Aiheuttiko poliisilaitoksemme "potkut" Alfa- TV:n toimittajalle..?

Poliisejamme on jo pitkään pilkattu sen sekaantumisesta politiikkaan ja on siten ansainnut pilkkanimensä PolPo (poliittinen poliisi).

Se ei terrorisoinut BLM- liikkeen eikä Novalnyitä tukevia mielenosoituksia millään tavoin.
Mutta hallituksemme pikkutyttöjen päättömiä päätöksiä vastaan kaduilla tallustelevat ja ehkä jopa mieltään osoittavat mummot ovat saaneet tuta hampaisiin asti aseistautuneiden väkivaltakoneistomme ykkösnyrkkien brutaalin voiman.

Kaikki nämä päiväkavelyt kevään mittaan on hajotettu satojen taistelujoukkojen armadoilla. Mukana on ollut myös ratsujoukkoja joita pienet lapset ovat paenneet Espan puiston puihin kauhusta parkuen.

Kiinnioton kohteiksi joutuivat kaikki poliisin tunnistamat vaihtohtomedian toimittajat; mukana myös Alfa- TV:n Ilkka Tiainen jonka ohjelmat ovat saavuttaneet satojen tuhansien katsojamäärät.
Tiainen tunnetaan myös EU:n ja koronanhysterian kärkkäänä arvostelijana.
Tiainen otettiin kiinni pariksi tunniksi ja tapahtumaa kuvasi hänen mukanaan ollut kuvaaja. Video sai maanlaajuista huomiota lehdistön kohtelusta Suomessa. Meillähän puhutaan vain Unkarin ja Venäjän lehdistön vapaudesta eikö totta?

Yhtä kaikki. Tiaisen "työsuhde" purettiin ja syykin selvisi kun tietoa tarpeeksi pumpattiin Alfan johdolta. Poliisilaitos oli tehnyt yhteistyösopimuksen tuotantoyhtiön kanssa mm. Poliisiorkesterin esiiniintymisistä joilla se ajatteli pesevänsä saastuneita naamojaan.
Ilkka Tiaisen tapauksen tulo mediaan sai poliisilaitoksen purkamaan kaikki sopimuksensa Alfa- TV:n kanssa.

Tiainen siis sai "potkut". Hän oli yrittäjä eikä palkollinen.
Ehkäpä nyt näemme siis poliisien töräyttävän torviaan Alfan katsojakatoisen yleisön iloksi.

Asiaa käsittelee mm. JuuTuupissa LEVELIn pojat eilisessä 9/4-21 lähetyksessään.

Minua ivataan usein Venäjän asiamieheksi yms.
Heitänkin tähän siis toteamuksen että Venäjän Armeijan Punakuoro tulisi kutsusta Suomeen ilmaiseksi ja se pystyisi laulamaan koko naurettavan Poliisiorkesterimme suohon.

10

1059

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Outo episodi joka ei ole vielä täysin selvinnyt. Ehkä Tiaisen haastis Yazkan ruuvipenkissä voisi valaista asiaa, mutta on jotenkin sellainen aavistus ettei Tiainen anna mitään haastatteluja aiheesta toistaiseksi, hänenkin pitäisi vapaana toimittajaja yrittäjänä saada voita leivän päälle ja moinen julkisuus ei varmaan ole sitä voita leivän päälle lisäämässä. Hautautuuko tämäkin asia sinne "salaliittojen" hautausmaalle"ikiajoiksi, niinkuin monet muutkin arkaluontoiset asiat, vaikka niissä totuutta olisikin.

      • Kiitos paikkansa pitävästä arvelusta.

        Syy erottamiselle tuli jo selväksi, olihan Tiainen ollut liipasimella jo jonkun aikaa.
        Hallitusta ja sen ketkuiluja eivät voi enää arvostella julkisen- eikä yksityisen sektorin tavalliset työntekijät koska potkut tulevat jo seuraavana päivänä.

        Poliisilaitoksemme sai kuitenkin tästäkin episodista uuden tahran jo ennestään paskaisiin naamoihinsa.
        Niitä he tulevat pesemään kesän Pride- kulkueissa joissa he esiintyvät vanhan perinteen mukaisesti hinttien luukkuhaalareissa.


      • Anonyymi
        martta98 kirjoitti:

        Kiitos paikkansa pitävästä arvelusta.

        Syy erottamiselle tuli jo selväksi, olihan Tiainen ollut liipasimella jo jonkun aikaa.
        Hallitusta ja sen ketkuiluja eivät voi enää arvostella julkisen- eikä yksityisen sektorin tavalliset työntekijät koska potkut tulevat jo seuraavana päivänä.

        Poliisilaitoksemme sai kuitenkin tästäkin episodista uuden tahran jo ennestään paskaisiin naamoihinsa.
        Niitä he tulevat pesemään kesän Pride- kulkueissa joissa he esiintyvät vanhan perinteen mukaisesti hinttien luukkuhaalareissa.

        Joo toki kokonaiskuva ja syy erottamiselle tuli kutakuinkin selväksi mutta ketkä kaikki ovat olleet osapuolia nimeltä ei ihan ymmärrettävistä syistä paljastunut.
        Yazkakin käsitteli samaa asiaa omalla kanavallaan.
        https://tokentube.net/l/3185830981/Painostiko-poliisi-AlfaStudion-pois-ruudusta--ÄITIENPÄIVÄN-ERIKOISLÄHETYS-

        Poliisissa suomessa varmaan sisällä käy aikamoinen kuhina heidän käyttäytymisen vuoksi kansalaisia kohtaan, vaikka se ei näy ulospäin millään tavalla tietenkään kovan johdon antaman kurin takia. Ja verhoksi eteen medioihin vedettiin nyt yhtäkkiä juttu poliisin rasismista.
        Rasistinenhan poliisi ei saa olla mutta voi toki repiä Suomen kansalaisia vaatteista ja niputtaa väkivalloin "mustaan maijaan" ja kiusata vanhuksia, naisia ja lapsia seisottamalla heitä tuntikausia sumpussa.
        Huomio pois todellisista väärinkäytöksistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo toki kokonaiskuva ja syy erottamiselle tuli kutakuinkin selväksi mutta ketkä kaikki ovat olleet osapuolia nimeltä ei ihan ymmärrettävistä syistä paljastunut.
        Yazkakin käsitteli samaa asiaa omalla kanavallaan.
        https://tokentube.net/l/3185830981/Painostiko-poliisi-AlfaStudion-pois-ruudusta--ÄITIENPÄIVÄN-ERIKOISLÄHETYS-

        Poliisissa suomessa varmaan sisällä käy aikamoinen kuhina heidän käyttäytymisen vuoksi kansalaisia kohtaan, vaikka se ei näy ulospäin millään tavalla tietenkään kovan johdon antaman kurin takia. Ja verhoksi eteen medioihin vedettiin nyt yhtäkkiä juttu poliisin rasismista.
        Rasistinenhan poliisi ei saa olla mutta voi toki repiä Suomen kansalaisia vaatteista ja niputtaa väkivalloin "mustaan maijaan" ja kiusata vanhuksia, naisia ja lapsia seisottamalla heitä tuntikausia sumpussa.
        Huomio pois todellisista väärinkäytöksistä.

        Hyvä ajootus poliisilta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä ajootus poliisilta.

        Hyvä alootus martalta.


    • Anonyymi

      Alfa tv on susi lampaan vaatteissa.

    • Anonyymi

      Kollega kysyi vitsaillen rötösherrajahdista, mihin Lintilä vastasi, ”etteivät sellaiset jutut tässä koneistossa etene”.

      ”Siinähän kävi sitten niin kuin Jaskarin ja Vanhasen jutussa”, kollega vastasi.

      Heitto oli erikoinen. Kokoomuksen 2000-luvun alkuvuosien puoluesihteeriin Harri Jaskariin kohdistunut paritusepäily oli ollut laajasti julkisuudessa. Jaskaria epäiltiin ensin parituksesta ja myöhemmin myös naisen pahoinpitelyistä ja uhkailusta.

      Syyte nostettiin lopulta vain tappouhkauksesta, jolle oli silminnäkijä. Jaskari tuomittiin laittomasta uhkauksesta sakkoihin. Tuomion mukaan hän oli baari-illan jälkeen jahdannut naisystäväänsä asunnollaan veitsen kanssa uhaten tappaa.

      Mutta miten silloinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk) liittyi asiaan?

      Poliisit kohtasivat pitkin syksyä työn merkeissä. Lintilä kyseli asiasta lisää. Vanhempi konstaapeli kertoi käynnistään Jaskarin työsuhdeasunnolla Helsingin Lapinlahdenkadulla toukokuussa 2006.

      Jaskarin entinen virolainen naisystävä myi asunnolla seksiä.

      Tämä oli Lintilälle entuudestaan tuttua tietoa. Kollegan kertomus sisälsi kuitenkin väitteen, jota ei ollut julkisuudessa esitetty.

      Kollega kertoi naisen antaneen poliisille nipun valokuvia. Hän kertoi, että joukossa oli kuva, jossa oli Jaskarin naisystävä, toinen nainen, Jaskari ja kaksi kokoomuksen huippupoliitikkoa: Ilkka Kanerva ja Sauli Niinistö.

      Kollegan muistikuvan mukaan kaikki olivat pukeissa, mutta naisten asut olivat rohkeat. Hän sanoi naisen kertoneen, että kuva oli otettu eduskuntatalon saunalla.

      Vanhempi konstaapeli kertoi Lintilälle myös, että silloinen väkivaltarikosyksikön päällikkö, nykyinen kokoomuksen kansanedustaja Kari Tolvanen olisi ilmoittanut Jaskarin paritusjutun tutkijoille käyneensä ”kävelyllä pääministerin kanssa” ja paritustutkinnan loppuvan siihen.

      Syksyn 2017 aikana Lintilä törmäsi Jaskarin asunnolla käyneeseen toiseen poliisiin, joka työskenteli edelleen väkivaltarikosyksikössä Pasilassa.

      Lintilän mukaan työpari vahvisti hänelle tarinan valokuvista ja kertoi uuttakin: Jaskarin jutussa oli tehty televalvontaa, ja prostituoitujen puhelimiin olivat olleet yhteydessä monet poliitikot pääministeri Matti Vanhasta ja Euroopan investointipankin varapääjohtajaa Sauli Niinistöä myöten.

      Lintilän mukaan työpari kertoi lisäksi, että Niinistö ja väkivaltarikosyksikön tuolloinen päällikkö Kari Tolvanen olisivat puhuneet näistä televalvontatiedoista puhelimessa.

      Uudet yksityiskohdat eivät vähentäneet rikoskomisario Lintilän kiinnostusta vanhaan Jaskari-tutkintaan. Lintilä tutustui myös tapauksen esitutkintapöytäkirjaan, paperinippuun, jonka väitetystä vuotamisesta hän joutui myöhemmin itse syytteeseen.

      Samoihin aikoihin loppuvuodesta 2017 ainakin kolme toimittajaa oli kiinnostunut vanhasta paritustutkinnasta.

      Suomen Kuvalehti pyysi Jaskari-tutkinnan aloittanutta aineistoa Helsingin poliisilaitokselta loppuvuodesta 2017. Rikostoimittaja Harri Nykänen jututti Jaskari-jutun alkuperäistä tutkinnanjohtajaa Seppo Sillanpäätä. Iltalehden Juha Ristamäki lähestyi Kari Tolvasta.

      Toimittajien kiinnostus tapaukseen käynnisti poliisilaitoksella operaation, joka paljastui Lintilälle maanantaiaamuna 29. tammikuuta 2018. Edellispäivänä Suomessa oli käyty presidentinvaalit, joissa Sauli Niinistö oli ottanut murskavoiton.

      Saavuttuaan Pasilaan rikoskomisario Kari Lintilä huomasi, että hänen kulkulupansa ei enää toiminut. Työhuoneen lukko oli vaihdettu viikonlopun aikana.

      Huone oli sinetöity odottamaan asiakirjojen, muistitikkujen ja tietokoneiden takavarikointia. Lintilä pidätettiin virasta. Seurasi lähes puolentoista vuoden tutkinta.

      • Kiitos.

        Näin se menee, laki on kaikille sama mutta........


      • Anonyymi
        ViktorAtaman kirjoitti:

        Kiitos.

        Näin se menee, laki on kaikille sama mutta........

        Laki on kaikille sama, mutta sinäkin olet leveillyt palstalla mitenkä olet sitä rikkonut useilla tavoilla saamatta rangaistusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laki on kaikille sama, mutta sinäkin olet leveillyt palstalla mitenkä olet sitä rikkonut useilla tavoilla saamatta rangaistusta.

        Hyvä saada ylemädättämölle kilpailua ja siten oikeita uutisia eikä eukehumisia, joita YLE suoltaa


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45159
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      121
      25963
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      323
      15654
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      163
      10782
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9697
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9311
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      84
      8456
    8. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      7923
    9. 242
      6814
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      221
      6476
    Aihe