Kepun ei olisi koskaan pitänyt mennä hallitukseen sotkemaan

Hallituksen toiminta turpeen verotuksen suhteen on ollut poukkoilevaa ja vaikeuttanut ennustettavan kuvan muodostamista taantuvalle alalle. Vielä viiime syksynä sama hallitus asetetti veron, joka oli turha ja epäonnistunut. Turpeeseen kohdistetut verot tai tuet olisi pitänyt sitoa päästöoikeuden hintaan, joka tiedetään herkästi muuttuvaksi. Ilmeisesti hallitus ei uskonut, että päästöoikeuksien ohjailuvaikutus toimii. Tyhmimmästä tyhmintä touhua, koska Kepu sotki hallituksen pasmat.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kepu osti muutaman turvetuottajan äänet vain yhtä vaalia varten. Ja seuraaviin vaaleihin mennessä nämä ovat kironneet Kepun lopullisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hallituksen toiminta turpeen verotuksen suhteen on ollut poukkoilevaa ja vaikeuttanut ennustettavan kuvan muodostamista taantuvalle alalle. Vielä viiime syksynä sama hallitus asetetti veron, joka oli turha ja epäonnistunut. Turpeeseen kohdistetut verot tai tuet olisi pitänyt sitoa päästöoikeuden hintaan, joka tiedetään herkästi muuttuvaksi. Ilmeisesti hallitus ei uskonut, että päästöoikeuksien ohjailuvaikutus toimii. Tyhmimmästä tyhmintä touhua, koska Kepu sotki hallituksen pasmat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu