Olen pettynyt miesten kykyihin

Miehet osaavat luvata paljon- ja olla toteuttamatta yhtkään lupaustaan

Miehet osaavat lirkutella paljon- tosi kun kyseessä, huomaakin, että ne oli valheita joita sanottiin jotta pääsee pöksyihin

Miehet väittävät yksiaviollisia olevansa, silti kun avaa vain somen, siellä ne heruttaa jokasta pyllyä ja tissiä


Miehet arvostelee naisia ja asettaa sääntöjä miten naisen on
Soveliasta käyttäytyä, silti itse hyppii
Sängystä sänkyyn, soittelee panorinkinsä muijille et pannaaks

Miehet väittää olevansa hyviä miehiä, silti joka välissä lehmittelevät


Miehet on niin turn off. Täytyy vissiin alkaa lepakoks
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

En jaksa olla katkera. Tiedän että naiset on täysin itsekkäitä, ylpeitä ja julmia otuksia. Kaivattunikin on ollut semmoinen ja joskus vieläkin on. Pitäisikö minun sitten leikkiä ajatuksella, että tekisin suurempaa syntiä, kun naiset tekevät kaikkea ällöä? Ei.

Kukaan ihminen ei ole ilman syntiä, vain Jeesus on, ja vain uskomalla Jeesukseen ihminen voi muuttua synnittömän kaltaiseksi. Mielestäni kaikki muut käskyt, paitsi ne mitä on Raamatussa, ovat turhia. Ihmiset keksivät uusia, ettei heidän tarvitsisi katsoa noihin täydellisiin. En katsele pyllytissikuvia. Kuvat uskollisesta rakkaudesta täyttävät sydämeni. Älkää olko omissa silmissänne hurskaita, vaan kiittäkää Jumalaa, jos olette synneiltä säästyneet, niin minä teen. Uskollisuus ja kaikki muukin hyvä on Jumalan antamaa meihin, ei kukaan itsestään uskollinen ole. Vai kuka on luonteensa valinnut? Pyytäkää armoa Jumalalta Jeesuksen veren kautta, mitä pahaa olettekaan tehneet niin teidät armahdetaan ja saatte uuden elämän.

Äänestä

Voisiko olla että oot oikeaa miestä nähnytkään vaan keskenkasvuisia pojan palleroita? Kannattaa varmaan vaihtaa piirejä ja miehiä joiden kanssa liikkuu jos ovat tuollaisia. Kyllä kunnonmiehiä on eivät ehkä ole niitä räkälän tyrkyinpiä ukkeleita joilla maailmankuva pyörii sen yhden asian ympärillä.

Äänestä
  • Ei lisättävää.

    Äänestä

  • Mut mä olen kyltymätön.

    Äänestä

Kannattaa kun tulijoita on.

Äänestä

Kirjoitat pojista etkä miehistä . Vai onko nainen sama kuin tyttö ?

Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miehet osaavat luvata paljon- ja olla toteuttamatta yhtkään lupaustaan

Miehet osaavat lirkutella paljon- tosi kun kyseessä, huomaakin, että ne oli valheita joita sanottiin jotta pääsee pöksyihin

Miehet väittävät yksiaviollisia olevansa, silti kun avaa vain somen, siellä ne heruttaa jokasta pyllyä ja tissiä


Miehet arvostelee naisia ja asettaa sääntöjä miten naisen on
Soveliasta käyttäytyä, silti itse hyppii
Sängystä sänkyyn, soittelee panorinkinsä muijille et pannaaks

Miehet väittää olevansa hyviä miehiä, silti joka välissä lehmittelevät


Miehet on niin turn off. Täytyy vissiin alkaa lepakoks

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu