On naurettavaa, että kehitysavun määrää mitataan edelleen siihen syötetyllä rahasummalla (%-bkt). Missä on tehokkuusajattelu? En ole kuullut tai nähnyt mitään vertailua siitä mitä rahalla on eri maissa saatu aikaan. Tarvitaan ehdottomasti tarkempaa tutkimusta siitä mihin raha oikeastaan kuluu.
Entisessä Neuvostoliitossa lentäjien koulutusta mitattiin kuluneen polttoaineen määrällä. Tulos: koneet seisoivat kentällä, pilotit viettivät päivänsä juopotellen ja kerosiinit kaadettiin maahan. Samaan aikaan keskushallinto oli tyytyväinen kun luvut näyttivät lentäjien koulutustason olevan hyvällä tolalla.
Täysin sama ilmiö toistuu länsimaisessa kehitysavussa: annetaan rahat ulos ja ollaan tyytyväisiä, kun hyvä omatunto tuli ostettua.
Banaanivaltioitten pikkudespootit ja heidän korruptoituneet mätämunavirkamiehensä saattavat periä kehitysaputoimituksista tullia ja lahjuksia. Itse projekteihin kuluva raha saattaa huveta näihin kuluihin ja kehitysapuorganisaatioitten hallinnollisiin ym. kuluihin.
Kehitysmaat tulisi kilpailuttaa siten, että apua tarvitsevista vähiten korruptoituneet maat saisivat parhaat projektit; tämä ei koskisi tietenkään hätäapua ja muita akuutteja tilanteita. Jos kehitysmaan hallitus tai hallinto laittaa kapuloita rattaisiin rahanlypsyn toivossa, tämä raportoitaisiin julkisuuteen ja ryhdyttäisiin välittömiin, lujiin vastatoimenpiteisiin.
Kehitysavun tulisi olla myös räätälöityä ja kestävän kehityksen mukaista. Väkinäinen teollistaminen ja teollisuuden tekohengittäminen ei ole johtanut tuloksiin Afrikassa, mutta Aasiassa teollisuusprojekteista on hyviä tuloksia. Afrikkalaiset tarvitsevat enemmän pienimuotoista ruohonjuuritason toimintaa, kuten opettajien koulutusta, kaivojen kaivamista jne. Kouluissa siellä on järjetöntä opettaa algebraa ja integraaleja - paikalliset tarvitsevat peruslukutaidon lisäksi vain tietoa ehkäisystä, hygieniasta, karjanhoidosta, ympäristönhoidosta, viljelemisestä ym. arkipäiväisistä asioista. Afrikkaa on turha yrittää teollistaa, sillä sellainen elämäntapa istuu heikosti paikalliseen kulttuuriin. Tosiasia on, että afrikkalaiset elävät ja tulevat elämään omavaraistaloudessa, ja kaikkein parhaat tulokset saavutetaan kun heille antaa paremmat eväät tässä elämäntavassa elämiselle. Eikä sen pitäisi edes olla kovin kallista.
Menettelytapaa tulisi muuttaa siten, että
1) asetetaan tavoite mihin projektilla pyritään
2) suunnitellaan projekti
3) arvioidaan kustannukset; kutistetaan projektia jos tarpeen; kasvatetaan, jos varaa
4) toteutetaan projekti ja seurataan kustannuksia
5) arvioidaan projektin tulokset ja kustannustehokkuus
6) otetaan opiksi epäonnistumisista ja käytetään tieto seuraavan projektin laadintaan jatkuvan parantamisen periaatteella
Entisessä Neuvostoliitossa lentäjien koulutusta mitattiin kuluneen polttoaineen määrällä. Tulos: koneet seisoivat kentällä, pilotit viettivät päivänsä juopotellen ja kerosiinit kaadettiin maahan. Samaan aikaan keskushallinto oli tyytyväinen kun luvut näyttivät lentäjien koulutustason olevan hyvällä tolalla.
Täysin sama ilmiö toistuu länsimaisessa kehitysavussa: annetaan rahat ulos ja ollaan tyytyväisiä, kun hyvä omatunto tuli ostettua.
Banaanivaltioitten pikkudespootit ja heidän korruptoituneet mätämunavirkamiehensä saattavat periä kehitysaputoimituksista tullia ja lahjuksia. Itse projekteihin kuluva raha saattaa huveta näihin kuluihin ja kehitysapuorganisaatioitten hallinnollisiin ym. kuluihin.
Kehitysmaat tulisi kilpailuttaa siten, että apua tarvitsevista vähiten korruptoituneet maat saisivat parhaat projektit; tämä ei koskisi tietenkään hätäapua ja muita akuutteja tilanteita. Jos kehitysmaan hallitus tai hallinto laittaa kapuloita rattaisiin rahanlypsyn toivossa, tämä raportoitaisiin julkisuuteen ja ryhdyttäisiin välittömiin, lujiin vastatoimenpiteisiin.
Kehitysavun tulisi olla myös räätälöityä ja kestävän kehityksen mukaista. Väkinäinen teollistaminen ja teollisuuden tekohengittäminen ei ole johtanut tuloksiin Afrikassa, mutta Aasiassa teollisuusprojekteista on hyviä tuloksia. Afrikkalaiset tarvitsevat enemmän pienimuotoista ruohonjuuritason toimintaa, kuten opettajien koulutusta, kaivojen kaivamista jne. Kouluissa siellä on järjetöntä opettaa algebraa ja integraaleja - paikalliset tarvitsevat peruslukutaidon lisäksi vain tietoa ehkäisystä, hygieniasta, karjanhoidosta, ympäristönhoidosta, viljelemisestä ym. arkipäiväisistä asioista. Afrikkaa on turha yrittää teollistaa, sillä sellainen elämäntapa istuu heikosti paikalliseen kulttuuriin. Tosiasia on, että afrikkalaiset elävät ja tulevat elämään omavaraistaloudessa, ja kaikkein parhaat tulokset saavutetaan kun heille antaa paremmat eväät tässä elämäntavassa elämiselle. Eikä sen pitäisi edes olla kovin kallista.
Menettelytapaa tulisi muuttaa siten, että
1) asetetaan tavoite mihin projektilla pyritään
2) suunnitellaan projekti
3) arvioidaan kustannukset; kutistetaan projektia jos tarpeen; kasvatetaan, jos varaa
4) toteutetaan projekti ja seurataan kustannuksia
5) arvioidaan projektin tulokset ja kustannustehokkuus
6) otetaan opiksi epäonnistumisista ja käytetään tieto seuraavan projektin laadintaan jatkuvan parantamisen periaatteella
Vastaukset 3
Vanhimmat
No niinhän asia tietysti on, mutta eihän ns. poliittinen korrektius salli sen ääneen lausumista virallisilla foorumeilla. Alpo Rusin taannoinen puheenvuoro Hesarissa oli tästä ilahduttava poikkeus.
Alpo Rusihan ei ole demari. Demarit ovat saaneet jo liian kauan kähmiä ulkoministeriössä värisuoransa ansiosta. Ja varsinkin kehitysapuasioita on hoidettu mukavasti sulle-mulle periaatteella. Siitä oli Ari Korvolan ansiokas ohjelma telkussa kun paljastettiin mm Ahnesaarelle ohjattuja runsaita varoja kevyeksi havaittuja palveluksia vastaan.
Kun tarkastelee eri kohteiden onnistumisia, tulee ällistyttävä havaino esille. Kaakkois Aasiassa on kai saatu tuloksia. Johtuu työmyönteisestä asenteessta sekä siitä ettei ole kaikkeen puuttuvaa uskontoa. Jopa kommunismikin on muuttumassa. Tämä kai demarien murhe onkin koska Nepalin maolaisia tuetaan kehitysavulla.
Entäs Afrikassa? -0. Kansan elämä kuluu rummuttaessa ja tanssimisessa. Työtä halveksitaan yleisesti ja enimmäkseen vain naiset tekevät sitä. Monessa maassa, mm. Mauritaniassa ja Sudanissa on orjuutta. Pahimpana jarruna on islam. Allahilla kun on aikaa kytätä onko naisilla huivit päässä, onko pimppi leikattu ym. Kehitysapu pois Afrikasta ja yleensäkin islamilaisilta mailta.