Kunnanhallituksen puheenjohtaja Mika Kuusela selittelee Karjalaisessa Kepun järjestämää runsaan viikon kestänyttä näytelmää riihen puinnissa.
Jäi tuntuma että "tyhjät tynnyrit kolisevat eniten". Saarkolla ei ole Sipilän tai Ahon arvovaltaa. On turha lyödä nyrkkiä pöytään koska se tärkein eli kannatus on alamaissa ja edelleen hiipuva.
Turvetta ja hanhiakin nostettiin esille mutta tussahduksiksi nekin jäivät.
Eipä tullut pääpaikalta paljon eväitä kuntavaalien vaalitaistelun eväiksi mihin tuo persformanssi lienee ollut tarkoitettu.
Onneksi täällä paikallisella tasolla puolueella on näyttöjä kannatuksen kovaankin kasvuun koska Kepu on toinen ampumahiihdon menestykseen ja suosioon nostaneista puolueista.
Kyllä kansa muistaa.
Qnko Kepulla hätä kädessä?
32
157
Vastaukset
- Anonyymi
Minusta kirjoitus oli erinomainen, kokeneen kuntapolitiikon kirjoitus. Ampumahiihto on vain yksi kunnan hommista ja valtuusto on tehnyt kaikki päätökset yksimielisesti.
Kyllä te persut olette oikeasti kusessa Kontiolahdessa, ei kunnon ehdokkaita , ei monta valtuutettua tulevissa vaaleissa.- Anonyymi
Kepulainen tapa tehdä politiikkaa Kontiolahdella on kyllä yhden kirjan arvoinen. Onneksi siihen tulee loppu kesäkuussa. Kepualisten tapa ostaa kuntaveronmaksajien rahoilla yksimielisiä päätöksiä mielettömien hankkeittensa taakse on maksanut toisen ampumahiihtostadionin verran.
Näissä kunnan "kaupoissa" ei osattomiksi ole jääneet vuosien saatossa myöskään perussuomalaiset vaan sadat tuhannet ovat vaihtaneet omistajaa kun on tarvittu "yksimielinen" päätös ampumahiidon taakse.
Mika Kuuselaa voidaan aiheesta kutsua kymmenien miljoonien mieheksi kun on kyse kuntalaisten verovarojen syytämisestä turhuuteen ja kunnallispolitikkojen "yksimielisyyteen".
Nythän tämä päättyy siihen kun kopla hajoaa demarien ikääntymiseen ja jättäytymiseen pois valtuustosta.
En millään jaksa uskoa, että 2020 luvulla edes Kontiolahdella voidaan tehdä enää politiikkaa tavalla, jota siellä on harrastettu 35 vuotta. Valehtelu ja salailu ovat olleet jokapäiväistä Kontiolahden politiikassa ja meidän äänestäjien vastuulla on nyt se, että siihen tulee loppu olipa puoluekanta mikä hyvänsä. Äänestäkää vain omat ajatukset omaavia, nyökkylehmien aika Kontilahden kuntapolitiikassa on nyt ohi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepulainen tapa tehdä politiikkaa Kontiolahdella on kyllä yhden kirjan arvoinen. Onneksi siihen tulee loppu kesäkuussa. Kepualisten tapa ostaa kuntaveronmaksajien rahoilla yksimielisiä päätöksiä mielettömien hankkeittensa taakse on maksanut toisen ampumahiihtostadionin verran.
Näissä kunnan "kaupoissa" ei osattomiksi ole jääneet vuosien saatossa myöskään perussuomalaiset vaan sadat tuhannet ovat vaihtaneet omistajaa kun on tarvittu "yksimielinen" päätös ampumahiidon taakse.
Mika Kuuselaa voidaan aiheesta kutsua kymmenien miljoonien mieheksi kun on kyse kuntalaisten verovarojen syytämisestä turhuuteen ja kunnallispolitikkojen "yksimielisyyteen".
Nythän tämä päättyy siihen kun kopla hajoaa demarien ikääntymiseen ja jättäytymiseen pois valtuustosta.
En millään jaksa uskoa, että 2020 luvulla edes Kontiolahdella voidaan tehdä enää politiikkaa tavalla, jota siellä on harrastettu 35 vuotta. Valehtelu ja salailu ovat olleet jokapäiväistä Kontiolahden politiikassa ja meidän äänestäjien vastuulla on nyt se, että siihen tulee loppu olipa puoluekanta mikä hyvänsä. Äänestäkää vain omat ajatukset omaavia, nyökkylehmien aika Kontilahden kuntapolitiikassa on nyt ohi.Eihän siinä kirjoituksessa ollut sanaakaan ampumahiihdosta. Sinäkö tykkäät kun kotimainen turve korvataan tuontihakkeella ja suomalaiset yrittäjät jää työttömiksi ja valkoposkihanhet paskantavat nurmi ja viljapellot levittäen salmonellaa. Ampumahiihto on vain yksi talviurheilumuoto, onhan kunnassa kymmenillä miljoonilla rakennettu urheiluhallejakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän siinä kirjoituksessa ollut sanaakaan ampumahiihdosta. Sinäkö tykkäät kun kotimainen turve korvataan tuontihakkeella ja suomalaiset yrittäjät jää työttömiksi ja valkoposkihanhet paskantavat nurmi ja viljapellot levittäen salmonellaa. Ampumahiihto on vain yksi talviurheilumuoto, onhan kunnassa kymmenillä miljoonilla rakennettu urheiluhallejakin.
Kuuselan väistöliike puhua valtakunnan ongelmista, kun paljon ajankohtaisempi olisi puhua kunnan ongelmista, joihin hän itse on ollut vaikuttamassa ja mihin seuraavissa kuntavaaleissa voidaan vaikuttaa.
Kontiolahden seuraavien kuntavaalinen pääaiheet ovat Lehmon terveyspalvelut ja ampumahiihdon tuleveisuus.
Nämähän ei kuulu tietysti Kuuselan mielestä kuntalaisille tippaakaan, nehän sovitaan kabineteissa pienellä porukalla ja yksimielisesti.
Vai onko kunnanvaltuuston tulevalla kaudella päätettävä turpeen käytöstä kepulaisten lämpövoimaloiden polttoaineena ja ampumahiihdon yhdistäminen valkoposkihanhinen ammuntaan. Kuuselalle kunnallispolitikkona ihan vaan tiedoksi näihin asoihin ei voi vaikuttaa kuntavaaleissa, mutta Lehmon terveyspalveluihin voi ja ampumahiihdon tukemisen lopettamiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuuselan väistöliike puhua valtakunnan ongelmista, kun paljon ajankohtaisempi olisi puhua kunnan ongelmista, joihin hän itse on ollut vaikuttamassa ja mihin seuraavissa kuntavaaleissa voidaan vaikuttaa.
Kontiolahden seuraavien kuntavaalinen pääaiheet ovat Lehmon terveyspalvelut ja ampumahiihdon tuleveisuus.
Nämähän ei kuulu tietysti Kuuselan mielestä kuntalaisille tippaakaan, nehän sovitaan kabineteissa pienellä porukalla ja yksimielisesti.
Vai onko kunnanvaltuuston tulevalla kaudella päätettävä turpeen käytöstä kepulaisten lämpövoimaloiden polttoaineena ja ampumahiihdon yhdistäminen valkoposkihanhinen ammuntaan. Kuuselalle kunnallispolitikkona ihan vaan tiedoksi näihin asoihin ei voi vaikuttaa kuntavaaleissa, mutta Lehmon terveyspalveluihin voi ja ampumahiihdon tukemisen lopettamiseen.Saapa nähdä tuleeko kuuselan tytöstä talousjohtaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saapa nähdä tuleeko kuuselan tytöstä talousjohtaja.
Eikö ne Kuuselan sukulaiset pääse muualle töihin kun kuntaan.
Olisihan se salailulle hyvä jatke kun talousjohtajakin on samasta perheestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saapa nähdä tuleeko kuuselan tytöstä talousjohtaja.
Satavarmasti tulee kun vanhat jäärät on päättämässä. Toivottavasti kuntalaiset ymmärtää että nykyiset päättäjät laitetaan vaihtoon. Voipihan olla että vaikka vaihdettaisiinkin niin takana vetelee naruja tutut voimat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Satavarmasti tulee kun vanhat jäärät on päättämässä. Toivottavasti kuntalaiset ymmärtää että nykyiset päättäjät laitetaan vaihtoon. Voipihan olla että vaikka vaihdettaisiinkin niin takana vetelee naruja tutut voimat.
Kolmasosa vaihtuu ja hyvä näin, näin on aina ollut ja on edelleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö ne Kuuselan sukulaiset pääse muualle töihin kun kuntaan.
Olisihan se salailulle hyvä jatke kun talousjohtajakin on samasta perheestä.Taitaa tämä sama anonyymi kuntalainen suoltaa katkeruuttaan useammallakin foorumilla.IP vaan hakuun ja henkilöllisyys selville.Selkeää mustamaalusta perusteettomasti henkilöihin kohdistuen tai lähemmin yhteisöön eli perheeseen.Aika raukkamaista touhua!On tietysti huomioitava , että voi olla mielenterveys ongelmista kärsivä syyntakeeton henkilö.
- Anonyymi
Ampumahiihto EI ole yksi kunnan hommia se ei kuulu kunnalle.
- Anonyymi
Minkähän takia Mika Kuusela ei avannut hänen vaalikauden tekemisiään kuntalaisille, vaan tyytyi globaaleihin asiohin joihin ei voi vaikuttaa.
Mika Kuusela voisi Kontiolahden kunnanhallituksen puheenjohtajana ja Siunsoten hallituksen jäsenenä avata vaikka sitä, miksi hänen mielestään Lehmossa ei tarvita terveyspalveluita, vaikka samaan aikaan haalii lisää asukkaita Lehmo/Kylmäoja alueelle.
Nyt ei käy vastaukseksi se, että kun Siunsote sitä ja tätä, nimenomaan hän on ollut päättämässä asiasta sekä Kontiolahdella, että Siunsotessa.
Kontiolahden keskustalle Lehmo on kommunistien reservaatti, josta on hyötyä ainoastaan veronmaksussa, tämä olisi se asia josta nyt vaalien alla pitäisi käydä keskustelua.- Anonyymi
Taas tämä sama Lehmon pelle, lehmolaisilla Pohjois-Karjalan parhaat ja kaikki palvelut puolen tunnin sisällä, ei kellään muulla tällaista luksusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas tämä sama Lehmon pelle, lehmolaisilla Pohjois-Karjalan parhaat ja kaikki palvelut puolen tunnin sisällä, ei kellään muulla tällaista luksusta.
Ovat vaan naapurikunnan puolella muuten totta. Omasta kunnasta ei tipu edes murusia.
Lehmolaisten äänioikeus pitäisi olla Joensuussa kun he tuottaa kaikki alueen palvelut ja samalla ne joutaisi verorahatkin sinne Joensuuhun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovat vaan naapurikunnan puolella muuten totta. Omasta kunnasta ei tipu edes murusia.
Lehmolaisten äänioikeus pitäisi olla Joensuussa kun he tuottaa kaikki alueen palvelut ja samalla ne joutaisi verorahatkin sinne Joensuuhun.Siun Sote ei tnne kuntarajoja, siksi lehmolaisilla parhaat palvelut.
- Anonyymi
Käykää allekirjoittamassa kansalaisaloite nro 7914
Turve on luokiteltava uusiutuvaksi luonnonvaraksi.- Anonyymi
Ei pysty, luonnon laki.
- Anonyymi
Käykää allekirjoittamassa vetoomus Lehmon liittämiseksi Joesuuhun.
Lehmolaisetkin ansaitsee palveluita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käykää allekirjoittamassa vetoomus Lehmon liittämiseksi Joesuuhun.
Lehmolaisetkin ansaitsee palveluita.Lehmolaisilla kunnan parhaat palvelut, kaikki on alle puolen tunnin päässä.
Lehmolaisten veroja pitää korottaa. Se on kuntalain perusteella mahdollista, kun on selkeä peruste.
Romppalan mummon tätä pitäisi valittaa eikä hyvinvoivien lehmolaisten tai yhden lehmolaisen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lehmolaisilla kunnan parhaat palvelut, kaikki on alle puolen tunnin päässä.
Lehmolaisten veroja pitää korottaa. Se on kuntalain perusteella mahdollista, kun on selkeä peruste.
Romppalan mummon tätä pitäisi valittaa eikä hyvinvoivien lehmolaisten tai yhden lehmolaisen.Te reppanat ette kykene nostamaan Lehmolaisten veroja kun ne muutenkin on alkaneet valua sinne mistä ihmiset saa toimeentulonsa ja palvelunsa.
Se Romppalan mummo saa kunnasta paljon enemmän kuin se on sinne ikinä maksanut, mutta kukaan Lehmolainen ei saa verorahoilleen vastinetta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Te reppanat ette kykene nostamaan Lehmolaisten veroja kun ne muutenkin on alkaneet valua sinne mistä ihmiset saa toimeentulonsa ja palvelunsa.
Se Romppalan mummo saa kunnasta paljon enemmän kuin se on sinne ikinä maksanut, mutta kukaan Lehmolainen ei saa verorahoilleen vastinetta.Ai ei saa vastinetta, 3 miljoonan päiväkoti valmistumassa ja kunta nokitti vielä 19 milj. euron koululla. On treeniportaat, 3 jalkapallokenttää, tekonurmikenttä, terveysasema,
Menninkäinen, hoitokodit, fysioterapiat, thaihieronnat jne. jne. Kuppuuta hyvä mies jo pääsi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai ei saa vastinetta, 3 miljoonan päiväkoti valmistumassa ja kunta nokitti vielä 19 milj. euron koululla. On treeniportaat, 3 jalkapallokenttää, tekonurmikenttä, terveysasema,
Menninkäinen, hoitokodit, fysioterapiat, thaihieronnat jne. jne. Kuppuuta hyvä mies jo pääsi.Vaihda hyvä mies kuivat purut. Lehmossa on kohta puolet kunnan asukkaista. Yli kaksi kertaa enemmän kuin kirkonkylällä. Mieti vähän. Kyllähän me lehmolaiset Joensuuhun liityttäisiin mielellään. Sitten tulisi kiire liittyä teillä peräkylilläkin...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai ei saa vastinetta, 3 miljoonan päiväkoti valmistumassa ja kunta nokitti vielä 19 milj. euron koululla. On treeniportaat, 3 jalkapallokenttää, tekonurmikenttä, terveysasema,
Menninkäinen, hoitokodit, fysioterapiat, thaihieronnat jne. jne. Kuppuuta hyvä mies jo pääsi.Terveysasemanhan kepulaiset meiltä vei ja nyt on hätä kädessä kun se ei mennytkään salassa lehmolaisilta ja nyt odottaa veret seisauttava vaalitappio ja kunnan johtoaseman menetys.
Sitä ei paikata sillä silmänlumeella, että rakennetaan koulu kun se koulu on pakko rakentaa olipa kepulaiset mitä mieltä hyvänsä sen vaatii laki, jota kontilahden kepulaiset ei pääse säätämään.
Siinä sitä onkin isännillä sopeutumista kun kunnan kolmanneksi suurimpana puolueena ei päästä kähmimään kunnan asoita ja taitaa ampumahiihtokin loppua jo ennen joulua.
Toivottavasti tuleva valtuusto kohtelee näitä keputaajamia kuten kepulaiset kohteli Lehmoa. Sammutellaan vähän valoja kylänraiteilta ja katsotaan tuleeko niistä kunnalle verotuloja ja palvelut sitä mukaa. Veronsiirtojen aika on nyt ohi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Terveysasemanhan kepulaiset meiltä vei ja nyt on hätä kädessä kun se ei mennytkään salassa lehmolaisilta ja nyt odottaa veret seisauttava vaalitappio ja kunnan johtoaseman menetys.
Sitä ei paikata sillä silmänlumeella, että rakennetaan koulu kun se koulu on pakko rakentaa olipa kepulaiset mitä mieltä hyvänsä sen vaatii laki, jota kontilahden kepulaiset ei pääse säätämään.
Siinä sitä onkin isännillä sopeutumista kun kunnan kolmanneksi suurimpana puolueena ei päästä kähmimään kunnan asoita ja taitaa ampumahiihtokin loppua jo ennen joulua.
Toivottavasti tuleva valtuusto kohtelee näitä keputaajamia kuten kepulaiset kohteli Lehmoa. Sammutellaan vähän valoja kylänraiteilta ja katsotaan tuleeko niistä kunnalle verotuloja ja palvelut sitä mukaa. Veronsiirtojen aika on nyt ohi.Tosi terävää porukkaa näkyy olevan lehmolaisissa vaaliehdokkaissa. Maan hinta nousee lehmossa kohisten. Uusi valtuusto päättää rakentaa uuden kunnantalon. Myös uinahalli tulee sinne. Pks rakentaa uuden sähkölinjan, jotta varakkaat lehmolaiset voivat ladata sähkö autonsa. Mehiläinen rakentaa uuden terveystalon, onhan siellä varakkaita asiakkaita. Siun sote hoitaa köyhiä kirkonkylällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosi terävää porukkaa näkyy olevan lehmolaisissa vaaliehdokkaissa. Maan hinta nousee lehmossa kohisten. Uusi valtuusto päättää rakentaa uuden kunnantalon. Myös uinahalli tulee sinne. Pks rakentaa uuden sähkölinjan, jotta varakkaat lehmolaiset voivat ladata sähkö autonsa. Mehiläinen rakentaa uuden terveystalon, onhan siellä varakkaita asiakkaita. Siun sote hoitaa köyhiä kirkonkylällä.
Muuten meni suunnilleen kohalleen, mutta uusi valtuusto rakennuttaa terveyskeskuksen Lehmoon ja kirkonkylän terveyskeskus jää tyhilleen ja siihen perustetaan amumahiihtokekus ja jäädytetyn ladun toimisto ja tietysti MTK:n kontiolahden pääkonttori.
Yksi huone varataan paiholalaisille itukuvirsien veisaamiseen ja voivotteluun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muuten meni suunnilleen kohalleen, mutta uusi valtuusto rakennuttaa terveyskeskuksen Lehmoon ja kirkonkylän terveyskeskus jää tyhilleen ja siihen perustetaan amumahiihtokekus ja jäädytetyn ladun toimisto ja tietysti MTK:n kontiolahden pääkonttori.
Yksi huone varataan paiholalaisille itukuvirsien veisaamiseen ja voivotteluun.Valtuusto ei rakennuta mitään, Siun Sote vastaa plveluista ja nehän on tunnetusti Lehmossa maakunnan parhaat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtuusto ei rakennuta mitään, Siun Sote vastaa plveluista ja nehän on tunnetusti Lehmossa maakunnan parhaat.
Kyllä se päätti rakentamisesta Kontiolahteen ja vastaa myös kustannuksista, eli LOPETA VALEHTELU.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se päätti rakentamisesta Kontiolahteen ja vastaa myös kustannuksista, eli LOPETA VALEHTELU.
Siunsoten tilauksesta ja maksamana.
- Anonyymi
Kontiolahden kunnan toimintakertomus kertoo toista. Kontiolahteen rakennettavan terveysaseman maksaa Kontiolahden kunta ja vuokraa sen Siunsotelle.
Terveysaseman sijoituspaikaksi vaihtoehtoja oli Lehmo ja Kontiolahden kirkonkylä ja kontiolahden päättäjät Kepun esityksestä päättivät lakkauttaa Lehmon terveysaseman ja rakennuttaa uuden kirkonkylälle.
Siunsoten hallituksen jäsen Mika Kuusela esitteli asian Siunsoten hallitukselle, joka hyväksyi Kuuselan esityksen. Siunsoten hallitus ei voinut muuttaa esitettyä päätöstä, koska kunnalla on kaavoitusmonopoli alueellaan ja Siunsote ei voi määrätä rakennettavien terveyskeskusten paikkaa, vaan sen tekee kukin kunta itse omalla alueellaan.
Tässä totuus..- Anonyymi
HALLINTOSÄÄNTÖ
Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Hyväksytty yhtymävaltuustossa 10.11.2016, 38 §
Hallintosääntö
11 § Esittely
Asiat päätetään toimielimen kokouksessa viranhaltijan esittelystä.
Esittelijänä toimii:
1. yhtymähallituksessa toimitusjohtaja,
2. hallituksen jaostoissa hallituksen määräämät viranhaltijat,
3. pelastuslaitoksen johtokunnassa pelastusjohtaja,
4. ympäristöterveydenhuollon jaostossa ympäristöterveydenhuollon johtaja.
Esittelijän ehdotus on käsittelyn pohjana (pohjaehdotus). Jos esittelijä on muuttanut esityslis-
talla olevaa ehdotustaan ennen kuin toimielin on tehnyt päätöksen asiasta, muutettu ehdotus
on pohjaehdotus. Jos ehdotus perutaan, asia poistetaan esityslistalta.
Esittelijän ollessa poissa tai esteellinen hänen sijaisekseen määrätty toimii esittelijänä. Toimie-
lin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta il-
man viranhaltijan esittelyä.
PUHUT TÄYTTÄ POTASKAA, MISSÄÄN KUNNALLISESSA TOIMIELIMESSÄ LAUTAKUNNAN TAI HALLITUKSEN RIVIJÄSEN EI VOI OLLA ESITTELIJÄ. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HALLINTOSÄÄNTÖ
Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Hyväksytty yhtymävaltuustossa 10.11.2016, 38 §
Hallintosääntö
11 § Esittely
Asiat päätetään toimielimen kokouksessa viranhaltijan esittelystä.
Esittelijänä toimii:
1. yhtymähallituksessa toimitusjohtaja,
2. hallituksen jaostoissa hallituksen määräämät viranhaltijat,
3. pelastuslaitoksen johtokunnassa pelastusjohtaja,
4. ympäristöterveydenhuollon jaostossa ympäristöterveydenhuollon johtaja.
Esittelijän ehdotus on käsittelyn pohjana (pohjaehdotus). Jos esittelijä on muuttanut esityslis-
talla olevaa ehdotustaan ennen kuin toimielin on tehnyt päätöksen asiasta, muutettu ehdotus
on pohjaehdotus. Jos ehdotus perutaan, asia poistetaan esityslistalta.
Esittelijän ollessa poissa tai esteellinen hänen sijaisekseen määrätty toimii esittelijänä. Toimie-
lin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta il-
man viranhaltijan esittelyä.
PUHUT TÄYTTÄ POTASKAA, MISSÄÄN KUNNALLISESSA TOIMIELIMESSÄ LAUTAKUNNAN TAI HALLITUKSEN RIVIJÄSEN EI VOI OLLA ESITTELIJÄ.Kuusela on kyllä Kontiolahden ykköspoliitikko, onnistuu varmaan myös esittelijänä toimiminen. Mihin muuten tarvittanee muita poliitikkoja, kun ei niistä puhu kukaan eikä niitä tunneta tälläkään palstalla? Käyvät vain juomassa kokouskahvit ja kuittaavat kokouspalkkion, niinkö?
- Anonyymi
Ei mennyt noin, Siunsote teki maakunnallisen palveluverkkoselvityksen tarpeiden ja väestön sijoittumisen pohjalta. Terveysasemat määräytyivät sen mukaan. Siunsoten valtuusto hyväksyi selvityksen ja sen jälkeen vain toteutetaan tehty päätös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuusela on kyllä Kontiolahden ykköspoliitikko, onnistuu varmaan myös esittelijänä toimiminen. Mihin muuten tarvittanee muita poliitikkoja, kun ei niistä puhu kukaan eikä niitä tunneta tälläkään palstalla? Käyvät vain juomassa kokouskahvit ja kuittaavat kokouspalkkion, niinkö?
Kyllähän Kuusela on pitänyt Kontiolahden puolta ja kuntaa pystyssä silloinkin kun muista ei ole siihen ollut. Pitää olla koknaisnäkemystä ja ymmärtää myös talouden lukuja, joita muuten suurin osa päättäjistä ei osaa lukea ollenkaan. eikä ymmärrä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä943231Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3031806Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461647- 901480
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4071471Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4141366Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21290Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381127Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun346972Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden275955