Eija-Riitta Kokoomuksen kovin jätkä

Anonyymi

25

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ”Vähän kuitenkin pelkäsin, että puolue taktikoi, enkä uskaltanut kunnolla käynnistää edes kampanjaani ennen kuin näen mitä tapahtuu. Ilmeisesti pelkoni ovat käymässä toteen. Tyhjän äänestämistä, mikä käytännössä varmistaa elpymispaketin läpimenon, minun on näin painavassa asiassa vaikea kunnioittaa. Se on vastuunkannon välttelyä. Sellaista käytöstä on vaalikentillä vaikeaa puolustaa”, Korhola katsoo.

      Korhola kertoo ymmärtävänsä, että ihminen voi tulla paketista myös toiseen johtopäätökseen kuin hän. Hän kuitenkin katsoo, että ”kokoomus on tekemässä nyt suuren virheen, joka maksaa Suomelle paljon”.

    • Anonyymi

      Yrittää vain saada huomiota! Julkien sektorin kokoon ei puuttuttaisi enää yhtä paljon! Sehän on ollut keskeinen keino Kokoomuksen politiikassa! Leikata sosiaalimenoista! Ja asettaa yritysten ja sijoittajien edut kansalaisten tarpeiden edelle!

      • Anonyymi

        Mieluummin Eija-Riittaa katselee kuin vasemmiston läskiperseitä Kontulaa ja Kiurua tai kepun Saarikkoa. Rupsahtaneenakin Marinia eroottisempi.


    • Kumarran syvään, erittäin ryhdikästä toimintaa.

      • Anonyymi

        Jonkun on oltava. Sinä et ole.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Jonkun on oltava. Sinä et ole.

        Korjaan, Erittäin ryhdikästä toimintaa, kuten MINULLAKIN.


      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Korjaan, Erittäin ryhdikästä toimintaa, kuten MINULLAKIN.

        Sinulle äitee laittaa aina aamuisin luudanvarren takinselkämyksestä sisään, että olisi edes jotain selkärankaa.

        Kokoomus, Suomen EU- ja NATO-myönteisin puolue. Persujen ihannehallituskumppaneita, jossei rääpälepuolue hihhuleita lasketa.

        Persujen kannattaa pysyä ikuisesti oppositiossa eikä mennä hallitukseen nolaamaan itseään.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinulle äitee laittaa aina aamuisin luudanvarren takinselkämyksestä sisään, että olisi edes jotain selkärankaa.

        Kokoomus, Suomen EU- ja NATO-myönteisin puolue. Persujen ihannehallituskumppaneita, jossei rääpälepuolue hihhuleita lasketa.

        Persujen kannattaa pysyä ikuisesti oppositiossa eikä mennä hallitukseen nolaamaan itseään.

        Mieti 04.30 - 20.30 sen ajan tukijulli vihervasuri on ollut palstalla. HAKEUDU HOITOON, ihan tosissaan.


      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Mieti 04.30 - 20.30 sen ajan tukijulli vihervasuri on ollut palstalla. HAKEUDU HOITOON, ihan tosissaan.

        Taasko olet päässyt luvatta hoitajan koneelle, hömöpetteri?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taasko olet päässyt luvatta hoitajan koneelle, hömöpetteri?

        Persut tykkää noista EU:a ja NATO:a fanittavista kokkareista. Aika skitsoa porukkaa nuo persulit.


    • Anonyymi

      Arvostan, että löytyy selkärankaa sanoa totuus ääneen näille munattomille, kiitos Eija-Riitta.

      • Anonyymi

        joillain kokkareilla sentäs vähä rustoa selkärangassa, muuthan kiemurtelevat, kuin kyyt keväällä.


    • Anonyymi

      Loikkasen ohjelma, hienoa Eija-Riitta kun puolustit kokoomuksen perus arvoja, toisin kuin suomalaisten verorahojen sosialisoija Petri Sarvamaa, joka on ihan väärässä puolueessa, täysin taloudesta ymmärtämätön virkamies, oikea puolue olisi vasemmistoliitto.

      • Tämä juuri on se mysteeri, MIKSI ERÄÄT kokomuslaiset puhuvat aivan samoin kuin EU-POPULISTIT vihervasemmistosta. Tämä on todella outoa. Kokomus ajaa MITÄÄN KYSEENALAISTAMATTA Suomea sosialistiseen eu-liittovaltioon, MISSÄ ON ISÄNMAALLISUUS??? Onko kaikki selitettävissä niinistön , kataisen, stubin , meppien,ym RAHAKKAILLA eu- LAHJUS VIROILLA???


      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Tämä juuri on se mysteeri, MIKSI ERÄÄT kokomuslaiset puhuvat aivan samoin kuin EU-POPULISTIT vihervasemmistosta. Tämä on todella outoa. Kokomus ajaa MITÄÄN KYSEENALAISTAMATTA Suomea sosialistiseen eu-liittovaltioon, MISSÄ ON ISÄNMAALLISUUS??? Onko kaikki selitettävissä niinistön , kataisen, stubin , meppien,ym RAHAKKAILLA eu- LAHJUS VIROILLA???

        Kokoomus on ollut Suomen EU/EEC-myönteisin puolue jo 1970-luvulta lähtien. Tiedät sen itsekin, joten älä sönkötä..

        Lisäksi Kokoomus on isoista puolueista kaikkein NATO-myönteisin.

        Oikein persujen ihannekumppani.


      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Tämä juuri on se mysteeri, MIKSI ERÄÄT kokomuslaiset puhuvat aivan samoin kuin EU-POPULISTIT vihervasemmistosta. Tämä on todella outoa. Kokomus ajaa MITÄÄN KYSEENALAISTAMATTA Suomea sosialistiseen eu-liittovaltioon, MISSÄ ON ISÄNMAALLISUUS??? Onko kaikki selitettävissä niinistön , kataisen, stubin , meppien,ym RAHAKKAILLA eu- LAHJUS VIROILLA???

        Tämä "tarkkanäköinen" eli oikeammin Putkinäköinen on kyllä harvinaisen pihalla politiikasta. Tai nettitrolli...


    • Anonyymi

      Sarvamaa sanoi ohjelman lopussa, että solidaarisuuspaketti, Vanhanen puhui jo eduskunnassa pankkien tukemisesta, tällä kaavailulla huuhaa paketilla rupeaa olemaan monta nimeä, missä totuus ?

      • VANHANEN tosiaan sanoi tähän malliin eduskunnassa, ( tarkastin asian areenasta, kyselytunti) MITÄ SIITÄ JOS TUKIMILJAARDEILLA PELASTETAAN ranskan ja saksan pankit, ja jatkoi , JOS NÄITÄ PANKKEJA EI PELASTETA SE ON KATASTROOFFI EU:lle, NÄIN VANHANEN, PUHUI VAIHTEEKSI TOTTA. Että sellaisesta TUKIPAKETISTA ON KYSE.. Totuus ei pala ulessakaan.


      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        VANHANEN tosiaan sanoi tähän malliin eduskunnassa, ( tarkastin asian areenasta, kyselytunti) MITÄ SIITÄ JOS TUKIMILJAARDEILLA PELASTETAAN ranskan ja saksan pankit, ja jatkoi , JOS NÄITÄ PANKKEJA EI PELASTETA SE ON KATASTROOFFI EU:lle, NÄIN VANHANEN, PUHUI VAIHTEEKSI TOTTA. Että sellaisesta TUKIPAKETISTA ON KYSE.. Totuus ei pala ulessakaan.

        Puhut totta, esim. Italian pankeilla on roskalainoja pilvin pimein, samoin Ranska ja Saksa haluavat satojen miljardien eurot takaisin, samoin mafian omistuksessa on konkurssi yrityksiä lukematon määrä, nämä tahot odottavat näitä miljardeja kieli pitkällä, Vanhanen tosiaankin puhui kerrankin totta.


    • Anonyymi

      Korholan päällimmäinen tarkoitus koko kokoomuslaisessa elvystypakettikiistassa on tuoda julkisuutta kokoomukselle ikään kuin talousguruna, vaikka koko näytelmä on pelkkää kuntavaaleihin äänestäjien kalastelua.
      https://yle.fi/uutiset/3-11916346

    • Anonyymi

      Höpö höpö ja vielä kerran höpö. Eija-riitta Korhola on erittäin ryhdikkäästi ja selväsanaisesti vastustanut tätä tulonsiirtopakettia ihan alusta saakka. JA SUORAAN. Hän on sen myös moneen kertaan todennut.

      Alla lainaus tammikuulta:
      "Se mikä oli kohtuullista eilen, on näköjään ääriajattelua tänään. Nyt se mistä EU on vuosikymmenet pitänyt kiinni, onkin populismia. Eihän se näin voi olla. Juuri näin ruokitaan populismia, ja EU-myönteisenä kokoomuslaisena tätä pahoittelen.

      Kun sellainen, minkä me suomalaiset tunnistamme vastaavan oikeustajuamme, julistetaan persuajatteluksi, niin onko ihme, että persujen kannatus nousee. Hallitus tekee sen ihan itse.

      Yksi syy aktivoitumiselleni on siinä, että olen isöäiti. Olen niin sanotusti antanut panttivankeja tulevaisuudelle. Tuolla vuosien päässä on jotain niin arvokasta, että olen valmis tekemään kaiken voitavani, että meillä olisi Euroopassa rauha ja vakaus. Tämä tapa, jolla Euroopan taloutta nyt hoidetaan, on tässä valossa liian lyhytnäköinen koska se ei perustu terveeseen talousajatteluun ja -moraaliin. Ei hyviä periaatteita, sellaisia, jotka vastaavat oikeustajuamme, kannata heittää kovin helposti romuvarastoon. Nyt Eurooppaan kylvetään riidan siemeniä. Olisi terveempää, jos vastaisimme taloudestamme itse kukin jäsenmaa. Aikoinaan Eurooppaan saatiin rauha, kun viholliset sidottiin yhteen taloudellisista eduistaan: sota kävi mielettömäksi. Nyt tehdään toisin päin: ystävät sidotaan yhteen taloudellisista tappioistaan. Minua huolestuttaa, mitä siitä seuraa."

      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/eija-riitta-korhola/he-tekevat-sen-ihan-itse/

    • Anonyymi

      Nyt se tuli Mykkäsen iso uutinen, emme äänestä tyhjää, vaan äänestämme jaa yhteisen velkaunionin puolesta lahjoittamalla suomalaisille maksettavaksi tulevaa velkaa, kyllä on munattomia kokoomuksessa jotka näin ajattelevat, toivon todella puolueen arvojen olevan vielä ei, tälle typeryydelle.

    • Anonyymi

      Masturboin nuorena kovasti Eija-Riittaa ajatellessani, mutta nyt on valitettavasti Eija-Riitta enää jotenkin miedosti eroottinen.

    • Anonyymi

      Entinen Kokoomus:
      Koti, uskonto ja isänmaa

      Nykyinen Kokoomus:
      Muu maailma ensin, tulevat EU-virkanimitykset ja EU

      Arvot on muuttuneet. Ilmankos puolue kipuilee ja esimerkiksi Rydmanin kaltaiset henkilöt eivät enää oikein sovi tähän nykyiseen Kokoomukseen, jota ei vihreistä meinaa erottaa. Onko Orpo Ohisalo vai onko Ohisalo Orpo? OO-team

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      75
      1438
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      13
      967
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      882
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      90
      828
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      704
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      664
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      50
      619
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      47
      613
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      134
      608
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      50
      574
    Aihe