Palauttamista vailla olevat Tarton Rauhan rajat ovat myös ne oikeat Rauhan Rajat

Totta on, että ainoan oikean väkivallattoman rauhansopimuksen seurauksena ja yhteisymmärryksessä sovittuina vuosisatojen aikana vakiintuneet Tarton Rauhan rajat, olivat ja ovat myös edelleen puolustuksellisesti ehdottomasti parhaat saatavissa olevat Suomelle kuuluvat rajat.
Venäjän tsaarit(=Venäjä) hyväksyivät aikanaan vakiinnuttaen ne rajat Suomen suuriruhtinaskunnan oikeiksi rajoiksi jo 1800-luvun alusta alkaen ja Petsamostakin sovittiin myöhemmin.
Mitenkä voisikaan otsikon aihetta enää paremmin perustella, sillä muuta ei voi takuulla edes väittää(voi yrittää), kun faktat puhuvat jo vääjäämättömästi puolestaan voidakseen olla rehellinen.

Suomelle kuuluvina Tarton Rauhansopimuksen rajat ovat edelleenkin kansainvälisten sääntöjenkin mukaan vain palauttamista vaille valmiit.
Kysymys on siten lähtökohtaisesti huomattavasti isompi kuin pelkkä Karjalan palautus, joka hoituu siinä samalla, kun isommat laillisuuskysymykset saadaan kuntoon ja oikeaan kontekstiinsa. Tarton Rauhan rajat olivat parhaat käytännössä myös Venäjälle, vaikka lähellä Pietaria raja kulkikin tuolloin, mutta siellähän se on suurimman osan historiallisesta ajastaan virallisestikin aina ennenkin kulkenut ihan luonnostaan Rauhan Rajana. Pikemminkin juuri siitä syystä se oli myös Suomelle aikanaan erittäin hyödyllinen ja tärkeä raja puolustaa, ettei kukaan hyökkäisi siitä myöskään Venäjän suuntaan. Suomeen olisi voitu siinä luottaa todistettavasti, ellei Venäjän stalinistinen käytös olisi ollut rikollisen aggressiivista ja pahaa, samaa valheilla manipuloitua hyökkäyssotaa(mitä se on edelleenkin, ratkaisu puuttuu stalinismin tuhoamiseksi).

Venäjälle läheinen Tarton Rauhaa mukaillut luottamuksen ja kunnioituksen raja on ollut myös monenlaisen kanssakäymisen kannalta erittäin hyödyllinen kautta historian molemmille osapuolille, mitä se ei ole nyt.
Kaupallisten hyötyjen ja kulttuurivaihdon lisäksi se näkyi mm. Viipurin kansainvälisyytenä, joka aikanaan Suomen toiseksi suurimpana kaupunkina oli myös hyvinvointiyhteiskunnan ja -kaupungin malli sekä sellaisenaan hyvinvoinnin veturi laajemmassakin vertailun mittakaavassa.
Viipuri valittaisiin todennäköisesti nykyään toistuvasti maailman onnellisimmaksi kaupungiksi vuosittain Helsingin sijaan, mikäli se olisi jäänyt Suomen ja suomalaisten hallintaan, mitä se on ollutkin koko aiemman historiansa n. 1000 vuoden ajan.

Myös pietarilaiset voisivat nauttia nykyään Suomen läheisestä sijainnista ihan eri tavalla sen olemassaolosta haaveilun sijaan. Samalla suomalaiset voisivat alkaa luottaa Venäjään oikeasti, kun todellinen ystävyys maiden välillä muuttaisi kaiken muunkin hyvän mahdolliseksi, tuon ystävyyden maantieteellisen rajan palautuessa sinne minne se kuuluukin, missä sen luontevin paikka on hyväksi kaikille ihanteellisena kaikelle .
Kaikkein ihanteellisimmat ja turvallisimmat rajat olisivat tietenkin olleet ne rajat, jotka jatkosodan aikana saavutettiin, jolloin tavoitteena oli nimenomaan rakentaa turvalliset ja luonnolliset rajat Suomen ja Venäjän välille.
Mikä maanpäällinen paratiisi, kulttuurin, talouden ja yhteistyön kehto voisikaan nykyään olla tuo ison vesistön raja takuuvarman matkailuvyöryn lisäksi, asioiden mentyä toisin ja molemmille valtioille yhdessä huomattavasti enemmän hyötyä tuottaen.

Jatkosodan perääntymisvaiheessa tavoiteltujen rajojen ja niiden saavuttamisen valtaisa turvallisuushyöty konkretisoitui hyvin viivytystaisteluissa hyökkääjän taistelukyvyn ja kaluston kuluessa ja kadotessa Karjalan metsiin ja vesistöihin. Suurin etu tuli nimenomaan tästä Stalinin kanavalle järvikannaksille saakka ulottuneesta puskurivyöhykkeestä, joka mahdollisti järjestää puolustuksen uudelleen kuntoon ja jopa niin, että loppuvaiheessa vihollinen hävisi lähes kaikki taistelut huollonkin vaikeutuessa ja joutui vaihtamaan tappion pelossa strategiansa puolustussotaan ja aselepoon suuren ylivoiman kuluttua sotilaallisessa tasapelissä torjuntavoittoineen.
Rauhanneuvotteluissa tilanne viimeistään ja lopulta käännettiin länsivaltojen tuella Suomelle tappioksi ja stalinismille voitoksi(jota juhlitaan muistellen naapurissa edelleen ja etenkin toukokuun alussa).

Länsivallat eivät vieläkään ymmärrä tai halua ymmärtää tuottamuksellista osuuttaan ja vahvaa tukeaan stalinismin voittokulun mahdollistamiseksi aikanaan(sodan aikana ymmärrettävästi pakotettuina, mutta ei sen jälkeen enää). Siksi Venäjä on edelleen sitä mitä on eikä lännessä ole mahdollista katsoa vieläkään osavastuullisena peiliin nykyisen Venäjän tilanteen ymmärtämiseksi omista valinnoista ja stalinismin hyväksynnästä sen seurauksineen johtuen.

Loppuvaiheessa oli siis todella tarpeen ja välttämätön se valloitettu alue satojen kilometrien syvyydeltä viivytystaistelun mahdollistamiseksi, joka mahdollisti sitten torjuntataistelutkin lopulta voittoineen sekä sodan lopputuloksen siedättämisen hyväksyttäväksi väkivallan uhan alla väkivaltarauhansopimuksen rikollisesta luonteesta huolimatta.