200 000 suomalaista on sairastunut koronaan !

Missään paskavalemedioissamme en ole kokonaislukuja nähnyt laskettavan joten jouduin itse tekemään tutkivaa journalismia.

Työskentelin raivokkaasti minuutin ja selvitin kokonaisluvun.
Ilta- Sanomissa on joka päivä mainittu yksilön tarkkuudella jokaisena päivänä kirjatut sairastumistapaukset.
Näitä on raportoitu nyt n. 500:n päivän ajalta määrien vaihdellessa 450:n ja 200:n päivävauhtia. Tästä voimme arvioida määrän olevan ainakin 100 000 ja jopa 200 000.

Merkille pantavaa on se että kukaan ei tunne ensimmäistäkään sairastunutta; kaikki ovat tosin lukeneet että jonkun ystävän ystävä olisi ehkä köhinyt joskus lähiaikoina.

41

202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Perustin aloitustietoni meille päivittäin julkaistuihin tapauksiin.
        Joku valehtelee mutta miksi näin on?


      • Anonyymi
        martta98 kirjoitti:

        Perustin aloitustietoni meille päivittäin julkaistuihin tapauksiin.
        Joku valehtelee mutta miksi näin on?

        Koronan saa hyvin helposti ihmisestä kuin ihmisestä kaivettua jos haluaa. Tuo luku ei kerro mitään pandemiasta. Koronaahan löytyy jopa täysin oireettomistakin tutkituista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronan saa hyvin helposti ihmisestä kuin ihmisestä kaivettua jos haluaa. Tuo luku ei kerro mitään pandemiasta. Koronaahan löytyy jopa täysin oireettomistakin tutkituista.

        Juu... ja tuplarokotetut ne vasta koronaan sairastuvatkin kertovat uudet uutiset maailmalta.


      • Anonyymi
        martta98 kirjoitti:

        Perustin aloitustietoni meille päivittäin julkaistuihin tapauksiin.
        Joku valehtelee mutta miksi näin on?

        "Perustin aloitustietoni meille päivittäin julkaistuihin tapauksiin."

        Ja et edes saanut sitä oikein. Miksi sinulle ei kelpaa sama lähde mitä nämä lehdet käyttävät? Siellä tuo luku olisi valmiina, eikä sinun tarvitsisi esitellä laskutaitojesi puutetta.

        "Joku valehtelee mutta miksi näin on?"

        No sinähän se tässä taas valehtelet ja sitä kaikki ihmettelee että miksi näin. ;)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu... ja tuplarokotetut ne vasta koronaan sairastuvatkin kertovat uudet uutiset maailmalta.

        Eipä ne kovin pahasti ole koronaan sairastuneet kun ei ole edes sairaalaan tarvinnut jäädä.

        Ja onneksi EU ei hyväksynyt tuota Kiinalaista rokotetta.


    • Anonyymi

      Minä tiedän useammankin sairastuneen. Ehkä sinulla on pienemmät ympyrät mitä en yhtään ihmettele.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Koronahuijaus kestää vielä vuosia kenenkään tuntematta henkilökohtaisesti yhtäkään potilasta.
        Tarkoituksena on koko maailman väestön kyykyttäminen ja keskiluokan tuhonta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronahuijaus kestää vielä vuosia kenenkään tuntematta henkilökohtaisesti yhtäkään potilasta.
        Tarkoituksena on koko maailman väestön kyykyttäminen ja keskiluokan tuhonta.

        Minä tunnen henkilökohtaisesti. Mitäs siihen sanot?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä tunnen henkilökohtaisesti. Mitäs siihen sanot?

        Valehtelet.


      • Anonyymi

        julkiset luvutkin voivat koskus erehtyä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä tunnen henkilökohtaisesti. Mitäs siihen sanot?

        mulle k kaupias sanono että sulla on korona.......ulos


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelet.

        En valehtele. Tuttava oli viikkotolkulla tilanteessa missä hän ei pystynyt hengittämään kunnolla ja keuhkoista irtosi paksua limaa.
        Koronan pitkäaikaiset oireet on ihan oikea juttu ja tälle asialle löytyy myös omia ryhmiä missä on henkilöitä joiden oireet ei vaan loppuneet.

        Sitten on sukulainen jolla oli korona myös. Hänen oireensa ei olleet niin pahat, mutta silti monenlaista ikävää siihenkin kuului.

        Etäisesti tiedän välikäsien kautta erään koronaan kuolleen myös.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronahuijaus kestää vielä vuosia kenenkään tuntematta henkilökohtaisesti yhtäkään potilasta.
        Tarkoituksena on koko maailman väestön kyykyttäminen ja keskiluokan tuhonta.

        Minä tunnen henkilökohtaisesti naapurini, joka sairasti koronan.

        Minä olen siis ainoa ihminen maailmassa joka tuntee henkilökohtaisesti koronan sairastaneen ihmisen.


      • Anonyymi

        Tuossa on vain todetut tapaukset. Kuinka monta oireetonta on jäänyt lisäksi piiloon. Varsinkin viime keväänä kun testattiin vain oireilevat


    • En tiedä, onko viisauden alku, kun myöntää olevansa tyhmä, tietämätön ja vieläpä kyvytön hakemaan tietoa, kuten aloittaja tekee.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Loppupeleissä tarkkoja lukuja on tuskin kellään...

        Ja jos on oikein folio, mitenpä noita normi ihminen varmistelee.. luvut tulevat vain jostain.

        Huvin vuoksi katsotaampa kiinaa
        https://www.worldometers.info/coronavirus/country/china/

        Ken hallitsee median, hallitsee mielen

        hmmm.. suomi24 korjatkoon softansa.. yritä hetken päästä uudeleen.. kiitti


    • Anonyymi

      mulle k kaupias sanono että sulla on korona.......ulos

    • Anonyymi

      mulle k kaupias sanono että sulla on korona.......ulos

    • Anonyymi

      mulle k kaupias sanono että sulla on korona.......ulos

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Loppupeleissä tarkkoja lukuja on tuskin kellään...

      Ja jos on oikein folio, mitenpä noita normi ihminen varmistelee.. luvut tulevat vain jostain.

      Huvin vuoksi katsotaampa kiinaa
      https://www.worldometers.info/coronavirus/country/china/

      Ken hallitsee median, hallitsee mielen

    • Anonyymi

      mulle k-kauppias sano että mulla on korona................ulos

    • Anonyymi

      Itse pidän koko covidia psyopsina. Mutta oma veli siihen kuitenkin sairastui ja sanoi, että ei ole koskaan ollut niin kipeä. En sitten tiedä mistä on kyse, voihan se olla että sai jonkun muun influenssan pahana ja kun ne PCR testit on täyttä paskaa niin mikä tahansa tauti voidaan lukea coronaksi.

      • Anonyymi

        Salaliittoteoreetikot ei anna tosiasioiden ja todisteiden hämätä itseään!


    • Anonyymi

      Viralliset tartuntaluvut ovat maassamme nyt n. 100 000.
      Lisäksi vähänkin vanhemmille ihmisille jotka käyvät testeissä sanotaan että sulla on sellainen korona joka ei näy eikä tunnu mutta voit sitä kyllä tartuttaa.

      Paskapuhettako tämä? Ei ole koska tunnen mummelin jolle näin sanottiin.

      Aloittajan arvio on hyvin lähellä totuutta ja nämä 200 000 on tartuttanut ainaski 2 000 000 ihmistä ja lisää tulee. Sitten kun kaikki ovat koronassa niin huit hait rokotteille, eiks vaan?

    • Anonyymi

      No odota kun rokotukset toden teolla alkavat, tehosteineen - Miten käy rokotettujen oman immuunipuolustuskyvyn? Miten heille käy kun he kohtaavat luonnollisen viruksen ja sairastuvat...

      • Anonyymi

        Miljoona sairastunutta ja miljoona rokotettua ihan vitun sama.

        Heinäkuun alussa alkaa vuoden loppuun asti kestävät jyrkät rajoitustoimet. Tästä on jo päätös olemassa. Saattepa nähdä.


    • Anonyymi

      Itse olen sairastanut koronan, samoin exäni ja hänen poikaystävä, sekä yksi työkaverini.
      Että olet jälleen nasu väärässä 😂
      Et taida pahemmin sitten liikkua ulkona ja sinulla ei pahemmin tuttuja.

      • Anonyymi

        Joku ehkä tuntee sairastuneen, useimmat valehtelevat tuntevansa. Minun laaja ystäväpiirini ja heidän ystävänsä eivät tunne ainuttakaan sairastunutta. Harvassa ovat tapaukset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku ehkä tuntee sairastuneen, useimmat valehtelevat tuntevansa. Minun laaja ystäväpiirini ja heidän ystävänsä eivät tunne ainuttakaan sairastunutta. Harvassa ovat tapaukset.

        Eihän tuo kerro mistään muusta kuin että valehtet tuosta "laajasta" ystäväpiiristäsi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku ehkä tuntee sairastuneen, useimmat valehtelevat tuntevansa. Minun laaja ystäväpiirini ja heidän ystävänsä eivät tunne ainuttakaan sairastunutta. Harvassa ovat tapaukset.

        Miksi kukaan valehtilisi aiheesta?
        Olet nähtävästi harhainen tai tyhmä.
        Ei sinulla todellakaan näytä olevan laajaa ystäväpiiriä.
        Miksi valehtilisin myös että itse olen sairastanut sen?


    • Anonyymi

      on ollut muu influenssa. virusta ei ole löydetty ja tikkutesti ei testaa tätä nimenomaista tautia. se nyt lukee monissa materiaaleissa ympäri pallon ne jotka osaa kieliä on tämän jo tajunneet. muut kuuntelevat suu ammollaan kun auktoriteetti ja herran pelko selittää bs. tämä perähikiä muka sivistysvaltio tulee monissa asioissa viimeisenä ja kielimuuri on mikä rules, hyväuskoisuudesta puhumattakaan

      • Anonyymi

        Et taida olla perillä yhtään mistään, ei ihme kun katsoo kirjoitusasua..


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45329
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      197
      10860
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9701
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8518
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3200
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2212
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      36
      1602
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1500
    Aihe