Toimittaja Marttinen traumatisoitunut Trumpista.

Jälleen yksi suvakkitoimittaja joka ei pääse irti Trumpista vaikka Biden on valittu presidentiksi. Säälittävää. Ylen Mika Hentunenkin on vähän jo rauhoittunut.
Mitä kannattaa pistää työaikaa sellaiseen ihmiseen joka on nykyään aivan tavallinen liikemies? Onko hän edelleen vaarallinen vai? keskittyisi Bideniin, vaikka se ei juuri mitään järkevää teekään.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007960494.html
2160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

"Senaattori Mitt Romney joutui kuuntelemaan viikonloppuna buuauksia ja solvauksia kotiosavaltiossaan Utahissa republikaanisen puolueen kokouksessa.

Puoluetoverit haluavat erottaa edustajainhuoneen kolmanneksi arvovaltaisimman republikaanin Liz Cheneyn johtoasemastaan."

NIin, ihmiset pitivät nykyaikojen parhaasta presidentistään. Kuinka vaikea se on hyväksyä, demokratiassa ja demokraattien?

Äänestä

Marttista ei voi edes kutsua toimittajaksi. Mikä lie komeljanttari ja propagandisti.

Äänestä

Kumma kyllä Marttinen ei ole raportoinut sanallakaan Bidenin valheista. Faktantarkastajien mukaan 100:n ensimmäisen presidenttipäivänsä aikana Biden oli päästänyt suustaan 67 valhetta. Melkein siis yksi valhe per päivässä.

Äänestä

Kukapa ei olisi traumatisoitunut, kun Yhdysvaltojen historian parhaalta presidentiltä varastettiin vaalit ja sitä myötä toinen virkakausi.

Äänestä
  • "Biden oli päästänyt suustaan 67 valhetta."

    Kukapa ei puolustelisi omia koiriaan. "They are so cute and will never bite anaybody." "They are so cute and will never bite anaybody." "They are so cute and will never bite anaybody." "They are so cute and will never bite anaybody." ...

    Äänestä

  • Kukapa vastuullinen kansalainen ei olisi huolestunut maailman kehityksestä, kun Suomessa sanaillaan, että "Kukapa ei olisi traumatisoitunut, kun Yhdysvaltojen historian parhaalta presidentiltä varastettiin vaalit ja sitä myötä toinen virkakausi".

    Jos 2. amendment ei koske tapausta, jossa virassa oleva presidentti painostaa virkamiehiä hävittämään osavaltion ääniä, niin ketä varten (aamen-dementtien?) esi-isien varaamat kuulat ovat?

    Äänestä

  • Totta oli,vaali varastettiin Trumpilta.
    Saatiin vihoviimein Biden Georgiaan puhumaan hullujaan. Katsojia ei ollut ,onneksi katsojat olivat Bidenin porukkaa jotka istuivat vuokratuissa autoissa " yleisona"... huh huh.
    Trump tulee uudelleen vaaliehdokkaaksi 2024!

    Äänestä

  • Traumatisoitunut vai stigmatisoitunut, kysyy hen?

    Äänestä

Kyllä tässä taitaa eniten olla traumatisoituneet Trumpin suomalaisen faniklubin jäsenet.

Äänestä
  • Marttinen saisi palata nyrkkeilyn piiriin. Ei hänestä ole tasapuoliseksi tiedonvälittäjäksi.
    Menisi juttelemaan USA, n maaseudun ihmisten kanssa, vaikkapa Texasiin.
    Alkaa olemaan kuin Ylen Mika Hentunen aikoinaan.

    Äänestä

Koville ottaa persuja kun yhtä jumalistaan kehdataan arvostella.

Äänestä
  • Eihän Trumpilla ole enään mitää asemaa USA,ssa? Jättäs Marttinenkin jo miehen ja hänen perheensä rauhaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän Trumpilla ole enään mitää asemaa USA,ssa? Jättäs Marttinenkin jo miehen ja hänen perheensä rauhaan.

    Trump vetaa Usassa republikaanien puoluetta joka paiva.Ei ole jattanyt toimiaan vaan tekee tyota Usan puolesta!

    Äänestä

Ainakin yksi asia on muuttunut usan pressan puheissa elikkä se patologinen valehtelu on loppunut nimittäin rumppi lasketteli sellaista luikuria ettei paremmasta väliä.

Äänestä
  • Trump näyttää olevan edellen maailman vaikutusvaltaisin ihminen. Heh.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Trump näyttää olevan edellen maailman vaikutusvaltaisin ihminen. Heh.

    Hitlerkin oli vuosikausia maailman vaikutusvaltaisin ihminen. Stalin ehkä myös.

    Äänestä

  • Et tieda tippaakaan Trumpista muuta kuin vetelet" totuuksiasi" paskauutisista suoraan.
    Onks tietoa etta uutislahettajat ovat lahteneet paskauutisista kun eivat viitsi enaan valehdella kuulijoille.
    Mutta eihan paskauutiset naita kerro Suomessa...kaikki menee taydella kuten venajan propaganda uutiset..kukaan ei kysele mitaan......mites on kaynnyt Ranskassa? Espanjassa? Unkarissa ? Puolassa??? Ne kansat ovatten jo hereilla paskauutisista.
    Mita taytyy Suomessa tapahtua enneskun kansa heraa????

    Äänestä

  • Yksi Asia muuttunut todellakin, Biden suusta tulee suoraa paskaa. Trump piti lupauksensa.
    Trumpin aika oli rauhan aikaa...etkos muista miten Trumpista huudettiin etta " NYT Trump on sotahullu mies". EI SOTIA TAPAHTUNUT. Trump sai 3 rauhan palkintoa!
    NYT koko maailma sekaisen Bidenin takia!
    Aika lopettaa CNN paskauutiset.

    Äänestä

Trump tulee uudelleen vaaliin 2024. Suosio valtaisa!
Bideni on vetanyt itsensa piiloon. Joten tassa uutiset.

Äänestä

Missäs se Biden on???Tais mennä kellariinsa.

Äänestä
  • Talutettiin kellariin, portaat ovat Joelle paha paikka.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jälleen yksi suvakkitoimittaja joka ei pääse irti Trumpista vaikka Biden on valittu presidentiksi. Säälittävää. Ylen Mika Hentunenkin on vähän jo rauhoittunut.
Mitä kannattaa pistää työaikaa sellaiseen ihmiseen joka on nykyään aivan tavallinen liikemies? Onko hän edelleen vaarallinen vai? keskittyisi Bideniin, vaikka se ei juuri mitään järkevää teekään.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007960494.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu