Asumistuen takaisinperinnän lakkauttaminen

Kun opintolaina on käytetty loppuun, on pakko tehdä töitä keikkamuotoisesti, ettei tarvitse elää tonnikalalla ja nuudeleilla (koettu on edellisen tutkinnon aikana ja masennuin) akuutit laskut ulosottoon (oon rehellinen veronmaksaja, enkä mikään sossunisti tai espoolainen lellipentu kenen porukat hoitaa kaiken) kesäkuun puolväliin asti. Myös bensaa kuluu vitusti, koska olen raksalla töissä 12€/h ja työvaatteet ja työkalut kulkee kätevästi takakontissa, kaikenlisäksi työmaat sijaitsevat usein paikoissa, jonne bussi ei kulje alle tunnissa tai lähin pysäkki kilometrien päässä työmaalta.
Nyt kela vittuilee asumistuen liikamaksusta, vaikka tuloni ovat pienet jo valmiiksi. Kela haluaa, että opettelen kituuttamaan, luovun autosta vaikka muuten joudun paskahommiin Mäkkäriin tai 9€/h siivoojaksi. Eli asumistuki menee suoraan vuokraan ja siis opiskelijan pitäisi pystyä elämään ilman monipuolista ruokaa (Oon kohta 25v ja alan rappeutua suolisto kärsii), ilman kaljaa (Sandelssii menee viikonloppusin), ilman treenikämppää (kuka sitä himassa jumputusta ja tilutusta laittaisi tulille), ilman laadukkaita bootseja jotka kestää eikä oo jotai madeinchinapaskaa (köyhällä ei ole varaa ostaa paskaa pikamuotia). Ja autokin (2003 vm. etelä-eurooppalainen farmari) pitäis myydä, vaikkei tolla oo myyntiarvoa edes kun on tuollainen ritsa ja porukoille pitäis päästä viikonloppuisin niin autolle on käyttöä.

Ja nyt perintään ois menossa reilut 2000€, koska pää hajoo ku joutuu joka kuukaus kikkailemaan Kelan kanssa (ei tässä vuokrafirman keikkaduunarina tiedä etukäteen kuukausituloja) , ja tässä viimealkusyksystä sekosin totaalisesti parisuhteen päätyttyä sekä kaveripiirissä sattuneiden draamojen ja perättömien syytösten takia lensin työssäoppimispaikasta pihalle talvella mielialalääkityksen sivuvaikutusten takia. (ADHD, yleinen ahdistuneisuus, keskivaikea masennus, sosiaalisten tilanteiden pelko, asperger-piirteet)

Mies, 23v, lähiöasukki alemmasta keskiluokasta alunperin
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vai niin. Tässä ohjeita:

1. Lopeta alkoholin käyttäminen.
2. Lopeta kannabiksen tötsyttely.
3. Vie bentsot takaisin apteekkiin.
4. Syö oikea määrä määrättyjä lääkkeitä ja syö ne ajallaan.

Jos noudatat näitä ohjeita olet vuoden päästä taas suhteellisen normaali.

Äänestä
  • VOI J...TA! Missä tuossa puhutaan alkoholista ja näistä... muista?? Taas on joku mustamaalauskäynnissä ihmistä kohtaan jolla on vaikeeaa kelan kanssa!! Miksi kerrot omia ongelmia ja potaskaa tästä tyypistä??? Oot hirveen katkera ja mustis,! En ymmärrä tätä puhumista toisten asioita omia versioita. Lueppa tuo viesti uudelleen ja mieti miksi puhut muuta kuin mitä hän kertoo?

    Äänestä

Vai niin. Tässä ohjeita:

1. Lopeta alkoholin juominen.
2. Lopeta kannabiksen tötsyttely.
3. Vie bentsot tms. takaisin apteekkiin.
4. Syö oikea määrä määrättyjä hoitavia lääkkeitä ja syö ne ajallaan.

Näillä ohjeilla olet vuoden päästä taas suhteellisen normaalissa kunnossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kun opintolaina on käytetty loppuun, on pakko tehdä töitä keikkamuotoisesti, ettei tarvitse elää tonnikalalla ja nuudeleilla (koettu on edellisen tutkinnon aikana ja masennuin) akuutit laskut ulosottoon (oon rehellinen veronmaksaja, enkä mikään sossunisti tai espoolainen lellipentu kenen porukat hoitaa kaiken) kesäkuun puolväliin asti. Myös bensaa kuluu vitusti, koska olen raksalla töissä 12€/h ja työvaatteet ja työkalut kulkee kätevästi takakontissa, kaikenlisäksi työmaat sijaitsevat usein paikoissa, jonne bussi ei kulje alle tunnissa tai lähin pysäkki kilometrien päässä työmaalta.
Nyt kela vittuilee asumistuen liikamaksusta, vaikka tuloni ovat pienet jo valmiiksi. Kela haluaa, että opettelen kituuttamaan, luovun autosta vaikka muuten joudun paskahommiin Mäkkäriin tai 9€/h siivoojaksi. Eli asumistuki menee suoraan vuokraan ja siis opiskelijan pitäisi pystyä elämään ilman monipuolista ruokaa (Oon kohta 25v ja alan rappeutua suolisto kärsii), ilman kaljaa (Sandelssii menee viikonloppusin), ilman treenikämppää (kuka sitä himassa jumputusta ja tilutusta laittaisi tulille), ilman laadukkaita bootseja jotka kestää eikä oo jotai madeinchinapaskaa (köyhällä ei ole varaa ostaa paskaa pikamuotia). Ja autokin (2003 vm. etelä-eurooppalainen farmari) pitäis myydä, vaikkei tolla oo myyntiarvoa edes kun on tuollainen ritsa ja porukoille pitäis päästä viikonloppuisin niin autolle on käyttöä.

Ja nyt perintään ois menossa reilut 2000€, koska pää hajoo ku joutuu joka kuukaus kikkailemaan Kelan kanssa (ei tässä vuokrafirman keikkaduunarina tiedä etukäteen kuukausituloja) , ja tässä viimealkusyksystä sekosin totaalisesti parisuhteen päätyttyä sekä kaveripiirissä sattuneiden draamojen ja perättömien syytösten takia lensin työssäoppimispaikasta pihalle talvella mielialalääkityksen sivuvaikutusten takia. (ADHD, yleinen ahdistuneisuus, keskivaikea masennus, sosiaalisten tilanteiden pelko, asperger-piirteet)

Mies, 23v, lähiöasukki alemmasta keskiluokasta alunperin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu