Elvytyspaketti etenee!

Saksa ja Ranska luovuttivat tiistaina elpymissuunnitelmansa EU-komissiolle. Myös Espanja ja Italia ovat julkaisseet ohjelmiensa sisällöt. Espanja ja Italia aikovat antaa jälleenrakennuspakettinsa komission tarkasteluun myöhemmin tällä viikolla.

Vaikka jälleenrakennusrahastoa ei ole hyväksytty kaikissa maissa kuten Suomessa, loputkin jäsenmaat toimittavat rahankäyttöideansa komissiolle lähiviikkoina.

Suurin uhka paketin kaatumiselle näyttääkin nyt tulevan Suomesta, kun hallituksen pitää saada sen tueksi myös osa oppositiota.

Saksan ja Ranskan valtiovarainministerit Olaf Scholz ja Bruno Le Maire painottivat tiistaina yhteisessä tiedotustilaisuudessaan, että ensimmäiset tuet pitää saada jakoon syyskuussa.

– Jäsenmaiden hallitusten pitäisi hyväksyä paketti viimeistään heinäkuussa, Le Maire sanoi.

Scholz puolestaan sanoi luottavansa siihen, että paketti hyväksytään kaikissa jäsenmaissa.


Neljän suurimman EU-maan jälleenrakennussuunnitelmat vastaavat yhteensä noin puolta 750 miljardin elpymisrahastosta jaettavista ilmaisista avustuksista.

Siksi sillä, millaisiin käyttökohteisiin nämä maat tukirahansa panevat, on suuri merkitys koko jälleenrakennuksen onnistumisen kannalta.

Saksa laskee, että sen 28 miljardin suunnitelmat kasvattavat bruttokansantuotetta kaksi prosenttia ja työllisyyttä 0,5 prosenttia.

Saksan valtio aikoo käyttää 11,5 miljardia euroa sähköautojen, -bussien ja -junien hankkimiseen sekä rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen.
Saksa näyttää mallia muille maille ilmastonsuojelussa ja digitalisaation edistämisessä: se aikoo käyttää niihin saamistaan rahoista peräti 90 prosenttia.

Myös Ranska ylittää omassa ohjelmassaan jälleenrakennusrahaston vähimmäisvaatimuksen, jonka mukaan ilmaston hyväksi pitää ohjata 37 prosenttia ja digitalisaatioon 20 prosenttia varoista.

Ranska aikoo käyttää ilmastotyöhön 50 prosenttia ja digiuudistuksiin 25 prosenttia saamistaan 41 miljardista eurosta.

Ranska jakaa rahoja samassa suhteessa kuin Suomi, mutta käyttötarkoitukset poikkeavat. Siinä missä Ranska ohjaa varoja liikenteeseen ja raiteille, Suomi aikoo rahoittaa energiajärjestelmien muutosta pitkällä aikavälillä.

Keski-Euroopassa on yleisesti ottaenkin suunnitteilla enemmän hankkeita, jotka näkyvät heti tavalliselle kansalle. Esimeriksi Italia aikoo parantaa nettiyhteyksiä ja yksinkertaistaa verotusta, Espanja tukea sähköautoilua.

Suomessa taas on keskitytty pitkän tähtäimen kehittämiseen, esimerkiksi teollisuuden ja palvelujen hiilipäästöjen vähentämiseen.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Juuri uutisoidaan, että maailmantalous on lähdössä koronan jälkeen kovaan nousuun. Ei silloin mitään elvytyspaketteja tarvita!

Äänestä
  • Juuri elvytyspaketithan ovat nousun tae ja vauhdittaja.
    Siksi EU-vihaajien on niitä vastustettava!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Saksa ja Ranska luovuttivat tiistaina elpymissuunnitelmansa EU-komissiolle. Myös Espanja ja Italia ovat julkaisseet ohjelmiensa sisällöt. Espanja ja Italia aikovat antaa jälleenrakennuspakettinsa komission tarkasteluun myöhemmin tällä viikolla.

Vaikka jälleenrakennusrahastoa ei ole hyväksytty kaikissa maissa kuten Suomessa, loputkin jäsenmaat toimittavat rahankäyttöideansa komissiolle lähiviikkoina.

Suurin uhka paketin kaatumiselle näyttääkin nyt tulevan Suomesta, kun hallituksen pitää saada sen tueksi myös osa oppositiota.

Saksan ja Ranskan valtiovarainministerit Olaf Scholz ja Bruno Le Maire painottivat tiistaina yhteisessä tiedotustilaisuudessaan, että ensimmäiset tuet pitää saada jakoon syyskuussa.

– Jäsenmaiden hallitusten pitäisi hyväksyä paketti viimeistään heinäkuussa, Le Maire sanoi.

Scholz puolestaan sanoi luottavansa siihen, että paketti hyväksytään kaikissa jäsenmaissa.


Neljän suurimman EU-maan jälleenrakennussuunnitelmat vastaavat yhteensä noin puolta 750 miljardin elpymisrahastosta jaettavista ilmaisista avustuksista.

Siksi sillä, millaisiin käyttökohteisiin nämä maat tukirahansa panevat, on suuri merkitys koko jälleenrakennuksen onnistumisen kannalta.

Saksa laskee, että sen 28 miljardin suunnitelmat kasvattavat bruttokansantuotetta kaksi prosenttia ja työllisyyttä 0,5 prosenttia.

Saksan valtio aikoo käyttää 11,5 miljardia euroa sähköautojen, -bussien ja -junien hankkimiseen sekä rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen.
Saksa näyttää mallia muille maille ilmastonsuojelussa ja digitalisaation edistämisessä: se aikoo käyttää niihin saamistaan rahoista peräti 90 prosenttia.

Myös Ranska ylittää omassa ohjelmassaan jälleenrakennusrahaston vähimmäisvaatimuksen, jonka mukaan ilmaston hyväksi pitää ohjata 37 prosenttia ja digitalisaatioon 20 prosenttia varoista.

Ranska aikoo käyttää ilmastotyöhön 50 prosenttia ja digiuudistuksiin 25 prosenttia saamistaan 41 miljardista eurosta.

Ranska jakaa rahoja samassa suhteessa kuin Suomi, mutta käyttötarkoitukset poikkeavat. Siinä missä Ranska ohjaa varoja liikenteeseen ja raiteille, Suomi aikoo rahoittaa energiajärjestelmien muutosta pitkällä aikavälillä.

Keski-Euroopassa on yleisesti ottaenkin suunnitteilla enemmän hankkeita, jotka näkyvät heti tavalliselle kansalle. Esimeriksi Italia aikoo parantaa nettiyhteyksiä ja yksinkertaistaa verotusta, Espanja tukea sähköautoilua.

Suomessa taas on keskitytty pitkän tähtäimen kehittämiseen, esimerkiksi teollisuuden ja palvelujen hiilipäästöjen vähentämiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu