Marin antautui Saarikolle - hallitussopu on löytymässä!

Tämä oli kepun taholta pitkälti teatteria, jota se tarvitsi näyttääkseen kannattajilleen, että ei vihervasemmisto vie heitä kuinka sattuu.

Mutta kyllä tämä farssi ison jäljen varmaan jättää kuitenkin, maassa on heikko hallitus.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Laittaa Keharin nieleskelemään. heh heh

Äänestä
  • Oletko kehari?

    Ainakin Pew Research Centerin tutkimus kertoi, että vasurivihreillä on paljon mielenterveysongelmia. Se näkyy täälläkin.

    Äänestä

Suomi-DUUNARI kavallettiin toistamiseen. Kiittäkää, rivi-demarit, mariinia. taas saatte huutia , niillä "työllisyystoimilla", selkosuomeksi leikkauksillal

Äänestä

Muistakaa miten teitä taas petettiin tuolla näytelmällä vaaliuurnilla tavataan.

1Äänestä

Kepun show ohi ja saavutukset saamatta, mutta eipä Kepusta muuhun ole kuin kiukutteluun.

1Äänestä

Palaset loksahtivat kohdalleen, sanoi Saarikko palasten heilahdellessa hänen kaulallaan.

Äänestä

Marin osaa antautua. Hän on lapsesta saakka saanut seurata kun hänen lesbo-äitinsä on antautunut toiselle naiselle. Hurraa! On meillä pääministeri.

Äänestä

Surkeaa katseltavaa tuollainen touhu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tämä oli kepun taholta pitkälti teatteria, jota se tarvitsi näyttääkseen kannattajilleen, että ei vihervasemmisto vie heitä kuinka sattuu.

Mutta kyllä tämä farssi ison jäljen varmaan jättää kuitenkin, maassa on heikko hallitus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu