Aloitin yritystoiminnan reilu puoli toista vuotta sitten. Aloitin toiminnan pienestä (pienellä rahalla), mutta aika kiireesti starttasi. Laitoin tietoni heti näkymään oman alueeni puhelinluetteloon. Siis siihen sähköiseen Suomen Puhelinluettelot...ja minun tapauksessani Uudenmaan Puhelinluetteloon.
Se oli ensimmäinen paikka mihin tietoni pistin. Näytti riittävän kun heti alkoi kyselyä tulla. Kyseessä minulla siis kotihoivapalveluyritys. Siinä sitten raha kertyi, niin että pystyin kotisivut ja muunkin näkyvyyden hoitamaan kuntoon.
Kiitollinen olen kuitenkin tuosta palvelusta miten avusti pienen yrittäjän alkuun.
Suomen Numeropalvelu näyttää olevan palvelun tarjoaja. Kiitoksena olen toki kestoasiakkaana, onhan se hyvä että on olemassa tälläisiä palveluja. Ja ihan suomalainenkin vielä. Tuen suomalaista yrittäjyyttä.
Yrittäjän on hyvä löytyä Puhelinluettelosta
29
764
Vastaukset
- Anonyymi
Puhelinkoijareillako ei enää ole muuta mainoskanavaa kuin Suomi24 ?
Noiltahan saa yritykset laskuja about ilman, että tarvitsee olla edes asiakas,,, saati kestosellainen kuten te.
Mutta hieno homma, että yritystoimintanne sujuu. Se ei ole itsestään selvyys näinä tautisina aikoina. - Anonyymi
Yhä harvempi hakee palveluita puhelimitse. Jos haluaa tietää palveluntarjoajan ja hänen puhelinnumeronsa sen saa Webistä, jonne yrittäjä saa sen laitettua ilmaiseksi. Ihan turha maksaa jostain puhelinnumeron kestosäilytyksestä.
- Anonyymi
taidat olla "sipilän" tissi
- Anonyymi
Vähän hassu aloitus, jutussa aukeaa liian helpolla että se on mainos. En suosittele Suomen Numeropalvelu. kallis.
- Anonyymi
Mulla ei oo aikaa eikä rahaa pitää kotisivuja. Mihinkä minä sen firmani numeroni ilmaiseksi muka laitan? Tuonne laitoin Suomen Puhelinluetteloon. Ei tarvinnu muuta kun vastata puhelimeen.
- Anonyymi
Googleen saat rekisteröityä firmasi ilmaiseksi. Lisäksi saat sinne osoitetiedot ja kuvia ja arvosteluoption. Googleta miten tehdään.
https://support.google.com/maps/answer/3131570?co=GENIE.Platform=Android&hl=fi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Googleen saat rekisteröityä firmasi ilmaiseksi. Lisäksi saat sinne osoitetiedot ja kuvia ja arvosteluoption. Googleta miten tehdään.
https://support.google.com/maps/answer/3131570?co=GENIE.Platform=Android&hl=fiKyllä en rahojani laita ulkomaan miljardiyritysten taskuun. Tuetaan kotimaista yrittäjyyttä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä en rahojani laita ulkomaan miljardiyritysten taskuun. Tuetaan kotimaista yrittäjyyttä.
Naurettavaa naiviutta. Maksat kotimaiselle toimijalle sen sijaan, että saisit ulkomaiselta toimijalta saman palvelun ilmaiseksi ja tukisit samalla kotimaisten yritysten näkyvyyttä Google-mainoisten kautta. Eikä Suomen puhelinluettelotkaan välttämättä ole puhtaasti kotimainen eikä tässä globaalissa maailmassa voi muutenkaan Impivaaralaisuuteen takertua. Siinä pärjäävät ne, jotka osaavat toimia kansainvälisessä business-ympäristössä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naurettavaa naiviutta. Maksat kotimaiselle toimijalle sen sijaan, että saisit ulkomaiselta toimijalta saman palvelun ilmaiseksi ja tukisit samalla kotimaisten yritysten näkyvyyttä Google-mainoisten kautta. Eikä Suomen puhelinluettelotkaan välttämättä ole puhtaasti kotimainen eikä tässä globaalissa maailmassa voi muutenkaan Impivaaralaisuuteen takertua. Siinä pärjäävät ne, jotka osaavat toimia kansainvälisessä business-ympäristössä.
Omistus näyttää olevan ihan suomalaiselta kuulostava. Minun yritystoimintani ei myöskään ole globaalia. Minulle riittää että se impivaaralainen ihminen on minun asiakkaani. Heitä haluan palvella. Ei kiinnosta etsiikö joku ameriikassa suomaisen pienyrittäjän palveluja.
- Anonyymi
Reilu 30v olen ollut yrittäjänä.
Nyt menossa yrityksen muuttaminen harrastustoimintaan.
En ole 5v markkinoinut missään, sitä huolimatta googlettamalla löytyy vaikka kuinka paljon osumia.
Myös kun hakusanoilla etsii niin kärkipäässä tullaan näkyviin.
Olen myös ihmetellyt näitä hakemistoja, kuka kirjautuu ensin johonkin palveluun ja alkaa etsiä yrityksiä?
Eiköhän sitä haeta ihan hakukoneella ja katsota mitä löytyy.
Kotisivut tärkeimpänä ja hyvin tehtynä ja optimoituna hoitaa näkyvyyden riittävästi.
Myös markkinointitoimet eivät ole tuoneet niihin satsattuja rahoja takaisin, kannattaa tosiaan miettiä omaa toimialaa, haetaanko tekijät mainoksien perusteella vai suositusten perusteella. - Anonyymi
Olen huomannut että melko paljon on Suomessakin yrittäjiä joiden tiedot ei löydy googlesta. Ei ole viitsitty lisätä tai osattu. Hakupalveluiden alta kuitenkin googlesta löytyy. Nämä kerää perustiedot varmaan jostain rekisteristä suoraan. Maksamalla sitten saa paremmin näkyvyyttä ja isommat bannerit.
Yrittäjien keski-ikä on kuitenkin Suomessa varmasti lähempänä viittä kymppiä, joten iso osa ei ole mitään diginatiiveja, joilla olisi digitieto imettynä äidinmaidosta. Palvelee tälläiset puhelinluettelot sitä vanhemman kansanosaa ainakin.
Ei kai Suomen Puhelinluetteloihin tarvii käyttäjän kirjautua. Minä ainakin hakenut ilmaan mitään kirjautumista. Tietokoneella ja kännykässä on sivusto suosikeissa. Siitä vaan suoraan hakemaan. Ei ole minulle käyttö maksanut mitään. - Anonyymi
> Olen myös ihmetellyt näitä hakemistoja, kuka kirjautuu ensin
> johonkin palveluun ja alkaa etsiä yrityksiä?
Näin se asia on asia. Ihan hömpön-pömpön humpuukijuttua, että oman firman nimi pitäisi maksua vastaan laittaa johonkin "Suomen Puhelinluettelot" tai "Uudenmaan puhelinluetteloon" tms. nimiseen hikiseen kataloogiin.
Ei sallaisia kukaan koskaan käytä, jos jonkin haetun palvelun puhelinnumeroa etsivät.
Uuden, perustetun firman puhelinnumero ja osoite päivittyy kaupparekisterin tiedoista automaattisesti kymmenkuntaan erilaiseen netin yritysnimien kataloogiin. Näin numero löytyy aika nopeasti myös Googlella.
> Eiköhän sitä haeta ihan hakukoneella ja katsota mitä löytyy.
> Kotisivut tärkeimpänä ja hyvin tehtynä ja optimoituna hoitaa
> näkyvyyden riittävästi.
Jonkinlainen, vaikka aivan perustason yksisivuinen kotisivu kannattaa perustaa firmalle välittömästi. Sieltä Google löytää yhteystiedot, ja minkä alan palveluksia kyseinen firma tarjoaa.
Noita naurettavia "Uudenmaan puhelinluettelot" katalogeja ei lue kukaan, vaan google on se jota käytetään.
Monet ravintolatyyppiset pikkufirmat luottavat pelkästään Facebookissa olevaan yritykselle perustettuun sivustoon. Tämä FB-sivusto on tietysti kymmenen kertaa parempi, kuin että ei olisi yhtään mityään.
Mutta oma oikea kotisivu on vielä parempi, se on helpommin hakukoneiden löydettävissä, ja pysyy kertomaan nopeasti ja selkeästi niiistä omista myytävistä tuotteista. - Anonyymi
Kotisivujen tekohan se vasta kallista onkin. Ja varsinkin se optimointi. Jos jollain teettää niin, äkkiä on hupsahtanut yli tonttu. Eikä se optimointi vielä takaa mitään. Jatkuvaa päivittämistä ja seuraamista vaatii. Hakemistopalvelun tarjoajat keräävät uusien yritysten tiedot palveluihinsa automaattisesti, ja sieltä google ne sitten löytää. Tämä on kyllä kätevää eikä vielä edes maksa mitään. Kattavammasta näkyvyydestä sitten taitaa tulla se pieni veloitus.
- Anonyymi
Jos osaa vaikka Wordia käyttää, niin siihen voi naputella oman yrityksen nimet ja yhteystiedot, ja mitä tavaraa firma myy. Sitten tallettaa sen HTML-muodossa, ja laittaa sen HTML-tiedoston omalle kotisivulle nettiin. Tää tällainen kotisivu ei maksa mitään. Se on jo sellaisena 10-kertaa parempi, kuin että ei olisi mitään.
Alkaen parisataa euroa saa 2..3 sivuisen sivuston ostettuna. Eikä sitä pakko ole optimoida. Jos se nettisaitti ei ole se keskeisin markkinoinnin väline oman firman palveluille. Nettibisnestä tekevien ja nettikauppaa pitävien firmojen kohdalla asia on jo kokonaan toinen.- - Anonyymi
Ei ole kalliista jos vaivaituu itse paneutumaan asiaan. Web sivujen tee-se-itse alustoja löytyy alle 10€ kk hinnoilla. Tehdyt sivut toimivat suoraan sekä tietokoneilla että mobiililaitteilla.
- Anonyymi
Mieluusti maksan hyvästä palvelusta. Markkinointi on meillä toiminut Puhelinluetteloiden kautta oikein hyvin. Mainio lisä tämä tarjouspyyntöjen välitys-palvelu. Sitä kautta saatu kivasti asiakkaita.
- Anonyymi
Sanos mille www-sivustolle asiakkaan pitää mennä, jos haluaa vaikkapa teidän firman puhelinnumeron sieltä löytää?
Minulla ei ole aavistustakaan että mistä päin nettiä niitä Puhelinluetteloihin maksua vastaan annettuja puhelinnumeroita voi löytää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanos mille www-sivustolle asiakkaan pitää mennä, jos haluaa vaikkapa teidän firman puhelinnumeron sieltä löytää?
Minulla ei ole aavistustakaan että mistä päin nettiä niitä Puhelinluetteloihin maksua vastaan annettuja puhelinnumeroita voi löytää.Kirjoita googleen firman nimi, niin pitäisi löytyä, jos on vaivautunut tietonsa googleen päivittämään. Lisäksi jos firmalla on kotisivu, josta löytyy esim. firman toimiala selostettuna ja paikkakuntatiedot niin löytyy. Esim. hausta tässä tapauksessa: "Autokorjaamo kerava"
- Anonyymi
>>Kirjoita googleen firman nimi, niin pitäisi löytyä, jos on vaivautunut tietonsa googleen päivittämään. Lisäksi jos firmalla on kotisivu, josta löytyy esim. firman toimiala selostettuna ja paikkakuntatiedot niin löytyy. Esim. hausta tässä tapauksessa: "Autokorjaamo kerava">>
Kysymykseni koski nimenomaan noita maksullisiin Puhelinluetteloihin laitettuja oman firman yhteustietotekstejä. Kun erillinen maksukin kuitenkin maksettu, niin mitä kautta niitä tietoja netissä haeskellaan?
Kaikkihan osaa tietenkin Googlella hakea, ja 99,99% puhelinnumeron hakijoista käyttää juuri sitä.
Mutta ketjun avausviestin kirjoittaja selosti, että johonkin "sähköiseen Suomen Puhelinluettelot" kataloogiin on ensiarvoisen tärkeää laittaa tietonsa.
Miksi on tärkeää? Ja mitä kautta niitä tietoja sieltä "Suomen Puhelinluettelot" kataloogista netistä haetaan? - Anonyymi
Minulla pitopalvelu yritys, ja olen ollut Suomen Numerokeskuksen asiakkaana monta vuotta. Nyt on tullut tämä uusi ominaisuuskin tähän (yhteydenottolomake), sitä kautta on asiakkaat ottaneet yhteyttä enenevissä määrin.
Itse käytän Puhelinluetteloita hakiessani remonttimiestä tai vaikka pyöränkorjaajaa. Täällä Helsingissä on niin paljon toimijoita ja vaihtuvuuskin on yrittäjissä suurta. Helsingin Puhelinluettelosta löytää melko ajantasaiset tiedot. Soittelevat ja tarkistelevat näitä kyllä niin usein. - Anonyymi
>> Itse käytän Puhelinluetteloita hakiessani remonttimiestä
>> tai vaikka pyöränkorjaajaa.
Kertokaa nyt joku jo se webbiosoite, jonka kautta noita remonttimiesten tietoja sieltä kataloogista haetaan. - Anonyymi
Noita Suomen Numerokeskuksen keskusteluja kyllä riittää täällä Suomi24:ssä. Laskuja lähetellään, vaikka et mitään ole tilannut eikä se tuolla aloitusmainoksella muuksi muutu. Jokainen järkevä pysyy kaukana tuosta puljusta ja lyö luurin korvaan niiden myyjille ennen kuin tavuakaan ehtii puhelimesta kuulumaan. Suomen Numerokeskuksella taitaa mennä huonosti kun täytyy täällä mainostaa.
- Anonyymi
Tää on aivan naurettava pelkästään näiden nettisivukin.
https://www.suomenpuhelinluettelot.fi/
Ulkoasusta huomaa noin 3 sekunnissa, että tällaisen sivuston takana on pelkästään ja ainoastaan asiakkaan ku-se-tusyritys tarkoituksena. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tää on aivan naurettava pelkästään näiden nettisivukin.
https://www.suomenpuhelinluettelot.fi/
Ulkoasusta huomaa noin 3 sekunnissa, että tällaisen sivuston takana on pelkästään ja ainoastaan asiakkaan ku-se-tusyritys tarkoituksena.Minusta ulkoasu on yhtä "hieno" kuin alkuperäisissäkin keltaisissa sivuissakin silloin paperiseen aikaan. Toiminta varmaan samanlaista. Minä olen löytänyt etsimäni tätä kautta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta ulkoasu on yhtä "hieno" kuin alkuperäisissäkin keltaisissa sivuissakin silloin paperiseen aikaan. Toiminta varmaan samanlaista. Minä olen löytänyt etsimäni tätä kautta.
Siis mistä olet löytänyt etsimäsi? Missä ihmeessä tuo Numerokeskuksen"puhelinluettelo" oikein on? Jos asiskkaiden hankinta perustuu isolta osin pelkkään muiden yritysten huijaukseen, niin silloin toiminta on täysin epätervettä. Saat mitä tilaat, Suomen Numerokeskus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis mistä olet löytänyt etsimäsi? Missä ihmeessä tuo Numerokeskuksen"puhelinluettelo" oikein on? Jos asiskkaiden hankinta perustuu isolta osin pelkkään muiden yritysten huijaukseen, niin silloin toiminta on täysin epätervettä. Saat mitä tilaat, Suomen Numerokeskus.
Näyttää jokaisella isolla kaupungilla olevan oma puhelinluettelonsa. Muuten alueittain esim uudenmaanpuhelinluetto.fi
Minusta kätevä kun hakee paikkakuntakohtaista tietoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää jokaisella isolla kaupungilla olevan oma puhelinluettelonsa. Muuten alueittain esim uudenmaanpuhelinluetto.fi
Minusta kätevä kun hakee paikkakuntakohtaista tietoa.Kyllä minäkin tykkään et löytyy oman kaupungin tiedot yhdestä paikasta. Olen hakenut parturia ja sähkömiestä, ja ajantasaiset yhteystiedot löytänyt. Kuukausi sitten kilpailutin Puhelinluetteloiden sivuilla myös lämmönvaihdinremontin.
- Anonyymi
Tässä yksi esimerkki: https://www.stara.fi/2018/04/03/nain-luetteloyritykset-huijaavat-yrityksia/
- Anonyymi
Puhelinluetteloita täällä kehuva on höperö, nettipuhelinluetteloihin varomattomia pysyväistilaajia haaliskeleva eläkeläinen.
Nykyaikana tällaiset pissankeltaiset netin Puhelinluettelosivut ovat täysin naurettavia:
https://www.espoonpuhelinluettelo.fi/
Maksetuilla netin Puhelinluettelosivustoilla ei ole nykymaailmassa enää kakkankaan merkitystä. Kaikki hakevat kuitenkin puhelinnumeronsa suoraani Googlesta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581381Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491195Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241139Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111070- 1261051
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307947- 42919
- 72895
- 73869