Aivan sama jos...Kunhan vaan ET!!!

Missä seurakunnassa opetetaan kuvaamallasi tavalla?
Itse ainakin olen kiinnittänyt edellisiin (valhe, panettelu, ilkeys, ylpeys) enemmän huomiota kuin jälkimmäisiin (tupakka, baarikäynnit, esiaviollinen seksi). Tarkoitan että olen näistä asioista seurakunnassa puhunut, sekä puhujapöntöstä että yksityisissä keskusteluissa. Toki jälkimmäisistäkin, mutta enemmän edellisistä.

Kyseisistä asioista olen puhunut juuri sen vuoksi koska ne ovat Pyhän Hengen työtä estäviä tekijöitä. Ja jos niistä ei parannusta tehdä ne ovat hyvin olennaisia esteitä uskovan hengelliselle kasvulle. Totta kyllä ne monasti jätetään huomiotta tarkkailemalla vain erityisiä julkisyntejä ja näkyviä paheita.

Siitä huolimatta jälkimmäiseen listaan kuuluvia asioita ei voi missään tapauksessa puolustella vetoamalla edelliseen listaan.

Siis jos käyn baareissa ja minua siitä nuhdellaan voin kyllä vedota toisten paheisiin: miksi kiinnitätte huomiota minun juomiseeni ikäänkuin olisin pahempi syntinen kuin muut, onhan niitä seurakunnassa juoruilijoita ja muita ylpeitä, puuttukaa mieluummin niihin.
Jos tällä tavalla puolustelen omaa syntiäni muiden synneillä, silloin vika kyllä on omassa elämässäni. Jokainenhan on vastuussa Herralle itsestään. Hyvä lähtökohta on että katsotaan Jeesukseen, ei niinkään toisiin ihmisiin.
"Niin niin, mutta kun ne toiset seurakuntalaiset katsovat minuun ja minun tekemisiini, sen sijaan että katsoisivat Jeesukseen!"
No, vaikka he katsoisivat sinun tekemisiisi, katso sinä Jeesukseen. Ollaan valmiit olemaan Herran edessä avoimin sydämin ja annetaan Hänen johtaa kokonaisvaltaiseen pyhitykseen, eikö niin.

Olen vakaasti sitä mieltä että ihminen joka harrastaa näkyviä, räikeitä syntejä ja sitten puolustelee itseään vetoamalla toisten valehteluun, panetteluun, juoruiluun, ilkeyteen ja ylpeyteen, on itse kaikkea sitä mistä toisia syyttää. Syntielämän salliminen johtaa aivan varmasti myös noihin asioihin. Siis jos sallii itselleen jälkimmäisen listan, todennäköisesti harjoittaa myös niitä jotka edellisessä listassa on mainittuina.

Kun Jumala aloittaa ihmisessä parantavan työnsä se työ yleensä alkaa näkyvistä käyttäytymistavoista ja paheista. Niissä on parannus ensin tehtävä ja sen myötä lähtee syvempi puhdistava ja pyhittävä työ käyntiin, jolloin Jumala alkaa käsitellä sisäisempiä syntitottumuksia ja lihallisuuttamme tuoden valoon ajatustottumuksia, asenteita, motiivejamme jne.

* * *

Se että olen kiinnittänyt huomiota ja puhunut sisäisistä, mielenlaadun synneistä, johtuu siitä että koen asian olevan hyvin tärkeä tämän päivän seurakunnassa. Emme saa juuttua vain tekojen tasolle. Tärkeintä on sydämen antautuneisuus Kristukselle jotta Henki saa keskinäisen rakkauden syventymisen kautta viedä terveeseen karismaattiseen toimintaan jonka keskispiste on Kristus!
Olkoon kyse ensimmäisestä tai jälkimmäisestä listasta, pohjimmiltaan kyse on vain yhdestä, kenelle tahdomme kuulua? Tahdommeko kuulua Jumalalle koko elämällämme?
Sen tulisi olla motiivina tekosyntien ja mielenlaadun syntien siteistä vapautumisessamme. Emme ole syntikeskeisiä vaan Jeesuskeskeisiä. Emme yritä itse parannella itseämme tästä tai tuosta, mutta antaudumme kokosydämisesti Herralle.
Varmaa on ettei voi samanaikaisesti antautua Herralle ja elämää maailmallisesti, pitää kiinni rististä ja samaan aikaan itsepintaisesti pitää kiinni synnistä. Niin ei voi elää.

Jos suutumme siitä kun meitä synnistä nuhdellaan olisi syytä pysähtyä ja miettiä suuttumuksensa todellista syytä.
Yleensä takana on ylpeys.
Ylpeyden tähden loukkaantunut uskova alkaa syyttää niitä joiden on kokenut syyttävän itseään. Oikea toimintamalli olisi viedä asia Herralle ja kasvaa rakkaudessa.

Kivi kiveä hioo ja ihminen ihmistä hioo.