Lapsenkaltaisten on Jumalan valtakunta.

Anonyymi

Olen nähnyt niin lapsellisia uskovaisia, että ei hyvää päivää. Nämä eivät tottele mitään paittsi Jeesustaan ja lopulta he jopa keksivät itse mitä Jeesus tahtoo ja haluaa heidän tekevän.

Heitä on ihan toimihenkilöinäkin kiusaamassa normaalihmisiä. He käyttäytyvät kuin lapset William Goldingin kärpästen herrassa. Suosittelen kaikkia lukemaan kyseisen kirjan. Sellaiskesi maailma nimittäin menee, jos tämä Raamatun lupaama taivasten valtakunta tulee maanpäälle.

Jokainen muistaa varmaan kouluajaltaan kuinka julma lapsen maailma voi olla.

Maailma myös menee sellaiseksi, jos raamatun ennustama maailmanloppu tulee ja tilalle tulee se apostolien lupaama Jumalan valtakunta.

Oikeastaan Feodaalinen maailma oli juuri sellainen, jokainen, joka tuntee historiaa muistaa millainen maailma on ollut aina 1800-luvun loppuun asti. Tuolloin varsinkaan aatelisto ei nähnyt mitä eroa lapsen ja aikuisen välillä. Lapsia ja aikuisia ajateltiin samanlaisena massana. Lapsia jopa teloitettiin varkauksista ym. Kreivit ja ruhtinaat käyttäytyivät kuin vaateliaat lapset syöden vaikka alustalaistensa eväät oman hyvinvointinsa ja mukavuutensa takia.

Tällainen oli menneisyyden maailma jossa kristinuskolla oli vahva asema. Monet hihhulit ovat alkaneet käyttäytyä julman lapsen tavalla. ja tämä näyttää valtaavan alaa selvästi.

En suosittele ketään menemään kristillisiin seurakuntiin ainakaan ukson vuoksi. Uskonnottomien nimenomaan pitää kuulua vaikka Suomessa evlut. seurakuntaa jotta meno valtion kirkossa sitä kautta pysyy järjellisenä ja sitä kautta koko maassa.

24

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      > Tällainen oli menneisyyden maailma jossa kristinuskolla oli vahva asema. Monet hihhulit ovat alkaneet käyttäytyä julman lapsen tavalla. ja tämä näyttää valtaavan alaa selvästi.

      Olen kyllä erimieltä. Minun nähdäkseni jumalattomuus lisääntyy maailmassa ja ihmiset tulevat kokoajan väkivaltaisemmiksi ja rakkaudettomammiksi. On sääli, että Jeesuksen opetuksista, kuten "rakasta vihollista", luovutaan.

      En kuitenkaan vertaisi nykyisiä pahoja ihmisiä lapsiin, koska lapset ovat oppimiskykyisiä, luovia, välittömiä ja ennakkoluulottomia. Tai, ehkä riippuu siitä, kenen lapsia. Jumalan lapset tunnistaa tämän avulla:

      "...Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta."
      1 Joh. 3:7-10

      • Anonyymi

        No nimenomaan entisajan ihmiset olivat väkivaltaisia ja rakkaudettomia. 1800-luvun valtiomiesten lausahduksiin kuului muunmuassa sanonta "Sota on ulkopolitiikan jatke, sota jatkaa siitä missä politiikka epäonnistuu" ja tämä oli aivan normaalia ajattelua entisajassa. Nykyään ei Euroopassa ajatella tuolla tavalla muualla kuin Venäjällä.

        Tapaamani lapsetetut uksovaiset joita on muunmuassa Helluntailaisissa ja monissa juudeokristityissä ovat olleet myös äärimmäisen raakoja ja itsekkäitä. Samaan tapaan kuin vaikka lapset ovat kouluiässä empatiakyvyttömyydessään.


      • Anonyymi

        Ja taas vedetään argumentiksi raamatulauseita. Jam itä tuo vanhurskauskin nyt lopulta. Minöä olen tavannut ihmisä jotka hyväksyvät kaikenlaista lähimmäisen vahingoittamista. He hyväksuvät vaikka sen, että ihmisiä huumataan kaikenmaailman mömmöillä saatavaksi Jeesuksen valtakuntaan. Ihmsitä voidaan näiden vanhurskaiden mielestä maalittaa tappavilla juoruilla, tällainen kaksikko löytyy vaikka eräästä Pohjoissavolaisesta Helluntai seurakunnasta.

        He hyväksyvät muunmuassa korruption ja nämä maalitusmurhat ja ovat olevinaan hurskaita, kun vastustavat vaikka pornoa ja tanssimista.

        Mitä luonteen jaloutta tällainen on?

        Tämäkö on juuri sitä lapsen kaltaisuutta jota raamatun mukaan ihmisessä pitää olla. Onhan totta, että aikuislastenkin ohjaama valtakunta johtaa Kärpästen herraan. Kuten johti menneninä vuosisatoina säätylälisyhteiskunnan aikaankin, joka oli juuri tuon "Kärpästen herran" luomus.


      • ” Minun nähdäkseni jumalattomuus lisääntyy maailmassa ja ihmiset tulevat kokoajan väkivaltaisemmiksi ja rakkaudettomammiksi.”

        Höpsistä. Ihmiskunta ei ole koskaan elänyt näin rauhallista ja väkivallatonta aikaa. Katso vaikkapa tästä Länsi-Euroopan murhatilastoja. Murhien määrä on laskenut samaa tahtia kuin taikausko Raamattuun ja Jumalaan.

        https://ourworldindata.org/grapher/homicide-rates-across-western-europe


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja taas vedetään argumentiksi raamatulauseita. Jam itä tuo vanhurskauskin nyt lopulta. Minöä olen tavannut ihmisä jotka hyväksyvät kaikenlaista lähimmäisen vahingoittamista. He hyväksuvät vaikka sen, että ihmisiä huumataan kaikenmaailman mömmöillä saatavaksi Jeesuksen valtakuntaan. Ihmsitä voidaan näiden vanhurskaiden mielestä maalittaa tappavilla juoruilla, tällainen kaksikko löytyy vaikka eräästä Pohjoissavolaisesta Helluntai seurakunnasta.

        He hyväksyvät muunmuassa korruption ja nämä maalitusmurhat ja ovat olevinaan hurskaita, kun vastustavat vaikka pornoa ja tanssimista.

        Mitä luonteen jaloutta tällainen on?

        Tämäkö on juuri sitä lapsen kaltaisuutta jota raamatun mukaan ihmisessä pitää olla. Onhan totta, että aikuislastenkin ohjaama valtakunta johtaa Kärpästen herraan. Kuten johti menneninä vuosisatoina säätylälisyhteiskunnan aikaankin, joka oli juuri tuon "Kärpästen herran" luomus.

        kaksikko löytyy vaikka eräästä Pohjoissavolaisesta Helluntai seurakunnasta.

        He hyväksyvät muunmuassa korruption ja nämä maalitusmurhat ja ovat olevinaan hurskaita, kun vastustavat vaikka pornoa ja tanssimista.


      • Anonyymi
        Master-Henry kirjoitti:

        ” Minun nähdäkseni jumalattomuus lisääntyy maailmassa ja ihmiset tulevat kokoajan väkivaltaisemmiksi ja rakkaudettomammiksi.”

        Höpsistä. Ihmiskunta ei ole koskaan elänyt näin rauhallista ja väkivallatonta aikaa. Katso vaikkapa tästä Länsi-Euroopan murhatilastoja. Murhien määrä on laskenut samaa tahtia kuin taikausko Raamattuun ja Jumalaan.

        https://ourworldindata.org/grapher/homicide-rates-across-western-europe

        ” Minun nähdäkseni jumalattomuus lisääntyy maailmassa ja ihmiset tulevat kokoajan väkivaltaisemmiksi ja rakkaudettomammiksi.”

        Höpsistä. Ihmiskunta ei ole koskaan elänyt näin rauhallista


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No nimenomaan entisajan ihmiset olivat väkivaltaisia ja rakkaudettomia. 1800-luvun valtiomiesten lausahduksiin kuului muunmuassa sanonta "Sota on ulkopolitiikan jatke, sota jatkaa siitä missä politiikka epäonnistuu" ja tämä oli aivan normaalia ajattelua entisajassa. Nykyään ei Euroopassa ajatella tuolla tavalla muualla kuin Venäjällä.

        Tapaamani lapsetetut uksovaiset joita on muunmuassa Helluntailaisissa ja monissa juudeokristityissä ovat olleet myös äärimmäisen raakoja ja itsekkäitä. Samaan tapaan kuin vaikka lapset ovat kouluiässä empatiakyvyttömyydessään.

        > "Sota on ulkopolitiikan jatke, sota jatkaa siitä missä politiikka epäonnistuu"

        Tuo näyttää olevan ihan yleinen ajatelutapa länsimaissa. Ja on tuo myös totta. Politiikka on epäonnistunut, jos seurauksena on sota.

        Länsimaat ovat ne, jotka käynnistivät sodan Syyriassa, tuhosivat Libyan, Irakin, Afganistanin. Länsimaiden johtajilla on kädet kyynerpäitä myöten veressä ja se on erittäin häpeällistä ja valitettavaa. Ehkä pahinta on, että sitten kehtaavat tekopyhästi esiintyä suurina hyväntekijöinä, vaikka samaa sarjaa muiden sosialististen hirmuhallitsijoiden kanssa (Stalin, Hitler jne.).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kaksikko löytyy vaikka eräästä Pohjoissavolaisesta Helluntai seurakunnasta.

        He hyväksyvät muunmuassa korruption ja nämä maalitusmurhat ja ovat olevinaan hurskaita, kun vastustavat vaikka pornoa ja tanssimista.

        kaksikko löytyy vaikka eräästä Pohjoissavolaisesta Helluntai seurakunnasta.

        He hyväksyvät muunmuassa korruption ja nämä maalitusmurhat ja ovat olevinaan hurskaita, kun vastustavat vaikka pornoa ja tanssimista.
        Äänestä

        Käärpänen ei kait murhaa, mutta se sulaa auringossa jollei se lÖydä lyhkäävää paskaläjää.


      • Anonyymi
        Master-Henry kirjoitti:

        ” Minun nähdäkseni jumalattomuus lisääntyy maailmassa ja ihmiset tulevat kokoajan väkivaltaisemmiksi ja rakkaudettomammiksi.”

        Höpsistä. Ihmiskunta ei ole koskaan elänyt näin rauhallista ja väkivallatonta aikaa. Katso vaikkapa tästä Länsi-Euroopan murhatilastoja. Murhien määrä on laskenut samaa tahtia kuin taikausko Raamattuun ja Jumalaan.

        https://ourworldindata.org/grapher/homicide-rates-across-western-europe

        Ei kristillisten vaan laittomuuden kristittyjen osalta vaan heidän Kaikkivaltiaiden nimissä toimivat laittomuuden kristittyt saavat aikaan sen tilanteen.:
        Siis kristilliset ja kristityt ovat eri ryhmään kuuluvia:

        Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joille Jeesuksen ei perustanut seurakuntia eikä heillä ole Jeesuksen opetuslapsia vaan apostoleita. https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
        .....................
        Kristilliset = Kaikkivaltiaan Lait antaneen Jeesuksen sekä Hänen kristillisten opetuslapsien perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
        Ilm. 2:1-29 Pergamos, Tyatira, Sardes, Smyrna, Filadelfia, Efeso, Laodikea.
        .....................
        kristillisten Kaikkivaltiaat eivä ole lähettäneet kristittyjä KAIKKIVALTIAIDEN JA HEIDÄN PYHÄN HENGEN NIMEEN RIKKOMAAN LAKIA JA TAPPAMAAN SYYTTÖMIÄ IHMISIÄ.
        Joten kristityt esiintyvät kristillisinä vaikka eivät ole:
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
        "Noitavainot nykyaikana
        Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[
        16] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[17] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008.[18] Nigeriassa noin 5 000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[19] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia". Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[20]"
        Ja suomalaisittain...
        Lainattua tekstiä:
        "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'
        -----
        Tässä raamatullisesti kristittyjen Herra Saatana Jumalana ja Barjeesus syntienne sovittajana:
        https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
        Ja kristittyjen Barjeesus:
        "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus.
        ..
        Kristillisten Kaikkivaltiaan opia....:
        Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
        24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
        24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."


    • Anonyymi

      En suosittele ketään menemään kristillisiin seurakuntiin ainakaan ukson vuoksi.

      Mutta kun se olisi oikastaan tarkoitus...!



      Uskonnottomien nimenomaan pitää kuulua vaikka Suomessa evlut. seurakuntaa jotta meno valtion kirkossa sitä kautta pysyy järjellisenä ja sitä kautta koko maassa.


      Mitä se valtion kirkon menoon kuuluu, jos kuuluu ev.lut. seurakuntaan???

      • Anonyymi

        kärPÄNEN JOPAIMEE PASKAA


      • Anonyymi

        tarkoitatko kristittyjen valtion kirkkoa?
        Eihän se kuulu kristillisten vaan kristittyjen paavalilais-luterilaisuuteen kirkkoineen!
        Olisko kristittyjen oppi eksyttänyt ihmsiä noinkin uskomaan....
        Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joille Jeesuksen ei perustanut seurakuntia eikä heillä ole Jeesuksen opetuslapsia vaan apostoleita. https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."

        .....................
        Kristilliset = Kaikkivaltiaan Lait antaneen Jeesuksen sekä Hänen kristillisten opetuslapsien perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
        Ilm. 2:1-29 Pergamos, Tyatira, Sardes, Smyrna, Filadelfia, Efeso, Laodikea.
        ..
        Kristillisillä ei tietääkseni ole kirkkoa suomessa ollenkaan vaan saavat luvatun avun:
        Jeesuksen evankeliumia Luukkaan mukaan:
        24:49 Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta."
        Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
        15:26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta."


      • Anonyymi

        Valtion kirkko on mm lapsikasteen osalta laittomuuden tiellä.
        SILLÄ
        https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
        6 §
        Yhdenvertaisuus
        Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
        Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
        Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
        Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
        7 §
        Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen
        Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.
        Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti.
        Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla."
        --
        HUOM! kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen mukaan lapsia ei tule kastaa, lapsiakin laittomasti vielä 2000-luvulla kohtelevien laittomien seurakuntiinkaan.
        Kaikkivaltiaan HÄN siunasi lapsia ja samassa tilaisuudessa toisin lapsia kohteleveille antoi myllynkivien käyttöohjeet:
        Mar 10:16 Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä"

        Jeesuksen evankeliumia Luukkaan mukaan:
        17:2 Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä.
        Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
        18:6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
        Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
        9:42 Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen."

        ....
        Joten kirkkolaki teettää lasten vanhemmista vastuullisia lapsensa Lailla suojatun uskonvapauden riistolla sillä kirkko ja papisto ei ota vastuuta siitä:
        https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931055?search[type]=pika&search[pika]=kaste
        15 §
        "Kirkon jäsenten tulee saattaa lapsensa kastettavaksi ilman tarpeetonta viivytystä. Jos lapsen kastaminen viivästyy, kirkkoherran asiana on muistuttaa siitä lapsen vanhempia tai huoltajia.
        Milloin toinen tai kumpikaan vanhemmista ei kuulu kirkkoon tai milloin lapsi ei ole vanhempiensa kasvatettavana, hänet voidaan kastaa ottaen huomioon, mitä lapsen kuulumisesta kirkkoon erikseen säädetään."
        ...........
        Lakien hierarkia:
        Kaikkivaltiaiden; Jumalan ja Jeesuksen Laki = korkein Laki
        Suomen Perustuslaki = ei saa olla ristiriidassa yllä olevan Lain suhteen.
        Suomen kirkkolaki = ei saa olla ristiriidassa YLLÄ OLEVIEN LAKIEN SUHTEEN


    • Anonyymi

      Lapsi esikuvana

      Matteuksen evankeliumin 18. luvussa kerrotaan, että Jeesuksen opetuslapsillekin tuli kiistaa siitä, kuka heistä on suurin: kuka on suurin Jumalan valtakunnassa? Tällöin Jeesus otti luokseen lapsen ja asetti hänet esikuvaksi. Hän sanoi heille: ”Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.”

      Lapsi ei huolehdi huomisesta, vaan elää tätä hetkeä. Meillä on joka päivä oppimista elää päivän lapsena, koska emme kukaan tiedä, mitä huominen tuo tullessaan. Jumala on pitänyt meistä tähänkin asti huolen lupauksensa mukaisesti.

      Jeesus opetti myös: ”Joka minun nimessäni ottaa luokseen tämän lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ottaa sen, joka on minut lähettänyt.” Ei ole pieni asia ottaa vastaan lapset Jumalan lahjana, eikä ole pieni asia hoivata ja huolehtia toisesta ihmisestä, etenkin näistä Jumalan valtakunnan suurimmista, sillä silloin palvelemme Jumalaa.

      Jeesus muistutti siitä, että Jumalan valtakunnassa ensimmäinen on viimeinen ja ”joka teistä tahtoo suurin olla, olkoon toisten palvelija”. Tässä on meille opettelua, kun haluaisimme mielellämme olla tekemässä päätöksiä ja tehdä asioita oman mielemme mukaisesti. Raamattu kehottaa meitä palvelemaan toistamme rakkaudella ja sydämestämme. Rakkaus on uskon hedelmä, sillä rakkaus on Jumalasta.

      https://www.paivamies.fi/matkaevaaksi/suurin-taivaan-valtakunnassa-6.42.5081.02996a88c3

      • Anonyymi

        Tuossa raamatun kohdassa Jeesus korostaa nöyryyttä, sillä (Jaak. 4:6) "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon".
        - Matt. 18:4 "Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa."
        - Matt. 11:29 "Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne".

        Nöyryyttä on olla ajattelmatta itsestään enempää kuin mitä on, olla korottamatta itseään yli muiden ihmisten.
        - Matt. 23:10-12: "Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus. Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne. "
        - Joh. 13: 14- "Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat. Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille."

        Kukaan ei tiedä asemaansa kaikkitietävän Jumalan edessä. Siksi on parempi alentaa itsensä kuin ylentää. Jeesuksen sanoin: "Jos olet kutsuttu, mene ja asetu viimeiselle sijalle." Myös Paavali muistuttaa:
        - Fil. 2: 3 "Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne. "


    • Anonyymi

      Kärpäset ja jopa niiden herrat taitaa taputella paskaa, kun kökäre sattuu haisemaanja lytymään. Mistään puhtaasta kun ei kärpäselle ole mitään hyotyä, kun se ei saa imetyksi siitä elimistöönsä energiaa.

      Sitten kärpänenlaihtuu ja auringon valo kuivattaa sen pois.

      Uskon asiat? MIKSI selvittelisin niitä sinulle???

      • Anonyymi

        Älä selvitä, please, äläkä mitään muutakaan.
        Pori on kommunistikaupunki, kaupungin johto on demareita, yritykset on myyty venäläisille.
        Kaupunki on kuin venäjällä, kadut ja pyörätiet on huonossa kunnossa eikä korjata, kaupunki osti baltiasta 11 miljoonaa maksaneen lentoyhteyden Helsinkiin, jota ei kukaan tarvitse.


    • Anonyymi

      Käännetty ilmeisesti kristittyjen Herroja palvelvien eksyttämisiksi.
      Arvaisin sen olevat kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen oppina niin, että Hän vertauksillaan opettanen opetti tuon asian näin, että:
      "Sen kaltaisten on Jumalan Valtakunta."
      Tarkoittaen tarkalleen ihmislasta jolla on syntyissään saama puhdas sielullisuus ilman ulkopuolisten manipuloimisin asetettuja vääryyksiä jne.

      Raamatussa on paljon kohtia jotka ovat kristittyjen raamattussa joka väärin käännetty tai/ja tietoisesti väärin tulkittu. Esimerkiksi "kaste" jos voi helposti väärentää merkitykseltään toisiksi:
      "Kreikkalaisessa Uudessa testamentissa käytetään kastamisesta verbiä baptizō, "upottaa", "painaa veden sisään", "pestä", "kastaa", ja kasteesta substantiivia baptisma."
      Kristillisten Jeesuksen aikaan oli tavallista, että ihmiset peseytyivät jopa ajoitta hiekkamyrskyn aikoina etenkin useaan kertaa päivässä sillä mm sandaaleissa hiekka hieroi kävellessä haavoja jalkoihin ja silloin PESEYTYMINEN pelasti tulehdus sairauksilta. Mutta myös toiset kehon osta kuten silmät, korvat jne vammoineen tarvitse ensiapuna peseytymisen.
      --
      Ja kasteen merkitys uskonnollisesti on täysin väärennetty. Sillä ei ole mitään merkitystä pelastumisen vaatimuksena vaan korkeintaa pelastaa kastetun rahoittamaan kristittjen laittomuutta veron maksajaksi.
      Sitä todistaa mm raamatussa se, että KRISTILLISTEN KAIKKIVALTIAS JEESUS OTTI MUKAANSA PARATIISIIN ei uskossa olleen, kastamattoman ryövärin sillä hänellä ilmeisesti ryvärinäkin oli puhtaan sielullisuus jota käytti ihmisuudellä.
      Toinen esimerkki kristittyjen koskien.
      Missään kohtaa raamattua ei kristillisten Jeesus lähettänyt kristitty maailmalle levittämään evankelimia, vaan näin raamatun mukaan:
      Matteuksen evankeliumi:
      10:5 Nämä kaksitoista Jeesus lähetti ja käski heitä sanoen: "Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin,
      10:6 vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö."
      Joten
      "Älköön tienne viekö pakanain luokse...:
      http://www.luterilainen.com/fi/lapsille/paavali-pakanain-apostoli/paavali-sauluksen-nuoruus/saulus-kohtaa-jeesuksen-damaskon-tiellä

      Ja tuo todistaa raamatun mukaan sen, että mm kaikki kristittyjen ristiretkien aikana tekemät murhat, raiskaukset jne ovat jo Paavalin ajoilta todista siitä, että tietoisesti väärensivät raamatun kristittyjen laittomuuden yllä pitämiseksi maailmassa KRISTILLISTEN KAIKKIVALTIAIDEN PYHÄÄN NIMEEN ESIINTYMISILLÄÄN JA ROKOKSIA HEIDÄN NIMIIN TEHDEN niinkuin edelleen kristityt maailmalla esiintyvät KRISTILLISTEN KAIKKIVALTIASTA JUMALAA PILKATEN joka uskovaistenkin taholta on valitettavasti eksytettyjen hyväksymä rikollisuutta sekin kuten uskontunnustustuksenne lupaa "ikuisesti syntinen" sillä raamatun mukaan synti on sama kuin laittomuus joka on samaa kuin rikos.
      Joten näin on Laki asetettu Jumalan pilkka rikoksesta:
      https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka

    • Anonyymi

      Tämä keskustelu ketju saa aikaan sen, että monilla on aihetta miettiä totuuksia omalta kohdaltaan mikä ei ole helppoa KUN kristittyjen kirkko oppeineen ja kristittyjen (väärenetämäkään) raamattu oppeineen ja Kaikkivaltiaiden Lain osalta ei kirkolle kelpaa niin syntyy tilanne monien sieluissa joka on vaikea ratkaista.
      Oikeat tiedot ovat olemmassa, tietoja niiden väärin käyttämisistä, mutta manipuloiduille uskovaisille mahdottomuus järjellä ymmärtää ellei etsi rehellisesti totuutta vapautuakseen pois kristittyjen harhaoppisuudesta joita esittetään kristittyjen uskovaisille kristillisten Kaikkivaltiaan Pyhiin Nimiin vaikka palvelevat omia laittomuuden Herra Saatanaa Jumalana ja Barjeesus syntien=rikosten sovittajana Kaikkivaltiaisuutta pilkaten:
      https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
      .
      näyttöä epäröiville:
      Kaikkivaltias kristillisten Jeesus, ei ole lhettänyt kristittyjen laittomuutta kehitysmaihin tappaman ja tapattamaan syyttömiä ihmisiä, lapsiakaan KAIKKIVALTIAIDEN SEKÄ HEIDÄN PYHÄN HENGEN PYHÄÄN NIMIIN:
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

      Joten omia Herrojaan palvelevien tahdon voimat laittomuuksiin ovat täältä, raamatullisina tietoina:
      https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
      ---
      Lainattua tekstiä:
      https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
      "Kysymys: Kuinka Saatana on tämän maailman jumala (2. Kor. 4:4)?
      Vastaus: Ilmaisu "tämän maailman jumala" (tai "tämän ajan jumala") kertoo Saatanalla olevan suuren vaikutuksen ihmisten ihanteisiin, mielipiteisiin, tavoitteisiin ja toiveisiin. Hänen vaikutusvaltansa ulottuu maailmamme elämänkatsomuksiin, koulutukseen ja kaupankäyntiin. Maailman ajatukset, olettamukset ja väärät uskonnot ovat hänen valvonnassaan ja ovat alkuisin hänen punomistaan valheista ja petoksista.
      Saatanaa kutsutaan myös "avaruuden henkivaltojen hallitsijaksi" (Ef. 2:2). Hän on "tämän maailman ruhtinas" (Joh. 12:31). Nämä nimet ja monet muut kuvailevat Saatanan kykyjä. Kun esim. sanomme hänen olevan "avaruuden henkivaltojen hallitsijan", ilmaisee se hänen jollakin tavoin ohjaavan maailmaa ja sen asukkaita.
      Se ei kuitenkaan merkitse, että hänellä on täysi valta, sillä ainoastaan Jumala kaikkivaltainen. Mutta se merkitsee, että Jumala kaikessa viisaudessaan sallii Saatanan toimia maailmassamme asettamiensa rajojen puitteissa. Kun Raamattu toteaa Saatanan hallitsevan maailmaa, meidän on muistettava, että se koskee ainoastaan uskottomia. Uskovat eivät enää ole Saatanan vallassa (Kol. 1:13). Uskottomat puolestaan ovat "Paholaisen ansassa" (2. Tim. 2:26) ja "Paholaisen vallassa" (1. Joh. 5:19; Ef. 2:2).

      Vaikka Raamattu opettaa, että Saatana on tämän maailman jumalan, se ei merkitse hänellä olevan rajaton valta. Sen sijaan on kysymys siitä, että Saatana hallitsee uskotonta maailmaa jollakin tavalla. Uskottomat seuraavat 2. Kor. 4:4 mukaan Saatanan ohjelmaa: "Tarkoitan niitä, joiden mielen tämän maailman jumala on sokaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa, Kristuksen, joka on Jumalan kuva" (2 Kor. 4:4). Saatanan juonitteluihin kuuluu väärien oppien edistäminen maailmassa, koska ne sokaisevat uskottomat evankeliumin totuudelle. Saatanan elämänkatsomukset pitävät lukemattomia ihmisiä vankeinaan ja ainoastaan Kristus voi vapauttaa heidät.
      Esimerkkinä tällaisesta näkemyksestä on usko siihen, että ihminen voi jotenkin ansaita Jumalan mielisuosion teoillaan. Melkein kaikissa väärissä uskonnoissa Jumalan suosion ansaitseminen on hallitseva aihe. Pelastus tekojen kautta on vastoin Raamatun opetuksia. Ihminen ei voi ansaita Jumalan suosiota ja iankaikkinen elämä on ilmainen lahja (Ef. 2:8-9). Tämä lahja on saatavissa yksin Jeesuksen Kristuksen kautta (Joh. 3:16; 14:6). Saatat pohtia, miksi ihmiskunta ei halua vastaanottaa ilmaista pelastuksen lahjaa (Joh. 1:12). Vastaus tähän on Saatana, tämän maailman jumala, joka sen sijaan houkuttelee ihmiskuntaa seuraamaan häntä. Saatanalla on oma asialistansa, jota uskoton maailma seuraa ja ihmiskunta sallii petoksen jatkuvan. Näin ollen ei ole mikään ihme, että Saatanaa kutsutaan valehtelijaksi (Joh. 8:44)."
      .......
      Joten toivottavasti omantuntonsa sielullisisti huonosti voivat saavat ymmärrystä miksi kristityt rikkovat Lakia sen antaneita Kaikkivaltiaita pilkaten:
      https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka

    • Anonyymi

      JK.
      Niistä kristittyjen laittomuuden tappamisista ja tapattamisista uhrien lukumääristä on vaikea saata tarkkoja lukuja. Jo 400-luvulla opir ristiretkistä ja noitavainoista alkaen on historiaa jota totuus ei tunne.
      Asioista enemmän tietävät ilmoittavat "useita miljoonia" ja tuon on itselleni totuus koska pelkästään toisen maailman sodan aikana juutalaisten uhrien määrä on ilmoitettu yli 4:ksi miljoonaksi.
      MUTTA
      Koko totuus maailmallisesti ei ole tuossa paketissa. Enemmän kuin 1600-vuoden aikana kristitty ovat ihmiskunnan ihmisiä kohdelleet sielullisesti "tappamalla" ja seurauksina ne uhrit ovat pelkästään suomalaisittainkin mahdottomuus arvata! Mutta tällaista tietoa ei ole voitu kumona ja itse tunnen suurta tuskaan totuudesta...
      Lainattua tekstiä:
      "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'
      ...
      Kymmeniä vuosia olen toivonut kristittyjen alkavan palvelemaan lauttomuuden herrojaan Heidän omiin nimiin.
      Mielenterveydellisistä syistä se olisi aiheellista korjata tulevien sukupolvien tuskan ja epätietouden lievittämiseksi.
      Ja kun puhutaan mielenperveydestä, etenkin niistä kärsivist, etenkin nuorista, niin meidän tulee muistaa se, että mieli ja sielu on tieteellisestia sama. Joten sielun uskonnollisesti manipuloiminen on ihmisoikeuden vastaisuus. Sillä jokaisella on oikeus Luojalta saamaansa puhtaaseen sielullisuuteensa terveenä.

      En ole uskossa. Mutta HÄN sen tiesi.... Kristillisten Kaikkivaltiaan opia....:
      Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
      24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
      24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."

    • Anonyymi

      Valehtelijaa uskovat silti monet. Juutalaisia uskotaan hövelisti kaikissa Pohjoismaissa. Ruotsin he ovat jo pilanneet. Juutalaiset ovat mafia, joka tunkeutuu kaikkialle yhteiskunnan rattaisiin tällä hetkellä myös Suomessa. huumeet ovat yksi heidän keinonsa. Salahuumauksilla aivopestään ihmiset kristillisissä kokouksissa. juutalaiset aivopesevät ihmiset testamenttaamaan omaisuutensa heille ja asentavat huumehypnooseilla heihin synnintuntoa, joka ajaa heidät itse murhaan. Samalla he esiintyvät ihmisten auttajina ja kädestä pitäen lepertelevät uhrilleen saattaen tätä samalla hautaan. Heitä tunnistaa harjaantunut näkijä myös kristillisiin seurakuntiin piiloutuneina joista käsin he tekevät propagandaansa ja juutalaistavat myös evlut. kirkkoa.

      Todelliset Juutalaiset eivät välttämättä edes usko minkään Jumalan olemassaolooon. He ovat vain ryöväävä mafia.

      Tällaisia olivat aikoinaan jo Raamatussa mainitut saddukeukset jotka kiistivät ylösnousemuksen. Alunpeinkin Juutalaisuus oli vain lähi-idän mafia, joka verhottiin uskonnolliseen muotoon. Täsät johtuu se, että Juutalaisten Jumalakin Jahve esitetään raakana murhan ja kotonhimoisena Jumalan jota vastaan ei saa puhua eikä taistella.

      Todellisuudessa Jahvea ei ole edes olemassa, se on vain muinaisten mafiamiesten keksintö.

    • Anonyymi

      Muistakaa, että ei pidä rukoilla. Rukoilu tuo lopun koko maailmalle. Rukoukset kääntyvät itseään vastaan.

      Ihminen on luotu rakentamaan itse onnensa. Rukoilu tosiejn ihmisen puolesta on ongelmallista, et voi tietää toisen tilannetta täydellisesti joten rukouksesi voisi vahingoittaa vaikka luulet sen auttavan.
      Rukoilukieltoon vaikuttaa myös se, että moin ihminen heittää tuhoamisrukouspyyntöjä ja kirouksia tietämättä ihmisen todellista tilaa ja sitä, että vahingoittamiseen ei välttämättä ole syytä. Tässä asiassa on siksi ehdottomasti pidättäydyttävä.

      Rukouspyynnöt vaikeuttavat maailmanjärjestyksen hallintaa, yhden toiveen totetuttaminen vaatii monia järjestelyjä jonkun toisen ja kolmannen osapuolen kohdalla...jne. Parasta olisi opetella hoitamaan itsensä ja lähiestensä auttaminen omin voimin ja olla rasittamatta korkeampia rukouspyynnöillä.

      • Anonyymi

        Juutalaisuus on tämä lapsellistajauskonto. Ulkojuutalainen lapsellistetaan, jotta hänet saadaan mukaan Juutalaisuuteen. Juutalaisuus on ulkojuutalaiselle täyttä järjettömyyttä joten ihminen täytyy lapsellistaa saatavaksi sisään järjestelmään.

        Juutalaisuus on kavala ansa, joka perustuu Talmudin käskyyn tuhota ei Juutalaiset. Ei Juutalainen houkutellaan sisään Juutalaisuuteen ja alistetaan ankaran lain alle. Tämän lain avulla häneltöä kerätään omaisuus Jonkun varakkaan Juutalaisen haltuun Mikäli hänen annetaan elää hän joutuu ryöväämään samalla tavalla muita ihmisiä joita Juutalaistetaan. Alunperin Juutalaisuus oli mafialiike, joka ryöväsi Siinain alueella ja tästä syystä Juutalaisuus tänäkin päivänä on koronkiskontaa ja muuta huijausta. Juutalaisuuden kovassa ytimessä olevat Juutalaiset tietävät tämän. Jumala on heille ainoastaan pelottaluväline jonka avulla alistettu saadaan tottelemaan. Jo muinaisella ajalla Juutalaisista synagogissa oli Saddukeuksia,he kiistivät kuoleman jälkeisen elämän ja olivat näitä mafiapäälliköitä kuten tänäkin päivänä ovat. Totuutta Juutalaisuudesta kannattaa levittää.


    • Anonyymi

      Lastenkaltaisuus on sitä, että on saanut pitää syntyissään lahjaksi saamansa sielullisuuden ominaisuudet koskemattomina. Ei kastetta, ei koulutuksia joissa mielessä=sielussa olevat lahjat poistetaan manipuloinnilla ja korvataan manipuloijan tahdon mieleksi=sieluksi jotka saastuttavat ihmislapsen.
      Siis kysymyksissä on Suomenkin allekirjoittamat YK lasten suojelua ja ihmisoikeuksien vastaisuus ymmärtääkseni laiton teko. Pahinta on rippikoulussa saatu opetuksen myötä annettu uskontunnustus ja ehtoollinen.
      Kristittyjen paavalilaisuuden herran ehtoollinen ei ole Kaikkivaltiaan asettama vaan Herran ehtoollinen katekismuksen mukaan.
      Kristillisten Kaikkivaltias Jeesus asetti ehtoollisensa vain ja ainoastaan kristillisille opetuslapsileen ja kristillisille eikä kristyille; kristittyjen Paavalikin ymmärsi pilkan ja ilmoittaa raamatussa vaaran tuomioineen.
      Sen selvyyden, ymmärsi myös kristittyjen Paavalikin:
      1. Kor. 11:28–29 "Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta. Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion."
      SILLÄ, ylösnousseella Jeesuksella ei ole ruumista, Hänen opetuslapsi tarkisti ja siten vahvisti tiedon.
      Kristillisen Kaikkivaltiaan Jeesuksen opetus opetuslapsilleen:
      Tätä vertausta uskovaiset eivät ymmärrä. katekismuksen herran ehtoollinen on Jeesusta pilkkaava eksytys jossa tehdään Jeesuksen ulostetta:
      Matteuksen evankeliumi:
      #15:15 Niin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Selitä meille tämä vertaus."
      Ja voitte olla varmoja, että Jeesuksen antama vastaus on edelleen sama:
      15:16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?
      15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?#
      Itse tulkitsen tuon pilkkauksen vakavana laittomuutena, jopa rikoksena.
      Siis, kristitty on Paavalin tuomion saaneet ja samalla kristillisten Jeesuksen pilkkaajiksi eksytettyjä.
      Ja kun pilkkaamalla kristillisten Kaikkivaltiaita; Jumalaa tai/ja Jeesusta niin samalla pilkkaa Pyhään Henkeä sillä: Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan: 10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
      https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      106
      1854
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1437
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      6
      1416
    4. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1379
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      145
      1334
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1270
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1267
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      647
      1202
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1078
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1077
    Aihe