EU-fanaatikoilta on ihan pakko kysyä Suomen historiaa ajatellen, että ovatko

Anonyymi

EUn ulkopuolelle jääneet länsimaat Norja, Sveitsi ja Islanti suurestikin kärsineet tästä päätöksestään. Mieluummin sitten perusteluja, ei pelkkiä iskulauseita, kiitos.

Käsittääkseni niillä jokaisella on mennyt taloudessaan paljon paremmin kuin Suomella ja koronarokotteitakin saaneet enemmän vaikka Ursula hiljattain valehteli, että pieni maa EUn ulkopuolella ei saa rokotteita ollenkaan.

153

687

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kysymys on EU-vihaajalle tyypillinen lapsellinen provokaatioyritys.
      Se pitäisi tietysti suunnata noiden maiden kansalaisille.Hehän ovat valinnan tehneet ja siitä hyötyvät tai kärsivät.

      Norja on mukana ETA-sopimuksessa ja maksaa yhteismarkkinoille osallistumisesta suuret summat vuosittain. Se tietenkin pärjää hyvin öljytuloillaan.
      Sveitsi on EU-maiden sisällä ja sopeuttanut kaiken lainsäädäntönsä EU-yhteneväksi. Se kertonee jotain EU-suhteesta?

      Islanti elänee omaa elämäänsä hyvissä väleissä kaikkien EU-maiden kanssa.

      • Anonyymi

        Eipä tullut vastausta kysymykseen, kuten arvata saattoikin.

        Se pitäisi tietysti suunnata noiden maiden kansalaisille.Hehän ovat valinnan tehneet ja siitä hyötyvät tai kärsivät.

        Selviää parhaiten kv-tilastoista ilman galluppeja. Tilastojen mukaan pärjäävät Suomea paremmin vai voitko toisin todistaa.

        Norja on mukana ETA-sopimuksessa ja maksaa yhteismarkkinoille osallistumisesta suuret summat vuosittain.

        Mutta ei ole jäsen eikä ota velkavastuita minkään maan tai pankin toilailuista. Aika iso juttu.

        Se tietenkin pärjää hyvin öljytuloillaan.

        Ei käytä öljyrahoja budjetin paikkaukseen tai verojen alennuksiin vaan sijoittaa ja rahastoi kaiken joten iskit taas kirveesi kiveen. Valehtelit siis.

        Sveitsi on EU-maiden sisällä ja sopeuttanut kaiken lainsäädäntönsä EU-yhteneväksi. Se kertonee jotain EU-suhteesta?

        EU-suhteesta kertonee eniten se, että ei ole jäsen eikä edes halua jäsenyyttä mutta pärjää loistavasti. Eikä ota vastaan direktiivejä vaan tekee mitä itse päättää.

        Islanti elänee omaa elämäänsä hyvissä väleissä kaikkien EU-maiden kanssa.

        On eri asia kuin jäsenyys, vai mitä.

        Kerro paljonko nämä ovat ottaneet velkavastuita EUsta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka et sitäkään tajua,niin EU:n jäsenmaat ovat eri asemassa,kuin esimerkiksi vauras ölymaa Norja tai pankkimailmaa hallitseva Sveitsi.

        ” Selviää parhaiten kv-tilastoista ilman galluppeja. Tilastojen mukaan pärjäävät Suomea paremmin vai voitko toisin todistaa.”

        VOITKO ITSE todistaa kun sinulla (muka) on niitä kv-tilastoja! Tuskinpa voit! Noita heittoja on mukava heitellä siinä toivossa ettei ketään asiaa kysy. Ja vaatia itse jatkuvasti näyttöjä kun toivoo sen antamisen olevan hankalaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka et sitäkään tajua,niin EU:n jäsenmaat ovat eri asemassa,kuin esimerkiksi vauras ölymaa Norja tai pankkimailmaa hallitseva Sveitsi.

        Liechstenstein ei myöskään kuulu eu.iin, ja hyvin pärjäävät maatalous, ja maito tuotteillaan.

    • Anonyymi

      Norja on mukana ETA-sopimuksessa ja maksaa yhteismarkkinoille osallistumisesta suuret summat vuosittain"

      Hehe Norjan ETA maksut ovat vuodessa 350 miljoonaa euroa, lisäksi EU:n järjestöille 210 miljoonaa euroa, yhteensä 560 miljoonaa euroa.

      Suomen nettomaksuosuus seitsenvuotisessa rahoituskehyksessä on laskelman mukaan 5,9 miljardia euroa, eli Suomi maksaa EU:lle huomattavasti enemmän, kuin mitä Norja.

      Suomen maksut ETA sopimuksessa olisivat alhaisemmat, kuin mitä Norjan nyt.

      • Anonyymi

        Vaikka et sitäkään ymmärrä,niin yhteismarkkinoiden jäsenyys on aivan eri asia,kuin EU-maiden yhteinen elvytys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka et sitäkään ymmärrä,niin yhteismarkkinoiden jäsenyys on aivan eri asia,kuin EU-maiden yhteinen elvytys.

        Hehehe mitä ei muka ymmärretä?
        Elvytyspaketti maksaa Suomelle nettomaksuna neljä miljardia, nettojäsenmaksujen päälle.
        Tämä summa ei siis sisälly tuohon 5,9 miljardiin.

        Norjalaiset ovatkin paljon suomalaisia viisaampia, ja kehittävät omaa maataan, ja sekös Suomen vihaajaa kauhistuttaa.

    • Anonyymi

      Norja on integroinut taloutensa EU:n kanssa lukuun ottamatta öljyteollisuutta, kalastusta ja maataloutta. Se noudattaa EU-kaupassaan täysin EU-direktiivejä, joista se ei ole kuitenkaan mukana päättämässä.

      Samoin Sveitsi ja Islanti joutuvat noudattamaan suurimman kauppakumppaninsa EU:n kanssa tämän direktiivejä ilman mahdollisuutta vaikuttaa niiden sisältöön.

      • Anonyymi

        Noinhan asia on.Siksi on aivan hullua lähteä joihinkin sopivasti valittuihin vertailuihin.

        Kyllä niitä piisaa.

        EU-maat ovat valinneet jäsenyyden vapaaehtoisesti,koska katsovat sen hyödylliseksi.

      • Anonyymi

        Ja säästävät samalla miljardeja euroja vuodessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noinhan asia on.Siksi on aivan hullua lähteä joihinkin sopivasti valittuihin vertailuihin.

        Kyllä niitä piisaa.

        EU-maat ovat valinneet jäsenyyden vapaaehtoisesti,koska katsovat sen hyödylliseksi.

        EU-maat ovat valinneet jäsenyyden vapaaehtoisesti,koska katsovat sen hyödylliseksi.

        Vapaaehtoisuus ei ole synonyymi sanoille hyvä ja järkevyys. Voi ihan hyvin hypätä vapaaehtoisesti vaikka kerrostalon katolta mutta ei se meinaa sitä, että tulipa tehtyä järkevä valinta.

        Suomalaiset saatiin äänestämään Kyllä hirveällä valehtelulla ja p-jauhannalla. Jos olisi kerrottu tulevista vastuista Euroopan suurpankkien ja suurten valtioiden suhteen niin tokkopa olisi montakaan Kyllä-ääntä tullut.

        Suomalaiset äänestivät kyllä EU-jäsenyydelle perusteellisten selvitysten jälkeen täysin vapaalla valinnalla.

        Suomella ei ole mitään vastuuta suurpankkien tai muiden valtioiden taloudesta. EU:n jäsenedut korvaavat jäsenmaksun moninkertaisesti.

        Itse en tuolloin edes käynyt äänestämässä, koska en oikeasti tiennyt onko valinta hyvä vai huono.

        Nyt tiedän. Olisi pitänyt ehdottomasti äänestää vastaan.

        Julkinen keskustelu pääosin tunteisiin vaikuttamista, joka myös etoi minua. Puhuttiin "asemalle jäämisestä" ja sittemmin "mummon markasta", joilla tietenkin oli tarkoitus vedota ihmisten haluun samaistua "nykyaikaiseksi". Mielenkiintoisesti silloin hyvin nuori Juhana Vartiainen oli hyvinkin kriittinen. Kuvasti varmaankin niitä ajatuksia, joita Ruotsissa tuolloin oli ja he sitten valitsivatkin paremmin valuutan suhteen.

        Nykyisin ihmisiä pelotellaan Venäjällä ja Putinilla. Jotain poliittista selkänojaa EU antaa, mutta esim Viro koki panostusta, ja joutui liittymään vielä Natoonkin. Enemmän Suomen suhteen on kysymys tietenkin siitä, että Suomesta on Venäjälle hyötyä kumppanina kuin alistettuna tai miehitettynä.

        Meillä on koko ajan vastuu maista, jotka elävät meitä helpommissa oloissa ja joiden ei tarvitse esim pitää yllä niin vahvaa puolusta kun meidän täytyy. Me maksamme koko ajan nettoa heille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse en tuolloin edes käynyt äänestämässä, koska en oikeasti tiennyt onko valinta hyvä vai huono.

        Nyt tiedän. Olisi pitänyt ehdottomasti äänestää vastaan.

        Julkinen keskustelu pääosin tunteisiin vaikuttamista, joka myös etoi minua. Puhuttiin "asemalle jäämisestä" ja sittemmin "mummon markasta", joilla tietenkin oli tarkoitus vedota ihmisten haluun samaistua "nykyaikaiseksi". Mielenkiintoisesti silloin hyvin nuori Juhana Vartiainen oli hyvinkin kriittinen. Kuvasti varmaankin niitä ajatuksia, joita Ruotsissa tuolloin oli ja he sitten valitsivatkin paremmin valuutan suhteen.

        Nykyisin ihmisiä pelotellaan Venäjällä ja Putinilla. Jotain poliittista selkänojaa EU antaa, mutta esim Viro koki panostusta, ja joutui liittymään vielä Natoonkin. Enemmän Suomen suhteen on kysymys tietenkin siitä, että Suomesta on Venäjälle hyötyä kumppanina kuin alistettuna tai miehitettynä.

        Mitä et äänestänyt nyt on turha valittaa!!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset äänestivät kyllä EU-jäsenyydelle perusteellisten selvitysten jälkeen täysin vapaalla valinnalla.

        Suomella ei ole mitään vastuuta suurpankkien tai muiden valtioiden taloudesta. EU:n jäsenedut korvaavat jäsenmaksun moninkertaisesti.

        ” Suomalaiset saatiin äänestämään Kyllä hirveällä valehtelulla ja p-jauhannalla. ”

        Ennen varsinaisia vaaleja oli isoja väittelyitä puolesta ja vastaan ja kaikki saivat äänensä kuuleviin! On oma vikanne jos ”Ei EU:lle” puoli hävisi! Gallupeissa on EU:n kannatus vain kohonnut äänestyksen jälkeen!

        Olet kantasi kanssa perin yksin 0,01:n prosentin mies!

      • Anonyymi

        Susien lahtaaja ja kaivosteollisuudella pohjoiset alueensa tuhoava Norja on avaajan ihannemaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse en tuolloin edes käynyt äänestämässä, koska en oikeasti tiennyt onko valinta hyvä vai huono.

        Nyt tiedän. Olisi pitänyt ehdottomasti äänestää vastaan.

        Julkinen keskustelu pääosin tunteisiin vaikuttamista, joka myös etoi minua. Puhuttiin "asemalle jäämisestä" ja sittemmin "mummon markasta", joilla tietenkin oli tarkoitus vedota ihmisten haluun samaistua "nykyaikaiseksi". Mielenkiintoisesti silloin hyvin nuori Juhana Vartiainen oli hyvinkin kriittinen. Kuvasti varmaankin niitä ajatuksia, joita Ruotsissa tuolloin oli ja he sitten valitsivatkin paremmin valuutan suhteen.

        Nykyisin ihmisiä pelotellaan Venäjällä ja Putinilla. Jotain poliittista selkänojaa EU antaa, mutta esim Viro koki panostusta, ja joutui liittymään vielä Natoonkin. Enemmän Suomen suhteen on kysymys tietenkin siitä, että Suomesta on Venäjälle hyötyä kumppanina kuin alistettuna tai miehitettynä.

        Useimmat entisen itä-blokin maat nimenomaan HALUSIVAT LIITTYÄ NATOON, ettei sama painajainen koskaan enää toistuisi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset äänestivät kyllä EU-jäsenyydelle perusteellisten selvitysten jälkeen täysin vapaalla valinnalla.

        Suomella ei ole mitään vastuuta suurpankkien tai muiden valtioiden taloudesta. EU:n jäsenedut korvaavat jäsenmaksun moninkertaisesti.

        "Suomella ei ole mitään vastuuta suurpankkien tai muiden valtioiden taloudesta"

        Miksi me sitten maksamme miljarditolkulla enemmän kuin saamme? Polttavatko ne eurooppalaiset ne rahat käyttämättä niitä vai mitä niille tapahtuu, elleivät ne mene meitä paremmissa oloissa elävien elättämiseen?

    • Anonyymi

      Se (Norja) noudattaa EU-kaupassaan täysin EU-direktiivejä, joista se ei ole kuitenkaan mukana päättämässä.
      Mutta Suomi on mukana, "niissä pöydissä".
      Hyväksymässä kiltisti mitä tahansa Suomenkin toiminnan rajoittamiseksi määrätään ja paljonko tahansa määrätään maksamaan toisiiin maihin milloin milläkin syyllä.
      Onnellisia ne maat jotka ovat vapaita tästä velka- ja pian verounionista.

      • Anonyymi

        Eivät ainakaan YK:n onnellisuustutkimuksen mukaan.

      • Anonyymi

        ----Se (Norja) noudattaa EU-kaupassaan täysin EU-direktiivejä, ----

        Hehheek, tokkopa olet sen tason asiantuntija Norjan lainsäädännöstä jotta voit noin sanoa 100-varmasti. Hihasta vedettyä runoa ja proosaa tuo väitteesi, eikös olekin.

      • Anonyymi

        Suomea ei voida määrätä maksmaan yhtään mitään,yhtään minnekään.

        Velkaelvytyksen osuudet on sovittu yhdessä kunkin jäsenmaan kantokyyvn mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ----Se (Norja) noudattaa EU-kaupassaan täysin EU-direktiivejä, ----

        Hehheek, tokkopa olet sen tason asiantuntija Norjan lainsäädännöstä jotta voit noin sanoa 100-varmasti. Hihasta vedettyä runoa ja proosaa tuo väitteesi, eikös olekin.

        Norjan ETA-sopimus määrää Norjalle velvoitteet,joita sen on noudatettava.
        Se maksaa oikeudesta vapaakauppaan monin verroin enemmän kuin Suomi.

        Norja suostui ratkaisuun, koska halusi pitää yksinoikeuden ölyvaroihinsa sekä harjoittaa EU:ssa kiellettyä valaanpyyntiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät ainakaan YK:n onnellisuustutkimuksen mukaan.

        Ovatko norjalaiset ja islantilaiset sitten kovinkin onnettomia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ----Se (Norja) noudattaa EU-kaupassaan täysin EU-direktiivejä, ----

        Hehheek, tokkopa olet sen tason asiantuntija Norjan lainsäädännöstä jotta voit noin sanoa 100-varmasti. Hihasta vedettyä runoa ja proosaa tuo väitteesi, eikös olekin.

        Norja voi vapaasti käydä kauppaa EU:n kanssa EU:n säännöillä tai olla käymättä. Ei siinä suurkäräjien säädöksiä tarvita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ovatko norjalaiset ja islantilaiset sitten kovinkin onnettomia?

        Miksi olisivat?

        Ne elävät itsenäisinä omien valintojensa mukaan,aivan kuten suomalaiset,jotka ovat kaikkein onnellisimpia.

        Pohjimmainen syy lienee se, ettei Venäjän uhkaa enää ole muualla kuin palstan stallarien haaveissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Norjan ETA-sopimus määrää Norjalle velvoitteet,joita sen on noudatettava.
        Se maksaa oikeudesta vapaakauppaan monin verroin enemmän kuin Suomi.

        Norja suostui ratkaisuun, koska halusi pitää yksinoikeuden ölyvaroihinsa sekä harjoittaa EU:ssa kiellettyä valaanpyyntiä.

        "Norjan ETA-sopimus määrää Norjalle velvoitteet,joita sen on noudatettava.
        Se maksaa oikeudesta vapaakauppaan monin verroin enemmän kuin Suomi."

        PöhveIi jatkaa valehteluaan, Norja maksaa EU: lle vuodessa ainoastaan 560 miljoonaa.

        Norja suostui ratkaisuun, koska halusi pitää yksinoikeuden ölyvaroihinsa sekä harjoittaa EU:ssa kiellettyä valaanpyyntiä.

        Norjassa järjestettiin Euroopan unioniin liittymisestä kansanäänestys, minkä mukaan ei liitytty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ovatko norjalaiset ja islantilaiset sitten kovinkin onnettomia?

        Tuskinpa esimerkiksi kaivosteollisuuden runtelemassa Ruijassa paljoa riemusta hypitään, mutta mitäpä niistä.

      • Anonyymi

        Moni haluaisi mukaan, mutta ei oteta!

    • Anonyymi

      Bensa-asema, pankkiirien päämaja ja pankkiirien raiskaama maa ovat siis sinun typeryksen esikuvia. Norjalaisten rahat ovat kiinni Euroopan ja sitä kautta koko maailman taloudessa samalla tavalla kuin meidän muidenkin.

    • Anonyymi

      -----Suomella ei ole mitään vastuuta suurpankkien tai muiden valtioiden taloudesta.-----

      Johan on paksua, eipä uskoisi että joku pankkituenkin kiistää. Suomi osallistui Kreikan tukemisen nimissä Kataisen hallituksen aikaan Keski- ja Länsi-Euroopan pankkien tukemiseen n. 15 miljardilla eurolla.

      Ei ole äärioikeiston valehtelulla äärtä eikä rajaa.

    • Anonyymi

      Norjan Yara voisi vaikka näin aluksi häipyä helvettiin täältä sinne 'hyvinvoivaan EU-vapaaseen Norjaan' Suomen luontoa pilaamasta.

    • Anonyymi

      Ne elävät itsenäisinä omien valintojensa mukaan,aivan kuten suomalaiset

      Tuossa on alkuosa totta ja loppuosa täyttä hevonhumppaa. Ne todellakin elävät itsenäisinä ja tekevät itse valintansa eivätkä tanssi Brysselin plllien mukaan kuten Suomi tanssii.

      • Anonyymi

        Katsotaan. EU:lta saadaan kyllä varmasti apua Suomen luonnon raiskaajaa Yaraa vastaan.

    • Anonyymi

      Eu on yksi lopunmerkeistä. Se on savea ja rautaa eli kuvapatsaan jalat. Lue Raamatusta miten se hajoaa.

      Pitäkää Sapatti ja ottakaa Jeesus Herraksenne. Uskonnonvapaus on Suomessa on nyt uhattuna!

      • Anonyymi

        Sekavaa jorinaa.

      • Anonyymi

        Uskonnot K18.
        MOT

    • Anonyymi

      "Suomea ei voida määrätä maksmaan yhtään mitään,yhtään minnekään."
      Vaikeaa se olisikin kun Suomen ministerit kiirehtivät hyväksymään kaiken vapaaehtoisesti.
      Ja sitten tulevat kehumaan miten me taas tienattiin.
      Jopa kerrotaan että ”Oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista”.
      Ja jokainen hallitus on edeltäjäänsä innokkaampitäyttämään EUn pohjatonta säkkiä.

      • Anonyymi

        Hölynpölyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hölynpölyä.

        .......kirjoittaa Putinin trolli !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        .......kirjoittaa Putinin trolli !

        Etkö parempaan pysty.

    • Anonyymi

      Kyllä vaan ovat kärsineet. Sisäsiittoisuuteen tuhoutuvat kaikki em. maat. EU-alueelle on saatu jo hiukan uutta verta. Tarvitsemme EU-tasolla noin 150 miljoonaa muslimia vertamme rikastamaan. Olemme hyvin päässeet jo alkuun.

    • Anonyymi

      Miksi Suomen paras vertailukohde Ruotsi on EU:n jäsen????

      • Anonyymi

        Ruotsin EU-jäsenyys ei ole meidän suomalaisten päänsärky, he vastaavat siitä ihan itse.

      • Anonyymi

        "Miksi Suomen paras vertailukohde Ruotsi on EU:n jäsen????"
        Miksi Ruotsi säilytti oman valuuttansa?Ja samalla merkittävän osan itsenäisyyttään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Miksi Suomen paras vertailukohde Ruotsi on EU:n jäsen????"
        Miksi Ruotsi säilytti oman valuuttansa?Ja samalla merkittävän osan itsenäisyyttään.

        Ja miksi KAIKILLA muilla Pohjoismailla on oma valuutta ja miksi niillä KAIKILLA menee paremmin kuin Suomella ? Kai tähän jokin selitys on olemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja miksi KAIKILLA muilla Pohjoismailla on oma valuutta ja miksi niillä KAIKILLA menee paremmin kuin Suomella ? Kai tähän jokin selitys on olemassa.

        Oravannahat tukki pajatsot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja miksi KAIKILLA muilla Pohjoismailla on oma valuutta ja miksi niillä KAIKILLA menee paremmin kuin Suomella ? Kai tähän jokin selitys on olemassa.

        " ... miksi niillä KAIKILLA menee paremmin kuin Suomella"

        Norjalla on öljy ja kaasu se tarvitse kenenkään apua. On myös aikoinaan viisaasti rahastoinut öljytulonsa eikä tuhlannut niitä joutavuuksiin, nyt on valtavat varannot käytettävänä.

        Ruotsilla johon Suomea usein verrataan on tuplaten suurempi talous ja paljon monipuolisempi teollisuuden rakenne. Paljon maailman luokan yrityksiä, aina jollain niiden toimialalla menee hyvin.
        Tosin viime vuosina Ruotsi on myynyt osia joistakin suurista yrityksistä esim. Volvon henkilöautot mutta on vastaavasti ostanut esim. Ruukki, jonka suomalaiset laittoivat hyvään kuntoon myyntiä varten, lehti tietojen mukaan silläkin on alkanut hyvin.

        Joitakin vuosia sitten katsoin 100:n suurimman pohjoismaiden yritsten listaa siinä oli suurin osa ruotsalaisia yrityksiä nyt norjalaiset ovat kivunneet ylöspäin valtavalla rahamäärällä ja yritysostoilla.

        Tietysti oma valuutta auttaa lyhtaikaisesti mutta pitemmällä aikavälillä tilanne tasaantu.

        Jopa on taas rajatonta kehua. Mitä sähköautoja Ruotsi esimerkiksi tekee. Amerikkalaisella moottorilla lentävä Gripen ei taida kelvata edes Kaikkosen idiootille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja miksi KAIKILLA muilla Pohjoismailla on oma valuutta ja miksi niillä KAIKILLA menee paremmin kuin Suomella ? Kai tähän jokin selitys on olemassa.

        Ei varmaan mikä Jällivaaran tai Kiirunan asukkailta kysytään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Miksi Suomen paras vertailukohde Ruotsi on EU:n jäsen????"
        Miksi Ruotsi säilytti oman valuuttansa?Ja samalla merkittävän osan itsenäisyyttään.

        Niinkö. Eihän se saa edes Saaristomerta pysymään puhtaana ilman Siilinjärven fosfaattia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jopa on taas rajatonta kehua. Mitä sähköautoja Ruotsi esimerkiksi tekee. Amerikkalaisella moottorilla lentävä Gripen ei taida kelvata edes Kaikkosen idiootille.

        Anonyymi 05.05.2021 09:47 kommentti ei ole mikään kehu vaan se oli vain vastaus ainaiseen valitukseen, miksi muilla Pohjoismailla menee paremmin kuin Suomella.
        Eli Norjalla on öljy, öljy, öljy ja niistä saamilla rahoilla on panostanut teollisuuteensa ja on noussut Pohjoismaiden ykköseksi.

        Ruotsilla on Suomea isompi talous ja monipuolisempi ja laajempi teollisuus, joten useimmissa tilanteissa paremmat mahdollisuudet taloudella mennä paremmin mutta nykyään myös Ruotsi on hiukan taantunut.

        " Mitä sähköautoja Ruotsi esimerkiksi tekee."
        Miten tämä liittyy mihinkään?

        "Amerikkalaisella moottorilla lentävä Gripen ei taida kelvata edes Kaikkosen idiootille."

        Maailmassa on harvoja suihkumoottori valmistajia ja muut käyttävän niiden moottoreita samoin kuoma-autoissa ja muissa raskaissaajoneuvoisssa.

        Vai että suihkumoottoreita kuorma-autoissa???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai että suihkumoottoreita kuorma-autoissa???

        Ei tietenkään hö lmö!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " ... miksi niillä KAIKILLA menee paremmin kuin Suomella"

        Norjalla on öljy ja kaasu se tarvitse kenenkään apua. On myös aikoinaan viisaasti rahastoinut öljytulonsa eikä tuhlannut niitä joutavuuksiin, nyt on valtavat varannot käytettävänä.

        Ruotsilla johon Suomea usein verrataan on tuplaten suurempi talous ja paljon monipuolisempi teollisuuden rakenne. Paljon maailman luokan yrityksiä, aina jollain niiden toimialalla menee hyvin.
        Tosin viime vuosina Ruotsi on myynyt osia joistakin suurista yrityksistä esim. Volvon henkilöautot mutta on vastaavasti ostanut esim. Ruukki, jonka suomalaiset laittoivat hyvään kuntoon myyntiä varten, lehti tietojen mukaan silläkin on alkanut hyvin.

        Joitakin vuosia sitten katsoin 100:n suurimman pohjoismaiden yritsten listaa siinä oli suurin osa ruotsalaisia yrityksiä nyt norjalaiset ovat kivunneet ylöspäin valtavalla rahamäärällä ja yritysostoilla.

        Tietysti oma valuutta auttaa lyhtaikaisesti mutta pitemmällä aikavälillä tilanne tasaantu.

        "Tietysti oma valuutta auttaa lyhtaikaisesti mutta pitemmällä aikavälillä tilanne tasaantu."

        Minkäslaiseen talousteoriaan tuo viisaus perustuu, vai ihanko vain tunnepohjalta laukaisit? Ja kauanko siihen tasaantumiseen vielä menee, kun ero Suomen häviöksi näyttää vain kasvavan?

    • Anonyymi

      EU:ssa olon hyötyjä on laskettu. Laskentatavoissa on tulkinnanvaraisuutta, mutta on laskettu että sisämarkkinoilla oleminen hyödyttää talouttamme 13-17 miljardia euroa vuosi.
      Suomi vientivetoisena, pienenä sisämarkkinana, ja omana saarekkeena, kaukana isoista markkinoista hyötyy jäsenyydestä. Kunhan emme unohda kilpailukyvyn tärkeyttä. Siihen vaikuttavat hyvin monet asiat, ja se ratkaisee myös lopulta hyvinvointipalvelujen tason, ja työllisyysasteen.

      • Anonyymi

        .....Laskentatavoissa on tulkinnanvaraisuutta, mutta on laskettu että sisämarkkinoilla oleminen hyödyttää talouttamme 13-17 miljardia euroa vuosi......

        ETA-sopimus tarjosi aivan samat edut !

      • Anonyymi

        "mutta on laskettu että sisämarkkinoilla oleminen hyödyttää talouttamme 13-17 miljardia euroa vuosi."

        Laitahan luotettava lähde tälle laskelmalle, vai laskitko ihan itse?

      • Anonyymi

        "Kunhan emme unohda kilpailukyvyn tärkeyttä"

        Emme toki, Kuinka paljon aiot alentaa palkkaasi?

    • Anonyymi

      Taas on Suomen metsäteollisuus ja puun energiakäyttö vaaravyöhykkeessä, Suomen vientituloista tulee edelleen viidennes metsäteollisuuden tuotteista.
      Fiksut norjalaiset voivat itse päättää metsiensä käytöstä ilman mitään päästäoikeuksien ostamisia, norjalaisia eivät omat metsänsä hävittäneet Länsi-Euroopan maat määräile.

      LULUCF on maankäyttöä ja metsiä koskeva asetus, josta riitelyn jälkeen saatiin sopu vuonna 2017. Komissio haluaa jo nyt päivittää asetuksen. Syynä on EU:n entistä kunnianhimoisempi ilmastopolitiikka. Sen takia komissio esittelee tai uusii kesällä monia muitakin metsää koskevia sääntelyjä.

      Taistelu hiilinieluista alkaa uudelleen.

      Kyse on siitä, ovatko Suomen laajat metsät hiilinielu vai johtavatko hakkuut siihen, että metsät kääntyvätkin päästöjen lähteeksi. Tällöin Suomen pitäisi vähentää päästöjä muualta, esimerkiksi liikenteestä tai maataloudesta. Vaihtoehto on ostaa lisää päästöoikeuksia.

    • Anonyymi

      Taas on tulossa Suomen vientikaupalle lisälaskua EU: n takia, puoli miljardia euroa vuodessa.
      Fiksut norjalaiset säästyvät tältäkin, seurauksena voi myös olla laivaliikenteen siirtyvän kulkemaan Venäjän kautta.
      EU- intoilijat ovat innoissaan, kun suomalainen työ vähenee, ja kiittävät Brysselin herroja polvillaan.

      Jäänmurtajat ovat ytimessä Suomen kannalta, kun EU suunnittelee päästökaupan ulottamista meriliikenteeseen. Ilmasto kiittää, mutta muuta Eurooppaa ankarampien talvien vuoksi täkäläiset vienti- ja tuontialat joutuvat maksajiksi.

      Siinä missä merenkulku oli aiemmin liikennepolitiikkaa tai kauppapolitiikka, siitä on nyt tullut myös ilmastopolitiikkaa, keskustan europarlamentaarikko Elsi Katainen sanoo.

      Kun EU-komissio esittelee kesäkuun lopussa valtavan ilmastonsuojeluun keskittyvän lainsäädäntöpaketin, siinä uudistetaan myös päästökauppajärjestelmää.

      Jäänmurtajat Helsingin Katajanokalla
      Jää tuo suomalaiseen merenkulkuun EU:n päästökaupassa suuremman laskun kuin muille maille.All Over Press
      Merenkulku liitetään komission esityksessä päästökaupan piiriin.

      Nyt päästöoikeuksilla käyvät kauppaa esimerkiksi suuret energialaitokset, paljon päästöjä tuottavat tehtaat ja lentoliikenne. Päästökaupan ulkopuolella ovat merenkulun lisäksi toistaiseksi tieliikenne, rakennusten käyttämä energia ja maatalous.

      Yli 95 prosenttia Suomen ulkomaankaupan liikenteestä on tavalla tai toisella merikuljetusten varassa. Jää lisää täkäläisten laivojen polttoaineen kulutusta ja jäänmurtamisen tarvetta. Päästöjä syntyy enemmän.

      Uudistus voisi tuoda suomalaisille varustamoille jopa yli puolen miljardin euron vuotuiset lisäkustannukset. Päästöoikeuksien hinta on kivunnut viime kuukausina jyrkästi viime vuoden lopulta, jolloin EU teki uusia ilmastopäätöksiä.

      • Anonyymi

        Suomea kupataan säälittä. Meidän pitää vain maksa, maksaa, maksaa,.....loputtomiin niin kauan että Suomi vajoaa lopulta nälkämaan lauluksi.

        Eihän Suomelle pitänyt EUssa näin käydä, vai pitikö ?

      • Anonyymi

        "Onneksi ei käynytkään! "

        Siis mitä ei käynyt ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Onneksi ei käynytkään! "

        Siis mitä ei käynyt ?

        Suomi on maailman kärkimaita lukuisissa asioissa mm.onnellisuudessa ja sananvapaudessa.Kuulumme hyvinvoipien demokratioiden kärkijoukkoon.

        Jos jokin ärsyttää stallareita ja muita Suomi-vihaajia, niin tämä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Onneksi ei käynytkään! "

        Siis mitä ei käynyt ?

        Ei käynyt huonosti!

        Jo yksin Tarkkispojan raivokas EU-vastustus kertoo kaikille hänet tunteville, että järjestön TÄYTYY olla erinmaisen hyödyllinen Suomelle;-D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Onneksi ei käynytkään! "

        Siis mitä ei käynyt ?

        Putinohvin rolli meinaa innoissaan, että onneksi ei Suomen käynyt hyvin EU:ssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei käynyt huonosti!

        Jo yksin Tarkkispojan raivokas EU-vastustus kertoo kaikille hänet tunteville, että järjestön TÄYTYY olla erinmaisen hyödyllinen Suomelle;-D

        Ja pöhveIin tuntevalle on selvää, että pöhveIi on patologinen valehtelija; -D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Onneksi ei käynytkään! "

        Siis mitä ei käynyt ?

        Sitä, mitä ennustit!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja pöhveIin tuntevalle on selvää, että pöhveIi on patologinen valehtelija; -D

        Niinhän sinä aina väität vailla perusteluja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän sinä aina väität vailla perusteluja!

        "Norjan ETA-sopimus määrää Norjalle velvoitteet,joita sen on noudatettava.
        Se maksaa oikeudesta vapaakauppaan monin verroin enemmän kuin Suomi."

        Siinä esimerkiksi yksi vale, lisää löytyy tuhansia.

      • Anonyymi

        Suomessa ei ole mitään vientirannikkoa muualla kuin sinun tai Kurvisen kuvitelmissa. Meriliikenne on Suomessa muutenkin pöhötetty verovaroilla ruotsinkielisten saaristolaisten, Wällärin ja punakaartin luoman pelon takia hirvittäviin mittoihin. Mistä sitä tietää pyyhkivätkö egologisesti tietoiset perseensä tulevaisuudessa sellun jalosteena. Eliittiduunarien juhlat on nyt kuitenkin takanapäin. Satamien ja savupiippujen duunareiden punakaartiinkaan ei kukaan täyspäinen lähde. Minä kysyn ainakin paperipertsaa sellaisessa tilanteessa nähdessäni, että onks palkka pienentyny, kun oot taas punakaartissa nääs. Suomalaisen tehdaspamppujen orjan nousu hulpeaan vaurauteen on hämmästyttävä, jenkeissä sai moni selluköpi potkut persauksiin jo 70-luvulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Norjan ETA-sopimus määrää Norjalle velvoitteet,joita sen on noudatettava.
        Se maksaa oikeudesta vapaakauppaan monin verroin enemmän kuin Suomi."

        Siinä esimerkiksi yksi vale, lisää löytyy tuhansia.

        Tai sinun höpinät Norjan omavaraisuudesta ja velattomuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai sinun höpinät Norjan omavaraisuudesta ja velattomuudesta.

        Hehehe pöhveIi parka, en minä ole väittänyt Norjan olevan velaton tai omavarainen.

        Norjalla on tosin rahastoissa moninkertaisesti enemmän kuin mitä on velkaa.

    • Anonyymi

      ----Siksi Suomen, suomalaisten ja meidän yritystemme etu on tukea Euroopan elpymistä ja samalla varmistaa, että elpymispaketin rahat käytetään Euroopan ja Suomen uudistamiseen ja uusien työpaikkojen synnyttämiseen.-------

      Näin kuolaa joukko suomalaisia suurpääoman edustajia. MIksi näin, no tietenkin koska heidän johtamiaan yrityksiä toimii noissa luuserivaltioissa ja onhan heillä itselläänkin kansainvälisiä osakeomistuksia salkut väärällään. Hyvin ymmärrettävää silloin.

      Toinen juttu joka tässä kyrsii on kun tekstissä puhutaan EUROOPAN elvytyksestä mutta Euroopan rikkaimmat maat ovat täysin ilman velvotteita, sen sijaan korjaavat kyllä hedelmiä. On täysin selvää että esim. Välimeren maiden elvytysrahat hyödyttävät lähellä olevaa Sveitsiä moninverroin enemmän kuin Suomea. Myös lohenmyynti Norjasta tulee kasvamaan kun markkinoille syydetään lisää rahaa. Miksei siis ETA-sopimuksiakin voisi "tulkita" uusiksi kun kerran EU:n Perussopimuksenkin voi ?

      • Anonyymi

        Typerää valetta.

        Elvytys maksetaan nimenomaan vaurauden perusteella, rikkaimmat eniten,köyhimmät ei lainkaan.
        Suomi on pienimpiä maksajia täysin toisin,kuin yritetään uskotella.

        Tietenki raha lähtee kiertämään ja hyödyttää muitakin,kuin lainan saajaa.
        Sehän juuri on tarkoitus,vaikka EU-vihaajat eivät sitäkään ymmärrä.

        -----rikkaimmat eniten,köyhimmät ei lainkaan.------

        Ovatko elvytyspakettiin osallistumattomat Norja, Sveitsi ja Islanti niitä köyhimpiä, sitäkö halusit sanoa ?

        Kun avoimesti puhutaan Euroopan elvyttämisestä niin onhan se outoa kun maanosan rikkaimmat maat seilaavat vapaamatkustajina maksujen suhteen mutta vetävät täydet hyödyt elpymisesti. Eikös sinustakin ?

        -----Tietenki raha lähtee kiertämään ja hyödyttää muitakin,kuin lainan saajaa.------

        Mksi puhut lainasta, miksi et puhu 390 miljardin avustuksesta ? Näistä kiertää Suomeen jotakin mutta taatusti vähemmän mitä on Suomen nettomaksuosuus eli yli 4 miljardia.

        Typerää vääristelyä.
        Etkö parempaan pysty?

      • Anonyymi

        Ääliö. Mihin se sinun jumaloimasi raskasteollisuus sitten rakentaisi. Ikääntyvän väestön omaava kehitysmaa Venäjä ei pysty tilaamaan Wärtsilältä samoilla hinnoilla kuin Etelä-Eurooppa. Kiinalla on omaa laivanrakennusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Typerää valetta.

        Elvytys maksetaan nimenomaan vaurauden perusteella, rikkaimmat eniten,köyhimmät ei lainkaan.
        Suomi on pienimpiä maksajia täysin toisin,kuin yritetään uskotella.

        Tietenki raha lähtee kiertämään ja hyödyttää muitakin,kuin lainan saajaa.
        Sehän juuri on tarkoitus,vaikka EU-vihaajat eivät sitäkään ymmärrä.

        Elvytetään vasemmiston ja kepun tukijoita. Saksa osta vielä suomalaiselta rehupuntilta kaljaksi ja sikojen rehuksi menevää 'leipäviljaa' kaupan päällitteeksi. Jos neukku jossakin onnistui, niin savupiippuduunarien aatelisoimisessa. Eikös Mikojan jo aikoinaan kehunut Wärtsilän työoloja. Matalapalkkaisista ei saa punakaartia, koska ne kaikki ovat ympäri maailmaa ihmisraunioita. Jos Wärtsilä menisi konkkaan, niin johan olisi pataraudan takoja taas niin marxilaista.

        Vai niin, kuinkas paljon köyhempi se Italia on kuin Suomi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ääliö. Mihin se sinun jumaloimasi raskasteollisuus sitten rakentaisi. Ikääntyvän väestön omaava kehitysmaa Venäjä ei pysty tilaamaan Wärtsilältä samoilla hinnoilla kuin Etelä-Eurooppa. Kiinalla on omaa laivanrakennusta.

        Jaa upporikas Etelä-Euroopan maa Kreikkako se Suomesta laivoja ostaa? Toista se tosiaan on vain öljytulojen varassa kitkuttava Venäjä, joutuu ostamaan kultaa keskuspankkinsa varastoon, voi voi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elvytetään vasemmiston ja kepun tukijoita. Saksa osta vielä suomalaiselta rehupuntilta kaljaksi ja sikojen rehuksi menevää 'leipäviljaa' kaupan päällitteeksi. Jos neukku jossakin onnistui, niin savupiippuduunarien aatelisoimisessa. Eikös Mikojan jo aikoinaan kehunut Wärtsilän työoloja. Matalapalkkaisista ei saa punakaartia, koska ne kaikki ovat ympäri maailmaa ihmisraunioita. Jos Wärtsilä menisi konkkaan, niin johan olisi pataraudan takoja taas niin marxilaista.

        "Jos neukku jossakin onnistui, niin savupiippuduunarien aatelisoimisessa"

        Meinaatko, että USA:ssa olivat tehdasduunarien palkat ja työolot huonommat kuin Suomessa, siellä kun ei neukku päässyt vaikuttamaan? Tai Länsi-Saksassa?

        Montako seuraavaakin vuosikymmentä meinasit vielä jatkaa kylmää sotaasi ja uljasta taisteluasi jo 30 vuotta sitten kaatunutta kommunismia vastaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai niin, kuinkas paljon köyhempi se Italia on kuin Suomi?

        EU:n kannattajat ovat miettineet jo useamman kuukauden, mutta vieläkään ei vain vastausta ole löytynyt esitettyyn kysymykseen.

    • Anonyymi

      Maailman rikkaimpien valtioiden joukossa on 5. sijalla Sveitsi ( pankit),6. Norja (öljy, maksoivat ulkomaan velkansa pois) ja 8. Islanti ( energiantuotanto,turismi,kalastus).

      Kaikki maat kuuluvat ovae Schengen -sopiuksen piirissä.

      Ovat niin rikkaita, että ovat omavaraisia. Me ei olla.

      • Anonyymi

        Norja ei ole maksanut ulkomaan velkaansa pois. Norja ei missään tapauksessa ole omavarainen etenkään öljyteollisuuden teknologian suhteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Norja ei ole maksanut ulkomaan velkaansa pois. Norja ei missään tapauksessa ole omavarainen etenkään öljyteollisuuden teknologian suhteen.

        Mitä nuo asiat liittyvät siihen, että Norja ei kuulu EU:iin ja se vain rikastuu juuri sen takia?

        Miksi Norjan pitäisi olla omavarainen teknologian suhteen? Suurin osa maailman kaupasta käydään edelleen EU:n ulkpuolella.

    • Anonyymi

      Kauheaaaaa Sveisissä on luvattu mukava korvaus jos lusmu muuttaa lopullisesti pois maasta palaamatta sinne . Mikä apaja Ohensalolle ja Haavistolle halpaa osaajtyövoimaa olisi noin lähellä tarjolla .

    • Anonyymi

      Silloin kun oltiin liityässä EU:n käytiin keskusteluja
      Ainoastaan Paavo Väyrynen sanoi että ollaan EU:N liittovaltion tiellä
      ja kyllä siihen suuntaan ollaan menty ,ja ehkä ollaan jo perillä.
      Onko se hyvä ,en tiedä ,mutta itsenäisyys on jo osittain menetetty.

      • Anonyymi

        Onko niin kamalaa asua monikielisessä liittovaltiossa? Pitänee taas kysyä sveitsiläisiltä.

      • Anonyymi

        ” Silloin kun oltiin liityässä EU:n käytiin keskusteluja
        Ainoastaan Paavo Väyrynen sanoi että ollaan EU:N liittovaltion tiellä ”

        Pate nyt on aina väärässä ja surkuhupaia hahmo! Jostakin syystä aina Suomen stallareiden idoli!

        ”ja kyllä siihen suuntaan ollaan menty ,ja ehkä ollaan jo perillä.”

        Näet olemattomia suuntia!

        ”Onko se hyvä ,en tiedä ,mutta itsenäisyys on jo osittain menetetty.”

        Itsenäisyys oli pahasti menetetty jo suomettumiskaudella ja se onnekkaasti palautui kun pskatunkio romahti 1991! Ei EU edelleenkään puutu vaaleihimme tai mediohimme kuten neukku teki jatkuvasti!

      • Anonyymi

        Ja mikä on sinun tai Väyrysen-ukon mukaan itsenäisyyttä, jäänmurtajien tekeminen venäläisillekö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko niin kamalaa asua monikielisessä liittovaltiossa? Pitänee taas kysyä sveitsiläisiltä.

        Miksi sveitsiläiset eivät sitten halua asua EU-liittovaltiossa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Silloin kun oltiin liityässä EU:n käytiin keskusteluja
        Ainoastaan Paavo Väyrynen sanoi että ollaan EU:N liittovaltion tiellä ”

        Pate nyt on aina väärässä ja surkuhupaia hahmo! Jostakin syystä aina Suomen stallareiden idoli!

        ”ja kyllä siihen suuntaan ollaan menty ,ja ehkä ollaan jo perillä.”

        Näet olemattomia suuntia!

        ”Onko se hyvä ,en tiedä ,mutta itsenäisyys on jo osittain menetetty.”

        Itsenäisyys oli pahasti menetetty jo suomettumiskaudella ja se onnekkaasti palautui kun pskatunkio romahti 1991! Ei EU edelleenkään puutu vaaleihimme tai mediohimme kuten neukku teki jatkuvasti!

        "Ei EU edelleenkään puutu vaaleihimme tai mediohimme kuten neukku teki jatkuvasti!"

        Tosiaan EU:lla on toiset, paljon pahemmat keinot. Neukun puuttumisista ei ollut mitään haittaa Suomelle, EU:n pitkät kynnet taas raapivat maan verille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko niin kamalaa asua monikielisessä liittovaltiossa? Pitänee taas kysyä sveitsiläisiltä.

        Mikseivät monikieliset sveitsiläiset sitten liity EU:iin, jossa olisi vielä enemmän kieliä?

        Ehkä kysymys onkin ihan jostain muusta kuin kielistä, tai "erilaisuuden pelosta", Eihän sellaisia koe muut kuin EU:iin kuulumista pakonomaisesti haluavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Silloin kun oltiin liityässä EU:n käytiin keskusteluja
        Ainoastaan Paavo Väyrynen sanoi että ollaan EU:N liittovaltion tiellä ”

        Pate nyt on aina väärässä ja surkuhupaia hahmo! Jostakin syystä aina Suomen stallareiden idoli!

        ”ja kyllä siihen suuntaan ollaan menty ,ja ehkä ollaan jo perillä.”

        Näet olemattomia suuntia!

        ”Onko se hyvä ,en tiedä ,mutta itsenäisyys on jo osittain menetetty.”

        Itsenäisyys oli pahasti menetetty jo suomettumiskaudella ja se onnekkaasti palautui kun pskatunkio romahti 1991! Ei EU edelleenkään puutu vaaleihimme tai mediohimme kuten neukku teki jatkuvasti!

        Taloudellisesti olemme nyt vähemmän itsenäisiä kuin silloin. Neuvostoliiton vaikutus oli käytännössä aika olematon, yhteenkään kunnallisvaaliinkaan ei vaikuttanut mitenkään. Merijalkaväkeä ei lähettänyt missään vaiheessa, päin vastoin, vapaaehtoisesti luopui Porkkalasta ennen aikojaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mikä on sinun tai Väyrysen-ukon mukaan itsenäisyyttä, jäänmurtajien tekeminen venäläisillekö.

        Olisiko jäänmurtajat pitänyt jättää tekemättä, itsellekin, kun ovat niin "junttia hienoon hitechiin" verrattuna, vai mikä mielisairaan purkauksesi sanoma oikein on? Olisi koulutettu hitsaajista kolvareita ja valmistettu vaikka tietokoneita ja ostettu jäänmurtajat Koreasta?

        No, sinultapa tuotakaan asiaa ei kysytä. Jäänmurtajia tehdään kaikille, jotka niistä maksavat, ja venäläisillä ainakin on rahaa. Jäänmurtajat ovat olleet vain yksi vientiartikkelimme, mutta luonnollinen sellainen: koska tarvitsimme jäänmurtajia myös itse, opimme tekemään niitä hyvin, totta kai muut olivat kiinnostuneita ostamaan niitä meiltä.

    • Anonyymi

      Niin tässähän on aivan ilmeinen perspektiiviharha kyseessä!
      Jos Sveitsi,Norja ja Islanti olisivat liittyneet kiltisti Eurostoliiton Unioniin,olisivat ne nyt käsittämättömän,ällistyttävän vauraita!Ajatteles minkä määrän silliä,öljyä ja kelloja ne olisivat jo myyneet,kun olisivat oikeasti päässeet sisämarkkinoille,ja vielä Eurostoliiton komissaarit Brysseliin lähetettyä rahaa vastaan olisivat säätäneet niille parempia lakeja kuin ovat itse osanneet!!

      • Anonyymi

        Tietätämättömyys on olennainen EU-vihaajan piirre.

        Noilla kolmella maalla on erinomaisen hyvät kauppasuhteet EU:n kanssa.

        Se on osa niiden hyvinvointia.

        EU luo vaurautta myös oman alueensa ulkopuolelle.
        Venäjä saa pääosan kauppatuloistaan öljyn,kaasun ja raaka-aineiden myynnistä EU-maihin.
        Myös kauppa Kiinan kanssa on laajaa.

        EU:n vapaakauppa-alue käsittää myös joukon Aasian ja Amerikan mannerten maita eli noin 31 % maailmankaupasta.

        Tämä taitaa olla ainoa kerta kun osut oikeaan,noinhan se juuri on, kauppasuhteet mutta ei jäsenyyttä. Siinä näiden maiden hyvinvoinnin tae. Malli jota Suomenkin pitänyt noudattaa, vain hyvät kauppasuhteet mutta ei jäsenyyttä.

        Jäsenyyden ja varsinkin euroliitoksen takana oli vain muutaman suomalaispoliitikon ylisuuri ego eli halu "päästä pöytiin" ja samaan valokuvaan "suurten" kanssa.

        Suomen lailla pääosa Euroopan maista valitsi jäsenyyden.

        Kauppasuhteisiin päätyneillä oli omat syynsä ratkaisuihin.

        Suomen ratkaisun takana oli ja on kansan enemmistö.
        Vastaan ovat yhteisen säveleen löytäneet politiikan äärilaidat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietätämättömyys on olennainen EU-vihaajan piirre.

        Noilla kolmella maalla on erinomaisen hyvät kauppasuhteet EU:n kanssa.

        Se on osa niiden hyvinvointia.

        EU luo vaurautta myös oman alueensa ulkopuolelle.
        Venäjä saa pääosan kauppatuloistaan öljyn,kaasun ja raaka-aineiden myynnistä EU-maihin.
        Myös kauppa Kiinan kanssa on laajaa.

        EU:n vapaakauppa-alue käsittää myös joukon Aasian ja Amerikan mannerten maita eli noin 31 % maailmankaupasta.

        Aivan niin, Suomella taas on aina ollut niin hirveän huonot kauppasuhteet kaikkialle eikä mitään kauppaa käytykään kenenkään kanssa ennen EU:ta. Kaikki vietiin Neuvostoliittoon ja Suomessa oltiin niin köyhiä, että vielä 1979 kaikilla oli kaupungeissakin vain puuceet. Ei osattu itse edes tehdä WC-istuimia, vasta liittyminen EU:iin toi näyteikkunoihin ensimmäiset WC-istuimet joita ihmiset kävivät kummissaan ihmettelemässä.

        Suomalaiset eivät voisi käydä kauppaa ilman EU:ia ollenkaan, koska Suomen takapajuinen, DDR:stä kopioitu opetuslaitos ei osaa opettaa kieliä, vieläkin yleisin vieras kieli on Venäjä. Sen lisäksi suomalaiset asuvat syrjässä, ovat yksinäisiä, juoppoja, oppimattomia ja lukevat vain Aleksis Kiveä. Jo vuonna 1995 Venäjä sanoi sen selvästi, että jos ette kuulu Venäjään, niin sitten EU:iin ja siitä valittiin, mitään muita vaihtoehtoja meillä ei ollut.

        Kohtalomme on aina ollut hirvittävän kova. 1941 meidät suorastaan aseilla uhaten pakotettiin hyökkäämään aina Syvärille saakka ja siirtoleirittämään ihmiset sekä pakolla opettamaan karjalaislapsille kirjasuomea. Aina meidät on pakotettu. Saksan tappio 1918 pakotti jopa ottamaan oman hallitsijan ja siten täyden itsenäisyyden ja tiedetäänhän se, kuinka siinä taas kävi. Valtaan tuli Kekkonen, josta päästiin vasta kun Naton koneet pommittivat Tripolia, jolloin Kekkoslovakia romahti muutaman vuoden päästä ja läntisten ystävien autettua Suomen mittavalla kansainvälisellä (huom ei se laulu) avulla takaisin maailman hyvinvoivimmaksi maaksi liityimme EU:iin. Sen jälkeen ovat kaikki suomalaiset vain rikastuneet, ja suuret määrät. Ihmiset eivät enää käy edes töissä, kun rahaa on niin paljon ja koko ajan tulee lisää. Kaikki osaavat nyt kaikkia Euroopan kieliä ja enää ei hävetä mikään, ei edes Pride-marsseille osallistuminen.

        Tämän kaiken EU:in vastustajat haluavat kiistää tapahtuneen!

    • Anonyymi

      Tosiasiassa pietarintrolleja (tai heidän isäntiään) harmittaa, että Ranska, Saksa ja kumppanit ovat taloutensa integroineita liittolaisia sen sijaan, että olisivat kerran sukupolvessa keskenään sotivia vihollisia.

      • Anonyymi

        Niin varmasti. Toki he haluaisivat, että saisivat kaatua Saksan aloittamissa ja Ranskan voittamissa sodissa kuten sukulaisensa noina aikoina tekivät, tai edes Ranskan aloittamassa ja Preussin ja Britannian voittamassa sodassa vielä aiemmin. On aivan loogista olettaa, että pietarilaiset tuskin muuta yhtä hartaasti toivovat.

      • Anonyymi

        Jos riitapukarien taloudellinen riippuvaisuus ehkäisee sodat, niin silloinhan Suomen pitäisi hankkia yhteinen valuutta ja sisämarkkinat Venäjän kanssa.

        Tosin eivätpä ole brititkään pommittaneet Suomen aluetta sen jälkeen, kun liityimme unioniin.

    • Anonyymi

      Joka on se asia, jonka takia kauppaliitot Euroopassa perustettin.
      Haluttiin sitoa Saksan talous muun Euroopan talouteen rauhan takia.
      Ja tähän asti se on onnistunut.

      • Anonyymi

        Saksahan juuri on Euroopan yhtenäisyyden innokkain ajaja.
        Kauppaliitot todettiin riittämättömiksi tehokkaaseen yhteistyöhön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saksahan juuri on Euroopan yhtenäisyyden innokkain ajaja.
        Kauppaliitot todettiin riittämättömiksi tehokkaaseen yhteistyöhön.

        Saksahan nyt vasan sattuu yhä edelleen olemaan se joka haluaa olla Euroopan herrakansa, sen puolesta se toimii, nyt kun ei voi sotilaallisesti toimia, toimitaan neuvottelupöytien kautta mutta pyrkimys on yksi ja sama: Ottaa tavalla tai toisella múut Euroopan valtiot talutusnuoraan. Saksalla on jo väestömääränsä seurauksena ja muiden ollessa kiinteään yhteistyöhön kykenemättömiä suuri ja suurin vaikutusvalta EU:ssa. Jos Saksa päättää maksattaa erilaisia elvytyspaketteja joista rahat pääosin lopulta valuvat saksalaispankeille ja saksalle niin siinä muut vähän vikisevät mutta maksavat, juuri kuten nyt tapahtuu, suomessa vähän vikistään mutta ollaan mukana maksamassa. Jatkossa erilaisia elvytys- ja avustuspaketteja tulee aina vaan enemmän ja ne ovat aina vaan suurempia ja aina vaan vähän vikisevä suomikin on mukana kiltisti maksajana. Miljoonat, miljardit, kymmenet miljardit, sadat miljardit ja ties mitkä vain vilisevät tulevaisuudessa kun avustetaan ja elvytetään...
        Euroopassa ollaan samassa tilanteessa kuin 1930- luvulla, ei ollenkaan älytä mitä kaikkea Saksa aikoo ja miten se etenee, ei ymmärretä että saksa NÄYTTELEE, näyttelemällä kiinnostusta muka jonkin yhtenäisyyden ajajana se tosiasiassa ajaa raa`asti omaa etuaan!

    • Anonyymi

      Eilisessä keskustelussa tuli vahvat perustelut elvytyspaketin puolesta. Sääliksi kävi persua joka jänkäsi vastaan kaikkea. Keskustelu selvitti epävarmoille sen tärkeyden Suomelle jonka "nuuka" joukko euroopanmaita jo on hyväksynyt, vaikka neuvotteluissa olivat kovimpia vastustajia elvytyspaketille.
      Jokaiselta tuli hyviä pointteja miksi EU on meille tärkeä. Kyllönen taisi mainita jopa hyödyn rahallisen arvon, joka oli lähes 20 miljardia eu. / vuosi.

      • Anonyymi

        -----Jokaiselta tuli hyviä pointteja miksi EU on meille tärkeä. ----

        Tärkein pointti taisi olla se, että Suomelle järjestetään pahoja ikävyyksiä jos emme tee kuten käsketään. Niin minä ne puheenvuorot ymmärsin. Kuten käy Napolin katukauppiaalle jos ei maksa suojelumaksua mafialle.

        -----Kyllönen taisi mainita jopa hyödyn rahallisen arvon, joka oli lähes 20 miljardia eu. / vuosi.----

        Valeet senkun sakenee. Kyllönen heitti esiin EU-fanien mielikuvitusluvun 13 mrd mikä ei ole lähes 20, ei lähellekään. Jos tuo olisi todelinen luku niin suunnilleen Suomen kokoiset maat Norja ja Sveitsi olisivat vuodesta 1995 menettäneet jo lähes 350 mrd. eli olisivat näinollen painuneet kurjuuden alimmille askelmille. Mutta näyttääkin siltä, että EUsta ulkonapysyminen tuottaa enemmän. Pienempi Islantikin olisis menettänyt jo n. 30 mrd. Milllähän ovat senkin summan kyenneet maksamaan.

        Kummallista tosiaan, että maat, jotka kuulema maksavat meitä enemmän ja eivät saa jäsenyyden tai yhteisvaluutan tuomaa "etua", kuitenkin vetävät koko ajan vain suurempaa kaulaa meihin. Onkohan niillä erilainen matematiikkakin?

    • Anonyymi

      Suomi on vientivetoinen maa,sitä viedään kun pässiä narusta.

      • Anonyymi

        Suomen vienti toimii,niin kauan kuin ollaan EU:n jäsen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen vienti toimii,niin kauan kuin ollaan EU:n jäsen.

        Ei tässä kukaan ole ollut eroa vaatimassakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tässä kukaan ole ollut eroa vaatimassakaan.

        Persut ja muut änkyrät vaativat.

        Venäjää ero hyödyttäisi kovasti mutta meitä ei niinkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut ja muut änkyrät vaativat.

        Venäjää ero hyödyttäisi kovasti mutta meitä ei niinkään.

        Miten se hyödyttäisi Venäjää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen vienti toimii,niin kauan kuin ollaan EU:n jäsen.

        Pässilästä miljarditkin viedään muihin eu maihin. :P

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen vienti toimii,niin kauan kuin ollaan EU:n jäsen.

        Suomen vienti toimi aivan hyvin ilman EU:takin. Toimi jopa paremmin, siitä jäi silloin jotain käteenkin eikä maa velkaantunut tolkuttomasti, kuten nyt kun elätämme meitä rikkaampia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten se hyödyttäisi Venäjää?

        Outoa. ettei kysymyksiin koskaan saa vastauksia. Millä tavalla Suomen ero EU:sta hyödyttäisi Venäjää?

        Ajatteli asiaa ihan miten päin tahansa, niin juuri Venäjä hyötyy siitä, että Suomi on EU:ssa ja varsinkin Venäjä hyötyy siitä, että Suomi kuuluu euroon, Se takaa, että venäläinen öljy, rautamalmi ja puu ovat aina kilpailukykyisiä ja Suomi on samalla yksi väylä käydä kauppaa syvemmälle EU:iin.

    • Anonyymi

      Mitään haittoja ei tässä keskustelussa aloituksessa mainituille ETA- maille ole pystytty osoittamaan, muuten paitsi valehtelemalla.
      Norja säästää vuodessa useita miljardeja euroja olemalla pelkästään ETA- maa.

      Ammattivalehtelija käänti tämänkin asian päinvastaiseksi totutuun tapaansa törkeästi valehtelemalla.

    • Anonyymi

      Norja kuuluu natoon ja löytyy huomattavat öljyvarat.

      Sveitsi on varakas pankkivaltio joka on kuin herrankukkarossa mitä valtion sijaintiin tulee.

      Islanti sama kuin Sveitsillä ja sielläkin on nato turvaamassa puolustuksen.

      Suomi on venäjän naapurissa, olemme täysin riippuvaisia viennistä Euroopan Unionin alueelle (liki 70% viennistä), Suomi on aina ollut isomman valtion alusmaa ennen itsenäisyyttä ja sen jälkeen kuten Neukkulan politiikka meitä kohtiin osoitti.

      Suomen talous jos sakkaa ja devalvaatio nousee 20% tietämille ei paljoa hävittäjiä ostella ja joudumme olemaan venäjään päin rähmällään.

      • Anonyymi

        -----Norja kuuluu natoon ja löytyy huomattavat öljyvarat.----

        Mitä Nato tähän kuuluu tai liittyy ? Öljyrahoja ei Norja käytä valtion budjettiin eikä jaa kansalle vaan rahastoi ja sijoittaa kaiken.

        ----äSveitsi on varakas pankkivaltio joka on kuin herrankukkarossa mitä valtion sijaintiin tulee.---

        Pankkien rahoilla ei nosteta kansan elintasoa. Mitä hyvää on sisämaanvaltiona olemisessa ? Jos Ruotsi omistaisi kaikki rannikkomme niin olisiko Suomen asiat silloin paljon paremmin ?

        ---Islanti sama kuin Sveitsillä ja sielläkin on nato turvaamassa puolustuksen.------

        Sama kysymys, mitä Nato tähän asiaan kuuluu vai meinaatko että jos Nato hoitaisi Suomenkin puolustuksen niin voisimme heti erota EUsta ?

      • Anonyymi

        "Suomi on venäjän naapurissa, olemme täysin riippuvaisia viennistä Euroopan Unionin alueelle (liki 70% viennistä), "

        Kiina vie paljon Suomea enemmän EU-alueelle, eikä ole jäsen. Miten se on mahdollista?

        "Suomi on aina ollut isomman valtion alusmaa ennen itsenäisyyttä ja sen jälkeen"

        Ahaa, siksi meidän siis täytyy vapaaehtoisesti hakeutua alisteiseen asemaan liittymällä Unioniin, koska muuten olo tuntuisi isättömälle.

        "Suomen talous jos sakkaa"

        Sehän tekee sitä koko ajan, EU:n ja yhteisvaluutan ansiosta.

        "devalvaatio nousee 20% tietämille ei paljoa hävittäjiä ostella"

        Juuri päinvastoin. Devalvaation tuomilla lisätuloilla maksaisimme hävittäjät velkaantumatta.

        " ja joudumme olemaan venäjään päin rähmällään."

        Niin niin, sitä suomalaisen ilma-armadan tuhoisaa iskuahan ne siellä Moskovassa pelkäävät päivästä toiseen niin, että jokaisen sanamuodon sorvaavat mahdollisimman ystävälliseksi Suomelle. Siitä sen täytyy johtua.

        Te EU-fanaatikot olette loistavia humoristeja, vaikka ette itse sitä käsitäkään.

    • Anonyymi

      Meneekö Ukrainalla hyvin noin nato ja eu vapanaana valtiona?

      • Anonyymi

        Avaajan analogian mukaan EU:n ulkopuolisilla mailla, kuten Ukraina, Valko-Venäjä, Moldova, Georgia ja Armenia sujuvat asiat aivan loistavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avaajan analogian mukaan EU:n ulkopuolisilla mailla, kuten Ukraina, Valko-Venäjä, Moldova, Georgia ja Armenia sujuvat asiat aivan loistavasti.

        Hehehe ei tuossa avauksessa sanota mitään Itä-Euroopan maista.
        EU meni viimeistään itälaajentumisen yhteydessä pilalle, ja jos te itävinkujat saatte tahtonne läpi ja loputkin itäiset kehitysmaat jäseniksi, alkaa länsimaiden joukkopako EU: sta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hehehe ei tuossa avauksessa sanota mitään Itä-Euroopan maista.
        EU meni viimeistään itälaajentumisen yhteydessä pilalle, ja jos te itävinkujat saatte tahtonne läpi ja loputkin itäiset kehitysmaat jäseniksi, alkaa länsimaiden joukkopako EU: sta.

        Ei länsimaat mihinkään lähde.
        EU on siihen liian hyödyllinen.
        Ja markkina-aluehan vain laajenee.
        Halpatyövoiman määrä kasvaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei länsimaat mihinkään lähde.
        EU on siihen liian hyödyllinen.
        Ja markkina-aluehan vain laajenee.
        Halpatyövoiman määrä kasvaa.

        "Halpatyövoiman määrä kasvaa."

        Norjalla, Sveitsillä ja Islannilla menee loistavasti ilman itäeurooppalaisia varaskoplia.

        Ja nyt myös Ison-Britannia pääsee torppaamaan Puolan ja Baltian venkulat jo rajalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Halpatyövoiman määrä kasvaa."

        Norjalla, Sveitsillä ja Islannilla menee loistavasti ilman itäeurooppalaisia varaskoplia.

        Ja nyt myös Ison-Britannia pääsee torppaamaan Puolan ja Baltian venkulat jo rajalle.

        Iso-Britannia menettää suuret määrät ammattitaitoista työväkeä. Vastaavasti moni britti menettää työnsä ulkomailla.

        Löytyykö omia tilalle?

        Norjassa on runsasti vierastyöläisiä ja muita mamuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iso-Britannia menettää suuret määrät ammattitaitoista työväkeä. Vastaavasti moni britti menettää työnsä ulkomailla.

        Löytyykö omia tilalle?

        Norjassa on runsasti vierastyöläisiä ja muita mamuja.

        Onko Norjassa paljonkin niitä mamuja esim. Saksaan ja Ruotsiin verrattuna? Olet aika ulkona asioista!

    • Anonyymi

      Vastauksena avaajalle voisi todeta, että ei ole aiheuttanut suurempia kärsimyksiä (miksi avaaja kaipaa kärsimyksiä?), mutta liittymällä olisivat vielä vauraampia kuin ovat. Norjalle tulee valinnan tosipaikka uudestaan eteen maailman siirtyessä pois fossiilisten polttoaineiden käytöstä.

      • Anonyymi

        Vai muka olisivat rikkaampia😂😂😂
        Todellisuudessa olisivat maksaneet jäsenyytensä aikana kymmeniä miljardeja euroja vastikkeetta EU:lle.

    • Anonyymi

      Avaaja tuntuu vastustavan tukea rikkaammilta köyhemmille, eli hän on kasvavien tuloerojen kannattaja. Itse en haluaisi olla miljonääri slummin naapurissa.

      • Anonyymi

        Hahahahah no ei se EU: n jakama tuki Itä-Euroopan maille todellakaa mene minnekään "köyhille", vaan jo ennestään hyvinvoivien keskusten rakentamiseen, ja pelkästään kasvattaa tuloeroja noissa Itä-Euroopan maissa.
        Hyvä esimerkki on Viro, missä rikkaan Tallinnan ja köyhän itäisen maanosan välillä on ero, kuin siirtyisi Suomesta Venäjälle.

        Mainitse esimerkki maasta, jossa pääkaupunkiseutu ei ole keskimääräistä vauraampi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hahahahah no ei se EU: n jakama tuki Itä-Euroopan maille todellakaa mene minnekään "köyhille", vaan jo ennestään hyvinvoivien keskusten rakentamiseen, ja pelkästään kasvattaa tuloeroja noissa Itä-Euroopan maissa.
        Hyvä esimerkki on Viro, missä rikkaan Tallinnan ja köyhän itäisen maanosan välillä on ero, kuin siirtyisi Suomesta Venäjälle.

        Missä päin Venäjää on tapanasi liikuskella, mitä Suomen alueita vertaat mihin Venäjän alueisiin. Ethän erehdy vertaamaan mitäänkään ainakaan Moskovaan tai Pietariin, siinä syntyy helposti tunne että on maamme pieni ja köyhä ja siksi jää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä päin Venäjää on tapanasi liikuskella, mitä Suomen alueita vertaat mihin Venäjän alueisiin. Ethän erehdy vertaamaan mitäänkään ainakaan Moskovaan tai Pietariin, siinä syntyy helposti tunne että on maamme pieni ja köyhä ja siksi jää!

        Noissa kahdessa kaupungissakin kiiltävät ainoastaan keskustat. Laitakaupungit ovat kammottavia slummeja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noissa kahdessa kaupungissakin kiiltävät ainoastaan keskustat. Laitakaupungit ovat kammottavia slummeja.

        Missä noiden kahden kaupungin laitakaupunkien osoitteissa on siellä tapanasi liikkua paikkoja katselemassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä noiden kahden kaupungin laitakaupunkien osoitteissa on siellä tapanasi liikkua paikkoja katselemassa?

        Ei niissä parane länsimaisen turistin juuri liikuskella, mutta niiden näkemiseltä ei voi välttyä junalla tai autolla kulkiessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niissä parane länsimaisen turistin juuri liikuskella, mutta niiden näkemiseltä ei voi välttyä junalla tai autolla kulkiessa.

        Itse taas tykkään liikkua myös ulkomailla hieman sivummassa kuin missä 99,9 prosenttia turisteista liikkuu. Kaupunkien kiiltävät keskustat ovat perin tylsiä ympäristöjä. Venäjällä on paljon köyhyyttä ja kurjuutta, paljon tauteja, mm. tuberkuloosia joka ainakin toistaiseksi meillä on aika harvinainen, mutta varsinaisesti en ole siellä tuntenut suuressa vaarassa olevani. Joku ilkeä tilanne on ollut Altain alueella jonkun humalikon öristessä vihaisesti.
        Vaan eivätpä ne meillekään tulevat turistit koe, että syrjäkulmillemme "paranisi" mennä, kyllä ne esim. Helsingissä keskustan ja Sibelius- patsaan tuntumassa pyörivät näkemässä todellista suomea.
        Meillä köyhät ja syrjäytyneet välttelevät viimeiseen asti näyttämästä tilannettaan ulospäin, siinä olennainen ero em. naapurimaahan mutta se ei tarkoita etteikö meillä ole paljon ihmisiä joilla ei tosiaan ole varaa joka vaatemuotivillityksessä kulkea mukana...kaikkeen asumisen ja muun elämisen kalleuteen nähden sosiaaliturvammekaan ei kehuttava ole, esim. työttömyyskorvauksen peruspäiväraha tai kansaneläke ei monin paikoin riitä edes askeettisimman asunnon vuokraamiseen...ja siitä ilmaisesta terveyskeskuskäynnistäkin seuraa lasku perässä, omituista!

    • Anonyymi

      Tuskin monikaan noiden mainittujen maiden asukas kadehtii Suomea ja suomalaisisia. Sääliä voivat tuntea.

    • Anonyymi

      Suomen geopoliittinen asema oli puoltavana tekijänä kun haettiin jäsenyyttä.

      • Anonyymi

        Paljon on edellä mielipiteitä EU:sta ja Suomen vastuista jotka pitäisi kuulemma olla rajatut.
        Kun EU:ssa Kreikka meni "konkurssiin" niin sitä tuettiin pitkään kaikenlaisin tukitoimin sadoilla miljardeilla joista Suomikin vastasi osuudellaan. Silloin taidettiin nipin napin selvitä mutta mitä tapahtuu jos nyt jokin iso kriisimaa Italia etunenässä menee "konkurssiin" niin mitä tapahtuu. Kuka maksaa ja kuka vastaa veloista? Sitä ei näy kukaan harkinneen.
        Jos Suomen vastuu on rajattu esim. 6 miljardiin niin kai kaikki muutkin ovat samanlaisen rajauksen tehneet. Kuka vastaa rajauksen yli menevistä vastuista. Jos esitätte Euroopan keskuspankkia niin kuka sen vastuista vastaa muu kuin EU itse??

        ----mutta mitä tapahtuu jos nyt jokin iso kriisimaa Italia etunenässä menee "konkurssiin" niin mitä tapahtuu. Kuka maksaa ja kuka vastaa veloista?------

        Hassua kun kyselet. Näinhän on käynyt ja maksajatkin ovat tiedossa, Suomi yksi niistä.

        Huomaa oma tekstisi. Sinulla luki "konkurssi", ei konkurssi. Unhditko jo mitä itse tarkoitit ?

    • Anonyymi

      Onko? Referoi uutinen Italian konkurssista! Sopiiko?

    • Anonyymi

      ------Kun EU:ssa Kreikka meni "konkurssiin" niin sitä tuettiin pitkään kaikenlaisin tukitoimin sadoilla miljardeilla joista Suomikin vastasi osuudellaan-----

      Ei niillä rahoilla Kreikkaa tuettu vaan pelastettiin joukko eurooppalaisia suurpankkeja jotka uhkasivat kaatua kun Kreikka ei kyennyt maksamaan velkojaan. Oli siis pankkituki, ei Kreikan tuki.

    • Anonyymi

      Norjan entiset pääministerit ovat alkaneet kannattaa jäsenyyttä Ukrainan ja Trumpin takia.

      • Anonyymi

        Tuskinpa vaan, Nato on Norjan suojana. EU ei ole sotilasliitto eikä minkäänlainen sotilaallinen toimija.

    • Anonyymi

      ---- pankkimailmaa hallitseva Sveitsi-----

      Eivät ne Sveitsin pankkien rahat ole Sveitsin rahoja eikä niitä käytetä vähässäkään määrin kansan elintason nostamiseen.

    • Anonyymi

      ELO EU:SSA ON IHANAA EIKÄ KÄRSIMYSTÄ! VENÄJÄSTÄ NÄET HETI KUINKA KURJAA ON KUN EI PÄÄSE EU:HUN!

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      414
      4550
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      246
      2259
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      70
      1690
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      161
      1452
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      298
      1356
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1137
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      137
      1114
    8. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1075
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      72
      1074
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      119
      977
    Aihe