Olen monesti ajatellut että jos kuolisin ytäkkiä ja kesken kaiken. Ilman että saisin kertoa viimeisiä sanoja rakkaileni. Pelkään kuolemaa.
Onko teillä toisilla mitään tällaista samanlaista kokemusta kuolemasta. Kertokaa.
Onko teillä toisilla mitään tällaista samanlaista kokemusta kuolemasta. Kertokaa.
Vastaukset 130
Vanhimmat
Minusta tämä olikin hyvä aihe
tänäpäivänä, kun maailmassa on hyvin
paljon pahaa, ja sota on lähellä.
Monella ihmisellä on pelko kuolemasta.
Juuri niin kuin Marja sanoit, että
aika ottaa lopun, eikä ehdi tehdä
kaikkea sitä, mitä on suunnitellut
tehdä.
Olen itse tehny paljon työtä kuoleman
läheisyydessä, ja siitä on tullut
minulle hyvä ystävä.
Niin hullulta, kuin se kuullostaakin.
Koska minulle on annettu kyky nähdä,
kuulla ja keskustella tuonpuoleisessa
aivan samalla tavalla, kuin tämänkin
puoleisessa minulle tämä on selviö.
Kun taas tavalliselle ihmiselle tämä on
yliluonnollista, jonka minä hyvin
herkästi unohdan pois, koska puolet
elämästäni elän jo tuonpuoleisessa.
Mitä kuolemanhetkeä aikaisemmin
tapahtuu on seuraavaa, jos on kysymys
hitaasta kuolemasta, eli 3 vuorokautta:
Silloin yleensä henkilön aikaisemmin
kuolleet rakkaimmat sukulaiset saapuvat
kuolevan ympärille Enkeleinä, (pahoja
ihmisiä ei siis tule) lisäksi tulee
kuolemanEnkeli.
KuolemanEnkelistä voin kertoa sen, että
Hän on kauneimpia ja voimakkaimpia
Luojamme lähettämiä hakijoita. He ovat
n. 3½ metriä pitkiä mies, tai
naispuolisia Enkeleitä. Heillä on
yllään kauniit vaatteet.
Vyötäröllään vaalean sinertävä leveä
vyö, missä iso kultainen solki.
Soljessa on tuntematon merkki, mitä en
ymmärrä. Se on n.10 cm. halkaisijaltaan.
Rinnassaa vasemmalla puolella heillä on
arvoembaali (arvomerkki, mistä näkyy
heidän arvonsa) Merkki on noin 13 cm.
halkaisijaltaan, se on myös puhdasta
kultaa.
Arvomerkissä on KuolemanEnkelille
tunnusomainen sinetti, jonka muut
Enkelit tunnistavat.
Heillä on päällään vaaleasta
materiaalista olevat istuvat puvut,
joita en oikein osaa tässä selostaa.
Puku on kuitenkin polveen asti
ulottuva, ja vaalea, jossa 15 cm.
leveät sinertävät juovat kummallakin
sivuilla lähtien olkapäästä alaspäin.
Jalassaan heillä on polviin asti
ulottuvat hopeisella nilkkasuojuksella
varustetut varvas sandaalit, joissa on
nyöritys pohkeenpuolella. Asu on
kokonaisuudessaam aika lailla
roomalaistyylisen sotilaan vaatetus.
(Asterix)
Nämä vaatteet ovat kuitenkin istuvat,
ei löysät.
Samoin Enkelit ovat atleettisia,
erittäin voimakkaita, pitkätukkaisia ja
rakkaudellisia.
He ovat myös kovasanaisia. Tarkoitan
tällä, että kun he sanovat jotain se
tapahtuu juuri niin, ja heti.
Kun olen joskus jutellut heidän
kanssaan ja olen ollut väärässä, heidän
sanansa "on nostanut minut ilmaan" ja
heilauttanut omaa henkeäni. He ovat
osoittaneet kuinka kuolevainen ja
hauras olen. Pelkkä sana, minkä Enkeli
sanoi, tuntui kuin nyrkinisku, luja
tönäisy, suoraan sieluuni. Mutta
tämänkin tunteen Hän teki teki
rakkaudella.
Koska minä olen tälläinen "Jumalattaren
hullu". positiivisessä merkityksessä,
enkä pelkää mitään, yleensäkin
väittelen heidänkin kanssaan, niikuin
teidänkin kanssa täällä palstalla olen
tehnyt. :-)
No se näistä Enkeleistä...
Ihmiset taas, jotka ovat kuolleet
äkkinäisesti, onnettumuudessa tai
räjähdyksessä, heidän sielunsa eli henki
pirstoutuu kappaleiksi ja sinkoutuu,
kuin avaruuden tyhjyydessä kauas
toisistaan. Kunnes tämä räjähtävä
energia muuntuu taas kokoavaksi,
jollion sielu palautuu ehjäksi
paikassa, jossa onnettumuus tapahtui.
Tällöin ihmisen sielusta tulee
kokonainen, ja yleensä tälläinen
ihminen jää välivaiheeseen harhailemaan
(poltergaist, ynnä muut kummituiset ja
haamut)
Heitä olen tavannut muutamia kymmeniä,
ja auttanut heitä löytämään
valotunnelinpään, kohti kotia.
Kuolema ei ole kuolema, vaan se on
syntyminen takaisin luonnolliseen
kotiimme, josta me tulemme, ja johon
kuulumme. Kuolemaa voisikin sanoa
syntymäksi, eli ilon juhlaksi. Mutta
ymmärtän ihmisiä, joilla ei ole näitä
hengensilmiä, joilla näkisi tämän
todellisen kodin.
Kyllähän minä itsekkin suren, ja itken
jonkun ystävän poismenon vuoksi, mutta
olen ymmärtänyt että tämä itku on
ainoastaan omaa itsesääliäni, että
minut "jätettiin yksin", kaipuu
ystävään, jonka kanssa pystyi tekemään
materiaalisia jutskuja. Kyllä minä
vielä hänet näen ja kuulen, mutta minä
olen tullut niin pieneksi kaukaiseksi
hänelle, koska hänestä on itsestään
tullut Enkeli ja ymmärrän, että hän
haluaa viettää ja nauttia sitä iloa ja
Luojamme voimaa ladatakseen akkujaan
maanpäällisen elämänsä jälkeen.
Totuudessa sanon, että minäkin olen jo
jollain tavalla jätänyt tämän
materiaalisen maailman, olen täällä
vaan ja ainoastaan enää auttaakseni
toisia ihmisiä.
Angélica
Aivan loistavaa tarinaa heität ainakin, onkohan tuo ihan omakeksimäsi legenda, jos on niin arvostan todella !
Kuka on antanut kyvyn keskustella tuonpuoleisten kanssa?
Keskusteletko vainajahenkien kanssa?
Se on väärin, sanoo Raamattu.
niiden kanssa seurustelussa on? Raamatun sanomiset ei riitä syyksi, koska Raamattu puhuu niin paljon palturia. Jos Raamattu riittäisi syyksi, niin homotkin pitäisi kivittää.
Aika helposti voidaan Jumalan mielipide asioihin selvittää. Jumala ei ole tarkoittanut, että seurustelemme vainajahenkien kanssa, koska niiden takana on demonit. Myöskään Jumalan tahto ei ole homoseksuaalinen käyttäytyminen, mutta ei sekään että kivitämme heidät. Kivitykset ovat siis out, lain orjuuden loppumisen myötä. Homoseksuaalinenkin pelastuu, kun huutaa avukseen Herraa, kuten sinäkin.
Tämä ei ole oma temääni tai sepostustani, vaan totista totta. Ne ihmiset jotka tuntevat minut henkilökohtaisesti, tietävät minusta sellaisia asioita, joita en voi täällä netissä edes kertoa.
Legendaa tämä kertomus ei ole. Eli minua ei kannata arvostaa. Ja en sitä kaipaakkaan sinulta, jos lasket arvostamisen hyväksi vain sen, että on jotain mistä saa rahaa, tai sinun tässä mainitsemassasi ymmärsin ollikin kyse, että on hyvä valehtelija. Minun ei tarvitse valehdella. Voin seistä selkäsuorana sanojeni takana. Valitan sinun täytyy jatkaa etsimistäsi että löytäisit sen "oikean" jolle sinäkin voit arvostuksesi antaa. Tässä sinun positiivisessa merkityksessä olevaa pahaa.
Ei niitä tarvitse noudattaa kuin kyseisen uskonnon uskovien. Et sinäkään noudata hindujumalien sääntöjä, niinpä ei tarvitse hindunkaan noudattaa sinun jumaliesi sääntöjä.
Miksi teikäläiset eivät osaa noudattaa reilun pelin henkeä? Miksi tuputatte omia taikauskoisia näkemyksiänne ihmisille, jotka viisveisaavat säännöistänne? Sinun jumaliesi säännöt eivät ole sen perustellumpia kuin muidenkaan jumaltan.
Totisinta totta, hyvä niin ihminen saa uskoa mihin tahtoo ainakin täälläpäin maailmaa :) Minä jaan arvostustani kaikille jotka sitä ansaitsevat, ja kun sanon arvostavani jotain todella teen niin.
Nyt en jaksa kyseenalaistaa tuota juttuasi, mutta oikeasti arvostan jo sinua henkilönä, kun kykenet uskomaan tuollaisen. Ja vieläpä uskallat seistä sen takana hyvä näin
Hei Efraim.
Mitä sinä luulisit?
Kyllä Hän on MaaEmo Luojamme, ja Jumalatar, Hän joka antaa ruuan, vaatteet, puhtaan veden, sateen ajallaan, Kaiken sen mitä ihminen tarvitsee.
En keskustele "henkien" kanssa. Koska ne ovat 99,9 saatanan kätyreiyä.
Keskustelen Enkeleiden kanssa. he ovat luojan palvelijoita.
Jos raamattusi sanoo niin, että se on väärin, en sille mitään voi. Sinähän uskot siihen. Minä taasen olen pakana eikä sinun raamattusi minua kiinnosta muilta osin kuin käskyistä.
ÄitiMaa on itse sanonut minulle näin:"Ota ja elä Moosekselle antamieni kymmenen käskyn mukaan ja lisää käskyihin seuraavat osat:"Opettele rakastamaan itseäsi, että osaisit myöhemmin rakastaa kanssa ihmistäsi." Vietä sapatti päivä joka viikko. Pidä suuri juhla, aina kun vuoden ajassa on tasaukset tai seisaukset. Eli
19-24 Maaliskuuta, jolloin Luojamme alkaa herättää luontoa eloon. Samoin muistaa Häntä kun ihmisen loi.
19-24 Kesäkuuta, jolloin hän haluaa että muistamme kaikkea mitä hän antaa kasviensa tulla kukoistukseen. Samoin muistaisimme Sappatti käskyn antamisen.
19-24 Syyskuuta, jolloin Hän antaa sadon meille. Samoin muistamme että kaikista luoduista ihminen oli kaiken/kaikkien "sato".
19-24 Joulukuuta, Valon juhlaa, jolloin on muistettava Valon luomista. Lopuksi jokainen
20 Maaliskuuta Juhla-ateri jossa on happamatonta leipää ja väkevää makeaa punaviiniä. Tämä ateria on muisto kaikille heille jotka on etnisten vainojen takia kuolleet. ja muisto kaikille menneiden aikojen Enkeliparantajille ja heidän työnsä muistolle."
Tässä on hiukan tietoa siitä miten minun pitää elää.
Mitä merkitystä on yleensäkään uskonnolla? Sehän on ihmisen aikaansaannosta.
Jos ajattelisit hieman tarkemmin, niin huomaisit, että muissa uskonnoissa on isot erot, verrattuna kristinuskoon.
Muissa uskonnoissa on tarve suorittaa Jumalalle erinäisiä temppuja, ennen kuin kelpaa Hänelle. Kristinuskossa se on Jumalalle kauhistus. Ihminen ei kertakaikkiaan kelpaa Hänelle, koska on läpeensä syntinen. Ainoastaan Jumala itse Jeesuksessa kelpaa sovittamaan ihmisen Jumalalle. Joka siihen työhön tuo omaa itseään ja erinomaisuuttaan, asettaa samalla Jeesuksen työn keskeneräiseksi.
Jumalaa tuntemattomille sanoisin, että sen mahtavampaa suhdetta ei ole keneenkään toiseen, kuin Kaikkivaltiaaseen Jumalaan.
Hän rakastaa täysin pyyteettömästi ihmisiä ja tahtoisi pelastaa jokaisen. Tämä ei siis ole leikkiä, vaan totta.
>Hei Efraim.<
Hei vaan.
>Mitä sinä luulisit?
Kyllä Hän on MaaEmo Luojamme, ja Jumalatar, Hän joka antaa ruuan, vaatteet, puhtaan veden, sateen ajallaan, Kaiken sen mitä ihminen tarvitsee.<
Efr:
Kuinka häneen voi tutustua? Miten voit olla varma, että juuri hän puhuu? Puhuuko hän sinulle? Entä muille?
>En keskustele "henkien" kanssa. Koska ne ovat 99,9 saatanan kätyreiyä.<
Efr:
Kolmasosa enkeleistä on Saatanan kätyreitä ja 2/3 osaa Jumalan viestinviejiä ym. sotajoukkoa.
>Keskustelen Enkeleiden kanssa. he ovat luojan palvelijoita.<
Efr:
Onko hän kertonut, että hän on kaiken luonut ja miten? Referoisitko tätä suurta tapahtumaa.
>Jos raamattusi sanoo niin, että se on väärin, en sille mitään voi. Sinähän uskot siihen. Minä taasen olen pakana eikä sinun raamattusi minua kiinnosta muilta osin kuin käskyistä.<
Efr:
Miksi käskyistä?
>ÄitiMaa on itse sanonut minulle näin:"Ota ja elä Moosekselle antamieni kymmenen käskyn mukaan ja lisää käskyihin seuraavat osat:"Opettele rakastamaan itseäsi, että osaisit myöhemmin rakastaa kanssa ihmistäsi." Vietä sapatti päivä joka viikko. Pidä suuri juhla, aina kun vuoden ajassa on tasaukset tai seisaukset. Eli
19-24 Maaliskuuta, jolloin Luojamme alkaa herättää luontoa eloon. Samoin muistaa Häntä kun ihmisen loi.<
Efr:
Käskee siis palaamaan kivityksiin takaisin, vai? Eikö olekin mukava jumala, kun antaa jotain tekemistä, että voisi osoittaa hänelle, kuinka erinomainen on? Eikö olekin mukavaa, että omilla teoillaan kelpaa jumalalle?
>19-24 Kesäkuuta, jolloin hän haluaa että muistamme kaikkea mitä hän antaa kasviensa tulla kukoistukseen. Samoin muistaisimme Sappatti käskyn antamisen.<
Efr:
Ihan kivoja rituaaleja.
>19-24 Syyskuuta, jolloin Hän antaa sadon meille. Samoin muistamme että kaikista luoduista ihminen oli kaiken/kaikkien "sato".
19-24 Joulukuuta, Valon juhlaa, jolloin on muistettava Valon luomista. Lopuksi jokainen
20 Maaliskuuta Juhla-ateri jossa on happamatonta leipää ja väkevää makeaa punaviiniä. Tämä ateria on muisto kaikille heille jotka on etnisten vainojen takia kuolleet. ja muisto kaikille menneiden aikojen Enkeliparantajille ja heidän työnsä muistolle."<
Efr:
Kovasti vaikuttaa juutalaisuudelta.
Tässä on hiukan tietoa siitä miten minun pitää elää.
Efr:
Kiitos valaisemisesta.
Tutustuisit nyt hyvä ihminen Kaikkivaltiaaseen luojaan, joka itse sovitti ihmiskunnan itsensä kanssa, ettei meidän tarvitsisi, kuin ottaa lahja vastaan. Ainoastaan uskomalla tämän, voit pelastua kadotuksesta.
Sinun jeesuksesi on kuollut ja kuopattu jo yli 2000 vuotta sitten.
Minä olen se Josuah, joka eli Nasaretissa. Minä opetin Juutalaisille silloin antaa armon käydä ja antamaan anteeksi vihollisilleen, ja samalla opetin heitä lopettamaan verikoston.
Opetin heille, kuinka sairaita parannetaan ja kuinka kuolleita herätetään. Opetin heille asioita, joita Luojamme oli minut lähettänyt tekemaään, mutta ottivatko he sen vastaan?
EI! Vaan surmasivat oman opettajansa, ja sitten te saatanasta syntyneet pakanat varastitte oppiani ja väänsitte sen ja rakentelitte seuroja, kirkkoja ja jos minkäkin laisia uskonlahkoja väärennetylle "jeesus" nimelle.
Häpeä kun luet Luojasi lähettilään sanoja ja tunne se sinun omassa sydämessäsi sinä pakana.
Nyt olen tullut opettamaan teitä pakanoita, lopettamaan teidän HULLUUUTENNE: Te maanaatte maailman loppua kuin isäntä, joka luo pelloilleen paskaa!
HÄVETKÄÄ te hurskastelijat ja VALHEEN todistajat.
Teitä vartenon Helvetti ja sen tuli tehty! Te saastaiset vainajan palvojat.
Minä en ole Jeesus, minä olin Josuah.
Tänäpäivänä minä olen Angélica
Niin asia on valoitettu sinulle.
Kristikunta luulee että heidän "jeesus" tuleen rummut paukkuen ja torvet soiden. Yksikään heistä ei ole kysynyt itseltään näitä kysymyksiä jotka laitan tähän pöydälle:
a.Milloin Luojamme lähetti tulee?
b.Kuka hänen oikea nimi on?
c.Mihin hän tulee?
D.Kuka hänet herättää työhön?
e.Onko hän tullut jo?
f.onko hän jo aloittanut työnsä?
g.Miten hän tulee?
Vastaan näihin kysymyksiin näin:
a.Hän tulee Luojan päättöksellä.
b.Hänen nimi on suomeksi EnkeltenRuhtinatar
c.Hän voi tulla minne vain.
d.Luojamme ja ainoastaan Luojamme.
e.Kyllä hän on tullut.
f.Kyllä hän on aloittanut työnsä
g.Hän tulikuin varas yöllä ja näki kaiken.
Hän on koonnut taivalliset sotajoukot ja on sitonut jo saatanan ja hänen joukkionsa hän teki sen jo muutama viikko sitten. Hän muutti lain siten ettei paha enään voi opettaa hyvää vaan hyvä opettaa kaiken. Hän on tuonut rauhan ja vapauden pakanoiden keskuuteen ja siunanut Israelin kansan.
Nyt hän tulee näyttämään pedon merkin kantajille keitä he ovat ja tuomitsee heidät kuten profeetat ovat ennustaneet. Tämän jälkeen alkaa ihmisille paremmat ajat.
Pedon merkin kantajat piiloutuvat merkkinsä RISTIN taakse ja kantavat sitä kauloissaan.
Hän tulee huudattamaan tuomion heille kaikille lähi päivien aikana. Lähtekää pois siitä suuresta Babylonista jotka kuulette viestini. Sillä aikaa on hyvin vähän. Tee parannus.
Oletko Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas? Oletko Israelin vesa ja Paimen? Oletko Israelin luvattu Messias?
>Sinun jeesuksesi on kuollut ja kuopattu jo yli 2000 vuotta sitten.<
Efr:
Etkö tunne minua, lastasi? Oletko noin pikkutarkaa kansallisista nimistäsi? Ovatko kristityt väärässä? Etkö kuollutkaan ristillä Golgatalla?
>Minä olen se Josuah, joka eli Nasaretissa. Minä opetin Juutalaisille silloin antaa armon käydä ja antamaan anteeksi vihollisilleen, ja samalla opetin heitä lopettamaan verikoston.<
Efr:
Puhuttelemmeko vain väärällä nimellä sinua? Kuka on Pyhä Henki? Mikä Hänen tehtävänsä on?
>Opetin heille, kuinka sairaita parannetaan ja kuinka kuolleita herätetään. Opetin heille asioita, joita Luojamme oli minut lähettänyt tekemaään, mutta ottivatko he sen vastaan?<
Efr:
Etkö sinä meissä parannakaan. Mekö itse parannamme? Onko meillä omaa voimaa niin paljon? Etkö antanutkin meille uskon, joka sekään ei ole omaamme, vaan lainaa.
>EI! Vaan surmasivat oman opettajansa, ja sitten te saatanasta syntyneet pakanat varastitte oppiani ja väänsitte sen ja rakentelitte seuroja, kirkkoja ja jos minkäkin laisia uskonlahkoja väärennetylle "jeesus" nimelle.<
Efr:
Saanko anteeksi?
>Häpeä kun luet Luojasi lähettilään sanoja ja tunne se sinun omassa sydämessäsi sinä pakana.<
Efr:
Pitäisikö minun olla lukematta sinun sanojasi?
>Nyt olen tullut opettamaan teitä pakanoita, lopettamaan teidän HULLUUUTENNE: Te maanaatte maailman loppua kuin isäntä, joka luo pelloilleen paskaa!<
Efr:
Ilman paskaa ei tule satoa, kuten tiedät. Se on tarpeellista ja pelto tykkää siitä. Tiedät varmaan. Emmekö saisi olla kiinnostuneita sinun itsesi ilmoittamasta lopusta?
>HÄVETKÄÄ te hurskastelijat ja VALHEEN todistajat.
Teitä vartenon Helvetti ja sen tuli tehty! Te saastaiset vainajan palvojat.
Minä en ole Jeesus, minä olin Josuah.
Tänäpäivänä minä olen Angélica<
Efr:
Ketkä sitten pelastuvat? Omilla teoillaanko?
>Niin asia on valoitettu sinulle.
Kristikunta luulee että heidän "jeesus" tuleen rummut paukkuen ja torvet soiden. Yksikään heistä ei ole kysynyt itseltään näitä kysymyksiä jotka laitan tähän pöydälle:<
Efr:
Ei Jeesus tule rummut paukkuen, vaan tuulissa ja pilvissä hakemaan meidät taivaaseen seitsemäksi vuodeksi Karitsan häihin. Siellä Jumalan voideltu ja seurakunta yhtyvät.
a.Milloin Luojamme lähetti tulee? Isä tietää
b.Kuka hänen oikea nimi on? Sydän tuntee!
c.Mihin hän tulee? Öljymäelle!
D.Kuka hänet herättää työhön? Isä!
e.Onko hän tullut jo? Ei!
f.onko hän jo aloittanut työnsä? On!
g.Miten hän tulee? Samalla tavalla, kuin lähtikin!
Vastaan näihin kysymyksiin näin:
a.Hän tulee Luojan päättöksellä.
b.Hänen nimi on suomeksi EnkeltenRuhtinatar
c.Hän voi tulla minne vain.
d.Luojamme ja ainoastaan Luojamme.
e.Kyllä hän on tullut.
f.Kyllä hän on aloittanut työnsä
g.Hän tulikuin varas yöllä ja näki kaiken.
Efr:
Ei ole vielä tullut, koska me olemme täällä. Uskovia ei ole maapallolla, kun Jeesus tulee takaisin näkyvällä tavalla öljymäelle, joka halkeaa kahtia ja Israelin jäännös menee jalkojensa välistä turvaan.
>Hän on koonnut taivalliset sotajoukot ja on sitonut jo saatanan ja hänen joukkionsa hän teki sen jo muutama viikko sitten. Hän muutti lain siten ettei paha enään voi opettaa hyvää vaan hyvä opettaa kaiken. Hän on tuonut rauhan ja vapauden pakanoiden keskuuteen ja siunanut Israelin kansan.<
Efr:
Kiva.
>Nyt hän tulee näyttämään pedon merkin kantajille keitä he ovat ja tuomitsee heidät kuten profeetat ovat ennustaneet. Tämän jälkeen alkaa ihmisille paremmat ajat.<
Efr:
Missä pedon merkki on? Millainen se on? Mitä varten se on?
>Pedon merkin kantajat piiloutuvat merkkinsä RISTIN taakse ja kantavat sitä kauloissaan.
Hän tulee huudattamaan tuomion heille kaikille lähi päivien aikana. Lähtekää pois siitä suuresta Babylonista jotka kuulette viestini. Sillä aikaa on hyvin vähän. Tee parannus.<
Efr:
Etkö kuollutkaan ristille? Emmekö saa kantaa ristiä muistutuksena tästä?
Kerropa ajankuluksi, että uskon sinun olevan se, joksi väität itseäsi, että miksi Johannes Kastaja kastoi sinut?
kristinusko ei eroa muista uskonnoista mainitsemallasi tavalla, samalla tavalla tekoja on kristinuskossa: kaste, kirkollisverot, häät jne. Lapsellista väittää kristinuskoa riittivapaaksi.
Puhut paskaa jopa Jumalastasi, sinun jumalakäsitys poikkeaa Raamatun jumalakäsityksestä.
"Jumalaa tuntemattomille sanoisin, että sen mahtavampaa suhdetta ei ole
keneenkään toiseen, kuin Kaikkivaltiaaseen Jumalaan."
Älä väitä toisten uskontojen jumalsuhteista, kun et kerran tiedä. Perinteisillä pakanauskonnoilla jumalsuhteet ovat usein paljon mahtavampia, koska useimmat pakanajumalat eivät ole sellaisia pilkunnussijoita kuin kristittyjen jumala.
Angelskyn sepustukset ovat kuolevan ihmisen petosta suistaa Raamatun Jumala ja hänen tekemänsä kuolema valtaistuimeltaan.
Eikä sinulla Angelsky,mitään Herran Hengen antamaa voimaa ole kuoleman edessä.Höpö,höpö.
Kun Raamatun väkevä Jumala sanoo sinulle tai minulle :"Laskeudu hiljaisuuteen ",niin me vaivumme alas kuin Estonia-laiva. Sillä Raamatun väkevä Jumala on elävä Herra Sebaot ,jota eivät perkeleen palvelijat , Maaemon kumartajat tai mitkään muutkaan epäjumalat voi vastustaa silloin kun Herramme lähtee liikkeelle toteuttaakseen suunnitelmaansa.
Kun Jumalan tuuli puhaltaa ,niin se rikkoo kaikki muurit mitkä eksytetyt Saatanan palvelijat ovat ihmisille vankilaksi pystyttäneet.
Siksi muutama sana Raamatun ilmoittamasta elämästä kuoleman jälkeen.
Raamattu kertoo että kuoleman jälkeen ihmisen ruumis painuu maahan ,mutta henki palaa Jumalan luokse ks. Saarn.12:7.Eräs kuolemaan liittyvä raamatullinen totuus on että Jumala herättää kaikki kuolleet aikanaan .
”…sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä, ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.” Joh. 5:28,29
Näin Jeesus, Herramme, puhuu kaikkien kuolleitten herättämisestä. Jeesukseen uskovina kuolleet herätetään elämän tai vanhurskauden ylösnousemuksessa silloin kun Kunnian Kuningas tulee takaisin maan päälle,ks. 1 Tess. 4:16. Jumalattomina eli epäuskoisina kuolleet herätetään tuomion ylösnousemuksessa joka tapahtuu tuhatvuotisen rauhan ajan jälkeen ,ks.Ilm. 20:5..
Jeesuksen sanojen mukaan kaikki kuolleet, jotka ovat haudoissa, kuulevat Jumalan äänen ja tulevat esiin. Hautahan voi olla maalla tai merellä. Toki ihmishiukkasia voi jonkin verran leijua ilmassakin. Joten vaikka sinä lukija antaisit polttaa itsesi ja hajottaa tomusi maan ääriin tai meren syvyyteen, niin tulet kuulemaan Jumalasi äänen. Muistammehan, miten Jeesus käski kuollutta Lasarusta: ”Tule ulos.” Ja kuollut tuli ulos. Lasarus oli levännyt haudassa neljättä päivää ja haisi jo.
Niin sinäkin lukijani kun olet kuollut, tulet esiin Jumalan kutsun voimasta. Mutta tuletko kuolemasi jälkeen Herramme eteen paratiisin riemusta vai tuonelan vaivasta.? Näistä kahdesta paikasta Jeesus kertoo vertauksessaan rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, ks. Luuk. 16:19-31.
Tuonelan vaivaan joutunut rikas mies näki paratiisissa Aabrahamin ja köyhän Lasaruksen .Etkö sinäkin sitten näe omaisiasi ,vaikka et voikaan enää paikkaasi vaihtaa kuolemasi jälkeen?
Tärkeintä olisi kysyä itseltään: ”Tiedän kuolevani. Mutta nostanko silmäni paratiisin riemussa riemussa vai tuonelan vaivassa? Entä missä on tuo poisnukkunut omaiseni jonka kanssa vielä äsken nauroimme ja itkimme?”
Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.nettilinja.fi/~mlahti2
>kristinusko ei eroa muista uskonnoista mainitsemallasi tavalla, samalla tavalla tekoja on kristinuskossa: kaste, kirkollisverot, häät jne. Lapsellista väittää kristinuskoa riittivapaaksi.<
Efr:
Yksin usko on se, joka pelastaa ja uskon antaa Jumala sillä hetkellä, kun ihminen myöntää Jeesuksen työn puolestaan. Siinä on siis pelastus.
>Puhut paskaa jopa Jumalastasi, sinun jumalakäsitys poikkeaa Raamatun jumalakäsityksestä.<
Efr:
Miten?
"Jumalaa tuntemattomille sanoisin, että sen mahtavampaa suhdetta ei ole
keneenkään toiseen, kuin Kaikkivaltiaaseen Jumalaan."
>Älä väitä toisten uskontojen jumalsuhteista, kun et kerran tiedä. Perinteisillä pakanauskonnoilla jumalsuhteet ovat usein paljon mahtavampia, koska useimmat pakanajumalat eivät ole sellaisia pilkunnussijoita kuin kristittyjen jumala.<
Efr:
Ei ole muita jumalia, kuin yksi. Miten jumalia voi olla sen mukaan, miten me ihmiset niitä muodostamme? Ei mitenkään. Kristinuskon ja juutalaisuuden Jumala on ainoa oikea Jumala ja Hän todistaa itsensä meille sanallaan ja toteutuneilla profetioilla.
Efraim:
Olen tietoinen että 1/3 osa Enkeleistä ovat langenneita enkeleitä. Siksi täytyykin oppia tunnistamaan keitä he ovat. Tässä kerron sinulle henk. koht. kokemuksesta.
3½ metrinen enkeli hyökkäsi päälleni kun olin jättänyt Tukholmassa City kirkon. Tämä tapaus jäi elävänä mieleeni. Tämä henki/enkeli oli resuperä ja oli Citykirkon seurakunnan "enkeli" eli langennut enkeli. Hän tömisteli makuuhuoneeseni keskiyön aikaan kuristi minua kurkusta niin että vielä 2kk tapauksesta oli kaulani ympärillä merkkejä väkivallasta. Tällä langenneella enkelillä, oli repaleiset ja veriset vaatteet, siksi annoin heille nimen; resuperäläiset/resuperä.
Ensinnäkin kaikilla hyvillä enkeleillä on puhtaat ja uudet vaatteet.
Heillä on vasemmassa rinnassaan kultainen sinetti. Tätä sinettiä ei ole langenneilla vaan Luojamme on ottanut sinetin heiltä pois. Sinetti on noin 13 cm suuri ja kultainen ja se on enkelillä aina vasemman rinnapäällä. Hyvät enkelit ovat aina huolliteltuja ja siistejä ulkonäöltään, samoin langenneilla enkeleillä ei ole sinistä tai valkeaa kulta solkista vyötä koska solkeen on kirjoitettu jokin salaisuus jota me ihmiset emme saa tietää.
Langennut enkeli monestikkin on saanut pitää osan voimastaan, jonka vuoksi hän pystyy esim. varoittamaan ihmistä. Miksi langennut enkeli auttaa ihmistä?
Koska suurin osa näistä langenneista enkeleistä on kristinuskoon uskovien kanssa eläviä, ja heidän auttajiaan. Sillä kristityt kantavat mukanaan pedonmerkkiä, eli ristiä.
Minulle on sanottu, ja opetettu että:
Porttonainen pedonselässä on Vatikaani kaikkine "karkkeineen".
Peto, jonka selässä se ratsastaa on, kaikki kristikunnan/opin haarat.
Täten pedonmerkki on RISTI. Tämä salaisuus tulkoon nyt julki. Helvetti on luotu heitä varten.
Toivon että rukoilet ensin Luojaa jotta saat oppia ensin löytämään Hänet ja samalla että hän antaa sinulle oikeita enkeleitä opettamaan ja suojelemaan sinua. Tiedät silloin, että sinun on jätettävä kristinusko ja alettava elämään Luojan kanssa.
Sinun täytyy rukoilla MaaÄitiä, tai kun hän on itse minulle ilmaissut minulle nimen; Äitimaa. Häneen saa yhteyden menemällä luontoon yksinäisyyteen ja rukoilemalla ääneen tai mielessä. Aloittamalla rukous, ÄitiMaa... Eikä mitään Jeesusteluita, vaan seisot selkä suorana oman Luojasi edessä.
Kysyit myös, puhuuko Hän muille? Kyllä kaikille Henki,ja Enkeliparantajille. Joita ei nyt niin montaa ole. Suomessa tällähetkellä meitä on varovaisesti arvioiden 3 kpl.
Ruotsissa ei luultavasti yhtään, Tanskassa ja Norjasskaan ei luultavasti yhtään. Venäjällä voi olla muutamia, 3 tai 4. Koko maailmassa Luojamme Enkeleitten mukaan 37 kpl.
Maailman luonnista:
Lue 1.moos. 1:1-2:25
Tämä kaikki on kehityksessa tapahtunut Darvinin teorian mukaisesti, ja myös henkisen kehitysopin mukaan pitkällä aikajaksolla. Siten että, Raamatussa olevat aikamääritykset eivät pidä paikkaansa. Äidille yksi päivä voisi olla "tyyliin" 100 000 vuottakin.
Pääperiaate on tämä, että kaikki on kehittynyt MaaEmon suojeluksessa. Hänen Hengen mukaisesti. Sen mitä vanhatestamentti kirjoittaa Juutalaisista, on Juutalaisten, eikä meille pakanoille. Tietysti voidaan ajatella, kun homosapiens ja neanderthalin ihminen olivat kehityksessä päässeet niin korkeaan tasoon, että Luojamme oli mahdollista antaa heille tietoa maailma kaikkeuden synnystä, oli tämä yksi suurimmista tiedoista, joka on "kirjoitettu luonnonkansojen sydämiin".
Miksi käskyt?
Siksi, koska:
Maaemo on antanyt käskyt Israelin kansalle aikoinaan, niikuin hän on antanyt käskyt myös Hamurabille n. 2000 vuotta aikaisemmin Moosesta. Luojamme on nähnyt hyväksi nämä käskyt ihmisille.
lisäkäskyt, jotka Hän minulle antoi henkilökohtaisesti, ja jotka olen kirjoittanut ylös. Tässä ovat nämä käskyt:
1. Opettele rakastaan itseäsi Jumalattaren Luotuna, jotta osaisit rakastaa Jumalattaren toisia luotuja, niin ihmisiä, kuin muitakin eläviä olentoja.
2. Opettele antamaan anteeksi, jotta sinullekkin voitaisiin antaa anteeksi. Anteeksi antamatta jättäminen on synti. (Jos nyt halutaan sitä sanaa käyttää) Jos et osaa antaa anteeksi, en pysty minäkään sinulle anteeksi antamaan, sanoo Luojamme minulle.
Kaikki muut näitten käskyjen jälkeen, jotka anettiin Israelin kansalle tämän jälkeen EI kuulu meille pakanoille.
Ei näissä missään edellämainituissa käskyissä käsketä kivittämää ketään ihmistä. Mistä sinä olet tällaista saanut päähäsi?
Vositko sinä antaa jonkun toisen tiedonlähteen, mistä tälläiset vastaavanlaiset käskyt/elämänohjeet voisi saada. Totta kai Juutalaisuudesta tulee vaikutteita, mutta ei se tee meistä Juutalaisia! Vai tekeekö?
Jos sinä saat kaivinkoneen, ja sinun pitäisi alkaa tekemään työtä sen kanssa, täytyy sinun lukea siihen ensin käyttöohje, ja huolto-ohjeet, jotta tämä kone toimisi.
Jos tällaista käyttö/huolto-ohjetta saat valmiina kopioida ainoastaan ihmiseltä, josta et pidä, niin eikö kuitenkin olisi viisasta ja järkevintä ottaa tämä valmiina oleva käyttö/huolto-ohjekirja
tältä vihaamaltasi ihmiseltä ja tehdä siitä kopiot? Kuin että jättää kokonaan tämä mahdollisuus käyttämättä ja ajaisit kaivinkoneesi huollonpuutteen vuoksi hajalle? Tai käytät sitä sillä tavalla väärin, että kaadat koneen, ja kuolet sen mukana?
Kute tänäpäivänä miljoonat ihmiset tekevät omalle elämälleen? Kun eivät ota vastaan käyttö/huolto-ohjekirjaa, ja sen antamia neuvoja?
Tässä oli lisävalaistusta sinulle...
Älä ihmeessä vehkeile enkelien kanssa. Ihmisien ei kuulu vehkeillä enkelien kanssa. Enkelit ovat Jumalan sanansaattajia, suojelijoita ja sotureita.
Minkäänlaista maaäitiä on turha alkaa kauppaamaan Jeesuksen tuntevalle ihmiselle.
"Jolla Poika on, sillä on elämä, jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää"
Sinulla ei ole yhteyttä Jeesukseen, vaan olet antikristus, väittäessäsi olevasi itse Joshua, eli Jeesus.
Olet todella vaarallisella polulla, koska pimeyden enkelit ovat saaneet sinut koukkuunsa. Huuda Jeesusta apuun, Sinulla on kiire.
Efraim!
Eikö teillä kristityillä lopuksi ole muuta keinoa viimeisenä taskussa, kuin PELOTTELU !!!!
JOS et tee siten tai täten, juodut Helvettiin.
Etkö koskaan ole kysynyt itseltäsi että, ajattele jos.. koko sinun kristin oppisi onkin itse Perkeleestä? Ja suurin VALHE ihmiskunnalle jolla on Saatana viekoitellut ihmiset pois todellisen Jumalan/ Jumalattaren palvonnasta itselleen siten että ihmis raukat ovat 2000 vuoden ajan palvoneet vainaata.??? Kysyn oletko?? Vastaa!!
Pedon merkki ON risti = sama kuin roomalainen kidutus / kuolin puu.Tätä vanhaa kidutus puuta te saastaiset kristityt kannatte kaulassane. Se on se pedon merkki!!
Rukoilen puolestasi että sinun silmäsi aukeavat tämän kevään aikana siten että näet totuuden .
Sinä Perkeleen palvoja seiso omilla jaloillasi Jumalan / Jumalattaren edessä.
Älä pakene vainajien taakse ja syyttele heitä ja vielä levitä itse Perkeleestä tuotua uskoasi.
Minä sanon sinulle Mikko- Tänä päivänä sinut on kirottu Pyhällä ÄitiMaan kirouksella harha opin levittäjänä ja sielun vihollisen palvojana ja lopuksi pedon merkin kantajana; tuomittu ikuiseen kuolemaan, toiseen kuolemaan. Minä olen sinut tuominut MaaEmolta saadulla valtuudella. Sinä tulet kuolemaan aivan lähiaikoina onnettomuudessa siksi että levität Saatanasta syntynyttä kristin uskoasi ihmisille , Luojamme luoduille.
Sinä Efraim!
Tiedän että sinulla on ollut vaikeaa kun tapaturma sinut puörätuoliin laittoi. Mutta sinun ei pidä panetella ja kierosti väärentää textiäni jota sinulle olen kirjoittanut. Jos haluat että sinä vielä kävelet niin kirjoita minulle minun omaan sähköpostiin voin silloin auttaa sinua, riippuen sydämmen tilastasi. Mutta jos haluat jatkaa paholaisesta kotoisin olevaa kristin uskoasi ja saarnaat sitä edelleen eksyttäen viattomia ihmisiä palvelemaan vainaatasi ja kantamaan pedon merkkiä on minun kirottava sinut tekojesi tähden. Pyydän että menet itseesi, tutkiskelet ja koettelet MaaEmon ennen kuin puhut pahaa omasta elättäjästäsi! Ja lopetat tuollaisen saastaisen epäjumalan palvonnan ja omiesi rikkomustesi piilotelun toisen ihmisen kuoleman kontolle. Seiso omiesi virheidesi takana eläkä kuvittele että Josuah niitä sinulta tai muiltakaan ottaisi omille niskoilleen. kristin usko on Perkeleen suurin 2000 vuotta kestänyt viekoittelu ja harhaoppi joka on nyt päättänyt MaaEmo lopettaa, koska ihmisen pahuus on mennyt niin pikälle saastaisuudessaan.
Miten kuvittelet, että kirja jossa kerrotaan toisaalla pedon merkistä ja jota mikään muu kirja ei tee ja toisaalla kerrotaan ristinveren voimasta, että risti olisi silloin pedon merkki?
Olet sekoittanut pahasti Raamatun totuuden alakerran totuuteen. Maailmassahan ei olisi silloin juuri ketään, jotka pelastuisivat, koska tällaisesta maaäiti-kultista ei olisi maaäiti edes ihmisille vaivautunut tietoa antamaan.
Sitten tänne nettiin tulee joku, joka väittää olevansa Jeesus Nasaretilainen (nimellä Joshua tosin) Samasta persoonasta kuitenkin on kysymys.
Sama henkilö yrittää saaada lain avulla ihmisten kunnioituksen, vaikka Jeesus tuli lain kirouksen poistamaan. Etkö tiedä, että lakia noudattamalla ei voi pelastua, koska kukaan ei voi lakia täyttää? Jeesus oli ainoa, joka täytti lain, ettei meitä tuomittaisi lain mukaan.
En pelottele minkään muun vuoksi, kuin sen, että asetat itsesi sellaisen henkilön housuihin, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Se on mitä törkeintä pilkkaa. Sen todistaa jo ne enkelipuheetkin. Ei Jeesuksen tarvinnut kinastella enkelien kanssa.
Sinä Efraim!
Vastasin oikealla nimelläni.
Tiedän että sinulla on ollut vaikeaa kun tapaturma sinut puörätuoliin laittoi.
Efr:
Koitit kepillä jäätä, mutta et osunut oikeaan. Näin väärät profeetat paljastuvat. Jumala ei anna minua eksyttää tässä. Jos olisi, niin pimeyden demonit olisivat tuoneet sinulle oikeata tietoa minusta.
>Mutta sinun ei pidä panetella ja kierosti väärentää textiäni jota sinulle olen kirjoittanut. Jos haluat että sinä vielä kävelet niin kirjoita minulle minun omaan sähköpostiin voin silloin auttaa sinua, riippuen sydämmen tilastasi. Mutta jos haluat jatkaa paholaisesta kotoisin olevaa kristin uskoasi ja saarnaat sitä edelleen eksyttäen viattomia ihmisiä palvelemaan vainaatasi ja kantamaan pedon merkkiä on minun kirottava sinut tekojesi tähden.
Efr:
Puhut pedon merkistä, joka on kotoisin kristittyjen Raamatusta? Se on outoa.
>Pyydän että menet itseesi, tutkiskelet ja koettelet MaaEmon ennen kuin puhut pahaa omasta elättäjästäsi! Ja lopetat tuollaisen saastaisen epäjumalan palvonnan ja omiesi rikkomustesi piilotelun toisen ihmisen kuoleman kontolle. Seiso omiesi virheidesi takana eläkä kuvittele että Josuah niitä sinulta tai muiltakaan ottaisi omille niskoilleen.<
Efr:
Kerro lisää tästä Joshuasta.
>kristin usko on Perkeleen suurin 2000 vuotta kestänyt viekoittelu ja harhaoppi joka on nyt päättänyt MaaEmo lopettaa, koska ihmisen pahuus on mennyt niin pikälle saastaisuudessaan.<
Efr:
Lopeta rauhassa. Muista, että taistelet itseään Jeesusta vastaan, taistellessasi kristittyjä vastaan. Olemme Jeesuksen ruumis maan päällä.
Olet aivan oikeassa siinä että minun ei tarvitse kinastella Enkeleiden kanssa. Vaan teidän epäjumalan palvojien kanssa. Samoin kun aikoinaan Jerusalemissa. Perkele kävi luonani mutta ei pahemmin viihtynyt seurassani koska annoin saman vanhan vastauksen hänelle; Että Maan Jumalatarta hänenkin on kumarrettava.
Sinä olet takertunut sanoihin siten että pidät sitä 2000 vuotta vanhaa kirjaa auktoriteettinasi. Olet vain unohtanut sen että se kirja on jo alun alkaen väärennetty siksi että Rooman valtakunta ei olisi luhistunut kokonaa tulivuori Krakakuan purkauksen johdosta vuonna 635 ja joka pimensi koko maapallon noin 30 - 45 vuoden ajaksi riippuen paikasta. Ja että maan lämpötila laski hurjasti eikä mitään voitu viljellä vaan ihmiset olivat kuin petoja ja söivät toisiaan ja tappoivat armotta kaiken mistä oli saada ruokaan. Anarkia oli silloin täydellinen ja että saivat ihmiset kuriin. Silloin VALJASTETTIN kristinusko jolla peloittelemalla ja mestaamalla saatiin aikaiseksi laki ja järjestys.
Tämä usko sitten jäi ja sitä on paikkailtu Vatikaanin ja muiden uskonnolis/politi. johdolla enemmän nykyaikaisemmaksi. Tarkasti varjella suurta pyhää salaisuutta siitä että koko uskonto on keksittyä ja huuhaata.
Samoin se että koko paskalle on lainattu Juutalaisilta perusta jolle koko huuhaa on rakennettu.
Muista kun olin Josuah opetin rakentamaan kirkon ja uskon ihmisille taivaaseen enkä maan päällä missä varas voi sen ottaa. Eli kun sinä olet saanut sydämesi ympärileikkauksen piti sinun rakentaa uskosi Astraaliseen mailmaan seurakunta eikä siten kun Paavali perkele vatikaanin ja keisarin käskystä alkoi rakentaa maanpällisiä seurojaa ja vainoamaan ja järjestelmällisesti tappamaan jokaisen alkuseurakuntalaisen.
Pedon merkki on se että uskonto on ainoa asia joka on kiinnostava asiasta eikä poliitiset halitsijat.Vaikka tässä tapauksessa on myös politiikka mukana siten että, kuten suomi on ottanut valtiollisen kirkon ja vatikaani joka elää varastetuilla rahoillan on mukana tässä polittisesti.
Pedon merkkiä on kuvattu 666 mutta kun minulta kysytään asiaa niin se on niin että 666 kuin myös risti, koska ristikunta on suurin eksyttäjä pois todellisen Luojan palvonnasta.
Eli kristinusko on saatanasta siksi että se on vienyt ihmisen pois totuudesta valheeseen että jokin mies Josuah (entinen minä) on ostanut koko ihmiskunnan synnit. En minä sellaista ole tehnyt vaan se on kristinopin suurin valhe ja sepostukseen on syyllinen Paavali ja kumppanit.
Siten lopuksi älä sano kultiksi MaaEmon palvontaa häneltä Josuahkin sai voimansa. Siis neuvo sinulle on tämä; kunnioita kaikkea niin kauan kun ET ole tietoinen totuudesta ja käytä kauniita sanoja.
Kysymys ei ole saada pakanoita lain alaisuuteen tai että ottaa pois laki juutalaisilta . Tämä on suuri kristikunnan valhe juuri siksi että he opettavat että lakia ei tarvitse noudattaa.
Juutalaisen on aina noudatettava lakia ja taasen pakana poloiset saavat elää niin kuin haluavat. Eli tulin tuomaan lain neuvon pakanoille. en pakko lakia. Voit elää sen mukaan tai jättää elämättä. Ei MaaEmo vaadi ihmiseltä enenpää kuin hän pystyy antamaan eli laissa on sellainen asia että jokainen elää sillain kun kykenee siihen.
Kuka sinut sitten tuomitsee on aivan toinen asia, sinä tuomitset itsesi omantunnon kautta. Lailla on taasen se tarkoitus että se antaa osvittaa jokaiselle ja samalla tuntea turvallisuuden omasta Luojastaan joka välittää ihmisestä.
Tässä hieman lukemista sinulle epäjumalaa palvova.
Kaj.
Kerroinkin sinulle sinun tulevaisuudestasi. Joskus asiat näyttävät siten niin kuin ne ovat nyt, mutta toisinaan onkin se tulevaa mitä minulle näytetään. Että ootkos syntynyt Pispalassa nääs, kivi kourassa nääs ? Pispalan Paavali kuoli jo 3 vuotta sitten. Voimasen Kalle.
Jehovan todistaja. Oletkos sukulainen hänelle?
No ethän sinä sukua muutakuin uskonnonkautta. Jeesusvainaata te kumpikin palvotte.
Jos olet, niin usko se evankeliumi, jonka Jumala itse Jeesuksessa toi meille.
Jos olet Joshua, kuten väität, niin miksi et ole ilmoittanut itseäsi ihmisille, että he voisivat sinuun turvata?
>Tiedän että sinulla on ollut vaikeaa kun tapaturma sinut puörätuoliin laittoi.<
Onko tämä tulevaisuutta?
Lopeta touhusi. Jumalan puheet koetellaan aina ja sinä et ole koetuksesta selvinnyt, joten vaikene.
Samainen Angelsky väitti minun olevan telakalla töissä.
En ole eläissäni edes vieraillut telakalla.
Siispä, Angelsky ainakin on osoittanut olevansa Hevoisen tasoinen pelle.
Monenlaista kulkijaa mahtuu tänne. Etkö jo pian mene baariisi? Vai tarviiko johtajan muuta kuin laskea suuria rahoja? Piditkö ne pakanaillat?
Olen myös nähnyt että sinä syöt paskaa huomenna ja että käyt huoraamassa.

Älä sinä minua ala vetämään Angelskyn ja omiin juttuihisi. Minä olen rauhaa rakastava tamma.

Sinun täytyy uskoa pyyhään kolminaisuuteen ja rukoilla ilta rukous ja aamu
rukous
Minä tuomitsen sinut kun et usko minuun, olen suuri Paavalin jalanjälkien nuuskija ja hänen pyhän persläven nuolija.
Ratsastan, ratsastan, Ratsastan.
Takaa päin
Takaa päin
Minä tulen ja nussin sinulta aivot ulos, senkin saatanan pakana akka. Minu Jeesus on vahvempi kuin sun jumalas....
Muistelen että olit telakalla kanssani Turus töissä!? Siivoojii oltiin.
Oi Oi eipä taida olla. Uskalttaako tälle lohkolle edes tulla?
Mäkin vetelin motskarilla nurin tässä pari vuotta takaperin. Oli tuurii kun jäin henkiin.
Silloin käväsin tunnelissa ja muistan valon ja lääkärit mun ympärillä. Oli se vaikeeta aloittaa elämä uudelleen, tuntui kun olisi vaan halunnut jäädä sinne. Kävin terapiassa että jaksoin jatkaa tätä elämää. Vieläkin tulee haikee olo kun ajattelee sitä mitä näki ja koki.
Ymmärrän että olet huolestunut Marja.On oikein ja tervettä että haluat elää hyvän elämän ja jakaa sen rakastamasi miehen kanssa.
Mutta ellei kysymys elmästä kuoleman jälkeen ole kirkastunut Jeesuksen avulla ,niin ajallinen elämäkin voi tuntua siltä kuin yksi tiilikivi elämän perustuksista purettaisiin pois jokainen päivä.
Näenkö omaiseni kuolemani jälkeen? ”. Näin kysyi eräs hengellisistä asioista kiinnostunut nettikeskustelija.
Raamattu kertoo että kuoleman jälkeen ihmisen ruumis painuu maahan ,mutta henki palaa Jumalan luokse ks. Saarn.12:7.Eräs kuolemaan liittyvä raamatullinen totuus on että Jumala herättää kaikki kuolleet aikanaan .
”…sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä, ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.” Joh. 5:28,29
Näin Jeesus, Herramme, puhuu kaikkien kuolleitten herättämisestä. Jeesukseen uskovina kuolleet herätetään elämän ylösnousemuksessa . Eli silloin kun Kunnian Kuningas tulee takaisin maan päälle,ks. 1 Tess. 4:16. Jumalattomina eli epäuskoisina kuolleet herätetään tuomion ylösnousemuksessa .Se tapahtuu tuhatvuotisen rauhan ajan jälkeen ,ks.Ilm. 20:5..
Jeesuksen sanojen mukaan kaikki kuolleet, jotka ovat haudoissa, kuulevat Jumalan äänen ja tulevat esiin. Hautahan voi olla maalla tai merellä. Toki ihmishiukkasia voi jonkin verran leijua ilmassakin. Joten vaikka sinä lukija antaisit polttaa itsesi ja hajottaa tomusi maan ääriin tai meren syvyyteen, niin tulet kuulemaan Jumalasi äänen. Muistammehan, miten Jeesus käski kuollutta Lasarusta: ”Tule ulos.” Ja kuollut tuli ulos. Lasarus oli levännyt haudassa neljättä päivää ja haisi jo.
Niin sinäkin lukijani kun olet kuollut, tulet esiin Jumalan kutsun voimasta. Mutta tuletko kuolemasi jälkeen Herramme eteen paratiisin riemusta vai tuonelan vaivasta.? Näistä kahdesta paikasta Jeesus kertoo vertauksessaan rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, ks. Luuk. 16:19-31.
Tuonelan vaivaan joutunut rikas mies näki paratiisissa Aabrahamin ja köyhän Lasaruksen .Etkö sinäkin sitten näe omaisiasi ,vaikka et voikaan enää paikkaasi vaihtaa kuolemasi jälkeen?
Tärkeintä olisi kysyä itseltään: ”Tiedän kuolevani. Mutta nostanko silmäni paratiisin riemussa riemussa vai tuonelan vaivassa? Entä missä on tuo poisnukkunut omaiseni jonka kanssa vielä äsken nauroimme ja itkimme?”
Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.nettilinja.fi/~mlahti2
Olen monesti kysynyt, onko teillä hihuleilla, muuta kuin tuo Suuri vainaja, ja väkevälle haiskahtava narrinne, ja epäjumalanne nimeltä JEESUS. Missä on teidän Luojanne? Kuka hän on?
Kerro minulle Antaako Jeesus sinulle ja koko hihuli poppoolle ruan? Kuka ottaa vastaan teidän kuolleet ruuminne? Kuka antaa teille raikkaan veden? Kuka antaa sinulle Mikko raitista ilmaa hengittää?
EI AINAKAAN 2000 VUOTTA VANHA TOMUKSI TULLUT VAINAA !!!!!!
Se joka teidätkin ruokkii ja kaiken antaa on ÄITIMAA meidän kaikkien MAAEMO !!!
Niikuin viime vuonna hän antoi sadon, tulee hän antamaan sadon tänäkin vuonna. Mutta te hihulit
että anna Luojallemme edes ajatusta tai kiitosta
siitä että saatte elää. Hävetkää te kyykärmeitten sikiöt!!
Luulette että voitte antaa oman vastuun omasta elämästänne jonkin kuolleen miehen niskaan . Pois tuollainen. Te tullette JOKAINEN ITSE KANTAMAAN VASTUUN OMISTA TEOISTENNE. Ei ihminen ei enkeli ei keruubi ei henget -- voi ottaa toisen ihmisen syntejä/pahantekoja ja sovitella niitä Luojamme edessä.
Lopettakaa ja kääntykää pois tuollaisesta saastaisesta vainajien palvonnasta ja alkakaa elämään rehellisesti kantaen kukin oma vastuu teoistanne!!!Ja hävetkää vielä kun kannatte vanhaa Italialaista murha työkalua kaulassanne.
Jos teidän epäjumala olisi hirtetty, roikkuisi kirkon katolla hirsipuu ja samoin teidän kauloissane??
Parasta pappien ammattitautiin, "hengenahdistukseen" on, rukous -avunpyynti MaaEmolta puhtaalla sydämmellä, niin hän auttaa HETI, ja puhdistaa ihmisen mielen.
Miksi vaahtoat katoaavasta epäjumalasta?
Raamatun Kaikkivaltias Jumala antaa kuoleman ja antaa elämän.Siinä ei Äiti Maalla ole osaa eikä arpaa.Vaan vastaanottajan rooli ,kun Herra puhuu voiman sanoja.
"Sillä taivas ja maa katoavat ,mutta minun sanani eivät koskaan katoa ,"sanoo Herra.
Enpä välittäisi palvella Äiti Maata ,joka ei kuolemasta eikä helvetistä pelasta .Maapallo kykenee antamaan pienelle osalle ihmiskuntaakin vain katoavaan leivän.
Mutta se leipä ,joka tuli taivaasta alas ihmiseksi, on elävä Jeesus . Ja tämä Jumalan lahjoittama elämän leipä antaa tänäänkin syntielämästään parannukseen nöyrtyville Maaemon palvojillekin iankaikkisen elämän ja sielurauhaan.
Sen mitä maaemo ei milloinkaan kykene antamaan.
sen leivän, mitä sinäkin, Saatanan oma saarnamies, syöt. Sinun jumalasi ei anna kenellekään mitään, ellei lasketa hirveää kuolemaa, mitä kristinusko on kylvänyt edellään ja keskuudessaan 1600 vuoden aikana.
Sinä Mikko!
Tästä päivästä alkaen sinä saat syödäksesi jeesus vainaatasi sielusi pohjalta.
Maa emo evää sinulle ruan ja kaiken mitä häneltä olet saanut! Rukoile apu ÄitiMaalta, Hän sinut enään voi pelastaa. Sillä olen hänen valtuutamana kironnut sinut, pedon palvojana.
Ihminen katoaa, mutta maa pysyy niin kauan, kun Luoja sen pysyväksi haluuaa olevan.
tämä tyyppi häkkiin ja heittäkää avain järveen.
Ota vastaan Herra Jeesus Kristus sydämeesi, niin kuolemanpelko lähtee sen sileän tien. Ennen nuoruuden hurmassa en juurikaan pelännyt kuolemaa ja nyt uskosssa Jeesukseen kuolemaa ei minulle ole olemassakaan.
Sinun jeesuksesi on kuollut ja kuopattu jo yli 2000 vuotta sitten.
Minä olen se Josuah, joka eli Nasaretissa. Minä opetin Juutalaisille silloin antaa armon käydä ja antamaan anteeksi vihollisilleen, ja samalla opetin heitä lopettamaan verikoston.
Opetin heille, kuinka sairaita parannetaan ja kuinka kuolleita herätetään. Opetin heille asioita, joita Luojamme oli minut lähettänyt tekemaään, mutta ottivatko he sen vastaan?
EI! Vaan surmasivat oman opettajansa, ja sitten te saatanasta syntyneet pakanat varastitte oppiani ja väänsitte sen ja rakentelitte seuroja, kirkkoja ja jos minkäkin laisia uskonlahkoja väärennetylle "jeesus" nimelle.
Häpeä kun luet Luojasi lähettilään sanoja ja tunne se sinun omassa sydämessäsi sinä pakana.
Nyt olen tullut opettamaan teitä pakanoita, lopettamaan teidän HULLUUUTENNE: Te maanaatte maailman loppua kuin isäntä, joka luo pelloilleen paskaa!
HÄVETKÄÄ te hurskastelijat ja VALHEEN todistajat.
Teitä vartenon Helvetti ja sen tuli tehty! Te saastaiset vainajan palvojat.
Minä en ole Jeesus, minä olin Josuah.
Tänäpäivänä minä olen Angélica
Olet siis sama tissevä Angelica, josta ranskalaiset tekivät monta seikkailuelokuvaa 60-luvulla. Tervetuloa takaisin. Vaikka taidat olla jo aika rupsahtanut.
Minulla ei ole mitään kuoleman pelkoa, sillä Jeesus Kristus, elävä Jumala, on minun kanssani. Kuolemani jälkeen alkaa ikiihana taivaallinen elämä, Jumalan valtakunnassa. Saan huoletonna heittäytyä rakastavan Jeesuksen käsivarsille tässä maanpäällisessä elämässä, amen. Siunausta
kuolema voi yllättää minä hetkenä hyvänsä kenet tahansa, missä tahansa.
Pelkkä kaatuminen kylpyhuoneessa tai kadulla saattaa olla tappava. Aivoverenvuoto voi iskeä ilman ennakkovaroitusta.
Mitään varsinaista todistetta (siis jonka voisi todentaa tieteellisessä mielessä) ei ole etteikö elämä päättyisi juuri siihen paikkaan.
Ainoa keino hallita kuoleman jälkeisiä tapahtumia on vakuutusten ja testamentin avulla yrittää kontrolloida, mitä tulee tapahtumaan omassa hallinnassa olevalle maalliselle omaisuudelle.
Omalla käytöksellä pystyy vaikuttamaan siihen, millainen mielikuva jälkeenjääneille lyhyestä maallisesta vaelluksesta.
Ainoa tapa olla todella varma että omaiset saavat viimeiset sanat on tietysti kirjoittaa ne viestiksi paperille.
Jos ajttelet lähimmäisiäsi, muista henkivakuutus.