juhlamarssi

Kuten tiedetään, on 20.4 AATUN armorikas synttärijuhla. Juhla, jota on suurella kunnioituksella juhlittu vain erittäin isänmaallisten henkilöiden kesken.
Tänä vuonna juhla järjestetään tampereella, vetelehtijöiden ja muiden kommarihuligaanien kalmanhohtoisessa pesäpaikassa osin provokatiivisessa tarkoituksessa.

Marssi alkaa aamulla klo. 08.00 lipun nostolla keskustorilla. Juhlapuheiden ja maljan noston jälkeen laulu- ja rumpuyhtye Ulvovat Stukat kantaesittää erään lahden suunnalla vaikuttavan suurmestarin säveltämän Läts-Läts-Läts-hymnin.
Välittämasti runsaiden suosionosoitusten jälkeen asetetaan lakit päähän ja järjestäydytään marssiosastoksi.
Ryhdikäs kulkue marssii lippulinnat hulmuten kalevankankaan kautta hervantaan.

Hervannassa isänmaallisten teekkareiden ja paikallisosaston järjestämä huoltopiste sijaitsee
konetalon parkkipaikalla. Jäsenlehtiä ja rakkaiden Johtajien kuvia otetaan matkalla jaettaviksi.
Hervannasta mittavan kasvun saanut marssi jatkuu hallilan, veisun ja härmälän kautta pirkkalaan.

Pirkkalan isänmaalliset tahot ylläpitävät huoltopistettä ABC-aseman lähistöllä.Orkesteri tahdittaa lahtarirytmein.
Roimasti kasvanut joukko komennetaan nelijonoon ja tahtimarssi pitkin vaasantietä kohti tesomaa voi alkaa.
Rajasalmen sillalla
http://www.tampere.fi/ytoteto/viisto_kuvat/jpg/16053.jpg
joukko pysäytetään ja rintamasuunta kääntyy 90 astetta vasempaan.
Marssin johtajan ohjeiden mukaan tervehditään pitkässäniemessä runsaslukuisesti olevia liikkeemme jäseniä ja tukijoita iloisen jälleennäkemisen toivossa.

Marssi jatkuu paisuvana virtana pitkin havutettuja katuja läpi juhlavalaistun tesoman ja kohmankaaren kautta hyhkyyn. Joukko huolletaan pispalan paloaseman maastossa kolmiportaisesti. Jokainen halukas voi nauttia Marskinryyppyjä sovitun määrän. Vain Siitoisen ajatussuuntaa edustavat eli ns. kirvesmieslinjalaiset paiskaavat naamaansa mehukatillisen salaisella reseptillä valmistettua valtakunnan PS-kiljua.

Marssi jatkuu nyt jo hieman hilpeämmissä merkeissä pispalan valtatietä Lauri Viidan museolle, jonka vieraskirjaan kaikki sen osaavat kirjoittavat nimensä ja loput piirtelevät perinteisiä onnen symboleita tai tutumpia kirkkoveneitä.
Pysähdys pyynikin
(sana johtuu muinaisesta rantapreussin sanasta pühnik = rantaroisto,huijari,vetelehtijä,punikki,hinuri: Iisakki Kosola. Suomen paikannimet kansanvaltuuskunnan aikana. Lakeuden uusi kirjapaino 1928.)
näkötornin maastossa, jossa käännetään rintamasuunta kohti kaupunkia, napsautetaan tuhannet kantapäät yhteen kuin yhtenä piiskan sivalluksena ja marssin johtajan niin komentaessa suoritetaan punakaartille ja muille epäisänmaallisille aineksille sekä kaikille pitkätukille paskaista naurua kolme kertaa 30 sekunnin annos ennalta sovituissa äänilajeissa yhden minuutin palautuksilla.

Olon tasaannuuttua jatketaan avomuodossa hämeensillan kautta tamperetalolle päivän pääjuhlaan(huom: suuret kunniamerkit). 6000 ensimmäistä mahtuu sisätiloihin, mutta loput joutuvat parkeeraamaan itsensä katettuun sorsapuistoon jättiscreenin (8x8m) edustalle.
(tämänkin tilan mahdollisesti täyttyessä loppujoukko sijoitetaan ratinan suvantoon)

Tietoa ei ole juhlapuheiden pitäjistä eikä tarkempia tietoja aikatauluista. Jos jollakin on, HÄN laittakoon sen kaikelle kansalle luettavaksi.

Samoin on epäselvyyttää jatkobiletyksestä. Useimmat ravintolat kieltäytyivät yhteistyöstä vedoten vähäiseen kapasitteettiinsa. Kalevan helmen kanssa neuvottelut ovat vielä kesken.

PS:)
Ripeästä tahdista ja muista syistä johtuen voi jokunen kokematon uupua pitkällä marssilla. Heidät kuljetetaan marssirivistön perässä seuraavan moottoroidun osaston toimesta tamperetaloon ja suoraan eturiviin.

PS:) Urheimmat sankarimme palkitaan esityslistojen perusteella mm. arvokkailla japanilaisilla kunniamerkillä.
lähemmin:
http://daimaoh.kir.jp/ho/menssom.htm

Ja muista lisäksi. Jokainen isänmaallinen teko on kuin laittaisi rahaa Valtakunnan pankkiin.
http://www.jrbooksonline.com/godless_pics/hitban.jpg
191538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Hail Siitoin!

Äänestä

Aatua. Siis oikeat isänmaalliset.

Äänestä
  • Erittäin isänmaalliset juhlii Aatua. Mainitsemasi oikeat isänmaalliset juhlii Leniniä ja Niinistöä ja Lipposta.

    Äänestä

  • Tämä tiedetään kirjoitti:

    Erittäin isänmaalliset juhlii Aatua. Mainitsemasi oikeat isänmaalliset juhlii Leniniä ja Niinistöä ja Lipposta.

    Natsit Skinit ja muut tokoisänmaalliset, joille isänmaallisuus on ulkomaisten aatteiden tuomaa sananhelinää.

    Äänestä

  • Hahahahahaa! Tämä on raskasta pilaa, hehehehe :D lol

    Äänestä

Saadun tiedon mukaan toimintaa rajasalmen sillalla muutetaan seuraavasti:

Pirkkalan Tieliikelaitokselta saadun luvan mukaan käytämme marssireittinä rajasalmen rakenteilla olevaa siltaa. Sillalla on siltakannen betonivalu juuri käynnistynyt ja jätämme rivistömme viivasuorat marssijäljet puolittain kovettuneeseen betoniin perinnöksi tuleville polville. (ehrotus tuli rakentajan puolelta. On nääs meirän miähiä:)

Ennakkoilmoitautuminen marssille on päättynyt ja sitä koskeva verkkosivu suljettu.

Pohjanmaan rataa tuleva tilausjuna pysähtyy santalahdessa klo 7.00 ja joukot marssivat sieltä .keskustorille Tällä vältetään rautatieaseman ruuhkautuminen.
Etelästä ja idästä tulevat junat pysähtyvät normaalisti asemalla aikataulun mukaan.
Asemalta opastus keskustorille.

Tilausbusseille on tilanvaraukset hoidettu seuraavasti kunnan nimen mukaan:

kunnat A-H -tammelan pallokenttä
kunnat I-K-L -alaranta
kunnat M-S - yliopiston parkkipaikka.( sh-oppilaitos varalla)
kunnat T-ÖÖ - ratina parkkipaikka

Pirkkalan lentokentälle on varattu kaksi bussia.

Marssiin ilmoittautuneet 19.04.2005 klo 18.00 mennessä:

Pohjoissuomi..........666
Pohj.maa kainuu.2004
Savo-karjala..........121
häme ja pirkanmaa..330
turku 100kunta....430
lahti uusimaa.......620
kutsuvieraat...........153
muut......................88
---------------------
yhteensä:............5412

Näkyvyys TV-kanavilla 20.4:

TV2 klo 17.20 (suora)
TV1 klo 21.55 (kooste)

Tapaamme aamulla keskustorilla.

Äänestä
  • Millaisilla huumeilla/lääkkeillä tuollaisia fantasiamaailmoita syntyy?

    Äänestä

  • paraatimarsalkalle kirjoitti:

    Millaisilla huumeilla/lääkkeillä tuollaisia fantasiamaailmoita syntyy?

    Myt en ehdi vastaamaan sinänsä asialliseen kysymykseen. Painotan kuitenkin, että menossa ei ole hamppumarssi johon olet ehkä tämän marssin sekoittanut. Se on vasta 7.toukokuuta.

    Tilanne juuri nyt:
    Marssimuodostelman kärki etenee hallilan läpi viimeisten mukaan liittyneiden marssiessa hervannan valtaväylää poliisikoulun kohdalla. Koulun ikkunoista vilkutellaan sinisiä valoja ja valkoisia lippuja. Myös kannustavia huutoja kuuluu.
    Huoltamon pihalla joku rohkea jussipaitaan pukeutunut pallopäinen nuorimies tekee tervehdyksiä molemmat käsivarret suorina, vaikka yhdelläkin kädellä pärjää oikein hyvin.

    Poliisin arvioin mukaan marssijoita on n. 7500 ja marssi on sujunut hervannan narkkareiden provokaatioista huolimatta rähinöittä.

    Eteenpäin.

    Äänestä

  • Alois H kirjoitti:

    "Myt en ehdi vastaamaan sinänsä asialliseen kysymykseen. Painotan kuitenkin..."

    Siinä ajassa missä tuota fantasiaa taas näpyttelit olisit hyvinkin ehtinyt listata koko lääkekaappisi sisällön.

    Vaikka tuskin tuollainen vaihtoehtoinen todellisuus pelkillä lääkkeillä syntyy, näyttää sinulta sen verran paljon aivosoluja valuneen poskelle...

    Äänestä

  • Heh, kooste TV1 klo 21.55.
    Ihan hyvä pila.

    Äänestä

  • Taidat olla kirjoitti:

    "Myt en ehdi vastaamaan sinänsä asialliseen kysymykseen. Painotan kuitenkin..."

    Siinä ajassa missä tuota fantasiaa taas näpyttelit olisit hyvinkin ehtinyt listata koko lääkekaappisi sisällön.

    Vaikka tuskin tuollainen vaihtoehtoinen todellisuus pelkillä lääkkeillä syntyy, näyttää sinulta sen verran paljon aivosoluja valuneen poskelle...

    Kiitos mielenkiinnosta marssia kohtaan.
    En ole pilvessä, mutta olemme pirkkalan sillan läheisyydessä ja valmistaudumme tervehtimään pitkässäniemessä olevia jäseniämme ja tukijoitamme
    pikaisen jälleennäkemisen toivossa.

    Marssi on sujunut edelleen rauhallisesti. Härmälässä lentokonetehtaan porttivahti teki kunniaa koko osastolle.
    Samoin tervehdimme pirkkalan vapauspatsasta raikuvin tervehdyksin hattuja ilmaan heittelemällä.
    Haikassa seuraamme yritti lyöttäytyä eräs outo hiippari. Hänet oli jo aikaisemmin pariin otteeseen heitetty pois rivistöstä.
    Hän kuitenkin kulki sitkeästi sivustoilla liimaten tolppiin ja maitolaitureihin tarroja, presidentti Putinin vastaisia julistuksia ja erikoisia vaaliesitteitä.
    http://home.thirdage.com/Art/ottoville/varmavalinta.jpg
    Lopulta järjestysosasto useiden varotusten jälkeen poisti miehen poliisin hoiviin. Yksi poliiseista kiitteli ja totesi: -kyllä tätä onkin haettu.sano.

    Marssijoiden luku on lisääntynyt joitakin satoja ja vaikka onkin kolea keskipäivä ja useimmat erittäin isänmaalliset ihmiset ahertavat töissään, on katujen reunustoille saapunut yllättävän runsaasti hurraavaa yleisöä.

    Äänestä

  • UPDATE_6593812 kirjoitti:

    Heh, kooste TV1 klo 21.55.
    Ihan hyvä pila.

    17:20 TV2: Pikku Kakkonen
    21:55 TV1: Hitler - pahuuden nousu

    Äänestä

  • setä kirjoitti:

    17:20 TV2: Pikku Kakkonen
    21:55 TV1: Hitler - pahuuden nousu

    Miksi nimimerkki -setä- nauraa? MIKSI?
    Minä tiedän. Kaikki iloiset ihmiset nauravat.
    Jopa Fritz-setäkin nauroi...ha.ha.ha.honk..

    Tiedotus marssin etenemisestä:

    Joukkomme vahvuus juuri nyt = 8044 henkilöä.
    Rivistä on uupumuksen vuoksi poistunut 23 henkilöä. Moottoroitu osastomme huolehtii heistä.

    Tapahtuu juuri nyt:
    Järjestäydymme pyynikin laululavan maastoon suorittamaan kolminkertaisen naurutervehdyksen.
    Tämä isänmaallinen pauhu rohkaisee erittäin isänmaallista suomalaista taistelussa Johtajan puolesta ja saa punikkipelkurit hännystelijöineen ynnä muut pitkätukat kasvavan kauhun valtaan.

    Negatiivinen huomio:
    Pispalan valtatien elintarvikemyyjät olivat tietoisena vyöryvästä marssistamme nostaneet pikkusuolaisten hinnat pilviin. Lyhytnäköistä ajattelua.HAH.
    Vielä me pilviveikot tapaamme!HAH.
    ..
    ryys
    ..

    Kohti voittoa.

    Äänestä

sitä minä vaan että ehtiikö tavastilasta marssille kysyy aatun ikätoveri

Äänestä
  • Yhteenveto ja joitakin tunnuslukuja:

    Illan päätapahtumassa oli mukana 9788 henkilöä joista naisia 1906.
    Jäsenhankintamme värväsi 477 jäsentä pääosin pirkanmaan talousalueelta. Joitakin jopa Ahvenamaalta. Värvättyjen ikä vaihteli 12 ja 78 vuoden välillä keski-iän asettuessa n.16 vuoden paikkeille.
    Erittäin isänmaallisiin yhteilaulutiloihin käytetty aika on 16.023 henkilötyövuotta.
    Olutta kului 31 kiintokuutiometriä, eikä kukaan esiintynyt päihtyneenä. (Kiitämme huittisten isänmaallista panimoa laadukkaasta tuotteesta ja sen riittävyydestä)

    Sönderkommando Nord-Vasa teki iskun tampereen liima-ja liuotintehtaalle tuhoten kokonaisuudessaan tulevan hamppumarssin tarkoituksiin varatun satojen litrojen liima- ja tinnerierän sekä kaksi tusinaa syöpävaarallisia raskasvesipiippuja.. Parhaat onnittelut vaasalaisille oma-aloitteisesti kansanterveyden eteen tehdystä pyyteettömästä työstä.

    Pääjuhla kulki käsikirjoituksen ja eteneni aikataulun mukaan päättyen aamutunneilla tasan klo. 04.00.

    Valtakunta-arpajaisissa pääpalkinto (Mercedes 88 Gross-turbo) meni Laitilaan eräälle portsarin äidille.

    II palkinto, 20 paria sudennahkasaappaita ( koot 36- ylöspäin)meni vt. luokanopettajalle padasjoelle

    III palkinto, harvinainen Hermann Göringin elämänkerta sarjakuvalaitoksena löysi paikan
    laukaalaisen tiedotusopinopiskelijan hyllystä.

    Onittelemme voittajia.

    Suurin osa osallistuneista on nyt matkalla kotiin viemisinään hyvä mieli ja positiivinen näkemys tulevaisuudesta.

    Ensi vuonna marsimme järjestetään lappeenrannassa, joten nimimerkki -kymiläinen-, olet lämpimästi tervetullut ystäviesi kanssa erittäin isänmaalliseen joukkoomme.

    KIITOS teille kaikille mukaan ehtineille.
    Päätän tilaisuuden sekä erittäin isänmaalisten suomalaisten kuin itsenikin puolesta tähän!

    Äänestä

Kiitis hienosta martssista ja hyvistä fiilareista. Tulemma myös ensvuonna.
Ja saatiin tampereen plikoilta pillua.

Äänestä

PERKELE mie kolusin koko Tanpereen eikä yhtään mitään saatanan marssia missään!!! Kaikki nuo viestissä mainitut paikat tyhjinä marssijoista! Haastattelin varmaan sata vastaantulijaa, kenelläkään ei mitään havaintoa!

YÖLLÄKÖ te perkeleen raukat hipsitte siellä kun ei kukaan tiennyt mistään marssista mitään??? Poliisikaan ei ollut koko marssista mitään kuullut, epäilivät minun lyöneen pääni!

KUSETUSTA SAATANA!

Olisitte voineet edes rehellisesti kertoa, että kyse on näkymättömien miesten leikkimarssista leikkiulottuvuudessa! VITTU ihan turhaan ajelin pääni ja silitin hakaristilippuni! SAATANA vetelen pesäpallomailla perseelle tuon aloitusviestin kirjoittajaa jahka tuttuni supossa saa selvitettyä kuka se on. VITTU!

Äänestä
  • Sellaisia lauluja jotka sopii noille. Päälliköt jäänneet manseen ravintola Plevnaan ryyppään luottomiestensä kanssa.
    Voi kestää loppuviikon.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Alois H kirjoitti:

Kuten tiedetään, on 20.4 AATUN armorikas synttärijuhla. Juhla, jota on suurella kunnioituksella juhlittu vain erittäin isänmaallisten henkilöiden kesken.
Tänä vuonna juhla järjestetään tampereella, vetelehtijöiden ja muiden kommarihuligaanien kalmanhohtoisessa pesäpaikassa osin provokatiivisessa tarkoituksessa.

Marssi alkaa aamulla klo. 08.00 lipun nostolla keskustorilla. Juhlapuheiden ja maljan noston jälkeen laulu- ja rumpuyhtye Ulvovat Stukat kantaesittää erään lahden suunnalla vaikuttavan suurmestarin säveltämän Läts-Läts-Läts-hymnin.
Välittämasti runsaiden suosionosoitusten jälkeen asetetaan lakit päähän ja järjestäydytään marssiosastoksi.
Ryhdikäs kulkue marssii lippulinnat hulmuten kalevankankaan kautta hervantaan.

Hervannassa isänmaallisten teekkareiden ja paikallisosaston järjestämä huoltopiste sijaitsee
konetalon parkkipaikalla. Jäsenlehtiä ja rakkaiden Johtajien kuvia otetaan matkalla jaettaviksi.
Hervannasta mittavan kasvun saanut marssi jatkuu hallilan, veisun ja härmälän kautta pirkkalaan.

Pirkkalan isänmaalliset tahot ylläpitävät huoltopistettä ABC-aseman lähistöllä.Orkesteri tahdittaa lahtarirytmein.
Roimasti kasvanut joukko komennetaan nelijonoon ja tahtimarssi pitkin vaasantietä kohti tesomaa voi alkaa.
Rajasalmen sillalla
http://www.tampere.fi/ytoteto/viisto_kuvat/jpg/16053.jpg
joukko pysäytetään ja rintamasuunta kääntyy 90 astetta vasempaan.
Marssin johtajan ohjeiden mukaan tervehditään pitkässäniemessä runsaslukuisesti olevia liikkeemme jäseniä ja tukijoita iloisen jälleennäkemisen toivossa.

Marssi jatkuu paisuvana virtana pitkin havutettuja katuja läpi juhlavalaistun tesoman ja kohmankaaren kautta hyhkyyn. Joukko huolletaan pispalan paloaseman maastossa kolmiportaisesti. Jokainen halukas voi nauttia Marskinryyppyjä sovitun määrän. Vain Siitoisen ajatussuuntaa edustavat eli ns. kirvesmieslinjalaiset paiskaavat naamaansa mehukatillisen salaisella reseptillä valmistettua valtakunnan PS-kiljua.

Marssi jatkuu nyt jo hieman hilpeämmissä merkeissä pispalan valtatietä Lauri Viidan museolle, jonka vieraskirjaan kaikki sen osaavat kirjoittavat nimensä ja loput piirtelevät perinteisiä onnen symboleita tai tutumpia kirkkoveneitä.
Pysähdys pyynikin
(sana johtuu muinaisesta rantapreussin sanasta pühnik = rantaroisto,huijari,vetelehtijä,punikki,hinuri: Iisakki Kosola. Suomen paikannimet kansanvaltuuskunnan aikana. Lakeuden uusi kirjapaino 1928.)
näkötornin maastossa, jossa käännetään rintamasuunta kohti kaupunkia, napsautetaan tuhannet kantapäät yhteen kuin yhtenä piiskan sivalluksena ja marssin johtajan niin komentaessa suoritetaan punakaartille ja muille epäisänmaallisille aineksille sekä kaikille pitkätukille paskaista naurua kolme kertaa 30 sekunnin annos ennalta sovituissa äänilajeissa yhden minuutin palautuksilla.

Olon tasaannuuttua jatketaan avomuodossa hämeensillan kautta tamperetalolle päivän pääjuhlaan(huom: suuret kunniamerkit). 6000 ensimmäistä mahtuu sisätiloihin, mutta loput joutuvat parkeeraamaan itsensä katettuun sorsapuistoon jättiscreenin (8x8m) edustalle.
(tämänkin tilan mahdollisesti täyttyessä loppujoukko sijoitetaan ratinan suvantoon)

Tietoa ei ole juhlapuheiden pitäjistä eikä tarkempia tietoja aikatauluista. Jos jollakin on, HÄN laittakoon sen kaikelle kansalle luettavaksi.

Samoin on epäselvyyttää jatkobiletyksestä. Useimmat ravintolat kieltäytyivät yhteistyöstä vedoten vähäiseen kapasitteettiinsa. Kalevan helmen kanssa neuvottelut ovat vielä kesken.

PS:)
Ripeästä tahdista ja muista syistä johtuen voi jokunen kokematon uupua pitkällä marssilla. Heidät kuljetetaan marssirivistön perässä seuraavan moottoroidun osaston toimesta tamperetaloon ja suoraan eturiviin.

PS:) Urheimmat sankarimme palkitaan esityslistojen perusteella mm. arvokkailla japanilaisilla kunniamerkillä.
lähemmin:
http://daimaoh.kir.jp/ho/menssom.htm

Ja muista lisäksi. Jokainen isänmaallinen teko on kuin laittaisi rahaa Valtakunnan pankkiin.
http://www.jrbooksonline.com/godless_pics/hitban.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu