Juutalaisuus ja Israelin valtio

Juutalaisuuden suurin synti on realistisen maailmantunnistamattomuus. Aina kun maailmassa lausutaan jotain joka onJuutalaisen dogmatiikan vastaista lyödään antisemitismillä ja holocaustilla päähän ja lujaa. Ei sillä, etteikö antisemitismiä olisi maailmassa ja en myöskään kiellä holocaustia.. mutta liika on liikaa nämä kaksi seikkaa historiassa on antanut Juutalaisille aivan liikaa anteeksi, jopa "oikeuttanut" juutalaisen valtion osittain toimimaan kuin oma vainoajansa 30-luvulla.

Se vaan on perseestä ja väärin.

Tämä kirjoitus siis ei ole juutalaisia vastaan, vaan heidän (israelin) valtiollista valtapolitiikkaansa vastaan. Mitä uskontoihin tulee, jokainen uskokoon mitä tahtoo, vaikka kukkaruukkuun minun puolestani.

Mutta Politiikan ja uskonnon sekamelska ei vaan toimi. Ei ole koskaan toiminut, eikä missään

9

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      > Juutalaisuuden suurin synti on realistisen maailmantunnistamattomuus

      Minun mielestäni tuo on ennemmin länsimaiden synti. Juutalaisilla pitää olla oikeus puolustaa itseään. On sääli, että esim. Palestiinan tapauksessa hykkääjä (Muslimit) esitetään uhrina kieroutuneessa ja epärehellisessä valtamediassa.

      • Anonyymi

        Puolustaa itseään valtaamalla alueita palestiinalaisia omia siirtokuntia varten? On väärin käyttää "puolustaa" -sanaa, kun Israel miehittää toiselta kansalta alueita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Puolustaa itseään valtaamalla alueita palestiinalaisia omia siirtokuntia varten? On väärin käyttää "puolustaa" -sanaa, kun Israel miehittää toiselta kansalta alueita.

        Olet oikeassa. Oikea sana on miehittää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolustaa itseään valtaamalla alueita palestiinalaisia omia siirtokuntia varten? On väärin käyttää "puolustaa" -sanaa, kun Israel miehittää toiselta kansalta alueita.

        > ...Israel miehittää toiselta kansalta alueita....

        Kuten?

    • Israelin valtio täyttää terrorismin valtion kriteerit.

      • Anonyymi

        Sitten Suomikin terroristinen maa kun se esim. talvisodassa uskalsi puolustautua viholliselta. Israel on Keski-Suomen läänin kokoinen alue ja ympäröivät vihamieliset arabimaat vähintään Euroopan kokoinen. Eikä se saisi puolustautua !!!
        Kuitenkin arabit haluavat juuri tuon läntin itselleen ja ajaa israelilaiset mereen. Ihmeellisintä on että näillä keskustelupalstoilla suomalaine henkilö esittää että joku atomipommin omistava valtio atomipommilla hävittäisi Israelin jotta loppuisi tämä Israelin "terrorismi."!!!

        zionin, irgun terroristien,
        terrorilla luoma ja ylläpitämä valtio,
        hukkuu terroriinsa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten Suomikin terroristinen maa kun se esim. talvisodassa uskalsi puolustautua viholliselta. Israel on Keski-Suomen läänin kokoinen alue ja ympäröivät vihamieliset arabimaat vähintään Euroopan kokoinen. Eikä se saisi puolustautua !!!
        Kuitenkin arabit haluavat juuri tuon läntin itselleen ja ajaa israelilaiset mereen. Ihmeellisintä on että näillä keskustelupalstoilla suomalaine henkilö esittää että joku atomipommin omistava valtio atomipommilla hävittäisi Israelin jotta loppuisi tämä Israelin "terrorismi."!!!

        Eikö ne voisi ihan vaan kaikki asua siellä keskenänsä kaikessa rauhassa, kuten me Suomalaiset teemme? Eihän Savolaisetkaan sodi Hämäläisten kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten Suomikin terroristinen maa kun se esim. talvisodassa uskalsi puolustautua viholliselta. Israel on Keski-Suomen läänin kokoinen alue ja ympäröivät vihamieliset arabimaat vähintään Euroopan kokoinen. Eikä se saisi puolustautua !!!
        Kuitenkin arabit haluavat juuri tuon läntin itselleen ja ajaa israelilaiset mereen. Ihmeellisintä on että näillä keskustelupalstoilla suomalaine henkilö esittää että joku atomipommin omistava valtio atomipommilla hävittäisi Israelin jotta loppuisi tämä Israelin "terrorismi."!!!

        Jos Israel noudattaisi YK:n päätöstä maiden rajojen suhteen, niin se olisi jättänyt palestiinalaiset rauhaan asumaan niillä asuinsijoilla, jotka oli YK:n päätöksellä sovittu.

        Israel valtaa koko ajan maita palestiinalaisilta ja ihmiset jäävät ilman koteja. Ymmärrän hyvin, että viha nousee ja he pyrkivät puolustautumaan,

        Kuinka mahtaisi suomalainen tyytyä katsomaan vierestä, jos esim. Venäjä alkaisi valtaamaan lisää alaa Itä-Suomesta hävittämällä siellä asuvien suomalaisten koteja?
        Luulenpa, että emme aivan suosiolla tuota nielisi.

        Ei kukaan järkevä ihminen voi ajatella israelilaisten olevan oikealla asialla. Olen uskonut oikeamieliseen Jumalaan, mutta jotta Jumalan valitsema kansa on noin epäoikeudenmukainen ja tappaa siekailematta perheitä ja ajaa eloon jääneet kodeistaan.

        En voi tuota ymmärtää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      20
      5976
    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      22
      3259
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      161
      2750
    4. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      29
      2630
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1704
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1575
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      147
      1513
    8. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      9
      1283
    9. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      95
      1088
    10. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1068
    Aihe