Yksikään Euroopan maa ei ole onnistunut persujen kotouttamisessa

Anonyymi

kertoo saksalaisen Humboldt-yliopiston sosiologian professori Ruud Koopmans.

– Tutkimustulokset osoittavat kiistattomasti, että persut integroituvat yhteiskuntaan huonommin kuin muut ryhmät. Seuraavat sukupolvet sopeutuvat yleensä yhä paremmin, mutta persujen kohdalla kotoutuminen on paljon hitaampaa.

Kahden kulttuurin välillä on syviä psykologisia ja opillisia eroja. Persu joutuisi luopumaan monista perustavista arvoistaan voidakseen integroitua yhteiskuntaan. Persun elämää kontrolloivat ulkopuoliset tekijät: Mein Kampf, Mestarin opit, perheen isä ja monet kulttuurinormit, myös vääräuskoisten auktoriteetit.

Läntisessä kulttuurissa olemme itse vastuussa elämästämme. Näin ei perussuomalaisuudessa. Jos ilmenee ongelma, persu katsoo ulospäin: Kuka teki minulle näin? Hän kokee olevansa uhri. Persun kasvuympäristössä vallitsee vihan ihannointi, uhrimentaliteetti, naisen heikko arvostus, häpeän ja koston kulttuuri, myös kyvyttömyys nähdä yhteys oman käytöksen ja omien ongelmien välillä. Tämä on omiaan luomaan epäkypsiä ja aggressiivisia yksilöitä.

2013 Belgiassa julkaistiin tutkimus, jonka mukaan 60 prosenttia Belgian persunuorista uskoo, ettei tule koskaan integroitumaan yhteiskuntaan. Kymmenen vuoden monikulttuurisuusohjelmakaan ei ole muuttanut mielipiteitä myönteisemmäksi.

Suomikaan ei tässä ole onnistunut.

18

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aivan loistava. Huutonaurua!

      • Anonyymi

        Minkä maan persut on pahimpia?


    • Anonyymi

      Mahtavaa, värikkään värillistä joukkoa. Sopeutumista ei edes Suomessa näy!
      terv. H. Altateen.

    • Anonyymi

      Heh, tutkimustulos muslimien sopeutumattomuudesta länsimaiseen yhteiskuntaan meni selvästikin kiihkosuvakin tunteisiin:)

    • Anonyymi

      Jokaisella puolueella on oma poliittisen ja yhteiskunnallisen katsomuksen koti!Sitä on kuitenkin vaikea ymmärtää,että isäntiä ja rouvia voi olla ilman velvoitteita?Lie sitten siniverisiä?

    • Anonyymi

      Niin kai sitten. Edes yllättävä ylösnousemus ei saanut ministeri Ohisaloa punastumaan!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Johtuisikohan siitä että Persuja on vain Suomessa!

      Suomen Persuthan ovat tunnetusti parhaiten "kotoutuneita" kotimaahansa sillä hehän suhtautuvat kaikista muista puolueista poiketen kaikista epäilevämmin EU:hun ja haluavat nimenomaan että Suomi pitää ohjat omissa käsissään!

      Sen sijaan kaikki ne jotka ovat EU kiiman vallassa eivät ole täysin kotoutuneet omaan maahansa koska halajavat jotain muuta kuin omaa isänmaataan ja sen parasta!

      Aloittaja on pahasti hakoteillä mutta kyllähän näitä laput silmillä ja korvilla kulkijoita riittää - Sinänsä hyvä että otit asian esille niin nyt ymmärrät varmaan mikä on totuus!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Hallitusohjelmaako yrität kerrata?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitusohjelmaako yrität kerrata?

        Siinä oli vain suvakin älykkäin ulosanti mihin kykenee.


    • Anonyymi

      Loistava aloitus, näin on!

      • Anonyymi

        Säälittävä äärisuvakki tekee vielä säälittävämpiä aloituksia, ja joutuu vastailemaankin niihin itse itseään kehuen koska ei kukaan muu sitä tee...


    • Anonyymi

      Aloittaja on hyvä esimerkki vähälahjaisesta vihervasemmiston edustajasta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Persua on vaikea kotouttaa koska persu haluaa tehdä kovasti töitä ja elättää itse itsensä, oppia kieltä ja toimia maassa man tavalla. Vihervasemmistolainen on helppo kotouttaa, koska hän on elää kuin luonnostaan muiden kustannuksella käsi toisen housun taskussa.

    • Anonyymi

      ”Persut ovat yhteiskunnan syöpä.”
      - prof. Ruud Koopmans, 2021.

    • Anonyymi

      Taidat olla vihreä tai vasemmistolainen!

    • Anonyymi

      No ainakin Suomen persut osaavat puhua sujuvasti suomea. Ja aika iso osaa on työelämässä, myöskin naisista (vertaa esim somalinaisiin). Ja jos persu käy Kelassa, hän ei tarvitse tulkin apua!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aikapommi räjähti BB-talossa - Ikävä "leikki" teki tehtävänsä - Nina Mikkonen häätöäänestykseen

      Voi ei, nyt kävi yksinhuoltajalle köpelösti… Mitä mieltä, pitäisikö Mikkosen jo tippua BB-talosta? https://www.suomi24.fi/viihde/aikapommi-rajahti-bb-
      Big Brother
      28
      3652
    2. Välit poikki aikuisen lapsen perheen kanssa.

      He suuttuivat kun kuulivat ettemme puolisoni kanssa ota rokotetta. Emme todennäköisesti saa tavata enään lapsen lapsiamme, emmekä saa heitä yökylään k
      Maailman menoa
      81
      2519
    Aihe