PROPAGANDAA

Tämän viestin nyt tullessa taisi siirtyä
edelliselle sivulle nimimerkki Paavalin
viesti, jossa käytettiin luvattani ja
tietämättäni nimeäni Veijonen.
"Paavalin" viesti oli otsikoitu
RUKOILKAA ISRAELIN PUOLESTA, mutta
se ei opettanut rukoilemaan kenenkään
puolesta vaan väiti, että rauha tulisi
maailmaan sillä, että arabit kuolisivat.
Sehän ei pidä paikkaansa ainakaan RAAMATUN
ilmoituksen valossa. On kysymys lähinnä siitä, että Aabrahamin kahden pojan jälkeläiset
kiistelevät Raamatun ilmoituksen mukaisesti
Messiaan näkyvään paluuseen asti.
Iisak vastaan Jaakob ja takaisin. En usko, että
moni arabi on riemuissaan siitä, että
Israel todella Jerusalemin valerauhan
jälkeen jokseenkin tuhotaan. Eivät ainakaan,
jos hiemankaan ymmärtävät Raamattua, että
sellainen hitlerimäinen isku Jaakobiin
aina edeltääkin Israelin menestystä.
Mutta sitten kun Israel oikean Messiaan
näkyvästi palatessa ehkä syksyllä 2007
saa menestyä seuraavat TUHAT VUOTTA,
menestyvät myös arabit ja kaikki muut
kansat. Tämä koko typeryys tehdä Israelin
maalle Palestiina on sekunnilleen ennaltatiedetty
ja sitä olen kaikkien parhaaksi yrittänyt
opettaa http://go.to/veijonen/.

Jatkuvasti vaan tulee oiottavaa PROPAGANDAA kaikkialla niinkuin nyt tuohon Paavalina esiintyvän Pellenkin juttuun. Raamatun ilmoitusta ei tarvitse korjailla. Se on hyvä tuntea ja siihen uskoa!
1886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eikö se arabien isoisä ollut
Ismael. Aina joutuu oikomaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


go.to/veijonen kirjoitti:

Tämän viestin nyt tullessa taisi siirtyä
edelliselle sivulle nimimerkki Paavalin
viesti, jossa käytettiin luvattani ja
tietämättäni nimeäni Veijonen.
"Paavalin" viesti oli otsikoitu
RUKOILKAA ISRAELIN PUOLESTA, mutta
se ei opettanut rukoilemaan kenenkään
puolesta vaan väiti, että rauha tulisi
maailmaan sillä, että arabit kuolisivat.
Sehän ei pidä paikkaansa ainakaan RAAMATUN
ilmoituksen valossa. On kysymys lähinnä siitä, että Aabrahamin kahden pojan jälkeläiset
kiistelevät Raamatun ilmoituksen mukaisesti
Messiaan näkyvään paluuseen asti.
Iisak vastaan Jaakob ja takaisin. En usko, että
moni arabi on riemuissaan siitä, että
Israel todella Jerusalemin valerauhan
jälkeen jokseenkin tuhotaan. Eivät ainakaan,
jos hiemankaan ymmärtävät Raamattua, että
sellainen hitlerimäinen isku Jaakobiin
aina edeltääkin Israelin menestystä.
Mutta sitten kun Israel oikean Messiaan
näkyvästi palatessa ehkä syksyllä 2007
saa menestyä seuraavat TUHAT VUOTTA,
menestyvät myös arabit ja kaikki muut
kansat. Tämä koko typeryys tehdä Israelin
maalle Palestiina on sekunnilleen ennaltatiedetty
ja sitä olen kaikkien parhaaksi yrittänyt
opettaa http://go.to/veijonen/.

Jatkuvasti vaan tulee oiottavaa PROPAGANDAA kaikkialla niinkuin nyt tuohon Paavalina esiintyvän Pellenkin juttuun. Raamatun ilmoitusta ei tarvitse korjailla. Se on hyvä tuntea ja siihen uskoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu