Hei - Me Elvytetään!

Se kuuluisa konsensus- ja kollektiivishenkinen EU-Elvytyspaketti!

Kysymys kuuluu - mitkä valtiot ovat jo hyväksyneet EU-elvytyspaketin? Entä arvio miten unkarilaiset ja puolalaiset käyttävät tilannetta "hyväkseen" ..?

Saksa on rehellisesti ottanut riskin ja tunnustanut sen, omalla välipäätöksellään, jolla kannetaan EU-yhteistä vastuuta, ettei olla ainakaan se merkittävä vastustaja.

Italiakin luottaa omassa uudessa pelastusbudjetissaan, että elvytyspaketti menee läpi ---

Tämä elvytyspaketti saattaa olla viimeinen täydellisen demokratian ilmentymä, sillä unkarilaisetkin voivat sen estää tai ainakin ratkaisevasti viivästyttää. Tämän vastustuksen vuoksi uhkaukset EU-Brysselistä ovat poikkeavan kovat ja maalaavat estävälle jäsenmaalle hankaluuksia ja vaikutuksia saada itseään kuuluville - jatkossa.

On muistettava, että Suomi antoi ja luovutti ison palan itsenäisyyttä EU:lle!

Meidän todellinen vaikute on parin prosentin luokkaa - sehän tulee väestöosuudestamme EU-parlamentissa. Tämä jokaisen jäsenvaltion päätös painaa - on vielä jäänne siitä ideaalista, mitä EU olisi lopulta voinut olla.

Mutta! Kriiseissä täyttä demokratiaa ei voida harjoittaa, sillä kukri kuolee ennen kuin suo sulaa -ilmiö on kriisitilanteissa osuva vertaus. EU tullee purkamaan hitaasti, mutta varmasti tämän jäsenmaaoikeuden.
--


Tyhjän saa pyytämättäkin!

[ ~ https://yle.fi/uutiset/3-11921283 - YLE: "Suomen eurooppalaisimmaksi itseään mainostava puolue teki viikon välein kaksi erilaista päätöstä, miten se suhtautuu EU:n elvytyspakettiin. Kokoomuksen kentällä päätös äänestää tyhjää nosti valtavan metelin. Lopulta puolue päätyi tukemaan pakettia, jota se pitää epäonnistuneena." ]

--
Suomikin on nyt valinnan paikassa ja tältä osin teoriakäytännössä vain muutama kansanedustaja eduskuntamme perutuslakivaliokunnassa voi jäädä historiaan "änkyröimällä" päätösprosessin taholtamme jumiin ja vaatia määräenemmistöistä päätöstä eduskunnalta - ratkaistaessa osuuttamme tuosta EU-elvytyspaketista.

Seuraavaksi itse eduskunnassa muutama kansanedustaja voi jälleen jäädä historiaan tuottamalla tuolle hyväksynnälle myönnön määräenemmistöisyyden aikaansaajina - keitä he olisivat .. kokoomuslaisia ja keskustalaisia?

Lopultahan poliittisesti on kysymys miten me katsomme diilin tehdyksi, jossa "reilulla kuudella eurolla ostetaan vajaa kolme"!

Elvytyspaketti on muutakin - sillä se asemoi jäsenmaita varallisuutensa ja kykyjensä puitteista erilaisiin lähtöasemiin. Siksi me olemme "maksuhenkilöitä", ja Italia taas suurin saaja ja Kroatia suurin suhteessa bruttokansatuotteeseensa. Miten suhtaudumme tähän jakoon ja asemoitumiseen?
..
Nyt on kysymys vastuusta, solidaarisuudesta kuin yhteisen hyvän jaosta, todellisella demokratialla, joka saattaa jäädä viimeiseksi ---


..
YLE: "Suomen eduskunnan on tarkoitus ryhtyä käsittelemään EU:n elvytyspakettia huomenna tiistaina. Ylen toimittajat kertovat, millaista keskustelua elvytyspaketti on herättänyt muissa Euroopan maissa"

~ https://yle.fi/uutiset/3-11920246 -

..
Kuva: ~ https://yle.fi/uutiset/3-11921283 -

"Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen ja puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo keskustelivat eduskunnan täysistunnossa 28. huhtikuuta. Edellisenä päivänä eduskuntaryhmä oli ilmoittanut äänestävänsä EU-varojen käytöstä tyhjää. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva"

Miljardien jakokaavio löytyy täältä:
~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2021/05/hei-me-elvytetaan.html -



...
29777

1

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Luoma on avannut NELJÄ samaa avausta S24:ään - ei kaikki muumit laaksossa!
      🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

      Luoma on avannut NELJÄ samaa avausta S24:ään - ei kaikki muumit laaksossa!
      🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7086
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      107
      6156
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe