Navetanhaju piinaa hallitusta

Anonyymi

Kepun Annika Saarikko sotki Niinistön hallituskriisiin laukaisijaksi, mistä Niinistö repi pelihousunsa. Samaan aikaan Sanna Marin on pimittänyt presidentiltä koko kevään ajan hallituksen EU-selontekoa, ja parivaljakon välit ovat pakkasella.

Presidentti Sauli Niinistö tuli puolivahingossa pelastaneeksi hallituksen viime keskiviikon ja torstaina välisenä yönä, kun Sedälle kerrotun mukaan hän oli vakuuttanut kepun puheenjohtajalle, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikolle, ettei presidentti hajota eduskuntaa, vaikka hallitus kaatuisikin ja Suomi ajautuisi parlamentaariseen umpikujaan. Saarikko meni naiviuttaan hölöttämään presidentin – ”korkeampi taho” – kannan myös kepun eduskuntaryhmälle

Samalla kepu palasi vanhalle tutulle paikalleen vihervasemmistolaisen hallituksen apupuolueeksi ja yhden sortin maalaisserkuksi, josta navetan haju ei ole lähtenyt hallituskumppaneiden mukaan vieläkään.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sanna Marin salaa tietoja !

    • Anonyymi

      Perskokkareista lähtee paha haju ja paha henki. He halusivat hallituskriisin keskelle koronakriisiä. Sama öyhötys jatkuu ensi viikolla kokkareiden välikysymyksessä. Se koonnee yhteen koko perskokkare-opposition. Kansa kuitenkin tietää heidän politiikkansa onttouden ja antaa täyden tukensa Marinin vastuulliselle hallitukselle.

      • Anonyymi

        Kepun Karjakko komistuu vain, kun mennään kesää kohti ja lehmät päästetään laitumille !


      • Anonyymi

        Marinin vastuullinen hallitus ja Saarikko Marinin laukunkantajana. Siinäpä se on kiteytettynä, kunhan se talouskin toipuisi taikasauvan iskusta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepun Karjakko komistuu vain, kun mennään kesää kohti ja lehmät päästetään laitumille !

        Isot on utareet lehmillä ja lypsäjillä.


    • Anonyymi

      Marin vasemmistohallituksen aikana työttömyys kasvaa jatkuvasti
      ja lisää velkaa valtavasti.

    • Anonyymi

      Menemättä henkilökohtaisuuksiin, Saarikon puheet tämän päivän IS:n haastattelussa selittävät puolueen alamäen. Kahdella sanalla; "alta lipan".
      "Tällaista se on kun hallituksessa on vasemmistopuolueita enemmistö", Saarikon sanat haastattelussa?

      Haastattelusta saadun kuvan perusteella Keskusta ei uskalla olla keskustaa.
      Saarikon vakiosanonta on: "Olemme oikeistopuolue".

      Kellojen pitäisi soida; maassa on vasemmistopuolueet ja oikeistopuolueet, keskustalla ei ole tilaa kummassakaan leirissä. Heidän pitäisi ymmärtää pysyä perinteisenä keskustapuolueena.
      Keskustan oikeistolaisten kannattaisi loikata perinteisiin oikeistopuolueisiin ja vasemmistosiiven vasemmalle, mikäli he ylipäätään haluavat pysyä mukana päättämässä maan asioista.

    • Anonyymi

      Keskustan lähtölaskenta menossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6729
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4360
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2783
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1643
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1141
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe