Saksa vuosina 1930-1940 olisi ollut unelma paikka asua. Työllisyys nousi huippuunsa, maassa oli vahva johtaja josta lähes kaikki pitivät, ei ollut ongelmia maahanmuutosta, ei islamisteja
Uljaat samanhenkiset ja oloiset ihmiset nauttivat toisistaan. Välillä katseltiin upeita marsseja, joita valtiovalta oli järjestänyt kansan iloksi.
Kristallejakin kilisteltiin sekä päivisin, että öisin.
Olisinpa saanut elää 30-luvun Saksassa
9
77
Vastaukset 9
- Anonyymi
Olisi ollut hienoa nähdä Berliinin olympialaiset paikan päällä 1936, kaikkien aikojen parhaat kisat.
- Anonyymi
V. 1972 poikkesin Berliinin vanhalla olympiastadionilla katsomassa paikkaa, missä suomalaiset niittivät kultaan ja kunniaa. 10.000 metrillä tuli kolmoisvoitto, kaksoisvoitot tulivat 5000 metrillä ja 3000 metrin estejuoksussa.
Kaikkien kultaa stadionilla voittaneiden nimet olivat suurilla kultaisilla kirjaimilla marmoritaulussa. Kolme oli suomalaista nimeä, Salminen, Höcgert ja Iso-Hollo. Olen harmitellut, kun ei tullut Aulis Reinikalta tuossa Kurikassa eläessään kysyttyä, minkälaista siellä Berliinin kisoissa oli kentällä, muita juteltiin..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
V. 1972 poikkesin Berliinin vanhalla olympiastadionilla katsomassa paikkaa, missä suomalaiset niittivät kultaan ja kunniaa. 10.000 metrillä tuli kolmoisvoitto, kaksoisvoitot tulivat 5000 metrillä ja 3000 metrin estejuoksussa.
Kaikkien kultaa stadionilla voittaneiden nimet olivat suurilla kultaisilla kirjaimilla marmoritaulussa. Kolme oli suomalaista nimeä, Salminen, Höcgert ja Iso-Hollo.Suomalaiset saavuttivat kyseisellä stadionilla yhteensä 10 mitalia. Edellä mainittujen lisäksi mitalit tulivat kuulantyönnössä ja tietysti, keihäänheitossa.
Suomi oli USA:n jälkeen maailman toiseksi paras maa. Nyt jo yksi mitali kisoista voi jäädä haaveeksi.
- Anonyymi
Olisi se ollut juhlaa, ensin hyökätä useisiin valtioihin ja sitten ottaa pommimattoa niskaan ja lopulta iivanan pistimestä keuhkoon.
- Anonyymi
Hienoa olisi ollut myös lastata perheitä, lapsia, naisia, vanhuksia ja miehiä härkävaunuihin ja saada hienot lukaalit ja tavarat ihan vain varastamalla pyssy kädessä.
- Anonyymi
Olisipa mahtavaa. Minä nauttisin kun tietäisin minua odottavan vastuullinen työ leirin suurten uunien lämmittäjänä. Ehkä arvostettu ja viisas Mestarimme vielä joku kaunis päivä voi toiveeni toteuttaa!
- Anonyymi
Suomalaiset musikat olisivat todennäköisesti päätyneet siellä keskitysleirille.
- Anonyymi
Olisiko kukaan menettänyt oikeasti mitään,tuskimpa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.641021Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30687- 90685
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24661- 46648
- 9641
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14635Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.68629Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan82558- 42550
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj22548- 62546
- 61539
- 44531
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47523Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.134508Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13482Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.27437Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa46433Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.29423