Venäjä sekä VV, sekopäinen johto!
Parvekkeelle unohtunut television pakkauslaatikko vei Andrein, 27, oikeuteen – valkovenäläinen miliisi näki LG:n pahvilaatikossa punaista ja valkoista
Valko-Venäjällä on alkanut oikeuskäsittely tapauksessa, jossa minskiläisen miehen epäillään syyllistyneen laittomaan mielenilmaukseen vanhan pahvilaatikon avulla.
VALKO-VENÄJÄN miliisi näkee nykyisin hyvin herkästi punaista ja valkoista, sillä näistä väreistä on tullut kiellettyjä poliittisia symboleja maan viimekesäisten vilpillisten presidentinvaalien jälkeen.
Itsevaltaista Aljaksandr Lukashenkaa vastustavat valkovenäläiset ovat ottaneet symbolikseen maan aiemman kansallislipun, jossa on valko-puna-valkoinen raidoitus.
Tuorein oikeustapaus sai alkuna maanantaina, kun viranomaiset huomasivat jotain puna-valkoista minskiläisen miehen lasitetulla parvekkeella. He tekivät kotietsinnän ja pidättivät 27-vuotiaan Andrei Parhomenkon.
Parhomenko vietiin Leninskin miliisiasemalle ja häntä vastaan käynnistettiin rikostutkinta epäillystä laittomasta mielenilmauksesta. Kävi ilmi, että Parhomenkon parvekkeelta näkyi kadulle asti vanha pahvilaatikko, jossa oli LG-merkin punainen logo ja punainen raita valkoisella pohjalla.
SYYTEKIRJELMÄN mukaan Parhomenko oli ”ottanut osaa tarkalleen määrittelemättömällä hetkellä mielenilmaukseen laittamalla valko-puna-valkoisen pahvikyltin parvekkeen ikkunalle”.
Oikeudenkäynnissä Parhomenko ei tunnustanut syyllisyyttään. Hän kertoi, että pahvilaatikko ei ole hänen laittamansa, vaan se on lojunut parvekkeella jo asunnon edellisten asukkaiden unohtamana.
Kun parveketta tutkittiin oikeudessa miliisin ottaman videokuvan perusteella, kävi lisäksi ilmi, että parvekkeella oli myös jotain muuta puna-valkoista. Parhomenko selitti tuomarille, että kyseessä on valkovenäläisen Lepelin kaupungin vaakuna, missä on lisäksi myös keltaista ja sinistä väriä.
Lopputuloksena oli, että oikeus palautti asian lisätutkintaan.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007951452.html
Valkovenäläinen miliisi näkee joka paikassa punaista ja valkoista
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Sama homma kuin Nato-Espanjan santarmeilla Cataloniassa.
Ei kärsinyt katalonian värejä paljoo heilutella kun alko pamppu laulaan. :( - Anonyymi
Kai te ymmärrätte jo nimestä että se johtaja oli valkoinen muslimi arabi varmaan turkkilainen ainakin nimi on turkista AL . Jumala . Ettekö osaa ajatella itse mitään .
- Anonyymi
Venäjällä ja Valko-Venäjällä aletaan ampumaan kaikki kottaraiset presidenttien mahtikäskyllä.
Joku oli opettanut lemmikkikottaraiselleen Stars And Stripes kipaleen ja muut alkoivat matkimaan. - Anonyymi
"Sama homma kuin Nato-Espanjan santarmeilla Cataloniassa.
Ei kärsinyt katalonian värejä paljoo heilutella kun alko pamppu laulaan. :("
Väsynyttä Tiltua huonoimmillaan, nykyään Katalonian lippuja on joka paikassa. - Anonyymi
Se on hyvä että kommunisti miliiseillä on tarpeeksi virikkeellistä toimintaa.
Toimettomuus aiheuttaa heille sijaistoimintaa joka voi purkautua ihan miten tahansa. - Anonyymi
Selvä provokaatiohan tuo on jos on laatikon ripustanut parvekkeen kaiteelle niin että ulkopuoliset näkee ja punainen valkoinen on Puolan lipun värit että miksi ValkoVenäjän NATOnazzet liputtaa Puolan puolesta
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315836- 393842
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833333- 122778
- 292242
- 122197
- 1621906
- 181535
- 1051372
- 251263