Sosiaalityön alasajo, vanhuspalvelut, mielenterveys, päihdetyö, kuntouttava sosiaalityö

Anonyymi

Kuntavaalit ovella ja päättäjät nukkuvat ruususen unta. Keusotessa siirretään hurjaa vauhtia sosiaalipalveluja kaupunginvastuulle ja epämääräiselle kolmannelle sektorille. Rahasta ei siis puhuta mitään.

Päättäjiä on viety kuin litran mittaa, hienoilla sanakäänteillä. Keusote on siirtämässä vanhusten viriketoiminnan kolmannelle sektorille. Vapaaehtoiset sitoutetaan tuottamaan palveluja, joista kukaan ei maksa niille.

Päihdetyön alasajo on pitkäaikaista. Kukaan ei valvo, kun lähihoitajat saa huseerata "idean" parissa. Kehitettiin päihderyhmä, josta idean synnyttäjä lähti sutimaan melko pian itse, kertoo omaa kieltään. Siellä sitä ryhmässä pohditaan, miten tässä näin kävi.

Kuntouttava työtoiminta paikat puolittuvat ja vuoden lopussa päättyvät kokonaan. Kaupunki eli me veronmaksajat maksamme lystin niin sanottuna sakkomaksuna. Tämä palvelu on lakisääteinen. Sitä on perinteisesti järjestetty erittäin edullisesti Hyvinkäällä. No, nyt saadaan kallis järjestelmä, kun asiakkaat siirtyvät terveydenhuoltoon.

Mielenterveyspalvelut lakkautettiin koronan aikana, matalan kynnyksen palvelut siirtyivät verkkoon. Kynnykset on niin korkealla, ettei sinne asiakkaat pääse. Nyt jo katukuvassa näkyy tulokset. Haisevia, epäsiistejä mielenterveyskoronasodan uhreja siirretään tällä toiminnalla terveydenhuollon palveluun.

Voisiko seuraavat kunnanvaltuutetut pysäyttää tämä juna, johon meidät on väkisin ängetty ja tämän lystin maksaa me veronmaksajat. Tämä horjuttaa meidän yhteiskuntarauhaa.

Keusotessa lean on ydinosaamista, nyt ne ovat siirtämässä ne häiriötekijät eli ihmiset pois järjestelmästä kuin Toyotan tehtaalla väärän kokoiset pahvilaatikot.

2

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tässä sen taas näkee, mikä ihmisiä kiinnostaa. Polttoainevero vaikka aloittaja on puhunut ulkoistetuista ihmisistä.

    • Anonyymi

      Alla oleva on kopioitu suoraan Hyvinkään ja Järvenpään kaupungit sekä Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan kunnat Perustamiskirjasta
      21.6.2017
      Aloittaja, jos/kun on oikeassa, se on räikeässä ristiriidassa pykälän 3 kohdan kanssa vastuusta, joka on ja pysyy kaupungilla.
      3 §
      TEHTÄVÄT JA TOIMINTA-AJATUS
      Kuntayhtymän tehtävänä on järjestää jäsenkuntiensa puolesta alueensa väestölle yhdenvertaisilla periaatteilla ne sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, jotka eri lakien
      mukaan ovat jäsenkuntien järjestämisvastuulla, lukuun ottamatta ympäristöterveydenhuoltoa, eläinlääkintähuoltoa ja työterveyshuoltoa.
      Kyseessä on vapaaehtoinen kuntayhtymä. Kuntayhtymä ei ole erikoissairaanhoitolain
      mukainen sairaanhoitopiiri eikä kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukainen erityishuoltopiiri, vaan näiden tehtävät hoidetaan voimassa olevien sopimusten mukaisesti.
      Tällä sopimuksella jäsenkuntien järjestämisvastuu siirtyy kuntayhtymälle edellä mainitun mukaisesti. Kuntayhtymä laatii palvelujen järjestämissuunnitelman yhteistyössä
      jäsenkuntien kanssa. Kunnat ja kuntayhtymä sitoutuvat tukemaan palvelujärjestelmän
      toimivuutta ja tehostumista.
      Palvelut toteutetaan väestön tarpeet huomioon ottaen lähellä palvelujen käyttäjiä tukien asukkaiden itsenäistä arjessa selviytymistä. Järjestämisvastuuseen kuuluvat ehkäisevät, korjaavat ja hoitavat, kuntouttavat sekä muut sosiaali- ja terveydenhuollon
      palvelut yhtenäisenä kokonaisuutena. 3
      Kuntayhtymä voi tuottaa järjestämisvastuulleen kuuluvat palvelut itse tai hankkia ne
      sopimukseen perustuen muulta palvelujen tuottajalta. Tehtävien hoidosta järjestämivastuussa oleva kunta tai kuntayhtymä vastaa järjestettävien palvelujen ja muiden toimenpiteiden yhdenvertaisesta saatavuudesta, tarpeen, määrän ja laadun määrittelemisestä, tuottamistavasta, tuottamisen valvonnasta ja viranomaiselle kuuluvan toimivallan käyttämisestä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      342
      8592
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2551
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2318
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1945
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1522
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1361
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1327
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      178
      1305
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1300
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1207
    Aihe