Tänään julkistettu Lauri Hokkasen teos Kenen joukossa seisoin – Taistolaiset ja valtioterrorin perintö on kevään merkkiteoksia. Tilitysteos on ehkä laajin katsaus ja eronteko 1970-luvun taistolaiskommunismista, ”terijokilaisesta” nuorisoliikkeestä.
Teoksessa hän kertoo musertavasta itsekritiikistään muun muassa näin:
”Olen elävä esimerkki siitä, miten hyvillä aikomuksilla varustettu ihminen voi tempautua mukaan, kun olosuhteet ovat suotuisat, liikkeeseen, joka on täysin sokea todellisuudelle ja turvautuu ideologiansa ohjaamana ihmisyyden vastaisiin keinoihin. En hyväksy terrorismia missään muodossa,mutta nuoruuteni kokemuksen perustalta en ihmettele, että nuoret ihmiset väkivaltaisissa olosuhteissa ja ahdinkoon ajettuina omaksuvat pelastuksen ideologian, jonka nimissä ovat valmiit uhraamaan sekä oman että täysin viattomien ja sattumanvaraisesti valikoitujen ihmisten hengen. Totalitaristinen ideologia, kaiken kattava selitys olemisesta ja kaiken mahdollistava utopia paremmasta yhteiskunnasta on otollisella psyykkisellä rakenteella varustetuille nuorille ihmisille vahva luokseen kutsuva magneetti.
Punaiset proletaarista internationalismia julistavat lippumme olivat tahraantuneet lukemattomien viattomien ihmisten vereen. Tämän historiallisen tosiasian edessä ei voi julistaa syyttömyyttä vaan kokea häpeää, ei kollektiivista vaan yksityistä. Emme olleet ihmisen asialla vaan kumarsimme, ja syvään, vallan temppeleitä ja temppelin pyhimyksiä. Me julistimme ihmiskunnan edistyksen moottoriksi valtion, jonka harjoittama väkivalta ylittää ihmisen käsityskyvyn mittapuut; sen rikollisuus on hirvittävä painajainen ja rikoksista vastuussa olevat johtajat ja heidän pyövelinsä eivät ole ihmisiä vaan ihmishirviöitä”.
Mitäs palstakommarit tähän?
Teoksessa hän kertoo musertavasta itsekritiikistään muun muassa näin:
”Olen elävä esimerkki siitä, miten hyvillä aikomuksilla varustettu ihminen voi tempautua mukaan, kun olosuhteet ovat suotuisat, liikkeeseen, joka on täysin sokea todellisuudelle ja turvautuu ideologiansa ohjaamana ihmisyyden vastaisiin keinoihin. En hyväksy terrorismia missään muodossa,mutta nuoruuteni kokemuksen perustalta en ihmettele, että nuoret ihmiset väkivaltaisissa olosuhteissa ja ahdinkoon ajettuina omaksuvat pelastuksen ideologian, jonka nimissä ovat valmiit uhraamaan sekä oman että täysin viattomien ja sattumanvaraisesti valikoitujen ihmisten hengen. Totalitaristinen ideologia, kaiken kattava selitys olemisesta ja kaiken mahdollistava utopia paremmasta yhteiskunnasta on otollisella psyykkisellä rakenteella varustetuille nuorille ihmisille vahva luokseen kutsuva magneetti.
Punaiset proletaarista internationalismia julistavat lippumme olivat tahraantuneet lukemattomien viattomien ihmisten vereen. Tämän historiallisen tosiasian edessä ei voi julistaa syyttömyyttä vaan kokea häpeää, ei kollektiivista vaan yksityistä. Emme olleet ihmisen asialla vaan kumarsimme, ja syvään, vallan temppeleitä ja temppelin pyhimyksiä. Me julistimme ihmiskunnan edistyksen moottoriksi valtion, jonka harjoittama väkivalta ylittää ihmisen käsityskyvyn mittapuut; sen rikollisuus on hirvittävä painajainen ja rikoksista vastuussa olevat johtajat ja heidän pyövelinsä eivät ole ihmisiä vaan ihmishirviöitä”.
Mitäs palstakommarit tähän?
Vastaukset 4
Vanhimmat
-Pyhä vihamme on, se on yhteinen
-Me revimme vanhan ja turmeltuneen
-Me rakennamme maailman uudelleen
Näitä vassarien vihalauluja on Tuubi väärällään. Viha kuuluu vasemmistolaisuuteen kuin raidat seepraan.
Se viha näkyy täälläkin.
Se pyhä viha ajaa nykyisin vihreää liikettä ja feministejä samalla lailla kuin äärivasemmistoakin. Jollain laillahan nuo liikkeet ovat yhtä ja samaa, siis vihaamiseen ja vastustajiksi koettujen tuhoamiseen keskittyviä harhaisten ideologioiden jatkumoja.
Aikansa lapsi niinkuin minäkin-