Midsommar Loputon yö

Anonyymi

on upea elokuva.Midsommarissa mennään esikristillisiin aikoihin.siellä on viikinkiriittejä.Vahvoja Eddan kansantaruja ja tietysti Pohjolan pakanallisia uskomuksia ja tapoja.Esoteeriset lähteet ovat ihmisiltä salattuja asioita kuten
rituaalit ja uskomukset.
Vahvaa elokuvassa oli se että kun nuori tyttö jolla on kukkaseppele päässään kauniissa Ruotsalaisessa kylässä itkee tuskaa niin nuoret tytöt myös itkevät yhdessä tuskaa ja silittävät itkevän tytön selkää ja ovat ringissä.Kun tyttö alkaa hengästymään itkun jälkeen alkavat ringissä olevat tytöt myös haukkomaan henkeä.Ja kun lopulta tyttö on purkanut tuskan ulos ja alkaa rauhoittuminen niin myös muut tytöt rauhoittuvat ympärillä ja lopulta hiljaa kaikki alkavat hymyilemään toisilleen.Uskomattoman vahva elokuva ja se kuvaa meidän Skandinaavien vahvaa pakanallista historiaa ja sen tuntee sisällään.

8

1479

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sääli etteivät päähenkilöt esittäneet Suomalaisia. Kansakuntamme tarvitseejuuri nyt hiukan ravistelua, ja elokuvan keinoin se onnistuisi.

      Loppuratkaisu kertoo miten käy kaiken hyväksyjille, myötääjille ja henkilökohtaiselle turvallisuudelle olevan uhan paremmaksi selittäjille.

      Katselkaa ja haaveilkaa. Ikävä vain että nyt on 2021.

      • Anonyymi

        Meillä on Skandinaviassa tuhansia vuosia vanhoja tarinoita, Viikinkien aikakausi ja erilaisia pakanallisia ja historiallisia tapahtumia.Sotilailla, heimoilla ja pienillä ryhmillä oli rituaaleja ja nuoret kauniit naiset kokivat maskuliiniset sotilaat ja miehet suojana eivätkä uhkana.Ehkä oli moniavioisuutta tai suhteita joissa vahvat urosmiehet siittivät paljon lapsia ja kylissä shamaanit ja Pyhät Miehet pitivät kyläyhteisöä kontrollissa ja kaupunkien kasvaessa myös käsityö
        taide ja valloitusretket toivat kaupunkeihin valloitetuilta alueilta uutta taidetta, koruommelta ja metallien ja lasien ja myös aseiden kehitystä
        Carl Jung puhui alitajunnasta ja kollektiivisesta jäljestä ihmismielessä ja tarinoista.Niitä ei kristinusko pysty pyyhkimään pois.Tietyt rituaalit jäävät jälkeläisten alitajuntaan ja pyrkivät ulos kaikista mahdollisista tunneleista.Ne ilmenevät neurooseina, pakkotoimintoina, sydämen tykytyksenä ja jopa outoina tuntemuksina kun yksilö elää elämäänsä tiettyinä sykleinä ja ajanjaksoina.Ehkä kristinuskon kiivaat vastustajat pyrkivät vapauttamaan ihmismielen pois kristinuskon kapeasta näkemyksestä ja jopa antaa ihmisen pedon vapautusta koska ” Peto” ei olekaan negatiivinen sana vaan todella symboloi ” Positiivista voimaa jossa miehet ja naiset löytävät voimakkaan ja energisen Pakanallisen ” Alkuvoiman”


    • Anonyymi

      Potilaissa ilmestyneet unet, kummitukset, noidat, shamaanit, yön äänet, suden ulvonta, rakastelun voimakkaat äänet ja syljen ja nesteiden eritys voimakkaassa yhdynnässä jossa lihaksikas viikinki ottaa voimalla todella nuoren kauniin tytön ja sitten syntyy lapsia ja seuraavana tarinassa pakanalliset rituaalit ja karhuntaljoihin pukeutuneet salaperäiset ihmiset sytyttävät kylissä tulia ja illalla syödään ja juodaan suuressa kylätapahtumassa ja odotetaan sotureita meren rannalla saapuvaksi jotka tuovat ryöstöretkiltä aarteita ja vankeja. Kulttuurit ovat aina olleet ” Suuria Tarinoita”

      • Anonyymi

        Midsommar elokuvassa se valtava iso ” Nuija”
        symboloi elämän antajaa ja lopulta sitä mikä ottaa elämän pois.Länsimaat ja kristinusko ovat aina pelänneet kuolemanpelkoa.Kaikki kuolleet piilotetaan ruumisarkkuihin ja kosmetiikkamainoksissa ja ryppyvoide mainoksissa esiintyy nuoria tyttöjä.Vanhukset pyritään laittamaan piiloon vanhustentalojen ja nuorille syötetään propagandaa.Pakanakulttuuri on todellista kulttuuria jossa ei valehdella vaan eletään Totuudessa yhdessä Yhteisön kanssa


    • Anonyymi

      Suomessa taas ” iso nuija” herättää kunnioitusta ja ehkä pelkoakin.Se symboloi esimerkiksi sitä että jos antaa kommentin josta ei pidetä niin tulee nuijasta päähän.Kunnioitan

    • Anonyymi

      Elokuva on mielenkiintoinen yritys kuvata yhteisöä, jossa ei vallitse yhteiskuntamme käsitys yksilönvapaudesta ja yksilöllisestä koskemattomuudesta, vaan yhteisö "omistaa" yksilöt ja yhteisö päättää heidän käytöstään. Ihmisen uhraamisessa tämä kulminoituu, yhteisö osoittaa konkreettisesti omistavansa yksilön, uhriksi asettuminen on kunnia yksilölle, kuten myös elokuva esittää. Kristinuskossahan tämä on esitetty symbolisesti, Kristus on se ihmisuhri yhteisölle, joka on esikuva kaikille ja osotus kuinka ihmisen tulee uhrautua yhteisölle ja luopua yksilöllisyydestään. Tätä uhrinäytelmää esitetään kirkoissa jatkuvasti. Tämähän on ristiriidassa vahvasti nyky-yhteiskunnan idealle yksilön riippumattomuudesta ja vapaudesta, joka konkreettisesti toteutuessaan johtaisi yhteisön hajoamiseen. "Mun ruumini ja henkeni, sun omas ovat Herrani" kuten luterilainen virsi asiaa kuvaa.

    • Anonyymi

      Ps aiempi vastaavanlainen elokuva oli alkuperäinen "Wicker Man", suomalaiselta nimeltään Uhrijuhla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3302
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      20
      1829
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1489
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      81
      1334
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      984
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      61
      799
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      746
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      677
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      50
      626
    Aihe