikki nuoret naiset vieneistä stallareista. Vähät siitä mitä suomalaisille ja Suomelle tapahtuu nyt.

    Sinä se jaksat suoltaa jätettä. Vesistöjen kannalta ihan hyvä ettei ylituoteta tarpeettomaksi tulevaisuudessa käyviä metsäteollisuuden tuotteita Lievestuoreen malliin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä se jaksat suoltaa jätettä. Vesistöjen kannalta ihan hyvä ettei ylituoteta tarpeettomaksi tulevaisuudessa käyviä metsäteollisuuden tuotteita Lievestuoreen malliin.

    Sinä typerys et siis tajua edes sitä, että suljetun kierron tehtaat eivät saastuta vesistöjä eivätkä ilmaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä typerys et siis tajua edes sitä, että suljetun kierron tehtaat eivät saastuta vesistöjä eivätkä ilmaa.

    Sittenhän sllaisia pitäisi hankkia Suomeenkin:-D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sittenhän sllaisia pitäisi hankkia Suomeenkin:-D

    Niin pitäisi.

    Äänestä

Tuottavuuskasvu on Suomessa ollut finanssikriisin jälkeen poikkeuksellisen heikkoa. Muihin samankaltaisiin pieniin avoimiin talouksiin verrattuna Suomen tuottavuus on jäänyt eniten finanssikriisiä edeltäneestä tasostaan. Tuottavimmat teollisuudenalat ovat supistuneet voimakkaasti ja kehitys sektorien sisälläkin on ollut heikkoa.

Ennen EU: ta Suomen talouskasvu oli maailman toiseksi nopeinta Japanin jälkeen.

Äänestä
  • Euroon liittyminen on tehnyt meistä banaanitasavallan.

    "kiitos", Lipponen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Euroon liittyminen on tehnyt meistä banaanitasavallan.

    "kiitos", Lipponen.

    Me olimme sitä varsinkin Kekkosen aikana Euroopan suurimman asbestikaivoksen ansiosta; monet syöpään kuolleet kiittävät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Me olimme sitä varsinkin Kekkosen aikana Euroopan suurimman asbestikaivoksen ansiosta; monet syöpään kuolleet kiittävät.

    Kekkosen aikaan emme olleet banaanivaltio, vaan kaivostoiminnan tuotto jäi kotimaahan ja maa kehittyi koko ajan. EU-aikana ei sellaista ihmettä ole nähty.

    Äänestä

Sodan jälkeen aina vuoteen 1990 oli nousukautta. Hyvin pyyhki ainakin valtiolla kun ei ollut juurikaan velkaa.

Äänestä
  • Muttakus sota ei ole viälä loppunu. Taistelu jatkuu ijäisesti.
    //MeAgaln

    Äänestä

  • Lykkäät tapasi mukaan pötyä; velka oli Sorsan, Kekkosen ja Virolaisen aikana samalla tasolla kuin nyt. Sinunlainen idiootti luulee minkään hyvinvointivaltion olevan velaton. Norjalaisethan voisivat esimerkiksi maksaa velkansa, mutta he eivät olekaan yhtä tyhmiä kuin sinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lykkäät tapasi mukaan pötyä; velka oli Sorsan, Kekkosen ja Virolaisen aikana samalla tasolla kuin nyt. Sinunlainen idiootti luulee minkään hyvinvointivaltion olevan velaton. Norjalaisethan voisivat esimerkiksi maksaa velkansa, mutta he eivät olekaan yhtä tyhmiä kuin sinä.

    Valehtelet+tapasi+mukaan,+valtionvelka+on+nykyään++satoja+kertoja+suurempi,+kuin+70-+luvulla,+esim.Valtionvelka+vuonna++1974+451+miljoonaa+euroa+ 3,0+%+bruttokansantuotteesta+Valtionvelka+vuonna+2020+124+833+miljoonaa++euroa+53,1+%+bruttokansantuotteesta

    Juuri näin. Tuo muita nimittelevä typerys suoltaa jatkuvasti valheitaan, vihaa venäläisiä ja suurinta osaa suomalaisista sotkien palstan silkalla hevon hutullaan.

    EU ja euro ovat velkaannuttaneet muutkin maat kuin vain Suomen. Viron velka on nyt myös hyvässä kasvussa ja kun siirtymäajat ovat ohi, se lähtee reippaaseen kasvuun.

    Äänestä

” Muttakus sota ei ole viälä loppunu. Taistelu jatkuu ijäisesti.”

Näkölään Tarkkispojan turha ja toivoton taistelu...

Äänestä

YYA-aika oli eteenpäinmenoa ja kehitystä, EU-aika ja varsinkin euro-aika vuodesta 2002 on ollut yhtä takkuamista ja taantumista, parhaina hetkinä paikallaanpysymistä. Tätä faktaa ei kukaan voi kumota.

Äänestä
  • Talous ei ole juurikaan noussut, tehtaita suljetaan. Suomi on siitä huolimatta kerännyt vastuulleen toisten maiden velkoja uusin ns. elvytyspaketti huomoituna n. 20 miljardia euroa.

    Äänestä

  • ” YYA-aika oli eteenpäinmenoa ja kehitystä”

    Kyllä ne viimeiset vuodet YYA:sta olivat todella heikkoahan. Neukku romahti siihen, että sen talous sakkasi! Ei se yllätyksenä tullut!

    ”EU-aika ja varsinkin euro-aika vuodesta 2002 on ollut yhtä takkuamista ja taantumista, parhaina hetkinä paikallaanpysymistä. Tätä faktaa ei kukaan voi kumota.”

    Meillä on käytettävissämme laaja ja hyvä vapaakauppa-alue, jonka häipymisen britit ovat Brexitin myötä katkerasti havainneet! EU on ollut monella tapaa hyödyllinen Suomelle ja sen kannatus on gallupien mukaan vain kohonnut!

    Äänestä

  • Tuusniemellä ja Siilinjärvellä näkyy vieläkin asbestin, fosfaatin ja muiden jätteet tästä 'eteenpäin menosta'.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuusniemellä ja Siilinjärvellä näkyy vieläkin asbestin, fosfaatin ja muiden jätteet tästä 'eteenpäin menosta'.

    No niin näkyy tuhansissa asbestikaivoksissa USA: ssa ja Kanadassakin, ei asbestin käyttö johtunut mistään YYA sopimuksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuusniemellä ja Siilinjärvellä näkyy vieläkin asbestin, fosfaatin ja muiden jätteet tästä 'eteenpäin menosta'.

    Niin näkyy, kaikkiin on rakennettu peruskoulu ja terveyskeskus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” YYA-aika oli eteenpäinmenoa ja kehitystä”

    Kyllä ne viimeiset vuodet YYA:sta olivat todella heikkoahan. Neukku romahti siihen, että sen talous sakkasi! Ei se yllätyksenä tullut!

    ”EU-aika ja varsinkin euro-aika vuodesta 2002 on ollut yhtä takkuamista ja taantumista, parhaina hetkinä paikallaanpysymistä. Tätä faktaa ei kukaan voi kumota.”

    Meillä on käytettävissämme laaja ja hyvä vapaakauppa-alue, jonka häipymisen britit ovat Brexitin myötä katkerasti havainneet! EU on ollut monella tapaa hyödyllinen Suomelle ja sen kannatus on gallupien mukaan vain kohonnut!

    Kyllä ne viimeiset vuodet YYA:sta olivat todella heikkoahan.

    YYAn loppuvuosina Suomella meni niin lujaa, että täällä kehuttiin miten Suomi on Pohjolan Japani. Joten Suomi ei takunnut.

    Meillä on käytettävissämme laaja ja hyvä vapaakauppa-alue,

    Joka ei näytä kovinkaan paljon hyödyttävän juuri ketään. EU ja varsinkin euro-alue ovat tällä hetkellä maailmassa niitä hitaimman talouskehityksen alueita. Että sori vaan !

    ! EU on ollut monella tapaa hyödyllinen Suomelle

    Jospa heittäisit muitakin todisteita kuin noita bulkkivakuutteluja.

    ” Joka ei näytä kovinkaan paljon hyödyttävän juuri ketään. EU ja varsinkin euro-alue ovat tällä hetkellä maailmassa niitä hitaimman talouskehityksen alueita. ”

    Hidas, mutta vakaa. Mikään ”jatkuva kasvu” ei ole enää mahdollista nykymaailmassa.

    "Hidas, mutta vakaa. Mikään ”jatkuva kasvu” ei ole enää mahdollista nykymaailmassa."

    Ei niin, EU ja muut globalisatiiviset viritykset estävät sen hyvin tehokkaasti.

    No, ei globalistia kiinnosta, millä ihmiset voisivat elää ja tienata leivän perheilleen. Globalistia kiinnostaa vain oma pikku kiva, saa matkustella ja voi ennen kaikkea se, että se tuo tunteen jostain yli-ihmisyydestä ja siitähän nauttii sitä enemmän, mitä enemmän on niitä, joilla menee selvästi huonommin.

    Globalismi rakentuu siis aivan samanlaiselle "yhteisyyden" tunteelle kuin kaikki aiemmatkin, juuri siitä syystä nyt jo kadonneet, järjestelmät. Niinpä ei ole vaikeaa ennustaa, mitä tapahtuu globalismillekin, ainakin sitten kun sukupolvet vaihtuvat.

    Meinaako persu lähteä Euroopan Unionista ja sen jälkeen kilpailla kiinan kanssa tuotannosta? Onnea yritykseen.

    Äänestä

Asbestia käytettiin maailmalla aivan yleisesti niin kauan kuin sen vaarallisuudesata eoi tiedetty! Esim. Itänaapurissa taisi olla jopa kaupunki tuolla nimellä ja siellä tuotettiin tätä mainiota ainetta! DDR:ssä sitä käytettiin paljon rakennuksissa ja nyt jo purettu ”Kansojen Palatsi” (vastasi Suomen Eduskuntaa). Oli täynnä asbestia ja purettiin!

On outo, että tästä yritetään tehtailla jokin malliesimerkki, koska pulmallinen käyttö taisi olla jopa yleisempää idässä kuin lännessä!

Äänestä

On Suomi ainakin jossakin lajissa hyvä, toisten maiden velkojen vapaaehtoisena maksajana. Saisinkohan puhuttua jonkun tutun tai naapurin maksamaan minun asunto- ja autovelat kun oikein yritän.

Äänestä

Ei EU ole vienyt alaspäin, vaan kokoomuksen meille huonot päätökset.

Äänestä
  • Eihän se ole mukana edes hallituksessa! Olet merkillinen siinä, että veikka meillä on työväenpuolueiden hallitus (joka ottaa surutta lisää velkaa) niin syyllinennpäätöksiin on aina Kokoomus?

    Kovin yksinkertainen on maailmankuvasi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän se ole mukana edes hallituksessa! Olet merkillinen siinä, että veikka meillä on työväenpuolueiden hallitus (joka ottaa surutta lisää velkaa) niin syyllinennpäätöksiin on aina Kokoomus?

    Kovin yksinkertainen on maailmankuvasi!

    Eihän se ole mukana edes hallituksessa!

    Katsoo asioita miltä kantilta tahansa niin sodan jälkeisen ajan talousmielessä tuhoisimmat hallitukset Suomessa ovat olleet Kokoomus-vetoiset Holkerin ja Kataisen hallitukset.

    No, miksi sitten puhut yhä samaa vaikka vallassa on velkaa ottava työväen hallitus!

    Äänestä

  • Kädet korkealla ylhäällä EU:iin on nimenomaan yksi kokoomuksen huonoimmista päätöksistä koskaan, sitten sen jälkeen kun päättivät vallata Itä-Karjalan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän se ole mukana edes hallituksessa! Olet merkillinen siinä, että veikka meillä on työväenpuolueiden hallitus (joka ottaa surutta lisää velkaa) niin syyllinennpäätöksiin on aina Kokoomus?

    Kovin yksinkertainen on maailmankuvasi!

    VM:n virkamiehistössä kokoomus on aina läsnä ja istuu jokaisessa hallituksessa ministerien olkapäillä.

    Mitäs puoluetta luulet Martti Päiviönpoika Hetemäen äänestävän? Vasemmistoliittoa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, miksi sitten puhut yhä samaa vaikka vallassa on velkaa ottava työväen hallitus!

    Työväenpuolueiden hallitus ei aiheuttanut tautiepidemiaa, jonka torjumiseen se joutui ottamaan velkaa.

    Kokoomus sen sijaan oli mukana aiheuttamassa kumpaakin niistä kriiseistä, joiden hoitamiseen se sitten oli mukana myös ottamassa velkaa. Itse asiassa ne kriisit olivat kuin suoraan kokoomuksen käsikirjoittamia. Ne menivät ihan käsikirjoituksen mukaan, joskin toisin kuin typerykset kuvittelivat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kädet korkealla ylhäällä EU:iin on nimenomaan yksi kokoomuksen huonoimmista päätöksistä koskaan, sitten sen jälkeen kun päättivät vallata Itä-Karjalan.

    Eli oli hallituksessa ketä tahansa niin vika on yhden ja saman! Ja myös tämän päivän toisten päätökset johtivat saman puolueen muinaisista päätöksistä! Tarkkispojan veitsenterävää logiikkaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    VM:n virkamiehistössä kokoomus on aina läsnä ja istuu jokaisessa hallituksessa ministerien olkapäillä.

    Mitäs puoluetta luulet Martti Päiviönpoika Hetemäen äänestävän? Vasemmistoliittoa?

    Eli virkamiehet ovat vain yhdestä puolueesta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli oli hallituksessa ketä tahansa niin vika on yhden ja saman! Ja myös tämän päivän toisten päätökset johtivat saman puolueen muinaisista päätöksistä! Tarkkispojan veitsenterävää logiikkaa?

    Ei vaan oikeistolaisten logiikkaa, joka löytää ajan myötä uusia ilmenemistapoja, mutta ei sisällöltään parane.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli virkamiehet ovat vain yhdestä puolueesta?

    Avainasemissa olevat on istutettu sinne rahalla ja poliittisella vaikutusvallalla, joka kokoomuksella oli huipussaan vielä äskettäin, ennen kuin äänestäjä järkiintyivät edes vähän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän se ole mukana edes hallituksessa!

    Katsoo asioita miltä kantilta tahansa niin sodan jälkeisen ajan talousmielessä tuhoisimmat hallitukset Suomessa ovat olleet Kokoomus-vetoiset Holkerin ja Kataisen hallitukset.

    Holkerin hallitukselle antoi määräyksen valuuttasäännöstelyn purkamisesta Presitentti Koivisto. Ehtona oli että demarit pääsee hallitukseen mukaan, Liikasesta tuli valtiovarainministeri . E. Liikanen on demari. Kataisen hallituksessa oli myö demarit valtionvarainministerinä, Urpilainen ja Rinne. Urpilainen joutui lähtemään hallituksesta.

    Demareitten sössiminen on saanut jatkua liian kauan. Ruotsi on myös alkanut mennä perseelleen juuri demarihallitusten takia.

    Äänestä

EU on ollut monella tapaa hyödyllinen Suomelle

EU:a puolustellaan pelkin iskulausein. Jotenkin nousee kumpujen yöstä mieleen vanha Neuvostoliitto ja sen iskulausekulttuuri, faktaa olikin sitten saman verran kuin nyt EU:ssa.

Äänestä

Suomella on aina mennyt paremmin kun olemme eläneet veljellisissä väleissä Venäjän kanssa. Ryssäviha ja Venäjä-vastaisuus on käynyt käsi kädessä köyhien kyykyttämisen, militaristisen uhon ja revanssihengen kanssa.

//// Kainalniemen Hiki

Äänestä
  • ” Suomella on aina mennyt paremmin kun olemme eläneet veljellisissä väleissä Venäjän kanssa.”

    Ne välit kun eivät riipu yksin meistä! Lisäksi sinä itse vietät aikaasi 7/24 yrittäen niitä välejä nakertaa ja heikentää!

    ”Ryssäviha ja Venäjä-vastaisuus on käynyt käsi kädessä köyhien kyykyttämisen, militaristisen uhon ja revanssihengen kanssa.”

    Meillä ei ole revanssihenkeä eikä 64:n korvaavan hävittäjän hankinnan pitäisi olla militaristista uhoa maalle, jolla ITSELLÄÄN on niitä tuhat kpl ja joka pitää kammottavia ja pompöösiä sotilasparaateja itse! Sinäkö olet nyt ”köyhä” , jota kyykytetään?

    Äänestä

  • Välit ovat hyvät yleensä silloin, kun Venäjä niin vahva, että turvat Suomessa menevät tukkoon eikä mihinkään kansainvälisiin moraalinkohotustoimiin osallistuta, vaan suoritetaan välttämättömin, eli selviytyminen tässä maantieteellisessä sijainnissa ottaen siitä kaikki mahdollinen irti. Niin tapahtui YYA-aikana ja se oli oikein hyvää aikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Välit ovat hyvät yleensä silloin, kun Venäjä niin vahva, että turvat Suomessa menevät tukkoon eikä mihinkään kansainvälisiin moraalinkohotustoimiin osallistuta, vaan suoritetaan välttämättömin, eli selviytyminen tässä maantieteellisessä sijainnissa ottaen siitä kaikki mahdollinen irti. Niin tapahtui YYA-aikana ja se oli oikein hyvää aikaa.

    ” Välit ovat hyvät yleensä silloin, kun Venäjä niin vahva, että turvat Suomessa menevät tukkoon eikä mihinkään kansainvälisiin moraalinkohotustoimiin osallistuta, vaan suoritetaan välttämättömin, eli selviytyminen tässä maantieteellisessä sijainnissa ottaen siitä kaikki mahdollinen irti. ”

    Eli pikkumainen ja salavihainen neukkula kaipaa vain myötäsukaista kehua!?

    ”Niin tapahtui YYA-aikana ja se oli oikein hyvää aikaa.”

    Niin ei tapahdu ENÄÄ JA tämä aika n vielä parempaa! Normaalit suhteen perustuvat aina tasa-arvoon! Sitä ei tajua neukku eikä stallari!

    Äänestä

-----tehdystä paperista saa maailmanmarkkinahinnan, joka on nyt painunut niin matalaksi, että sillä hinnalla ei tehdas enää kannata.-------

Mikseivät sitten kaikki maailman paperitehtaat lopeta ? Eihän mikään yritys tee kovin kauaa yhtään mitään jos tuotanto on pysyvästi tappiollista. Vai olisiko niin,että muualla kannattaa mutta vain meillä ei.

Äänestä
  • ” -----tehdystä paperista saa maailmanmarkkinahinnan, joka on nyt painunut niin matalaksi, että sillä hinnalla ei tehdas enää kannata.-------

    Mikseivät sitten kaikki maailman paperitehtaat lopeta ? Eihän mikään yritys tee kovin kauaa yhtään mitään jos tuotanto on pysyvästi tappiollista. ”

    Kys on kilpailukyvystä ja palkkatasosta! Jos jollakin on palkkataso matalampi, koneet uusia ja raaka-aineen saanti turvattu niin se jatkaa! Kilpailussa putoaa ensinnä vähiten kilpailukykyiset!

    ”Vai olisiko niin,että muualla kannattaa mutta vain meillä ei.”

    Juuri näin. Kun on kilpailutilanne ja ylituotantoa niinekana tippuu ne, jotka ovat olleet kiikun kaakun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” -----tehdystä paperista saa maailmanmarkkinahinnan, joka on nyt painunut niin matalaksi, että sillä hinnalla ei tehdas enää kannata.-------

    Mikseivät sitten kaikki maailman paperitehtaat lopeta ? Eihän mikään yritys tee kovin kauaa yhtään mitään jos tuotanto on pysyvästi tappiollista. ”

    Kys on kilpailukyvystä ja palkkatasosta! Jos jollakin on palkkataso matalampi, koneet uusia ja raaka-aineen saanti turvattu niin se jatkaa! Kilpailussa putoaa ensinnä vähiten kilpailukykyiset!

    ”Vai olisiko niin,että muualla kannattaa mutta vain meillä ei.”

    Juuri näin. Kun on kilpailutilanne ja ylituotantoa niinekana tippuu ne, jotka ovat olleet kiikun kaakun.

    -----Jos jollakin on palkkataso matalampi, koneet uusia ja raaka-aineen saanti turvattu niin se jatkaa! Kilpailussa putoaa ensinnä vähiten kilpailukykyiset!-----

    Paperin hinnassa ei palkoilla ole juurikaan tekemistä. Suomessa ei ole vanhat koneet, ainakaan paperiteollisuuden omista puheista päätellen. On maailman moderneimmat ja parhaat koneet. Mutta jos kuitenkin Suomessa on päästetty koneet rappeutumaan niin sitten pitää hankkia uudet ja paremmat eikä vain lopettaa koko tehdasta.

    Asia on muuten niin, että niin Enso kuin Yhtyneet ym. tuottavat edelleen paperia mutta ei Suomessa. Täältä viedään tehtaille vain sellu.

    On karsea juttu kun Suomen teollisuuden jalostusaste laskee koko ajan.

    ” Paperin hinnassa ei palkoilla ole juurikaan tekemistä. ”

    Kyllä on. Tehdastyö on työvoimavaltaista!

    ”Suomessa ei ole vanhat koneet, ainakaan paperiteollisuuden omista puheista päätellen.”

    Kemissä näin oli ja NIMENOMAAN paperiteollisuuden omista puheista päätellen!

    ”Mutta jos kuitenkin Suomessa on päästetty koneet rappeutumaan niin sitten pitää hankkia uudet ja paremmat eikä vain lopettaa koko tehdasta.”

    Sinäkö sen päätät! Kun kannattavuus on kiikun kaakun ja alalla ylituotantoa muutoinkin niin ei siihen noin vain ryhdytä!

    ”On karsea juttu kun Suomen teollisuuden jalostusaste laskee koko ajan.”

    Kenelle? Sinulleko? Miksi ihmeessä? Vietät aikasi 7/24 mollaten Suomea ja sepittäen ja liioitellen todellisia ja kuviteltuja epäkohtia! MIKSI juuri tämä olisi SINULLE karsea juttu? Sehän juuri vastaa agendaasi ja pyrkimystäsi!

    "Mutta jos kuitenkin Suomessa on päästetty koneet rappeutumaan niin sitten pitää hankkia uudet ja paremmat eikä vain lopettaa koko tehdasta."

    Juuri niinhän Kemissä on tapahtumassa. Kilpailijan paljon suurempi yksikkö on tulossa alueelle, joskin siihen saakka Veitsiluoto olisi kyllä saanut toimia. Euro söi sen kilpailukyvyn. Asuntovelallisten ja muiden ylivelkaantuneiden elättämiseksi täytyy ilmeisesti uhrata koko maa.

    "Kyllä on. Tehdastyö on työvoimavaltaista!"

    Hehehe no ei todellakaan paperiteollisuus ole työvoimavaltaista, et rassukka edes tiedä, mitä se tarkoittaa😂😂😂

    Tiedän toki ja olen ollut tilaisuudessa, jossa paperitehdasta ja sen toimintaa esiteltiin. Työtä tehtiin vuoroissa..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Mutta jos kuitenkin Suomessa on päästetty koneet rappeutumaan niin sitten pitää hankkia uudet ja paremmat eikä vain lopettaa koko tehdasta."

    Juuri niinhän Kemissä on tapahtumassa. Kilpailijan paljon suurempi yksikkö on tulossa alueelle, joskin siihen saakka Veitsiluoto olisi kyllä saanut toimia. Euro söi sen kilpailukyvyn. Asuntovelallisten ja muiden ylivelkaantuneiden elättämiseksi täytyy ilmeisesti uhrata koko maa.

    ” Juuri niinhän Kemissä on tapahtumassa.”

    Ei ole vaan tehdas lopetetaan.

    ” Euro söi sen kilpailukyvyn.”

    Miten muka?

    ” Asuntovelallisten ja muiden ylivelkaantuneiden elättämiseksi täytyy ilmeisesti uhrata koko maa.”

    Mites tämä väite muka toimii? Omistaja teki päätöksen! Oliko hän asuntovelkainen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiedän toki ja olen ollut tilaisuudessa, jossa paperitehdasta ja sen toimintaa esiteltiin. Työtä tehtiin vuoroissa..

    Jopas onkin hieno tieto paperitehtaasta. Vai on työvoimavaltaista ! KONETTA HOITAA MUUTAMA UKKO VUOROSSAAN. Keskimäärin neljä.Koneen perässä voi olla myös päällystyskone ja koko koneen pituus lähes kilometri.

    Veitsiluodon tehdas oli hyvässä iskussa. Puheet siitä, että se on oli vanha ja romu on täyttä potaskaa.

    Äänestä

YK:n onnellisuustutkimuksen mukaan suomalaiset ovat maailman kaikista kansoista onnellisin. Siitä ei taida enää pystyä kovin paljon parantamaan?

Äänestä
  • Eivät pystyneet Neuvostoliitossakaan kun tuotannon kasvuluvut olivat koko ajan niin tapissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät pystyneet Neuvostoliitossakaan kun tuotannon kasvuluvut olivat koko ajan niin tapissa.

    Sellaisessa ”tapissa”, että maa romahti 1991! Stallarin todellisuuspako jaksaa aina ällistyttää?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sellaisessa ”tapissa”, että maa romahti 1991! Stallarin todellisuuspako jaksaa aina ällistyttää?

    Puhutko Suomesta ? Suomihan romahti 1991.

    Äänestä

” Puhutko Suomesta ? Suomihan romahti 1991.”

Ei valehtelu tässä auta yhtään! Neukku romahti 1991! Suomi sen sijaan vapautui ja kukoisti kun haittaava kahle kirposi! Auttaako sinua mielikuvitus kun todellisuus on erilainen kuin haluaisit?

Äänestä
  • Suomi romahti alemmas kuin mikään kapitalistimaa on romahtanut rauhan aikana ja jää nykin koko ajan jälkeen talouskehityksessä kaikista ns. länsimaista.

    Suitsutat Pietarin kursseilla opetettuja valeita.

    Äänestä

  • -----+Suomi+sen+sijaan+vapautui+ja+kukoisti+kun+haittaava+kahle+kirposi!------Kun+Suomi+läksi+sotien+jälkeen+pohjattomasta+montusta+ja+oli+n.+vuoteen+2000+mennessä+saavuttanut+Ruotsin+BKT/capita+niin+vaikuttaako+siltä,+että+jokin+kahle+rajoitti+nousuamme+?+Ja+kun+sen+jälkeen+on+jääty+taas+takamatkalle+yli+20+%+niin+sekö+on+kukoistusta+?Uskomaton+on+Putinin+trollin+maailma+!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi romahti alemmas kuin mikään kapitalistimaa on romahtanut rauhan aikana ja jää nykin koko ajan jälkeen talouskehityksessä kaikista ns. länsimaista.

    Suitsutat Pietarin kursseilla opetettuja valeita.

    ” Suomi romahti alemmas kuin mikään kapitalistimaa on romahtanut rauhan aikana ja jää nykin koko ajan jälkeen talouskehityksessä kaikista ns. länsimaista.”

    Ei, vaan hetken notkahduksen jälkeen sopeutui tilanteeseen ja homma pelasi! Neukkula romahti... ei Suomi!

    ”Suitsutat Pietarin kursseilla opetettuja valeita.”

    Ja höpö höpö! Minä puolustan aina Suomea! Outoa höpötystä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    -----+Suomi+sen+sijaan+vapautui+ja+kukoisti+kun+haittaava+kahle+kirposi!------Kun+Suomi+läksi+sotien+jälkeen+pohjattomasta+montusta+ja+oli+n.+vuoteen+2000+mennessä+saavuttanut+Ruotsin+BKT/capita+niin+vaikuttaako+siltä,+että+jokin+kahle+rajoitti+nousuamme+?+Ja+kun+sen+jälkeen+on+jääty+taas+takamatkalle+yli+20+%+niin+sekö+on+kukoistusta+?Uskomaton+on+Putinin+trollin+maailma+!

    ”+Ja+kun+sen+jälkeen+on+jääty+taas+takamatkalle+yli+20+%+niin+sekö+on+kukoistusta+?”On+se+silti!+Ruotsilla+oli+ja+on+vahva+ja+tunnettu+teollisuus,+jossa+on+liki+parikymmentä+maailmakuulua+tuotemerkkiä+lähtien+Volvosta!+Meillä+niitä+ei+ollut+eikä+ole+vieläkään?”Uskomaton+on+Putinin+trollin+maailma+!”SINÄ+olet+stallari+ja+Venäjän+mies+ja+ikuinen+Suomen+syöjä+ja+suomalaisuuden+vihaaja!Minä+taas+katnnatain+aina+ja+kaikkialla+Suomea+kuten+hyvin+tiedät!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Suomi romahti alemmas kuin mikään kapitalistimaa on romahtanut rauhan aikana ja jää nykin koko ajan jälkeen talouskehityksessä kaikista ns. länsimaista.”

    Ei, vaan hetken notkahduksen jälkeen sopeutui tilanteeseen ja homma pelasi! Neukkula romahti... ei Suomi!

    ”Suitsutat Pietarin kursseilla opetettuja valeita.”

    Ja höpö höpö! Minä puolustan aina Suomea! Outoa höpötystä!

    ----- hetken notkahduksen jälkeen sopeutui tilanteeseen ja homma pelasi!------

    Suomi romahti alemmas kuin mikään kapitalistimaa on romahtanut rauhan aikana ja jää nykin koko ajan jälkeen talouskehityksessä kaikista ns. länsimaista. Suomen pelasti 1990-luvlla ulkomainen raha, kymmeniä miljardeja sen ajan markkoja. Tosin lainoja, ei avustuksia, kuten nyt jaetaan Euroopassa ja Suomi maksaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”+Ja+kun+sen+jälkeen+on+jääty+taas+takamatkalle+yli+20+%+niin+sekö+on+kukoistusta+?”On+se+silti!+Ruotsilla+oli+ja+on+vahva+ja+tunnettu+teollisuus,+jossa+on+liki+parikymmentä+maailmakuulua+tuotemerkkiä+lähtien+Volvosta!+Meillä+niitä+ei+ollut+eikä+ole+vieläkään?”Uskomaton+on+Putinin+trollin+maailma+!”SINÄ+olet+stallari+ja+Venäjän+mies+ja+ikuinen+Suomen+syöjä+ja+suomalaisuuden+vihaaja!Minä+taas+katnnatain+aina+ja+kaikkialla+Suomea+kuten+hyvin+tiedät!

    ------Minä taas katnnatain aina ja kaikkialla Suomea kuten hyvin tiedät!-----

    Sekä Venäjän hybriditukikohtia Suomessa ja Saksan toimeenpanemaa Lapin polttamista !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ----- hetken notkahduksen jälkeen sopeutui tilanteeseen ja homma pelasi!------

    Suomi romahti alemmas kuin mikään kapitalistimaa on romahtanut rauhan aikana ja jää nykin koko ajan jälkeen talouskehityksessä kaikista ns. länsimaista. Suomen pelasti 1990-luvlla ulkomainen raha, kymmeniä miljardeja sen ajan markkoja. Tosin lainoja, ei avustuksia, kuten nyt jaetaan Euroopassa ja Suomi maksaa.

    Ei suinkaan romahtanut eli valehtelet termissä! Neukku romahti 1991, Suomi ei....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ------Minä taas katnnatain aina ja kaikkialla Suomea kuten hyvin tiedät!-----

    Sekä Venäjän hybriditukikohtia Suomessa ja Saksan toimeenpanemaa Lapin polttamista !

    ” ------Minä taas katnnatain aina ja kaikkialla Suomea kuten hyvin tiedät!-----

    Sekä Venäjän hybriditukikohtia Suomessa”

    Kerrotko saman tien. Että mikä ja missä on ”Venäjän hybriditukikohta Suomessa? En ole niistä kuullut?

    ”ja Saksan toimeenpanemaa Lapin polttamista !”

    En toki kannata, mutta ymmärrän kyllä miksi niin tehtiin. Samaa harrasti myös Suomi itse Talvisodassa ja neukku vetäytyessään 1941 Itärintamalla. Polttamalla rakennukset talvea vasten estetään vastapuolen majpittuminen niihin.

    -----Kerrotko saman tien. Että mikä ja missä on ”Venäjän hybriditukikohta Suomessa? En ole niistä kuullut?-----

    Olet sinä mutta kunhan vain valehtelet, kaikki ovat.

    ----Samaa harrasti myös Suomi itse Talvisodassa ja neukku vetäytyessään 1941 Itärintamalla.------

    Sillä erolla, että Suomi ja neukku polttivat omia rakennuksiaan, Saksa ei. Typeriä, perin typeriä, ovat sinun puolustelusi Lapin tuholle ja kaikelle muullekin.

    Äänestä

oli miten oli,mutta
YYA ajat oli sentään hyviä aikoja.

Nykymuotoinen itsekäs riistokapitalismi tuhoaa kaiken.

Äänestä
  • "oli miten oli,mutta YYA ajat oli sentään hyviä aikoja."

    Vain stallareitten mielestä! Tosin viisaimmat teistä jo katuvat!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "oli miten oli,mutta YYA ajat oli sentään hyviä aikoja."

    Vain stallareitten mielestä! Tosin viisaimmat teistä jo katuvat!

    ----Tosin viisaimmat teistä jo katuvat!-----

    Miksi ja kenen mielestä suomalaisten pitäisi katua sitä kun sodan montusta nousten omin voimin otimme kansantuotteessa Ruotsin kiinni? Ilmeisesti vain te Putinin trollit sitä kadutte kun niin pääsi käytmään. Ei olisi saanut.

    Äänestä

Itse asiassa suomen bkt on noussut huomattavasti EU:hun liittymisen jälkeen.

Äänestä
  • Melko vähän verrattuna siihen, mitä se nousi YYA-aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Melko vähän verrattuna siihen, mitä se nousi YYA-aikana.

    Tyhjästä oli varaa nousta. Hintana oli pskatunkin painostus!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyhjästä oli varaa nousta. Hintana oli pskatunkin painostus!

    Suomen talouskasvu oli maailman toiseksi nopeinta Japanin jälkeen, sitä ei pöhveIi pysty valeillaan kumoamaan😂😂

    Äänestä

  • Silloinhan EU on tosi hyvä Suomelle kun Suomen BKT ei sentään ole koko aikaa laskenut, osan aikaa vain.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silloinhan EU on tosi hyvä Suomelle kun Suomen BKT ei sentään ole koko aikaa laskenut, osan aikaa vain.

    Suomen talouskasvu oli maailman toiseksi nopeinta nimenomaan YYA- aikana, ennen EU:ta, nyt EU:n aikana Suomi on maailman huonoimpien maiden joukossa.
    Suomi ottaa koko ajan lisää ulkomaanvelkaa ja samaan aikaan maksaa miljardeja EU:lle nettomaksuina joka vuosi.

    Suomen talouskasvu on kymmenen vuoden ajan ollut lähes maailman surkeinta.
    Suomen talouskasvu lähes maailman heikointa – ”Valtion täytyy miettiä roolinsa uusiksi”, linjaa tiedon kaivanut Johnny Åkerholm
    19.3.2021 08:2

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomen-talouskasvu-lahes-maailman-heikointa-valtion-taytyy-miettia-roolinsa-uusiksi-linjaa-tiedon-kaivanut-johnny-akerholm/9e474cf2-2b0d-4f9f-b146-bfe3493dfae1

    Äänestä

Tottakal! EU-jäsenyydellä on hyötynsä!

Äänestä

Suomi liittyi unioniin Nokian nousukauden aikana kun suomen talous oli ylijäämäinen. EU.ssa oli silloin 2000-luvun alussa ylituotantoa sokerista. Koska Salossa oli paljon työllistävä matkapuhelintehdas niin kompensaationa muulle euroopalle suomi pakotettiin lakkauttamaan Salon sokeritehdas jotta työpaikkoja vapautuisi muuallekkin eurooppaan. Suomessa kulutettiin sokeria jo silloin enemmän kuin tuotettiin.

Unionilta on nyt jäänyt huomaamatta tai poliitikoilta kertomatta unionin johtajille että nokia lähti suomesta ja rämmimme taantumassa ja velkasuossa. Koska suomi maksaa unioniin kuten rikkaana nokia aikana.

Salon sokeritehdas täytyisi unionin ainakin investoida ja rakentaa suomeen takaisin kerran itse pakottivat sen suomesta lakkautettavaksi. Enää ei ole kännykkä tehdasta Salossa miksi tarvittaisiin työpaikkojen siirtoa Salosta muualle eurooppaan solidaarisuuden vuoksi.

Äänestä

,,,,,nyt EU:n aikana Suomi on maailman huonoimpien maiden joukossa.,,,,,,

Juurihan pari vko sitten julkistettiin EUn tieto, että Suomi on koko EUn hitaimmin kasvava kansantalous.

Äänestä

----Ei esim. Paperin menekin väheneminen liity mitenkään EU:hn!----

Suomella on kyllä muitakin ongelmia ja pahempia kuin paperin menekin vähentyminen. Vaikkapa yhtenä uutena on alati paheneva lääkepula joka asiantuntijain mielestä uhkaa jo jopa ihmishenkiä. Kumma kun tämäkin on saatu vasta EUn myötäjäisinä.

Äänestä
  • ” Kumma kun tämäkin on saatu vasta EUn myötäjäisinä.”

    Eli uskot, että lääkkeitä löytyy EU:n ulkopuolella aivan entiseen tapaan? Vaikea uskoa tuota!

    Äänestä

  • Anonyymi00235 kirjoitti:

    ” Kumma kun tämäkin on saatu vasta EUn myötäjäisinä.”

    Eli uskot, että lääkkeitä löytyy EU:n ulkopuolella aivan entiseen tapaan? Vaikea uskoa tuota!

    Eikös EUn pitänyt olla muita parempi kaikessa. Nyt myönnät, että saa täälläkin olla kaikkea sitä samaa kurjaa mitä muuallakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00236 kirjoitti:

    Eikös EUn pitänyt olla muita parempi kaikessa. Nyt myönnät, että saa täälläkin olla kaikkea sitä samaa kurjaa mitä muuallakin.

    Mikään ei ole ”parempi kaikessa”! Riittää, kun se on hyödyllinen apu!

    Äänestä

  • Anonyymi00237 kirjoitti:

    Mikään ei ole ”parempi kaikessa”! Riittää, kun se on hyödyllinen apu!

    EUn ulkopuoliset maat kuten Norja, Islanti ja Sveitsi eivät kärsi lääkepulasta. Lääkepula koettelee Euroopassa pahiten juuri EU-maita.

    Äänestä

  • Anonyymi00238 kirjoitti:

    EUn ulkopuoliset maat kuten Norja, Islanti ja Sveitsi eivät kärsi lääkepulasta. Lääkepula koettelee Euroopassa pahiten juuri EU-maita.

    Ja mihin tämä ”tieto” muka pereustuu?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

YYA-aika oli eteenpäin menon aikaa, maata rakennettiin tuhoisan sodan jälkeen. EU-aika on vienyt Suomea alaspäin suhteessa muihin läntisiin valtioihin. On pakko osallistua ns. köyhien maiden auttamiseen, halusi tai ei. Siitä lisää tietoa oheisessa linkissä: https://yle.fi/uutiset/3-11902316

Totta joka sana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu