KALAJOKI
Henkilöauto suistui tieltä ulos tiellä Valtatie 8:lla Kalajoella, kertoo Oulun poliisilaitos.
Varhain maanantaiaamuna henkilöauto suistui ojaan Valtatiellä 8 Kalajoen Rahjalla.
Henkilöauto oli tulossa Kokkolan suunnasta Kalajoelle. Ajoneuvossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Onnettomuuden syyksi epäillään kuljettajan päihtymystä.
Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Molemmat osalliset lähtivät jatkotutkimuksiin sairaalaan, mutta he eivät alustavan tiedon mukaan loukkaantuneet vakavasti.
Kommenttia:
Aina se pitää vaan muistaa epäillä selviä asioita. Kas kun oikeuslaitos ei epäile poliisin epäilyksiä. Aivan turha sana, jota ilman uutinen kyllä kelpaisi kenelle tahansa, jopa teijöille itselleen, koska emmehän me tiedä, kenestä milloinkin on kysymys. Eikö poliisilla mika ole sananvapauttaa sen vertaa, että uskaltaisi jättää tuon typerän epäillään kliseen pois ja kertoa vain tekijöistä. Koska tapahtuma on tosi ja selvä kuin pläkki, ei tekijöitäkään tarvitsisi epäillä tehneen moisia tyhmiä tekoja.
Olen täysin varma, ettei poliisi saisi mitään huomautuksia siitä, ettei käyttäisi tuota typerää epäillään mantraa. Todella hassun kuuloist ja ärsyttävää tuollainen uutiskieli.
Tässä samasta jutusta prempi versio ilman epäilyksiä ja ei ole varmasti mikään hirmuinen vääryys ja loukkaus ketään kohtaan.
KALAJOKI
Henkilöauto suistui tieltä ulos tiellä Valtatie 8:lla Kalajoella, kertoo Oulun poliisilaitos.
Varhain maanantaiaamuna henkilöauto suistui ojaan Valtatiellä 8 Kalajoen Rahjalla.
Henkilöauto oli tulossa Kokkolan suunnasta Kalajoelle. Ajoneuvossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Onnettomuuden syynä pidetään kuljettajan päihtymystä.
Kuljettajan todettiin syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Molemmat osalliset lähtivät jatkotutkimuksiin sairaalaan, mutta he eivät alustavan tiedon mukaan loukkaantuneet vakavasti.
Lisäkommenttia: Todella hienotunteisesti näitä rikollisten törttöilyjä kuvataan ja se on väärin. Tänäkin vappuna törttöilijöitä oli pilvin pimein poliisiuutisten mukaan ja kun sitten noin lempeästi pitää heistä kirjoittaa, niin senhän arvaa, mihin se johtaa: Ei mihinkään tapojen parantumiseen vaan entistä pahempiin törttöilyihin johtuen lepsuakin lepsummasta lainsäädännöstämme. Suomi lepsuilee monessa muussakin asiassa, kuten makselee mielettömiä summia maailman parantamiseen, vaikka niiden merkitys on samaa kuin hyttysen paska itämeressä
Taas näitä typeriä poliisiuutisia
Anonyymi
2
150
Vastaukset
- Anonyymi
Eiköhän jo tämä riitä tästä aiheesta.
- Anonyymi
Eri aihe uutinen sentään 😁
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1172140- 581275
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621167Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661127Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1861033- 94979
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122978Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153972