40 vuotta sitten minut tapettiin

Kiitos osanotosta.

Tapaus oli kaamea, samoin sen monet eri seuraukset.
Siitä on vaikea puhua, eikä tarvitsekaan.

Jokainen tämän asian tunteva, mitä kaikkea raiskaus, myös pahimmillaan voi olla, voi itse arvella.

Jokainen raiskaus on erilainen ja uhrit mielessään kokevat sen eri tavoin.

Anonyymi kirjoitti:

Kiitos osanotosta.

Tapaus oli kaamea, samoin sen monet eri seuraukset.
Siitä on vaikea puhua, eikä tarvitsekaan.

Jokainen tämän asian tunteva, mitä kaikkea raiskaus, myös pahimmillaan voi olla, voi itse arvella.

Jokainen raiskaus on erilainen ja uhrit mielessään kokevat sen eri tavoin.

Lue lisää

"Tapaus oli kaamea, samoin sen monet eri seuraukset.
Siitä on vaikea puhua"

Olisiko aika puhua? Olisiko aika jo kypsä? Monet merkit viittaavat siihen.

Meitä on paljon täällä jotka olemme seksuaalista väkivaltaa kokeneiden puolella.

Kun mummo kuoli, luulin että elämä pysähtyy. Mutta sitten yllättäen elämä jatkuikin. Ja se tuntui hyvältä ja lohdulliselta. Elämä ei välitä siitä että joku kuolee. Kuolema kuuluu elämään. Elämä kantaa.

Kun joku kuolee väkivallan seurauksena ennen aikojaan, elämä yllättäen jatkuu myöskin. Ja se tuntuu väärältä.

Maailman piti pysähtyä. Maapallon piti lakata pyörimästä. Kusipäiden piti tulla järkiinsä. Vääryydet piti huomata ja tunnustaa. Viimeistään siinä kohtaa kun arkkua laskettiin monttuun piti kaikille syttyä valo päähän. Piti tapahtua suuri kollektiivinen tajuamisen hetki. Pahojen ihmisten piti tajuta tekonsa, katua ja joutua helvettiin.

Mutta maailma vain jatkoi elämäänsä. Kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja jatkaa vieläkin.

Järkevä ihminen tietää että elämä on epäreilua. Tässä elämässä kukaan ei saa ansionsa mukaan. Paha ei saa palkkaansa eikä hyvistä teoista palkita. And that's life.

Mutta silti.

Onkohan se vain tämä kristillinen kasvatuskulttuuri vai mikä? Mutta jostakin on syntynyt ajatus siitä, että tulee päivä kun kaikki salaisuudet paljastuvat, vääryydet tulevat julki, paha saa palkkansa.

Joskus tulee tuomiopäivä.

Ihmisen voi murhata miljoona kertaa. Sitä voi kiusata, loukata, kiduttaa ja rääkätä vaikka kuinka paljon.

Tuomiopäivää ei tule.

En tiedä mitä sanoa.
Voin uskoa ja kuvitella sisaresi kärsimyksen.

Papin suunnattomasta tyhmyydestä ja suoranaisesta julmuudesta, pahuudesta, mitä voi sanoa? Toivottavasti tuo vitsaileva hunajasuu vielä tukehtuu omiin lipereihinsä.

Voi siskoparkaasi. Lasken virtuaalisen kukan hänen haudalleen. 🥀

Anonyymi kirjoitti:

En tiedä mitä sanoa.
Voin uskoa ja kuvitella sisaresi kärsimyksen.

Papin suunnattomasta tyhmyydestä ja suoranaisesta julmuudesta, pahuudesta, mitä voi sanoa? Toivottavasti tuo vitsaileva hunajasuu vielä tukehtuu omiin lipereihinsä.

Voi siskoparkaasi. Lasken virtuaalisen kukan hänen haudalleen. 🥀

Lue lisää

Kiitos! Ja pahoittelut pelmahtamisesta tähän omine kokemuksineni. Ei ollut tarkoitus viedä huomiota sinulta pois. Vähän vain aina triggeröi kun lukee tuollaisista kokemuksista. Se tuo pintaan myös omat. Ja kaiken sen mikä on edelleen pielessä. Valheet jää voimaan. Ja se vain pitäisi hyväksyä tosiasiaksi. Ja kuinka monta tuhatta ja sataa hautausmaallista tällä tavoin tapettuja ihmisiä on. Eikö ihmiskunta tämän parempaan pysty?

Liperikaula tukehtui pari vuotta sitten omaan pahuuteensa. Ymmärsi onneksi palata takaisin sinne helvettiin mistä oli kotoisinkin. Se vaan ei jotenkin yhtään lohduta. Ei korjaa aiheutettua vahinkoa. Suurin osa niistä lukemattomista muista paskiaisista ovat todennäköisesti vielä hengissä. Porskuttavat omaa mukavaa ja kaikin puolin tyydytettyä elämäänsä kaikessa rauhassa. Ilman pientäkään tunnontuskaa.

Ja yhteiskunta luulee että se mitä tarvitaan on myötätunto. Ei me mitään oikeutta jaella. Myötätuntoa ne surkeat uhripoloiset vain tarvitsevat. Menee vuosi. Menee viisi vuotta. Menee kymmenen vuotta. Kakskyt. Kolkyt. Ja mitään muuta ei näy eikä kuulu kuin tunteilevia, voivottelevia, uhrien kohtaloa surkuttelevia iljetyksiä kaikkialla.

Missä helvetissä ihmiskunnan oikeustaju on? Missä on kostonhimo?

Mutta mä lopetan tämän oman pajatukseni tähän. Toivon sinulle kaikkea hyvää jatkoon.

Anonyymi kirjoitti:

Kiitos! Ja pahoittelut pelmahtamisesta tähän omine kokemuksineni. Ei ollut tarkoitus viedä huomiota sinulta pois. Vähän vain aina triggeröi kun lukee tuollaisista kokemuksista. Se tuo pintaan myös omat. Ja kaiken sen mikä on edelleen pielessä. Valheet jää voimaan. Ja se vain pitäisi hyväksyä tosiasiaksi. Ja kuinka monta tuhatta ja sataa hautausmaallista tällä tavoin tapettuja ihmisiä on. Eikö ihmiskunta tämän parempaan pysty?

Liperikaula tukehtui pari vuotta sitten omaan pahuuteensa. Ymmärsi onneksi palata takaisin sinne helvettiin mistä oli kotoisinkin. Se vaan ei jotenkin yhtään lohduta. Ei korjaa aiheutettua vahinkoa. Suurin osa niistä lukemattomista muista paskiaisista ovat todennäköisesti vielä hengissä. Porskuttavat omaa mukavaa ja kaikin puolin tyydytettyä elämäänsä kaikessa rauhassa. Ilman pientäkään tunnontuskaa.

Ja yhteiskunta luulee että se mitä tarvitaan on myötätunto. Ei me mitään oikeutta jaella. Myötätuntoa ne surkeat uhripoloiset vain tarvitsevat. Menee vuosi. Menee viisi vuotta. Menee kymmenen vuotta. Kakskyt. Kolkyt. Ja mitään muuta ei näy eikä kuulu kuin tunteilevia, voivottelevia, uhrien kohtaloa surkuttelevia iljetyksiä kaikkialla.

Missä helvetissä ihmiskunnan oikeustaju on? Missä on kostonhimo?

Mutta mä lopetan tämän oman pajatukseni tähän. Toivon sinulle kaikkea hyvää jatkoon.

Lue lisää

Eihän tämä ketju ollut tarkoitettu yksin minulle. Ihan hyvä, että kerrot omista tunteistasi, nuo ovat tuttuja minullekin.

Itse uhrin saattaa olla vaikeampi avautua, muutoin kuin ehkä lyhyillä lauseilla, tällä tavoin suojelee omaa sisintään. Mutta kärsimyksen sivusta nähneille läheisille tämä on ehkä helpompaa.

Pettymys ihmiskuntaan ja oikeuden vaatimus on varmaankin yhteistä meille monille. Koska kukaan ei auttanut meitä maan päällä, itse toivon ja odotan edes Viimeistä tuomiota, jolloin kaikki tekijät, näiden tukijat, asiaan osalliset, he, jotka vaikenivat, silloin kun olisi ollut aika auttaa, puhua ja toimia, heidät kaikki yhdessä tuomitaan, yhdestä, yhteisestä rikoksestaan. Jeesus, Jumalan Poika omilla puheillaan tämä lupasi. Lähden oletuksesta, että tämä lupaus myös pitää.

Ihminen voi aina, jollain tavoin auttaa tai tukea ketä tahansa rikosuhria. Siksi vaikeneminen rikosuhrin vierellä saa tämän kokemaan todellista yksinäisyyttä, hän voi kokea itsensä täysin hylätyksi. Kuolleeksi, vain niukasti hengittäväksi.

Ehkä vain syvä viha, oikeudentunto ja vihollisen pelkäämättömyys antaisi voiman nousta kuolleista. Näin olen itse monesti noussut. Ollut lyöty. Mutta jälleen noussut.

Sillä, etenkin henkisesti täysin hajonnut uhri, teon jälkeen voi olla hyvinkin avuton, hän ei tiedä, mitä tehdä. Hän saattaa vain maata sängyllään sikiöasennossa, nähdä tapahtuneesta 24/7 non stopia, hän käsittelee sitä mielessään, selvittelee hitaasti joka sekunnin ja tunteiden kirjo on valtava: sellaista kauhun ja vihan, eri tunne-sävyjen määrää ei uskoisi itsestään löytyvänkään. Psyyke saattaa alkaa harhailla suorastaan paranormaaleissa ulottuvuuksissa, tasapainoinen sivustakatsoja ei tätä käsitä.

Psykiatriksi ei pitäisi ryhtyä, jos ei osaa muuta kuin sanoa "hmmm" ja kirjoittaa reseptin. Resepti on ihan hyvä, mutta sekin olisi hyvä jos herra lääkäri astuisi niistä kylmän ateistisista maailmoistaan ihmisen todelliseen sielunmaailmaan. ("Mutta eihän sielua ole! Robotti vain oikkuilee. Öljyt pitää vaihtaa. Määrätään lääkitys...") Sillä todellisessa hädässä ihmisen sisällä alkaa herätä mitä merkillisimpiä vaistoja ja voimia. "Sillä on nyt psykoosi meneillään, pidetään osastolla, ettei ole vaaraksi itselleen." Tässäkö kaikki mihin lääketiede kykenee?

Uhria ohjaa lähinnä itsesuojelullinen vaisto, hän ei sallisi satuttaa itseään enempää. Siksi monet jättävät tekemättä rikosilmoituksen ja tämän myös nuo itse perkeleet, raiskaajatkin tietävät! Mutta viha ja kostonhalu ei ole uhrista välttämättä lainkaan poistunut, sillä näin hän vaatii itselleen oikeutta. Se elää ja siksi hiljainenkin rikosuhri saattaa olla monin eri tavoin varsin arvaamaton henkilö.

Anonyymi kirjoitti:

Eihän tämä ketju ollut tarkoitettu yksin minulle. Ihan hyvä, että kerrot omista tunteistasi, nuo ovat tuttuja minullekin.

Itse uhrin saattaa olla vaikeampi avautua, muutoin kuin ehkä lyhyillä lauseilla, tällä tavoin suojelee omaa sisintään. Mutta kärsimyksen sivusta nähneille läheisille tämä on ehkä helpompaa.

Pettymys ihmiskuntaan ja oikeuden vaatimus on varmaankin yhteistä meille monille. Koska kukaan ei auttanut meitä maan päällä, itse toivon ja odotan edes Viimeistä tuomiota, jolloin kaikki tekijät, näiden tukijat, asiaan osalliset, he, jotka vaikenivat, silloin kun olisi ollut aika auttaa, puhua ja toimia, heidät kaikki yhdessä tuomitaan, yhdestä, yhteisestä rikoksestaan. Jeesus, Jumalan Poika omilla puheillaan tämä lupasi. Lähden oletuksesta, että tämä lupaus myös pitää.

Ihminen voi aina, jollain tavoin auttaa tai tukea ketä tahansa rikosuhria. Siksi vaikeneminen rikosuhrin vierellä saa tämän kokemaan todellista yksinäisyyttä, hän voi kokea itsensä täysin hylätyksi. Kuolleeksi, vain niukasti hengittäväksi.

Ehkä vain syvä viha, oikeudentunto ja vihollisen pelkäämättömyys antaisi voiman nousta kuolleista. Näin olen itse monesti noussut. Ollut lyöty. Mutta jälleen noussut.

Sillä, etenkin henkisesti täysin hajonnut uhri, teon jälkeen voi olla hyvinkin avuton, hän ei tiedä, mitä tehdä. Hän saattaa vain maata sängyllään sikiöasennossa, nähdä tapahtuneesta 24/7 non stopia, hän käsittelee sitä mielessään, selvittelee hitaasti joka sekunnin ja tunteiden kirjo on valtava: sellaista kauhun ja vihan, eri tunne-sävyjen määrää ei uskoisi itsestään löytyvänkään. Psyyke saattaa alkaa harhailla suorastaan paranormaaleissa ulottuvuuksissa, tasapainoinen sivustakatsoja ei tätä käsitä.

