Vainot ja luopumus kristinuskosta.

Kuten näette päivä päivältä tapahtuvan ,että pilkkaa ja iskuja tulee kristinuskoa kohtaan.
Näin sen tulee olla ja raamattu kertoo tästä ajasta.
Saatanan omat iskee ja palvelee herraansa ja monet täysin ymmärtämättä ,että kulkee saatanan omana.
Miten siis kristityt toimivat kun näkee kirkkojen olevan jopa syvemmällä kuin ateistit.
Me toimimme loppuun saakka tulevat vuodet ja vuosikymmenet ,että Kristus kirkkaana loistaa ja niin ,että Kristus meissä näkyy heijastuen hyvinä auttavina Rakkauden tekoina.
Siinä on aseista riisuvaa toimintaa kun sulatamme valheet Rakkaudella.
Miten itse heijastat uskovana Kristusta ..oletko pysähtynyt kiireessä miettimään.
282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No ei kerro tästä ajasta. Koko historian ajan tätä samaa on kerrottu jokaisena vuotena sen jälkeen kun kristiusko pääsi valtaan.

1000-luvulla erityisesti oli maailmanloppu ja harmagedon hulluus. Kaikkina aikoina sama virsi, mikä tahansa tapahtuma on ollut mukamas Raamatun mukainen.

Ei siis mitään uutta. Ennen vai nuo "mailmanloput" oli paljon konkreettisempia. Ei ollut tiedotusvälineitä ja kun sota tai hirmumyrsky iski, se tarkoitti aina "koko maailmaloppua" niille ihmisille.

Kaikenkaikkiaan historian kulussa on ihmisellä aina vaan paremmat olot ja hyvinvointi on 100 kertainen versus siihen aikaan kun tarinoita Jessestä kerrottiin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Huomaan ,että ymmärrystä ei sinulla asiasta ole.
    Eikä annettua tietoa ,mutta hyvä toki jos olet uskova.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MrHyvis kirjoitti:

Kuten näette päivä päivältä tapahtuvan ,että pilkkaa ja iskuja tulee kristinuskoa kohtaan.
Näin sen tulee olla ja raamattu kertoo tästä ajasta.
Saatanan omat iskee ja palvelee herraansa ja monet täysin ymmärtämättä ,että kulkee saatanan omana.
Miten siis kristityt toimivat kun näkee kirkkojen olevan jopa syvemmällä kuin ateistit.
Me toimimme loppuun saakka tulevat vuodet ja vuosikymmenet ,että Kristus kirkkaana loistaa ja niin ,että Kristus meissä näkyy heijastuen hyvinä auttavina Rakkauden tekoina.
Siinä on aseista riisuvaa toimintaa kun sulatamme valheet Rakkaudella.
Miten itse heijastat uskovana Kristusta ..oletko pysähtynyt kiireessä miettimään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu