Päivi saa tukea yllättäviltä tahoilta

Anonyymi

Rikossyytteen saanut Päivi Räsänen saa sekä selkeää että varovaisempaa tukea eri tahoilta.

Vapun alla tullut tieto Päivi Räsäsen joutumisesta oikeuteen syytettynä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on kirvoittanut erilaisia reaktioita. Mediapersoona Tuomas Enbuske kommentoi Räsäsen saamaa syytettä Twitterissä parissakin tekstissä. Enbuske kirjoitti:

”Olen homoasiasta Päivi Räsäsen kanssa täysin päinvastaista mieltä. Mutta ei siitä huolimatta – vaan juuri siksi – hänellä pitäisi olla oikeus vakaumukseensa ja sanoa se myös ääneen.”

Ja toisessa twiitissä:

”Jos joku on eri mieltä kanssasi, argumentoi tätä vastaan. Älä nyt jumankauta kiellä toisen mielipidettä lailla. – – Eivät[kä] mielipiteet ja vakaumukset minnekään katoa vaikka niiden sanomista kuinka estetään. Sitten niistä vasta tuleekin kiellettyä hedelmää, jota kuiskitaan ja levitetään salakokouksissa.”

Myös Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo kirjoitti Twitterissä, että ”uskonnon- ja sananvapauden kannalta [Räsäsen saama syyte] huolestuttaa”.

”Päivi Räsänen on mielestäni väärässä, mutta sivistysmaassa vääristä ajatuksista ja sanoista rankaisemisen kynnys pitää olla todella korkea. Ilman uskonnon- ja sananvapautta ei ole vapautta ollenkaan.”

Helsingin Sanomat haastatteli myös arkkipiispa Tapio Luomaa. Arkkipiispa ei halunnut kommentoida Räsäsen tapausta vaan puhui havainnoistaan yleisemmin. Lehden mukaan ”Luoma ajattelee, että ihmisten tulisi käyttää uskonnon- ja sananvapautta hyvin myös suhteessa toinen toisiinsa”.

”Ajattelen siten, että kumpaakaan ei tulisi käyttää koskaan lähimmäisen vahingoksi. – – Kunnioittavaa keskustelua tarvitaan ihan kaikkialla, myös uskonnollisten yhteisöjen elämässä.”

Luoma ei halunnut ennakoida, millainen merkitys Räsäsen oikeusjutulla ja sen ratkaisulla on kirkolle, ja sanoi luottavansa suomalaisen oikeuslaitoksen kykyyn tehdä punnittu ratkaisu.





https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tuomas-enbuske-rasasella-pitaisi-olla-oikeus-vakaumukseensa/

11

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vapunaattona valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen kannanotto ärsytti niin, että vanhana pääkirjoittajana en enää jaksanut vastustaa kiusausta, vaan naputtelin twiitin, kirjoittaa Tapani Ruokanen kolumnissaan.

      ”Puolustan sanan- ja uskonnonvapautta varsinkin, jos olen eri mieltä lausujan kanssa. Raamatun siteeraaminen kuuluu sekä uskonnonvapauteen, että sananvapauteen. Päivi Räsäsen syytteet vievät oikeuslaitosta kohti keskiaikaa. Sivistymätöntä moukkamaisuutta, häpeällistä ja tolkutonta.”

      Puhelin alkoi piippailla, jo vappuna kertyi toista tuhatta tykkäystä. Kaikki twiittaajat tuskin olivat samaa mieltä kanssani tai Räsäsen puolella. Ei. Syynä lienee se, että arvostamme sanan- ja uskonnonvapautta emmekä halua joutua mielipiteitten takia oikeuden eteen. Tulee muistoja Neuvostoliitosta ja kommunistivainoista, miten uskovia ja toisinajattelijoita kohdeltiin. Ja kohdellaan yhä.

      Putkisilmäinen ei näe isoa kuvaa, mihin joudutaan tiellä väärään suuntaan. Risto Volanen muistutti, että tämä vie kohti keskiaikaa sekä Venäjän ja Saksan 1930-lukua. Jukka Perttula toteaa kuinka koko asian ajattelu alkaa puistattamaan ja kysyy: milloin ja ketkä antoivat yhteiskunnastamme tulla tällaisen? Tämä on valitettavan tuttua: julistetaan isosti, mikä on oikein ja mikä väärin. Sen jälkeen aletaan kivittää eri tavalla uskovia. Se sopii keskusteluun, mutta ei vallankäyttöön. Miksi? Koska siellä kivet ovat oikeita.

      Valtakunnansyyttäjä näyttää, kuinka sanan- ja uskonnonvapaus murennetaan. Se tapahtuu juuri näin, pienin askelin. Tätä menetelmää käytetään trollauksessa ja hybridisodankäynnissä: syötetään hyvässä tarkoituksessa ratkaisuja – esimerkiksi vähemmistön suojelun nimissä ja vihapuhetta vastaan – ja muokataan samalla tilaa ajatuspoliisille, joka alkaa lopulta sensuroida puheita ja kirjoituksia. Ensin tulee sakkoa, seuraavaksi vankeutta, lopulta kivitys, kuten Raamatun aikana.

      Tähän vallankäyttöön pitää puuttua heti ennen kuin se pesiytyy hyväksytyksi. Jos Toiviaiselle ei panna stoppia, tämäkin teksti on vähän ajan kuluttua rikos, koska se arvostelee korkeaa oikeusviranomaista. Elämäntyöni on arvostella viranomaisia ja muita vallankäyttäjiä, sillä demokratiassa sananvapauden tehtävänä on nostaa esiin epäkohtia, jotta ne voidaan korjata. Kyse on oikeusvaltion ”pyhästä” asiasta, jota ei saa turmella.

      Aina on ihmisiä, joilla on ärsyttävä tapa ojentaa ja ohjeistaa toisia sille tielle, mitä itse kulkevat. Tyhmääkö? Ehkä, mutta se on sananvapautta. Kun käytetään oikeusvaltaa, yhteiskunnan mahtia, esivallan miekkaa, on oltava varovainen. Tuomari ei saa politikoida, valtiomahdit eivät saa sekoittua, omia mielipiteitä on hillittävä. Valtakunnansyyttäjä käyttää nyt oikeuslaitosta poliittisesti.

      Kirjoittaa ja sanoa voi tunteenomaisesti, mutta vallankäytön pitää perustua lakiin, järkeen ja harkintaan. Se on kadoksissa. ”Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei saata olla lakikaan” – syyttäjä muistanee, mistä tämä on? Googlatkaapa!

      Kun Muhammed-pilakuvat olivat pöydälläni, piti ratkaista, julkaisenko ne. Päätin olla julkaisematta. Jotkut julkaisivat sananvapauden nimissä, Suomen Kuvalehti ei. Syynä ei ollut islamistien pelko eikä edes se, ettemme hyväksy vihapuhetta. Syynä oli se, ettei lehdessämme ollut tapana pilkata toisen ihmisen uskoa ja vakaumusta.

      https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kolumni-juristi-nakertaa-oikeusvaltiota/

    • Anonyymi

      Perussuomalaiset tukevat Räsäsen sananvapautta. Päivä Räsänen sananvapauden puolustaja
      Sossujen Vapariliiton vainoama
      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/paivi-rasanen-huolissaan-sananvapaudesta-monet-kristityt-joutuvat-elamaan-kaapissa/8134050

      4.5. Sebu Tynkkynen, valtionsyyttäjän vainoama homoseksuaali tukee Räsäsen oikeutta esittää mielipiteitään
      "Kun haluat sosialismia, valitse vasemmistopuolue.
      Kun haluat eurososialismia, valitse kokoomus, keskusta, vihreät, RKP tai vasemmistopuolue.
      Kun et halua sosialismia missään muodossa, valitse perussuomalaiset"

      • Anonyymi

        Monet homot joutuvat elämään kaapeissaan ja tuntevat laulavan poliisin tavoin myötähäpeää Sebu Tynkkysen kaltaisten homoimagolla ja valikoivalla rasismilla ratsastavien ihmisten takia.

        Kyllä Räsäsellä ja Tynkkysellä tietysti pitää olla sananvapaus. Miten muuten näiden ihmisten ajattelumaailmaan (ja sen puutteisiin) pääsee tutustumaan paitsi ko. hahmojen aivopierujen kautta?

        👍


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monet homot joutuvat elämään kaapeissaan ja tuntevat laulavan poliisin tavoin myötähäpeää Sebu Tynkkysen kaltaisten homoimagolla ja valikoivalla rasismilla ratsastavien ihmisten takia.

        Kyllä Räsäsellä ja Tynkkysellä tietysti pitää olla sananvapaus. Miten muuten näiden ihmisten ajattelumaailmaan (ja sen puutteisiin) pääsee tutustumaan paitsi ko. hahmojen aivopierujen kautta?

        👍

        Usko.vaisellakaan ei olisi ilman näitä hahmoja ketään, joista tehdä loputtomasti aloituksia.

        Sitten pikku u.v. olisi ihan huuli alaspäin ja kissat itkisivät, eikähän sitä semmoista kukaan halua.

        👍


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usko.vaisellakaan ei olisi ilman näitä hahmoja ketään, joista tehdä loputtomasti aloituksia.

        Sitten pikku u.v. olisi ihan huuli alaspäin ja kissat itkisivät, eikähän sitä semmoista kukaan halua.

        👍

        Tumputat samalla kun jankutat. 🤣🤣🤣


    • Anonyymi

      Milloin paavi ottaa kantaa asiaan ? oletteko paavia informoineet ???

      • Anonyymi

        Ennen kuin Luoma 😺


    • Anonyymi

      Olen iloinen, että otatte kantaa nyt.

      Olen puolustanut sananvapautta jo vuosia,
      koska kyseinen trendi on ollut käynnissä jo huomattavasti pidemmän ajan.
      Tähän se johti, kun ihmiset eivät olleet valvomassa
      demokratian ja sananvapauden tulta.
      Ei se itekseen pysy, se varastetaan
      ja kuka sen varastaa? Päättäjät.

      Aika magaaberia.

    • Anonyymi

      Mutta tuhannet ovat eronneet kirkosta Päivin höpöjuttujen takia. Aina kun Räsänen avaa suunsa ja esittää "mielipiteitään" niin porukka kirkossa vähenee.

      • Miten Päivi voisi vaikuttaa jonkun kirkoon kuulumiseen 😹?


      • Anonyymi
        ainoa.aito.avioliitto kirjoitti:

        Miten Päivi voisi vaikuttaa jonkun kirkoon kuulumiseen 😹?

        Päivi voi vaikuttaa eroakirkosta -sivuston kävijälaskuriin, jolloin vapaa-ajattelijahihhulit kokevat olevansa tärkeitä.

        1 1=2

        👍


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3488
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      72
      3231
    3. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      50
      2766
    4. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      54
      2588
    5. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      89
      2407
    6. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      31
      1327
    7. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      21
      1217
    8. Kuinka paljon teillä

      on ikäeroa?
      Ikävä
      96
      1188
    9. Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä

      On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten
      Luterilaisuus
      337
      1063
    10. Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!

      Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll
      Suomalaiset julkkikset
      14
      956
    Aihe