Psykiatriksi ei pitäisi ryhtyä, jos ei osaa muuta kuin sanoa "hmmm" ja kirjoittaa reseptin. Resepti on ihan hyvä, mutta sekin olisi hyvä jos herra lääkäri astuisi niistä kylmän ateistisista maailmoistaan ihmisen todelliseen sielunmaailmaan. ("Mutta eihän sielua ole! Robotti vain oikkuilee. Öljyt pitää vaihtaa. Määrätään lääkitys...") Sillä todellisessa hädässä ihmisen sisällä alkaa herätä mitä merkillisimpiä vaistoja ja voimia. "Sillä on nyt psykoosi meneillään, pidetään osastolla, ettei ole vaaraksi itselleen." Tässäkö kaikki mihin lääketiede kykenee?

Uhria ohjaa lähinnä itsesuojelullinen vaisto, hän ei sallisi satuttaa itseään enempää. Siksi monet jättävät tekemättä rikosilmoituksen ja tämän myös nuo itse perkeleet, raiskaajatkin tietävät! Mutta viha ja kostonhalu ei ole uhrista välttämättä lainkaan poistunut, sillä näin hän vaatii itselleen oikeutta. Se elää ja siksi hiljainenkin rikosuhri saattaa olla monin eri tavoin varsin arvaamaton henkilö.

Lue lisää

No juu.

"Ihminen voi aina, jollain tavoin auttaa tai tukea ketä tahansa rikosuhria."

Itse olen hieman eri mieltä auttamisesta ja siitä mitä uhri tarvitsee. Oli henkilö sitten minkä tahansa väärinteon uhri. Auttajat ovat yksi vaarallisimmista ihmisryhmistä mitä on. Ja se, että auttajilla on usein vilpitön mieli ja hyvä tahto ei asiaa muuta miksikään.

Ei ole olemassa mitään seksuaalisen väkivallan uhrin stereotyyppia. Näin ollen ei voida sanoa yleispätevästi mitään siitä mitä uhri tarvitsee ja miltä hänestä tuntuu. Julkisen seksuaalista väkivaltaa koskevan keskustelun pitäisikin kääntää valokeila tekijöihin ja siihen mitä niille seksuaalirikollisille pitäisi tehdä, sen sijaan että aina keskitytään opastamaan yleisöä siitä miten siihen traagiseen uhriin nyt sitten pitää suhtautua. Yleensä sekin on vain syöpäistä sääliin kutsua.

Jokainen väkivallan kohteeksi joutunut henkilö osaa itse puhua puolestaan. Avautua ei tarvitse mistään. Seksuaalista väkivaltaa kokeneilla on aivan normaali oikeus yksityisyyteen kuten muillakin.

Tämäkin on väärin että itse pölötän toisen ihmisen kauhukokemuksista, vaikka anonyymisti sen teenkin henkilöitä paljastamatta. Mutta kuolleita ei voi enää vahingoittaa. Ja kun vuodet kuluu, ja kun tulee yhtä selvemmäksi ja selvemmäksi miten yleinen ongelma seksuaalinen väkivalta tosiasiassa on, se pakottaa ottamaan kantaa. Itsekin olen seksuaalista väkivaltaa kokenut, tosin paljon lievempää kuin moni muu. Että ei tässä vain toisten asioista puhuta. Tästä on vain tullut jonkinasteinen pakkomielle. Kaikki on pielessä. Asenteet on pielessä. Rikoslainsäädäntö on pielessä. Hautausmaat on täynnä oikeusmurhien uhreja jotka eivät koskaan tule saamaan oikeutta. Useimpien kokemista oikeusmurhista kukaan ei edes tiedä mitään. Ja se ottaa päähän.

Erityisesti inhoan tapaa miten tätä asiaa käsitellään julkisessa keskustelussa.

Kiitos. 🙂

Selvästi sinun fantasiaasi. Sinä käytit tuota sanaa, se tuli sinulle heti mieleen kun luit uhrin kirjoituksen.

Mistäs vankilasta "herra" raiskaaja kirjoittelee?

Tarkoitin, kuin kuolleelle.

Anonyymi kirjoitti:

Tarkoitin, kuin kuolleelle.

Onko Britney Spears elossa mielestäsi? Ihminen voi olla elossa ja kuollut samaan aikaan.

https://www.youtube.com/watch?v=uMfjI9Xg5Rs&list=RDuMfjI9Xg5Rs&start_radio=1