Kun poikasena kuljin kaupittelemassa vartsikkaa ja herätkäätä, niin opettelin (opetettiin) pyytämään 2 mk painatuskulujen korvaamiseksi. Jos nuo saadut rahat korvasivat vain painatuskulut, niin mistä lienee tullut tuo valtava omaisuus, joka seuralle on kertynyt. Lahjoituksistako?
Kun Russell ryhtyi akoinaan painamaan lehtiä ja kirjoja, niin silloinkin niistä saadut rahat nimettiin käytettäväksi kulujen peittämiseen. Kuitenkin vain parissa vuosikymmenessä syntyi niin suuri omaisuus, että Raamatuntutkijoilla oli varaa toimintansa laajentumisen vuoksi ostaa useita kiinteistöjä arvokkaista kortteleista keskeltä New Yorkkia. Sama meno on jatkunut koko 100 vuotisen historian ajan. Tällä hetkellä Jt:n omaisuus mitataan sadoissa miljardeissa dollareissa.
Pienet purot muuttuvat suuriksi joiksi jotka lopulta laskevat mereen. Painatuskulujen ohessa saadut pienetkin voitot lienevät olleet tuotanto- ja myyntimääriä ajatellen kuitenkin kohtuullisen hyviä. Työ ei ole maksanut mitään, vain kone, paperi ja muste.
Vartiotorniseura lopetti 60 vuotta sitten osakkeidensa myymisen. Se ei kuitenkaan kuolettanut noita olemassaolevia osakkeita tai niiden antamaa omistusoikeutta.
Keitä ovat ne Jt:t, joilla ovat tänäpäivänä omistuksessaan nuo osakkeet ja niiden mukanaan tuoma miljardiomaisuus?
Kun Russell ryhtyi akoinaan painamaan lehtiä ja kirjoja, niin silloinkin niistä saadut rahat nimettiin käytettäväksi kulujen peittämiseen. Kuitenkin vain parissa vuosikymmenessä syntyi niin suuri omaisuus, että Raamatuntutkijoilla oli varaa toimintansa laajentumisen vuoksi ostaa useita kiinteistöjä arvokkaista kortteleista keskeltä New Yorkkia. Sama meno on jatkunut koko 100 vuotisen historian ajan. Tällä hetkellä Jt:n omaisuus mitataan sadoissa miljardeissa dollareissa.
Pienet purot muuttuvat suuriksi joiksi jotka lopulta laskevat mereen. Painatuskulujen ohessa saadut pienetkin voitot lienevät olleet tuotanto- ja myyntimääriä ajatellen kuitenkin kohtuullisen hyviä. Työ ei ole maksanut mitään, vain kone, paperi ja muste.
Vartiotorniseura lopetti 60 vuotta sitten osakkeidensa myymisen. Se ei kuitenkaan kuolettanut noita olemassaolevia osakkeita tai niiden antamaa omistusoikeutta.
Keitä ovat ne Jt:t, joilla ovat tänäpäivänä omistuksessaan nuo osakkeet ja niiden mukanaan tuoma miljardiomaisuus?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Nuo miljardöörit ovat pääasiassa Jehovan todistajien hallintoelimen/144.000-luokan jäseniä ja heidän perijöitään.
Vuosittainen Vartiotorni-seuran osakaskokous kertoo noiden jäsenten henkilöllisyyden. Siellä ei kuitenkaan kuulla koskaan soraääniä, kultista kun on kyse.
Jo JT-aikana ihmettelin, miksi Vartiotornissa julkaistaan tuo ilmoitus vuosikokouksesta. Kaikenhan piti olla niin kovin teokraattista. Mihin silloin tarvitaan ihmisten muodostamaa yhtiökokousta?
Nyttemmin tiedän paremmin.
Mahtaako käytännössä juuri kukaan Jehovan todistaja tietää sitä, keitä/minkä nimisiä ovat Jehovan todistajien osakkaat.
Yleensähän niin yhdistykset kuin yhtiötkin kertovat avoimesti omat pääomistajansa. Etenkin omille jäsenilleen/työntekijöilleen.
Onko Jehovan todistajat milloinkaan kertoneet toimintansa taloudellista tulosta valtakunnallisen tai koko kansainvälisen toiminnana osalta? Vai pidetäänkö noita tietoja salaisuutena jopa omilta jäseniltäkin?
Montako markkaa oletat, että yhden lehden paperiin ja musteeseen kului?
Työhän on ilmaista, samoin jakelu.
Lehden painatuksessa suurin menoerä on työtunnit. Lehden hinnasta esim. lehtipisteessä esillä oleminen vie 40%.
Kuinka suuri osuus tuosta kahdesta markasta oli ylijäämää kun siitä otettiin pois nuo painatuskulut? Arvioni on, että noin 75% ainakin.
Laske siitä.
>>Montako markkaa oletat, että yhden lehden paperiin ja musteeseen kului?
Työhän on ilmaista, samoin jakelu.
Ilmaiseksi se kenttäväki kulkee, ja omasta pussista korvaavat lehdet, kun juuri kukaan ei ovilla tarjoa mistään korvausta. Tietenkin sitten jotkut "arvostavat" ihmiset antavat reippaastikin, mutta kai todellakin vähemmistö. Enemmistöhän ei edes avaa ovea, tai sulkevat sen hyvin nopsaan.
Kun joku vuosi sitten hommailin niitä kansioita, joihin lehdet kerätään, niin hyvin selväsanaisesti pari veljeä kertoi, kuinka paljon ne oikeastaan maksoivatkaan joskus. Vähän siihen malliin ne katsoivat ja selittivät, kuin en aikoisi mitään antaa. Korvauksen panin ihan soppelin. (Nyt olen hävittänyt koko varaston pölyjä keräämästä)
Kyllähän ne kirjakaupoissa raamatut sun muut maltaita maksavat, ettei nuo ikinä hirmu kalliita kyllä ole sinänsä olleet. Että jostain muualta ne rahat tulevat seuralle? Ja huolella tehtyjä, kun eipä edes painovirheitä (muista virheistä tiiä sitten;;) juurikaan koskaan ole.
Mutta ihan periaatteesta en ole antanut enää maailman aikoihin rahaa mihinkään, kun peruspäivärahalla ja selviämättömissä veloissa muutenkin, ja seurakunnassa kun on niitäkin joilla maat ja mannut, pelit ja vehkeet, hyvät työt tai eläkkeet.
Harvoilla kai ne on rahat silti, ja niistä he tiukasti pitävät kiinni myös. Saleja kunnostellaan, ja laitetaan ihan turhiakin kromeluureja aina samalla. Konventeissa muistutetaan kuinka niin ja niin paljon on vajetta. Ja hirveältä ne summat kuulostavat.
Meninpä nöyristelemään ja tekemään niinkin typerän teon, että menin pyytämään rahallista apua, kun huutava hätä. Mutta hyökkäykseen jouduin, ja jututettiin vain kännykässä - meikäläiselle laskua.
Eilen yösydännä luin "pysykää valveilla" kirjasta. sivulla 30 kappaleessa 15 sanotaan: rakkaus saa meidät auttamaan niitä jotka todella tarvitsevat apua" ... "aika ajoin tarvitsevat aineellista tai muuta konkreettista apua"
Raamatussa on useissa kohdissa (en jaksa masennukseltani hakea esille), että jos vain sanot "mene ja pysyttele lämpimänä ja ravittuna.." etkä tee mitään, niin miten usko näkyy sinussa.
Eipä paljoa ole kiinnostanut viime kuukausina lukea mitään. Se rakastaminen ja auttaminen kun on EHDOLLISTA. Jos raahaudut salille hmyilemään eikä sinulla ole ikinä MITÄÄN negatiivista sanomista mistään, niin (voi) olla että sinusta pidetään. (Tiedä sitten siitä suoranaisesta rakastamisesta)
Kun kysytään kuulumisia, pitää valehdella että hyvin pyyhkii. Jos alkaa kertoa asiain todellista tilaa, niin hyvin pian "ystävä" kaikkoaa - - "tuolla on se ja se pitääpäkin tästä mennä."
Köyhät luuserit on eri kastia.
Sori, taisin harhautua itse asiasta kyllä..
Ylimääräiset miljardit ovat visusti hallintoelimen takana ja tuskinpa siitä heltiää maailmanlaajuiseen työhön kuten salien rakentamisiin, ja julistajien lähettämiseen maailman eri kolkille. Rahavuori sen kuin kasvaa ja samalla valitetaan salien lahjalaatikoiden kassavajeista. Mitä niillä miljardeilla sitten tehdään ja edesautetaan? suurin osa taitaa mennä hallintoelimen hulppeaan elämään jms. osakkeisiinki tietenki sijoittavat saadakseen lisää tuottoa. Ahneus se sielläkin päässä näyttää selvää kasvua, vaikka kehoitukset tyytymisestä vähään kaikuvat tavallisille rivitodistajille
vaatimatoota elämää ja olla TYYTYVÄINEN. ei harrastaa mitään kuin paitsi ehkä korkeintaan kävelyä tervehenkisten kanssa ja jutellen kenttäreissuista tai muista. Se on aivan sama vaikka söisit kaurapuuroa päivästä toiseen. söihän ne israelilaisetkin mannaa vaan. AiVan pokkana joku öky saattaa kehottaa tytymään vähempää. Ssiis KUINKA vähään pitää tyytyä? elatus ja vaatetus pitää riittää, mutta entäs jos ei sitäkään ole?
Tuo sanonta on vain köyhille.
Kuinka moni jt nykyään tyytyy vähään? tuntemani jt:t ovat kaikkea muuta kuin vaaimattomia, tietenki jokunen köyhäkin joukkoon mahtuu, mutta itse tunnen suurimmaksi osaksi vain nousukkaita ja leveilijöitä. He eivät edes tunne sanaa vaatimaton, vaan lähinnä keskittyvät materialismin kartuttamiseen kaikinkeinoin, kalliita etelänmatkoja ja merenrantahuviloita myöten. Sanotaan silti, että voi olla hengellinen vaikka onki omaisuutta ja menestystä suotu, esille vedetään raamatusta kuningas Salomonin elämä. Ilmeet eivät värähdäkkään katumuksen merkkejä kun kierrosvalvojat pitävät puheita materialismin ansasta ja sen karttamisesta. Tämä ilmiö vaan kasvaa ja kukaan ei todellakaan aio nyt luopua omaisuudestaan kun kerranki on saanut vähän jotain. Oikeastaan mitkään puheet eivät vaikuta yhtään kehenkään, ovat luoneet ihmeellisen tunnevammaisen reaktioimaattomuus panssarikulissin ylleen.
rutiköyhä ja kohtelu sen mukaista
Olen aina kuullut sanotun, että painokoneet ja paperi sekä muste maksaa nii paljon, mutta entä ne miljardit sitten ovatko ne kaikki juuri näitä painokoneita yms. varten varattuina. Onpa painokoneet hirmukalliita ihan miljardiluokkaa.
En oikein jaksa uskoa, että lehtimyynti on tuonut ne kaikki miljardit höpöhöpö. Jostain ne tulee tietäis vaan lähinnä mistä ja mikä niiden miljardien tulevaisuuden näkymä on eli mihin niitä ollaan lähinnä laittamassa, siis muuhunki kuin aina niihin painokoneisiin.
Jos avausta mukaillen yksi lehti maksoi esim. vuonna 1985 1 mk ja sen todelliset kulut olivat 0,50 mk, niin pelkästään se, että jokainen JT (6.000.000) osti itselleen yhden lehden jokaista numeroa, toi Jehovan todistajien järjestölle 144.000.000 mk voittoa joka vuosi.
Tuohon pitää laskea lisäksi muille ihmisille myytävien lehtien määrä sekä muun myytävän kirjallisuuden määrä.
Ei mikään mitätön tai huono business, kuten tuloksistakin huomaa.
Mutta ihan raamatun mukaan tuo Jehovan todistajien 'piskuinen lauma' ei ole tainnut toimia:
12:32 Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.
12:33 Myykää, mitä teillä on, ja antakaa almuja; hankkikaa itsellenne kulumattomat kukkarot, loppumaton aarre taivaisiin, mihin ei varas ulotu ja missä koi ei turmele.
12:34 Sillä missä teidän aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne.
tule ajatelleeksikaan. Tuntuneet niin halvoilta kun kattelee vaikka kirjakaupoissa hintoja. Ja kun ei niitä lehtiä tai muutakaan ole pakko ostaa, ei itselle eikä maksmaan niitä levittämiäänkään, niin tuntunut aina ..hmm, pieneltä ja vaatimattomalta hommalta?
Mutta jos sen nyt noin rupeaa laskemaan..
Toiset antaa toiset ei, -jossainhan siellä raamatussa puhutaan siitä tasingostakin, nyt muista missä.
Muistan itsekin kun laitoin aina rahaa "maailmanlaajuiseen työhön". Ja tietty maksettiin myös paikallisen seurakunnan kulut lahjoituksilla. Sitä vähän ihmettelin kun rakennettiin uutta salia, kun seurankin antamalla lainalla oli korko.??? Luulisi että uskon veljet olisivat lainanneet korotta.
No se on ollutta ja mennyttä, mutta jälkeenpäin kyrpii kun työttömänä ollessa joskus laitoin viimeiset rahat lahjoituksiin ja näin nälkää. Olis kannattanu antaa neki rahat jollekin oikeesti köyhälle.