Hainpas Moderna-koronarokotuksen

Eilen hain, kun tuli tilaisuus saada.

Nyt rokotusolkapää hieman kipeä, vatsa meni pillikuralle (en tiedä johtuiko pillikura päivällä syömästäni mustikkapiirakasta, vai kenties sittenkin rokotuksesta).

Jo useampi tuttava on käynyt rokotteen hakemassa, eikä kukaan ole ilmeisesti pahemmin vaivoista kärsinyt.

Mutta edelleenkään koko maailmassa EI OLE TODISTETTAVASTI KUKAAN KUOLLUT YHTEENKÄÄN KÄYTETTYYN KORONAROKOTTEESEEN.

21

633

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ite sain Modernan rokotteen jo aikakausia sitten. Eipä elämän kulkuni ole miksikään muuttunut. Edelleen syön ja paskon, kuten ennenkin. Eli mikään ei muuttunut!

      • Onnea herroille uuden onnellisen rokote- elämän kanssa. Muistakaa mennä ottamaan toinen 12:n viikon sisällä. Sen jälkeenhän tuo on otettava vuosittain kerran tai kahdesti.

        On ilkeitä ihmisiä jotka rokotteita vastustavat. Yksi löytyy mm. täältä:
        - TOKENTUBE ja sieltä vaikka apustaja sammakon kanava.....

    • Anonyymi

      Minulla on phitzerin jäljiltä pää halkeamassa ja silmät pullistumassa päästä ulos. Seuraavaksi varmaankai rokote ohjaa minua äänestämään persuja. Ei olisi kannattanut sortua rokotuttamaan itseäni. Keekele.

      • Hyvä.

        Saadaan sinusta maailman ensimmäinen koronarokotemarttyyri.

      • Anonyymi
        kekek-kekek kirjoitti:

        Hyvä.

        Saadaan sinusta maailman ensimmäinen koronarokotemarttyyri.

        Tämä on vain ns drill eli harjoitus. Ens kerralla menette kiltisti kuin lampaat jonossa ottamaan sirun sisäänne, jolla teitä sitten kontrolloidaan kuin lammaslaumaa. Tällainen järjestelmä on kaikkien valtaapitävien unelma. Kansa totelee kuin lammaslauma jota pari koiraa pystyy kotrolloimaan (riippuu lauman koosta) ja koiria kontrolloi heidän isännät joita kontrolloi eliitti ja ne jotka eivät taivu kuriin eliminoidaan ilman mitää sen suurempia omantunnon tuskia.

        Maailma on julma, kun kiltin näköiset hallitus-mammat pystyvät tappamaan ihmisiä ja sulkemaan heitä leireihin ja laitoksiin uudelleen koulittavaksi aivan kuten Aatu Hillerin keskirysleireillä. Ei tarvitse olla eettinen (kurdi tai haami/seemi) henkilö vaan asenne riittää kun tulevaisuudessa ajautuu valtaapitäjien vastaiseksi toisinajattelijaksi vain sen takia ettei usko kaikkeen paskaan mitä valtaapitävät kansalle syöttää. Oman järjen käyttö kielletään pahana ja laumakäyttäytyminen palkitaan. Synkältä näyttää varsinkin kun seuraava suursotakin on jo näkyvissö jolla sitten väestönkasvua hilitään,

    • Anonyymi

      EVE NT 201

    • Jos on korona- tai hallituksemme kriittinen niin pojat mätkivät päähän rasisti- Venäjä- ja nyt ovat keksineet vielä Persu- kortinkin.

      Minähän rakastan mulatteja ja kaikenlaisia lättänokkia, vihaan Venäjää niin että äklöttää ja Persuja kehotan menemään hirteen varjo- oppositiona.

      Olen natsi ja fasisti joten nuo yllä olevat kortit eivät minuun pure....
      Heittäkää nyt natsi- korttia peliin pöljät.....

      • Anonyymi

        Hitler oli kahdesti vuoden mies. Hän kehitti valuutan, mikä oli "proof of work", kuten Bitcoin. Hän lupasi jokaiselle perheelle joka tekee lapsen ilmaisen omakotitalon. Hänen oma kansa rakasti ja jumaloi häntä.

        Mutta koska hänen rahansa, Saksan Markka ei kuulunut FIA järjestelmään. Muut suuret vallat alkoivat pelätä Saksan voimaa maailmassa. Heidän elintasonsa nousi moninkertaiseksi muuhun kehittyneeseen maailmaan nähden. Heidän edistyksensä sai muut kehittyneet näyttämään kolmannen maailman kansalaisilta. Tästä syystä Englanti päätti pommittaa kaksi viikkoa yötä päivää Hampuria, jotta yksikään lapsi tai äiti ei säästyisi elossa.

      • Anonyymi

        Noh noh, ei meillä mitään syytä ole Venäjää tai venäläisiä vihata sentään. Pitää toki tiedostaa mitä naapurissa tapahtuu ja koittaa auttaa parhaan mukaan, mutta vihaaminen on väärin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hitler oli kahdesti vuoden mies. Hän kehitti valuutan, mikä oli "proof of work", kuten Bitcoin. Hän lupasi jokaiselle perheelle joka tekee lapsen ilmaisen omakotitalon. Hänen oma kansa rakasti ja jumaloi häntä.

        Mutta koska hänen rahansa, Saksan Markka ei kuulunut FIA järjestelmään. Muut suuret vallat alkoivat pelätä Saksan voimaa maailmassa. Heidän elintasonsa nousi moninkertaiseksi muuhun kehittyneeseen maailmaan nähden. Heidän edistyksensä sai muut kehittyneet näyttämään kolmannen maailman kansalaisilta. Tästä syystä Englanti päätti pommittaa kaksi viikkoa yötä päivää Hampuria, jotta yksikään lapsi tai äiti ei säästyisi elossa.

        Tosiasiassa Saksan kansalle koitti Hitlerin valtaannousun myötä pakkotyö ja pakkomilitarisointi.

        Eikä toinen maailmansota alkanut siten, että Englanti olisi pommittanut Hampuria, vaan aivan toisella tavalla.

      • Anonyymi
        kekek-kekek kirjoitti:

        Tosiasiassa Saksan kansalle koitti Hitlerin valtaannousun myötä pakkotyö ja pakkomilitarisointi.

        Eikä toinen maailmansota alkanut siten, että Englanti olisi pommittanut Hampuria, vaan aivan toisella tavalla.

        Mistä niin päättelet? Koulutuksestasi? Luetusta historiasta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mistä niin päättelet? Koulutuksestasi? Luetusta historiasta?

        Historiallista kiistämätöntä faktaa.

      • Anonyymi
        kekek-kekek kirjoitti:

        Tosiasiassa Saksan kansalle koitti Hitlerin valtaannousun myötä pakkotyö ja pakkomilitarisointi.

        Eikä toinen maailmansota alkanut siten, että Englanti olisi pommittanut Hampuria, vaan aivan toisella tavalla.

        Tuon lisäksi osa kansasta tuhottiin keskitysleireillä.

    • Joo, ripuli johtui siitä mustikkapiirakasta. On sellainen vatsa minulla ettei näköjään kestä vehnäleivoksia. Piti kerran kyllä pizzankin takia soittaa ambulanssi.

    • Anonyymi

      Koita jääkö siihen magneetti kiinni! Meitä kiinnostaa!

      • Neula oli niin ohut että tuskin magneettia olisi ruiskuun mahtunut.
        Pistosta ei edes huomannut, eli ei tuntunut mitenkään.

    • Anonyymi

      Tällä kohtaa voidaan sanoa, että se on vaan "luonnollista poistumaa". Kuolleitahan on valtavat määrät ja jos ei sitä vielä tiedä, niin edelläsanottu toimii.

      • Anonyymi

        Näin videon jossa hoitaja löi uhriin neulan mutta veti sen pois injektoimatta ruiskun sisältöä.
        Tyhjensi sen sitten maahan ja heitti tyhjän ruiskun ämpäriin.
        Hieno hoitaja joka ei halunnut tappaa onnettomia uhrejaan.

        Voithan sinä nähdä, ja aina voi videon tehdä.

    • Nyt hieman yli viikon jälkeen päivitystä:

      Olkapääkipu, sekin lievä, meni ohi muutamassa päivässä. Muunlaisia oireita ei havainnossa ole ollut.

      • Anonyymi

        Ne oireet alkavat vasta kaksi vuotta pistoksen jälkeen. Kaikki koe-eläimet kuolivat kaksi vuotta pistoksen jälkeen. Syynä "organ failure". Jotain tekemistä sen kanssa että mRNA rokote antaa käskyn DNA:lle alkaa tuottamaan vasta-aineita, mutta tämä vasta-ainetuotanto ei lopu koskaan. Pikkuhiljaa siis keho alkaa syödä itse itseään, vähän kuin nälkään nääntyvän ihmisen keho. Odotettavissa on siis Zombie tyylinen Apocalypse noin vuoden 2023 loppupuolella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      183
      1279
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      824
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      49
      690
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      248
      594
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      580
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      52
      552
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      550
    Aihe