Vaikuttajat vetoavat elpymisen puolesta

Anonyymi

SUOMALAISEN elinkeinoelämän keskeiset vaikuttajat vetoavat kansanedustajiin Euroopan unionin elpymisrahoituksen hyväksymiseksi eduskunnassa.

Vetoomuksen on allekirjoittanut 20 yrityselämän edustajaa. Heidän joukossaan ovat Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin, Nokian hallituksen puheenjohtaja Sari Baldauf, Nokian entinen pääjohtaja Jorma Ollila, Marimekon hallituksen puheenjohtaja Mika Ihamuotila ja Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen.

”Euroopan unioni on taloutemme sekä turvallisuus- ja kauppapolitiikkamme tukijalka. Yli puolet viennistämme suuntautuu EU:hun. Tulevaisuutemme on vahvasti sidoksissa Euroopan pärjäämiseen. Suomi tarvitsee myös kavereita ja turvaa”, vetoomuksessa sanotaan

ELPYMISRAHOITUKSEN hyväksyminen on veitsenterällä ja eduskunta äänestää siitä lähiaikoina. Perustuslakivaliokunta päätti viime viikolla, että rahoituksen hyväksyminen eduskunnan täysistunnossa edellyttää vähintään kahden kolmasosan enemmistöä.

”Sopimus ei ole täydellinen, kaukana siitä. Sen syntyminen rauhoitti kuitenkin koronan runtelemat markkinat. Siksi Suomen, suomalaisten ja meidän yritystemme etu on tukea Euroopan elpymistä ja samalla varmistaa, että elpymispaketin rahat käytetään Euroopan ja Suomen uudistamiseen ja uusien työpaikkojen synnyttämiseen. Elpymispaketin kaatuminen johtaisi epävarmuuteen, joka olisi myrkkyä käynnistyvälle kasvulle ja johtaisi Suomen ulkokehälle EU:ssa.”

Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet Koneen entinen toimitusjohtaja Matti Alahuhta, Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho, Sari Baldauf, Broman Groupin hallituksen puheenjohtaja Harri Broman, Atrian toimitusjohtaja Juha Gröhn, Antti Herlin, Mika Ihamuotila, Lappsetin hallituksen puheenjohtaja Johanna Ikäheimo, Keskisuomalaisen toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi, SRV:n perustaja Ilpo Kokkila, Nokian toimitusjohtaja Pekka Lundmark, Voima Venturesin perustaja Inka Mero, Enston hallituksen puheenjohtaja Marjo Miettinen, Jorma Ollila, Ilkka Paananen, Pintoksen toimitusjohtaja Tuomas Pere, OP:n pääjohtaja Timo Ritakallio, F-securen hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa, Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Jaana Tuominen ja Ponssen hallituksen jäsen Juha Vidgrén.

8

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siitä vain EU-vihaajat kiistämään vetoajien asiantuntemus!

    • Anonyymi

      Ne, joilla on vastuu,kannattavat elvytystä.

      Vastuuttoman on helppo vastustaa.

    • Meitä on uhkailtu Mafian tyyliin ja eduskunnassa housut ja hameet tutisee ja avuksi on haettu isojen yritysten eliittiä !
      Eliitin tuloihin tällä elvytyspaketilla ei ole merkitystä.
      Köyhät Suomessa joutuvat maksumiehiksi monen sukupolven ajaksi.
      Väittävät meidän saavan tilauksia Euroopasta.
      Ja kissan viikset sanon minä.
      Meille silmää räpäyttämättä valehdellaa.
      Jatkona vielä maksuautomaatti !
      Mitä me olemme maksaneet SKOP:in ja Soneran seikkailuista ~ 40 miljardia euroa Posti-Telen televerkot on nyt Telialla ( Ruotsi ), kansallinen televerkkoinfra toiset 40 miljardia euroa !
      Vai vielä pitäisi maksaa elvytyspaketti.
      Jokos Saksalaiset on maksanut Lapin polttamisen ?
      Pärjättiin Talvisodassa ja onhan Kuuba toiminut jotenkin pakoitteista huolimatta !
      Sehän on selvä, että Venäjä ja Jenkkilä yrittää kaataa EU:n, mutta millä hinnalla EU on myytävissä ?
      Suomen heittäminen susille, puhumattakaan siitä, että Italia, Kreikka ja Espanja heitetään Leijonille !
      Kyllä meidän on aika näyttää EU:n "rosvovaltioille" mikä on eettisesti oikein, ihan samalla tavalla kuin meillä on yksityistielaki, niin sillä ei ole mitään merkitystä, koska tasapäistetään.
      Liittyykö tämä elvytyspaketti HX-hankkeeseen ?
      Siellä on EU-maita jotka käyttävät elvytyspaketin rahat F35:siin.

      • Anonyymi

        Kuten totesin,vastuuttoman on helppo vastustaa.

        Kun kaikkinainen tietokin puuttuu.


    • Anonyymi

      Taisi tehota.

      Ainakin kokoomuksella on uusi kanta ensi keskiviikon elvytysäänestykseen.
      Paketin läpimeno on nyt varma.

      Kyllä EU-vihaajia taas kyrsii.
      Mutta siihenhän he joutuvat tottumaan.

    • Anonyymi

      Tietenkin EU-mieliset vetoaa kaikkiin ja lupailee vaikka kuun taivaalta ja välillä uhkaillaan ja mustamaalataan. Yhä suurempi määrä ihmisiä kuitenkin herää siihen kiistattomaan todellisuuteen, että he huomaavat nykyisen EU: olevan jotain ihan muuta kuin mihin uskottiin liittyvän.

      Suomi ottaa jatkuvasti uutta velkaa hyvinvointia nakertavan jäsenyyden ja "maan myynnin" vuoksi. Miksi ihmeessä tarvitaan yhtäkkiä erillinen laina, josta kaikenlisäksi pitää jakaa suurempi osuus muille maille? Yhteisvastuuvelkaan ei tietenkään pidä lähteä. Jos tällaista ideaa yritetään tosissaan myydä kansalaisille, niin siinä on asiantuntemus keskittynyt lähinnä populistiseen jargoniin.

      • Anonyymi

        Elvytyslainan puolella ovat asiantuntijat ja talouselämän vaikuttajat sekä Suomen kansan enemmistö.

        Samoin kaikki EU-jäsenmaat.

        Vastaan ovat EU-vihaajat jamuut asiantutemattomat valehtelijat,jotka eivät hallitse perusasioitakaan.


    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      124
      5261
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3728
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2470
    4. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      35
      1715
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1624
    6. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1588
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1580
    8. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1501
    9. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1342
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      29
      1333
    Aihe