Tilanne on siis tämä, että olen älyttömän ihastunut työkaveriini. Skenaariossa on kaikki pielessä; olen itse parisuhteessa, työkaverini on hyvin todennäköisesti hetero (kaksi aikuista lasta, puhunut joskus työporukassa miehen löytämisestä itselleen), jolla ei tietenkään pitäisi olla väliä, koska en missään vaiheessa aikonut tehdä asian eteen mitään. Tämän lisäksi meillä on jonkin verran ikäeroa. Silti asia raastaa minua.
Emme näe kovin usein, koska työskentelemme eri osastoilla. Kuitenkin niinä päivinä kun satumme samaan paikkaan, olen aivan onnessani. Pelkkä hymy tai katse ja tuntuu siltä että elämä hymyilee.
Joskus kuvittelen (toivon?) että tunne olisi molemminpuolinen.
Se tapa miten hän puhuu tai koskee.. Aina on perhosia vatsassa. Kun olemme nähneet, hän pyörii päiväkausia ajatuksissani.
Aina kun näen hänet, tekisi mieli halata. Tuntuu että kaikki on niin hyvin.
Tekisi mieli kertoa tunteistani, eniten ehkä siksi että tilanne olisi todennäköisesti nopeammin ohi, jos hän vain torjuisi minut. Olen tuntenut näin jo melkein vuoden, eikä loppua näy.
Onko kohtalotovereita? Vinkkejä miten selvitä tilanteesta ja päästä yli ihastumisesta?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tai sitten vain nautit hiljaisesti hyvistä hetkistä jos mitään toivoa ei ole. Anna heteron tehdä ele ensin.
Miksi ihastumisesta pitäisi päästä eroon? Ai siksi kun ajattelet jo eteenpäin ja parisuhdetta tämän ihastuksen kanssa. Vai haluaisitko että tunne olisi molemminpuolinen? Nauti siitä tunteesta/tilanteesta (kuten sanoi edellinen vastaaja) ja ei ihastumisestai ole mitään pahaa vaikka olisi samaa sukupuolta olevaan
Jostain syystä toivon että tunne olisi molemminpuolinen, vaikken odota/toivo tästä kehkeytyvän mitään. Olen tosiaan itse pitkässä parisuhteessa jossa asiat ovat hyvin, siksi haluaisin ihastuksen menevän ohi. Poden kai huonoa omatuntoa.
AP
Vähän samankaltainen tilanne. Yritän olla ruokkimatta kirjautumista, kun toinen on hyvässä suhteessa.
Löytyy kohtalotovereita. Ihan samat tuntemukset on kuvitelmia ja toiveita myöten. Ja hyvänolon tunnetta. Ja näkemisen jälkeen on jalat ilmassa ja hymyillyttää monta päivää.
Eipä ole vinkkejä antaa, en tiedä miten ihastumisesta pääsisi yli. Kai se joskus helpottaa. Varmaan tunteista kertominen voisi asiaa vauhdittaa, mutta omalla kohdalla se ei oikein onnistu.
Lisätkäähän, että mistä päin, niin saadaan lisää jännittävyyttä ilmaan. 😏