Yli-Viturin matkalaskuissa puutteita. VTV kilpailutuksissa puutteita

Anonyymi

Erityistilintarkastuksessa paljastui: VTV:n kilpailutuksissa ja Yli-Viikarin matkalaskuissa puutteita
Tarkastuksessa selvisi, että pääjohtaja Tytti Yli-Viikarin matkasuunnitelmat ovat puutteelliset mitä tulee kulujen esittämiseen.

Valtiontalouden Tarkastusvirasto (VTV)

Tytti Yli-Viikari suureen valiokuntaan kuultavaksi.
Tytti Yli-Viikari suureen valiokuntaan kuultavaksi 8. huhtikuuta.Jani Saikko /
Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) erityistilintarkastuksessa on selvinnyt, että useampaa VTV:n hankintaa ei ole kilpailutettu, vaikka niiden kokonaisarvo neljän vuoden jaksolla ylittää kansallisen kynnysarvon 60 000 euroa.

VTV on perustellut tätä esimerkiksi sillä, että vastaavalle hankinnalle ei ole muita toimittajia.

Tarkastuksen kohteena oli VTV:n pääjohtajan ja ylimmän johdon matkustus- ja edustuskulujen sekä hankintojen tarkastus viime vuodesta lähtien. Raportti on luovutettu tänään eduskunnan tilintarkastajille.

Lisäksi selvisi, että pääjohtaja Tytti Yli-Viikarin matkasuunnitelmien kulukohdassa on puutteita.

Yli-Viikarin matkalaskuista puuttuu muun muassa maihinnousukortteja ja hotellin kuitteja. Suunnitelmia lähetetty hyväksyttäväksi juuri ennen matkaa.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Selkeästi vaan haetaan uutta assistenttia/sihteeriä VTV:lle kesän yli tämmöisellä uutisoinnilla..

      • Anonyymi

        Nimenomaan siis assistenttia/sihteeriä tarkistamaan matkalaskuja.. Kieroa toimintaa tämä valtion ”rekrytointi”.


    • Anonyymi

      Kieroa kuin korkkiruuvi.

    • Anonyymi

      Headhunttaus ja rekrytointi siis käytännössä lehtiin paskaa kirjoittelua, juonittelua, asiattomuuksia, panettelua. Sairasta toimintaa kuin mikä.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      156
      2667
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      197
      1920
    3. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      71
      1687
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1638
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1391
    6. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1067
    7. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1040
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1019
    9. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      191
      934
    10. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      67
      911
    Aihe