Jos Jeesus oli rikas, tai edes tavanomaisesti toimeentuleva, on selvää, että hän käytti aineellisia rikkauksiaan samoin kuin hengellisiäkin eli auttaakseen ihmisiä, ja opetti, että niin pitäisi tehdä muidenkin. Ja ettei sydäntään ja turvaansa pidä kiinnittää sellaisiin asioihin kuin rikkaus ja maalliset asiat. Olen kuitenkin miettinyt, mitä Jeesus itse sitten mahtoi olla raamatun oman ilmoituksen mukaan: köyhä vai jotain muuta? Sillä yleensähän häntä ja hänen perhettään, kuten opetulapsiaankin, on pidetty köyhinä. Mietinnän pohjana olen käyttänyt joitakin netistä löytämiäni väitteitä ja omia pohdintojani.
Historiaa tutkineitten mukaan Jeesuksen aikaan 90 % oli suhteellisen köyhiä ihmisiä, loput erittäin rikkaita. Välimuotoa eli keskiluokkaa ei ollut.
Raamattu kertoo, että Maria ja Joosef eivät saaneet sijaa majatalosta. Rikkaillehan yleensä löytyy kyllä sija rahan voimalla täysinäisistäkin taloista, joten viittasiko yösijatta jääminen myös siihen, että Jeesuksen vanhemmat olivat köyhiä? Kuitenkin Maria ja Joosef kuvataan jokaisessa joulunäytelmässä ja elokuvassa aasin selkään. Historioitsijoitten mukaan paras ja äveriän kulkupeli siihen maailmanaikaan oli nimenomaan aasi. Köyhät kuulemma söivät aaseja ja vain varakkaat käyttivät niitä kulkupelinään. Mutta puhuuko raamattu mitään aasista Marian ja Joosefin kulkuvälineenä..? Jeesus itse kyllä ratsasti aasilla myöhemmin, tosin vain laina-aasilla.
Myöhemmin Jerusalemin temppelissä Maria ja Joosef uhrasivat kyyhkysiä, joka tiettävästi kertoo köyhyydestä, koska vanha testamentti sanoo: "...jos hän ei saa hankituksi lammasta, ottakoon kaksi metsäkyyhkystä tai kaksi kyyhkysenpoikaa". Kuinka Maria ja Joosef kuitenkaan saattoivat olla köyhiä, koska Jeesus sai Beetlehemissä lahjaksi kallisarvoisia lahjoja, mm. kultaa. Mitä näille lahjoille tapahtui? Tuskin ne ainakaan käyttämättä jäivät. Kuluivatko lahjat vasta myöhemmin Egyptin reissussa? Tietäjätkin tulivat tiettävästi vasta parivuotiaan Jeesus-lapsen luokse, kun taas temppelissä oltiin jo 8 päivän ikäisen Jeesus-vauvan kanssa, jolloin lahjoja ei ehkä vielä ollut.
Kun Jeesus sitten oli jo aikuinen ja saarnasi ja liikkui paikasta toiseen, hänelläkään ei ollut usein yösijaa. Oliko Jeesus itse siis "köyhä koditon kulkuri" niin kuin yleensä sanotaan? Raamatun mukaan hänellä kuitenkin oli oma asunto Kapernaumissa. Joten mistä raamatunkohdasta tämä Jeesuksen "köyhän asunnottoman" maine tulee..?
On oletetttu, että kyseinen asunto Kapernaumissa olisi ollut huone tai asunto (alivuokralaisuus) Pietarin perheen talossa. Pietarin taloa taas väitetään arkeologisten tutkimusten mukaan Kapernaumin isoimmaksi ja rikkaimmaksi taloksi. Myöskään historioitsijoitten mukaan kalastajat eivät olleet mitään köyhälistöä. Silti myös kalastajat esitetään yleensä köyhinä rääsyläisinä, mm. elokuvissa. Joka tapauksessa, raamatunkin mukaan vailla paikkaa Jeesus oli ainoastaan silloin, kun hän oli tien päällä. Silloinkin hän pääsi aina joskus ystäviensä luokse yökylään. Mikään irtolainen tai asunnoton hän siis ei ainakaan ollut, vaan ainoastaan matkalainen, joka oli ilman vakinaista majapaikkaa reissujensa aikana.
Missä vaiheessa ja minkä takia pohjois-Galileassa saakka asuva Jeesus muuten oli tutustunut Jerusalemin liepeillä asuviin sisaruksiin, Marttaan, Mariaan ja Lasarukseen, joiden ystävä hän oli? Tai siihen Tyyrossa asuvaan talonväkeen, joiden luokse hän olisi halunnut kerran mennä salaa, niin kuin raamattu kertoo: "Hän nousi ja lähti sieltä Tyyron ja Siidonin alueelle. Ja hän meni erääseen taloon eikä tahtonut, että kukaan saisi sitä tietää..." Ainakin Jeesuksella siis tuntui olevan ystävinään erilaisia "talollisia", nyky-Libanonia myöten. Lähin ystäväpiiri siis ei ainakaan ollut mitään köyhälistöä tai irtolaisväkeä.
Raamatun mukaan Jeesusta rahoittivat häntä seuranneet naiset. Rahaakin siis kyllä oli. Vähintäänkin muiden antamana. Jeesuksella oli myös erillinen rahapussin pitäjä, millaista tuskin löytyy köyhiltä. Miksi Jeesus siis toimi varakkaalle ihmiselle ominaisella tavalla ja piti itsellään kukkaronvartijaa, jos varakkuutta ei muka olisi ollut..? Hän myös sanoi, että "köyhät teillä on aina keskuudessanne", mutta ei vaikuttanut sisällyttävän siihen joukkoon itseään, koska ei sanonut, että "meidät köyhät teillä on aina keskuudessanne".
On myös väitetty, että köyhä ei olisi saanut itselleen seuraajia niin kuin Jeesus sai, eivätkä rikkaat ole tiettävästi koskaan seuranneet mitään köyhiä ihmisiä. Tähän on kyllä sanottava, että Jeesus ei ollut mikään tavallinen rabbi muutenkaan tavoiltaan, teoiltaan ja puheiltaan, joten tästä väitteestä en perusta sellaisena "todisteena", että Jeesus olisi ollut varakas. Sitten Johannes Kastajankin olisi pitänyt olla rikas, ja monen muun vastaavan, joilla on myös ollut seuraajia ja opetuslapsia.
Mutta sitten kun tullaan lopputapahtumiin Jeesuksen elämässä ja sotamiehet heittivät arpaa Jeesuksen vaatteista, herää jälleen perusteltu kysymys: olisiko niin tehty huonojen ryysyjen ja köyhän miehen lumpp
Oliko Jeesus köyhä, toimeentuleva vai rikas?
41
823
Vastaukset
- Anonyymi
Viimeinen kappale jäi jostain syystä kesken, mutta jatkuu näin:
Mutta sitten kun tullaan lopputapahtumiin Jeesuksen elämässä ja sotamiehet heittivät arpaa Jeesuksen vaatteista, herää jälleen perusteltu kysymys: olisiko niin tehty huonojen ryysyjen ja köyhän miehen lumppujen kohdalla...? Saumaton vaatekin taisi olla siihen aikaan peräti ylellisyysvaate, jollaisen Jeesuksen vaatteen väitetään olleen.
Mitä Jeesus siis raamatun itsensä perusteella oli: köyhä, hyvin toimeentuleva vai peräti rikas?- Anonyymi
Onko Jumala köyhä vai rikas vai molempia ?
- Anonyymi
Ainakin Marian vanhemmilla oli oli varaa ja tarve järjestää tiineeksi tirahtanut tyttönen muualle synnyttämään perheen maineen suojelemiseksi. Ja jopa varaa ostaa yksinkertainen Joosef hiljaiseksi.
Kiertueellaan Jeesus poikaystävineen joutui sitten puhumaan sitä millä sai kerjättyä jokapäiväisen leipänsä. Aina kun ei varastaakkaan voinut.- Anonyymi
Toorassa oli ennustettu Esaias että neitsyt tulee raskaaksi ...synnyttää betlehemissä pojan . Se oli siis profetoitu niin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toorassa oli ennustettu Esaias että neitsyt tulee raskaaksi ...synnyttää betlehemissä pojan . Se oli siis profetoitu niin.
Kun neitsyt tulee raskaaksi niin se ei ole sen jälkeen neitsyt.
- Anonyymi
Jeesus oli puuseppänä valmistanut Pinokkion 🤣
- Anonyymi
Olisi poika vaan pysytellyt puuseppänä, niin olisi ehkä elänyt vähän vanhemmaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi poika vaan pysytellyt puuseppänä, niin olisi ehkä elänyt vähän vanhemmaksi.
Jeesuksen sanottiin parantaneen sairaita eli hänelle oli tuolloin melkoinen sosiaalinen tilaus. Mikäli tuossa olisi ollut hitunenkaan totta niin eipä häneltä olisi varallisuutta puuttunut. Maineteot tunnettaisiin kaikissa historiikeissä.
Mutta itse joutui pyhäpäivänä puurotarpeet pöllimään toisten pellosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi poika vaan pysytellyt puuseppänä, niin olisi ehkä elänyt vähän vanhemmaksi.
hikinen työ ei kiinnosta pyhiä miehiä! ei ennen eikä nykyään.
vaan pyhät miehet viettää kela palkalla vapaa-aikaa ostoskeskuksissa apostolien kanssa. välillä hieman rettelöidään, niin aika kuluu kela-lomilla paremmin.
Sama meno oli palestiinassa, ja kai epärehellisin keinoin mies-joukko ruokansa ansaitsi kun hikinen työ ei kiinnostanut silloinkaan. - Anonyymi
Ei istu kussa ( missä) pilkkaajat istuu. Teillä on toi mammona jumala .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi poika vaan pysytellyt puuseppänä, niin olisi ehkä elänyt vähän vanhemmaksi.
Ethän sinäkään voi tietää kuolin päivääsi .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen sanottiin parantaneen sairaita eli hänelle oli tuolloin melkoinen sosiaalinen tilaus. Mikäli tuossa olisi ollut hitunenkaan totta niin eipä häneltä olisi varallisuutta puuttunut. Maineteot tunnettaisiin kaikissa historiikeissä.
Mutta itse joutui pyhäpäivänä puurotarpeet pöllimään toisten pellosta.Ei ottanut rahaa parantamisesta mutta häntä auttoi muut. Juudas iskariot varasti opetuslasten kukkarosta jo ennen kuin myi Jeesuksen rahasta rabbeille.
- Anonyymi
Tuoko on sinusta olennaista Raamatussa, vaiko usko Jeesukseen ja hänen opetuksensa? Yrität päätellä toissijaisten pienten detaljien ja aasinsiltojen kautta millainen Jeesus oli. Monet väittelevät hänen ulkonäöstään. Eikö tämä mene kok pointin ohi?
Tuskin Jeesus mikään rikas oli. Hän ja opetuslapset majoittautuivat opetuslapsien ja ystävien luona, tai varmaankin taivasalla tulien ääressä mahdollisesti. Jeesushan puhui rahasta jopa halveksuvaan sävyyn.
Se mikä käy ilmi, että heillä oli vähän mutta tarpeeksi. Uskoa oli välillä vähänlaisesti. Sitähän monet opetuksetkin koskivat vertauskuvin. - Anonyymi
"Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte."
2 Kor. 8:9- Anonyymi
Tämä jae taitaa kylläkin tarkoittaa alenemista ihmisen tasolle maailmaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä jae taitaa kylläkin tarkoittaa alenemista ihmisen tasolle maailmaan.
Se tarkoittaa sitä että ihminen syntyi tähän maailmaan alasti ja lähtee tästä maailmasta alasti... Mitään maallista ihminen ei ota mukaansa tuonpuoleiseen. Taivaassa on rikkaudet.
Mutta joo, Jeesus oli köyhä meidän mittapuussamme. Hän sai kaiken tarvitsemansa eikä yhtään enempää.
- Anonyymi
No niin, nyt sitten nähtiin Taivas TV7-kanavalla lyhyt ohjelma nimeltä "Arkeologia ja Jeesus".
Ohjelmasta kävi ilmi se, mitä itsekin olen itsekseni ajatellut.
Eli arkeologit ovat tutkimustensa ja löydöstensä perusteella päätyneet siihen, ettei Jeesus perheineen todennäköisesti kuulunut kaikkein varakkaimpiin ihmisiin, mutta ei myöskään köyhään väestönosaan, vaan hyvin toimeentulevaan väestönosaan.
Ohjelma tulee uusintana vielä tänään (30.5.) klo 11:35, jos se joltain meni ohi.
Näin siis arkeologiset tutkimuksetkin, raamatun itsensä lisäksi, antavat vahvasti viitteitä samaan suuntaan eli siihen, ettei Jeesus todennäköisesti ollut sellainen huono-osainen tai köyhä, jollaiseksi hänet mielellään on kuvattu kaikissa filmeissä ja puheissa.
Ja kuten jo aloituksessakin mainitsin, niin sotamiesten heittäessä arpaa Jeesuksen vaatteista, on ainakin itselläni herännyt kysymys siitä, olisiko niin tehty huonojen ryysyjen tai köyhän miehen lumppujen kohdalla.
Myös Joosef, Daavid ym. Jeesuksen esikuvat vanhassa testamentissa ovat kaikki olleet hyvinkin toimeentulevia tai peräti rikkaita. Eli Jumala on aina siunannut omiaan myös hyvällä toimeentulolla tai jopa rikkaudella. Enkä nyt yritä puolustella mitään epäraamatullista menestysteologiaa tällä puheellani.
Miksi siis Jeesus itse olisi ollut köyhistä köyhin? Eikä Jeesus itsekään puhunut rikkautta vastaan, vaan ainoastaan sitä vastaan, jos rikkauteen kiinnittää sydämensä ja himoitsee rikastumista.
Joka tapauksessa selvää on, että Jeesus varmasti käytti kaikkea (mahdollista tai todennäköistä) aineellista omaisuuttaan, samoin kuin hengellisiä rikkauksiaankin, pelkästään oikein ja hyvin eli ihmisiä auttaakseen. Ja opetti, että niin pitäisi muidenkin tehdä. Ja ettei sydäntään ja turvaansa pidä kiinnittää sellaisiin asioihin kuin rikkaus ja maalliset asiat. "Sillä ei ihmisen elämä riipu hänen omaisuudestaan, vaikka sitä ylenpalttisesti olisi", niinkuin hän raamatussa varallisuudesta neuvoo.
Tietysti emme koskaan aivan varmasti voi sanoa, kuinka asian laita on Jeesuksen kohdalla ollut, mutta vahvat viittaukset on nyt kuitenkin siihen, että Jeesus ihan mukiinmenevän toimeentulon on aikanaan omannut.
Hieman se muuttaa ainakin itselläni sitä käsitystä, joka minulla on suurimman osan elämästäni ollut Jeesuksesta, ennen kuin asiaa aloin kunnolla tutkia. Mutta kun pitää mielessä, ettei Jeesus koskaan kuitenkaan ollut mikään öykkäri, vaan nöyrä ja vaatimaton kaikessa, mitä teki, on periaatteessa aivan sama, vaikka hän olisi ollut kuinka paljon omaisuutta tahansa.
Ja taivaan rikkauksissahan hänen alkuperänsäkin on.
Ja kun hän kerran palaa takaisin juhlittuna Kuninkaana, on hän varmasti myös pukeutunut ihan arvonsa mukaisesti.- Anonyymi
UT:n tarun mukaanhan kuitenki Jeesus oli vaatinut opetuslapsiltaan omaisuudesta luopumisen ja jakamsen köyhille kuten sitten vaati muiltakin jotka halusivat seurata Jeesusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
UT:n tarun mukaanhan kuitenki Jeesus oli vaatinut opetuslapsiltaan omaisuudesta luopumisen ja jakamsen köyhille kuten sitten vaati muiltakin jotka halusivat seurata Jeesusta.
Tässä eräs mies halusi seurata Jeesusta ja Jeesus kertoi mitkä ovat vaatimukset että voi seurata häntä.
Käskyt sinä tiedät: älä tee aviorikosta, älä tapa, älä varasta, älä todista valheellisesti, kunnioita isääsi ja äitiäsi.» 21»Kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen», vastasi mies. 22
Tämän kuullessaan Jeesus sanoi: »Yksi sinulta vielä on tekemättä. Myy kaikki, mitä sinulla on, ja jaa rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua.» 23Kun mies kuuli tämän, hän tuli murheelliseksi, sillä hän oli hyvin rikas.
24Nähdessään sen Jeesus sanoi: »Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan!
Seuraavassa saman tarinan jatkoa jossa opetuslapset kertovat täyttäneensä kyseiset vaatimukset mitkä Jeesus edellisessä vaati uudelta tulokkaalta
Entä me?» kysyi silloin Pietari. »Me olemme luopuneet kaikesta, mitä meillä oli, ja seuranneet sinua.» - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä eräs mies halusi seurata Jeesusta ja Jeesus kertoi mitkä ovat vaatimukset että voi seurata häntä.
Käskyt sinä tiedät: älä tee aviorikosta, älä tapa, älä varasta, älä todista valheellisesti, kunnioita isääsi ja äitiäsi.» 21»Kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen», vastasi mies. 22
Tämän kuullessaan Jeesus sanoi: »Yksi sinulta vielä on tekemättä. Myy kaikki, mitä sinulla on, ja jaa rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua.» 23Kun mies kuuli tämän, hän tuli murheelliseksi, sillä hän oli hyvin rikas.
24Nähdessään sen Jeesus sanoi: »Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan!
Seuraavassa saman tarinan jatkoa jossa opetuslapset kertovat täyttäneensä kyseiset vaatimukset mitkä Jeesus edellisessä vaati uudelta tulokkaalta
Entä me?» kysyi silloin Pietari. »Me olemme luopuneet kaikesta, mitä meillä oli, ja seuranneet sinua.»siis peloittelemalla sai rikkailta kymmenykset !!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
UT:n tarun mukaanhan kuitenki Jeesus oli vaatinut opetuslapsiltaan omaisuudesta luopumisen ja jakamsen köyhille kuten sitten vaati muiltakin jotka halusivat seurata Jeesusta.
Mutta Hän kristillisten kaikkivaltiaana ei käskenyt kristittyjenkään varastaa:
https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000008034478.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
UT:n tarun mukaanhan kuitenki Jeesus oli vaatinut opetuslapsiltaan omaisuudesta luopumisen ja jakamsen köyhille kuten sitten vaati muiltakin jotka halusivat seurata Jeesusta.
Tässä alussa oli opetuslapset ja Jeesusta nyt kokonaan aloittamassa uutta liittoa uutta seurakuntaa siksi hän järjesteli uusia tuulia kuten rakasta toisia auta toisia hänen omiaan .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä eräs mies halusi seurata Jeesusta ja Jeesus kertoi mitkä ovat vaatimukset että voi seurata häntä.
Käskyt sinä tiedät: älä tee aviorikosta, älä tapa, älä varasta, älä todista valheellisesti, kunnioita isääsi ja äitiäsi.» 21»Kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen», vastasi mies. 22
Tämän kuullessaan Jeesus sanoi: »Yksi sinulta vielä on tekemättä. Myy kaikki, mitä sinulla on, ja jaa rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua.» 23Kun mies kuuli tämän, hän tuli murheelliseksi, sillä hän oli hyvin rikas.
24Nähdessään sen Jeesus sanoi: »Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan!
Seuraavassa saman tarinan jatkoa jossa opetuslapset kertovat täyttäneensä kyseiset vaatimukset mitkä Jeesus edellisessä vaati uudelta tulokkaalta
Entä me?» kysyi silloin Pietari. »Me olemme luopuneet kaikesta, mitä meillä oli, ja seuranneet sinua.»Älä himoitsee mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siis peloittelemalla sai rikkailta kymmenykset !!
Kristityt ei kerää kymmenyksiä eikä temppeliveroja muistakaa se . Jeesuksen on aina 100 prosenttia ja kulut maksetaan niistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta Hän kristillisten kaikkivaltiaana ei käskenyt kristittyjenkään varastaa:
https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000008034478.htmlVaras älköön enää varastako vaan tehköön käsillään töitä . Joka on varastanut palauttakoon heti . Muuten leikkaa kätesi poikki.
- Anonyymi
Kristillisten Kaikkivaltias Jeesus ei ymmärtääkseni raamattua oikein, niin Hän ei kerännyt maallista mammonaa vaan auttoi köyhiä ja opetti esimerkeillään toisiakin siihen.
MUTTA, Hänellä ole sielullista rikkautta ja ihmisiin kohdistuvaa rakkautta rikkautena. Sitä ominaisuutta ei Häntä ennen syntymää vainonneilla ei ollut!
Kristillisten Kaikkivaltiasta Jeesusta laittomuus vainosi jo ennen syntymään.
Syntymän jälkeen tapettiin Joulun vieton kunniaksi syyttömiä poikalapsia...
Matteuksen evankeliumi: 2:16 "Silloin Herodes, nähtyään, että tietäjät olivat hänet pettäneet, vihastui kovin ja lähetti tappamaan kaikki poikalapset Beetlehemistä ja koko sen ympäristöstä, kaksivuotiaat ja nuoremmat, sen mukaan kuin hän oli aikaa tietäjiltä tarkoin tiedustellut."
Omantunnon kysymys, heille joilla omatunto on puhdas ja vilpitön...
Ovatko kristittyjen nykyiset https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot sen vuoksi, että kristityt pelkää kristillisten Kaikkivaltiaan uudelleen syntymistä ja ennakkoon tappavat lapsiakin varmistaakseen nyt onnistumisen huollellisemmin ilman petollisia viisaita miehiä?- Anonyymi
Kristillisten Kaikkkivaltiaalla Jeesuksella oli Naisiakin opetuslapsina, vaikka kristtyjen raamattu ei sitä "naisten halveksijana" kerro. Kristityt eivät sietäneet naisia, ja otti aikaa ennenkuin naispappeus hyväksyttiin.
Kristittyjen Paavalin ajoilta on tietoa naisten syrjinnöistä, mm näin:
((1.Korinttolaiskirje:14:34 "olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo."))
MISSÄ JA KENEN ANTAMA LAKI?
...ne kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen naiset opetuslapsina olleiden listaa ei ole tiedossa, ehkä Vatikaanin kirjastossa mutta Jeesuksen aktiivisina seuraajina olleita oli kymmeniä joten joukossa oli heitä varmuudessa opetuslapsinakin. Eräällä naisella oli tärkeä rooli kristillisten toiminnan rahoituksen järjestäneenä, ei omalla rahallaan mutta hänellä oli työsuhde taloudellisesti rikkaaseen henkilöön jonka rahoilla tuettiin kristillisiä.
Raamatun 1933/38 UT:n löytyy 44 naista kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen vakituisina seuraajina mutta nimiä ei mainita. - Anonyymi
" 2:16 "Silloin Herodes, nähtyään, että tietäjät olivat hänet pettäneet, vihastui kovin ja lähetti tappamaan kaikki poikalapset Beetlehemistä ja koko sen ympäristöstä, kaksivuotiaat ja nuoremmat, sen mukaan kuin hän oli aikaa tietäjiltä tarkoin tiedustellut.""
Tämä on satua 100% kaikkien tutkimuksien mukaan tällaista ei ole koskaan tapahtunut joten hieman nyt tasoa keskustelunn. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristillisten Kaikkkivaltiaalla Jeesuksella oli Naisiakin opetuslapsina, vaikka kristtyjen raamattu ei sitä "naisten halveksijana" kerro. Kristityt eivät sietäneet naisia, ja otti aikaa ennenkuin naispappeus hyväksyttiin.
Kristittyjen Paavalin ajoilta on tietoa naisten syrjinnöistä, mm näin:
((1.Korinttolaiskirje:14:34 "olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo."))
MISSÄ JA KENEN ANTAMA LAKI?
...ne kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen naiset opetuslapsina olleiden listaa ei ole tiedossa, ehkä Vatikaanin kirjastossa mutta Jeesuksen aktiivisina seuraajina olleita oli kymmeniä joten joukossa oli heitä varmuudessa opetuslapsinakin. Eräällä naisella oli tärkeä rooli kristillisten toiminnan rahoituksen järjestäneenä, ei omalla rahallaan mutta hänellä oli työsuhde taloudellisesti rikkaaseen henkilöön jonka rahoilla tuettiin kristillisiä.
Raamatun 1933/38 UT:n löytyy 44 naista kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen vakituisina seuraajina mutta nimiä ei mainita.Taas väärää todistusta lähimmäisestä rikotte Mooseksen lakia.
- Anonyymi
Jeesus oli aikansa helppoheikki.
- Anonyymi
Aloittaja, menestysteologi yrittää ajaa omaa asiaansa.
- Anonyymi
köyhyys ei ainakaan edistä kenenkään toimeentulo ??
- Anonyymi
Kristityt on ajanut asioita niin että verovaroista maksetaan hiukan tukia ettei köyhät olisi niin köyhiä .
- Anonyymi
tienasi kai puhumalla ? viihdyttämällä? papit tienaa yleensä peloittelemalla kýmmenýkset?
mutta hikisiä töitä ei tehny..... Rahaa siis oli, mutta mistä lähteestä se ateria ja yösija tuli? ja kai sandaalitkin kului?
siihen aikaan ei ollut pakolais turistille ilmaisia kela-lepo-lomia, kuten nykyään Suomessa.- Anonyymi
Tsiisus teki puusepän hommia isänsä firmassa kolmekymppiseksi asti. Tuskin oli ihan pa, pikemminkin kohtalaisesti toimeen tuleva.
- Anonyymi
Kela onkin kristittyjen eläke vakuutus eikä mikään huijareitten avustuskassa. Ryöstöretkeilijät erehtyy nämä juudakset täällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tsiisus teki puusepän hommia isänsä firmassa kolmekymppiseksi asti. Tuskin oli ihan pa, pikemminkin kohtalaisesti toimeen tuleva.
Josef oli nimen omaan verolle pano matkalla Jeesuksen syntymän aikaan . Siihen aikaan 2000 vuotta sitten työpaikasta maksettiin jo verot valtiolle .
- Anonyymi
Köyhä, ainakin mieleltään.
- Anonyymi
Millä perustelet tuon järjettömän väitteesi kerro muillekkin salaisuutesi!
...köyhä mieleltään..
- Anonyymi
Majatalossa ei ollut tilaa . Kyse ei ollut rahasta . Paitsi verolle panon takia . Hevoset aasit kamelit oli kulkuvälineitä . Itämaan tietäjät toi kultaa lahjaksi kun Jeesus oli juuri syntynyt eläin talliin missä he yöpyivät . Heinien seassa nimittäin myös siihen aikaan ei ollut muuta kuin höyhenet ja heinät patjoina . Josef oli verolle pantavana betlehemissä koska oli kuningas Daavidin sukua . Ammatiltaan puu työmies. Käsin veistettyä siihen aikaan ei ollut sähköä vielä keksitty. Lampaat oli yleistä ruokaa viinirypäleet ja maidot hunaja kala . He asuivat nasaretissa .
- Anonyymi
Jeesus kristus, on täyttä satua,
Todellisuudella jeesus kristus, oli erittäin köyhä mielenterveys, potilas,
jota, koko Amerikka, ja, Suomi, ja, ihmiskunta, käytti äärimmäisen härskisti hyväkseen,
ja, ei hänen elämänsä ollut onnellista,
kun, joutui kannattelemaan kaikkien Amerikkalaisten äärimmäisen verisiä käsiä,
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982