Koska Putin on kastettu tai konfirmoitu? Pääseekö Putin Suomessa ehtoolliselle KP:n kirkossa? Miten suuri osuus venäläisistä on kastettu? Käyvätkö venäläiset kirkossa? MP:n jäsenluvut ovat vääriä.
Onko Putin ortodoksi?
Anonyymi
28225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Putin on kastettu ja mirhavoideltu sekä käy silloin tällöin synnintunnustuksella rippi-isällään sekä osallistuu ehtoollisesta. Ilmeisesti ei kuitenkaan kovin usein. Jos hän tulisi Suomeen ja haluaisi käydä Suomen ortodoksisessa kirkossa ehtoollisella, se kyllä onnistuisi hyvin.
Venäjällä ei ole mahdollista saada tarkkoja tietoja kirkon jäsenyydestä, koska ei ole olemassa samanlaista jäsenrekisteriä kuin Suomessa. Lähinnä tiedot perustuva gallupkyselyihin. Suurin osa venäläisistä on kastettu, mutta viikottain kirkossa palveluksissa käy vain muutamia prosentteja. Paljon suurempi osa venäläisistä sen sijaan käy silloin tällöin sytyttämässä kirkossa kynttilöitä.
Putin on MP. Ei ehtoollisyhteyttä.
Ehtoollisyhteys kyllä toimii niin päin, että joku Moskovan patriarkaatin jäsen haluaa osallistua ehtoollisesta Suomen ortodoksisessa kirkossa tai jossain muussa Konstantinopolin alaisessa seurakunnassa. Jos hän itse haluaa, siihen ei ole KP:n suunnalta mitään estettä. Ja sellaista on tapahtunut kaiken aikaa myös tuon Ukraina-skisman aikana, ei mitenkään poikkeuksellista, että MP:n jäseniä osallistuu ehtoollisesta esim Suomen ortodoksisessa kirkossa tai Athos-vuorella Kreikassa. Ehtoollisyhteys toimii useimmiten myös niin, että joku Konstantinopolin alaiseen seurakuntaan kuuluva maallikko haluaa osallistua ehtoollisesta Moskovan patriarkaatin seurakunnassa. Sen sijaan papisto ei voi toimittaa yhdessä eikä Konstantinopolin alainen papisto osallistua ehtoollisesta Moskovan patriarkaatin alaisissa seurakunnissa, mutta tämäkään ei ole ihan ehdoton, vaan Suomen kirkon papistoa on toimittanut Venäjällä myös Ukraina-skisman alettua ja huhujen mukaan myös Venäjän kirkon papistoa on toimittanut Suomen ortodoksisen kirkon palveluksissa Suomessa, tai ainakin osallistunut ehtoollisesta.
Muslimijuutalaisetbudhat Bahia tuhosi Konstantinopolin . Nopoli oli roomalle kuuluvaa aluetta .
Muslimit ja musliminäyttelijät käy ehtoollisella lähinnä pilkkaamassa.
Suomessa toimii katolinen ja anglikaanien kirkko sekä metodistit ja muita . Suomessa on myös ollut aina ruotsin ajoilta jo katolinen Nasaretilainen jo ennen uskon uudistusta. Suomen ortodoksivenäläiset lukee luterilaista uutta testamenttia. Heillä teillä on myös apogryfiset kirjoitukset vanhasta liitosta mitä ei uudessa edes tarvita kun messias jo tuli.
Ekonomian vuoksi tehdään aina poikkeuksia, mutta skisma on kova tosiasia ja jäänee pysyväksi, koska Konstantinopolin ja Moskovan välillä ei ole kyse vain Ukrainan kirkkokiistasta, vaan ortodoksisuuden jakaantumisesta 2000-luvulla kahteen suuntaukseen. Jako traditionalismin ja renovationismin välillä kulkee jokaisen kirkon sisällä. Railo leviää, repeämä levenee. Kummalle puolelle itse kukin jää?
Konstantinopolin patriarkaatti on omien sanojensakin mukaan matkalla kohti unionia Rooman kanssa. Se ei kuitenkaan pysty vetämään perässään kovinkaan suurta laumaa. Kreikan ja Kyproksen kirkossa ja Aleksandrian patriarkaatissa vallitsee jo hajaannus patriarkka Bartolomeoksen linjan ja sen vastustajien välillä. Skisma, joka vuoteen 2018 oli ainoastaan Ukrainan kanonisen kirkon ja paikallisten nationalistien välinen kiista, on nyt tullut kaikkialle ortodoksiseen kirkkoon. Jo Kreetan konsiili 2016, joka KP:n johdolla tunnusti ortodoksisuuden ulkopuoliset kirkot ja kumosi ortodoksisen käsityksen yhdestä ainoasta näkyvästä Kristuksen kirkosta, jakoi mielipiteet kaikkialla ja antoi varoituksen tulevasta.
Suomi on ollut KP:n toimien kritiikitön tukija huolimatta niiden tuhoisista seurauksista - myös niiden seurauksista Suomen kirkolle, jonka lähin naapuri MP on. Suomen kirkko on ortodoksisen maailman paikalliskirkkojen joukossa muutenkin niitä harvoja, jossa ekumenismilla, liberalismilla ja universalismilla on papiston ja kenties jopa kirkon jäsenten enemmistön kannatus. Kenties unioni katolilaisten kanssa menee täällä läpi jopa ilman kirkon kahtia hajoamista? Moni hurskas ortodoksi kyllä toisaalta siirtyy siinä vaiheessa MP:n puolelle Suomessakin.
Korkeasti pyhitetyn patriarkka Kirillin kohdalla on syytä muistaa, että siitä saakka kun hän sai vihkimyksen arkkimandriitaksi 25-vuotiaana vuonna 1971, hän on toiminut kirkkokuntansa edustajana Kirkkojen maailmanneuvostossa, jossa hän on saavuttanut ulkopoliittisen pätevyytensä. Hän on ekumeenikko siinä missä tavan luterilaisetkin ovat, toki omalla linjallansa. Riittävän kuvaavaa lienee, että hänenhän piti viime vuonna osallistua Suomen luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon teologisille iltapäiväkahveille Suomessa..
Voisko myös muistaa, että on 250 miljoonan euron rantapalatsi (luin lehdessä).
Venäjän ortodoksisen kirkon jäsenmäärä on valetta. Jäseniä on korkeintaan 10 miljoonaa. Kastetut, konfirmoidut. MP yrittää haastaa KP:n.
Stalin kysyi aikanaan, kuinka monta divisioonaa paavilla on. 1,4 miljardia. MP on 10 miljoonaa max.
Ortodoksi on monisuuntainen idän kirkko ja osaa ei hyväksytty edes yhteiseen oppiin. On Syyrian ortodoksit ja kreikan ortodoksit sitten Aasian ja Slaavien ortodoksit erikseen. Mitä juutalaiset kieltää Jeesuksen. Ei niitä kasteta koskaan.
Siis ortodoksithan, Venäjällä ainakin, kastautuvat vuosittain rituaalinomaisesti, joten ottaa siitä sitten selvää, onko Putin uskossa ja "kastettu" vaiko rituaalinomaisesti käynyt kastautumassa. Väitteitä olen kyllä kuullut, että olisi ortodoksisuuden vakaa puolustaja ainakin.
Onko Putin ortodoksina iloinen asia? Kuitenkin MP. Kirill.
Eikös Ukraina ole KP?!
Suurin osa Ukrainan ortodokseista kuuluu Ukrainan autonomiseen kirkkoon, joka on Moskovan patriarkaatin alaisuudessa. Ukrainassa on myös Ukrainan autokefalinen kirkko, joka ei ole kuitenkaan täysin itsenäinen, vaan jonkinlaisessa alistussuhteessa Konstantinopoliin, ja siihenkin kuuluu paljon ukrainalaisia, varsinkin Ukrainan länsiosissa, mutta ei kuitenkaan yhtä paljon kuin Moskovan patriarkaatin alaiseen Ukrainan autonomiseen kirkkoon.
Onko sinusta itsestäsi iloinen asia?
Näkö Suomen valtiota pommitti sodan aikana ja teki ryöstöjä Suomeen isonvihan aikana. ?? Venäjällä asuu kyllä valtavat määrät koskaan kastamattomia Budhia shamaaneja Mongolia ja tataareja muslimeja äärijuutalaisia arabeja eihän niitä ole kastettu ikinä. Ukrainassa asuu muslimeja aasialaisia juutalaisia eikä niitä kasteta. Vain pieni osa on kastettu katolisia luterilaisia anglikaaneja. Vapaista suunnista kastettuja on vain pieni osa suurinta osaa ei ole upotuskastettu parannukseen tai juutalaisiin puhdistus rituaaleihin Mooses Talmud kabbala. Kieltävät Jumalan Pojan täysin . Budha on Jumala myös kiina Thaimaa .
Onko Ukrainassa katolilaisia?
Mikä on k p kirkko. ??
KP ei ole MP, ei ehtoollisyhteyttä. Ukraina on KP.
Oletan, että Konstantinopolin patriarkaatti -- eli Ekumeeninen patriarkaatti. Aloituksessa terminologia muutenkin sekaisin, kun tiedostaa, että yhtäkään ortodoksia yhtään missään ei ole milloinkaan _konfirmoitu_.
Paljastanee aloittajan parjaavan tulokulman.
KP:llä täällä tarkoitetaan Konstantinopolin patriarkaattia ja MP:llä Moskovan patriarkaattia. Suomen ortodoksinen kirkko on autonominen kirkko, mutta kuuluu Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen, joskaan Konstantinopolilla ei ole juurikaan sananvaltaa Suomen kirkon asioihin.
MP on Venäjällä korkeintaan 10 miljoonaa. Kastettu ja konfirmoitu. Ehkä ei sitäkään. Kaikki venäjältä on valehtelua.
Putin on nolo.
Ukraina on KP.
Emme ole suomalaisia. Olemme slaaveja.
MP on nolo Putlerin juttu. Paavi ei saa lupaa käydä Venäjällä. Ukraina ja Valko- Venäjä kuitenkin osittain katolisia. Liettua ja Latvia katolisia.
Latviassa on noin kolmasosa katolilaisia, kolmasosa luterilaisia ja kolmasosa ortodokseja.
Olen samaa mieltä Anonyymi
18.05.2021 21:15 kanssa, joka on huomannut "Paljastanee aloittajan parjaavan tulokulman".
Nämä keskustelut täällä ovat saaneet ikävän luonteen.
Tuo samainen aloittaja tulee kerta kerran jälkeen "muka kyselemään".
Eikä ole kyseessä ollenkaan terve tiedonhalu, vaan jonkinlainen lyttääminen, naljailu, jolla haluaa muuttaa keskustelut jonkinlaiseksi "älylliseksi kinailuksi", millä ei ole mitään tekemistä uskonnon/kristinuskon sanoman kanssa.
Kun aloittaja on niin kiinnostunut "teoreettisista" aiheista ja muusta, niin olisi hyvä idea hänen mennä opiskelemaan vaikkapa teologisia aineita, tai keskustella luterilaisten kanssa, voisi olla lähempänä. Myös wikipediasta löytyy vastauksia, miksi turhaa tulla penäämään tänne, kun faktat löytyy sieltä?
En ole havainnut minkäänlaista kunnioitusta ortodokseja kohtaan.
Venäjän SUURIN TAPPAJA EI AUTA ISO TINAHATTUKAAN KRIKOLLINEN
Ihmisen tärkein asia on uudestisyntyminen Jumalan lapseksi ja sitä oppia nämä suuret kirkot ei opeta oikein. Tässä linkissä oikeaa opetusta asiasta. https://www.youtube.com/watch?v=Q40zAG7i8ok
Tää Putin ja Kirill eivät oo ollenkaan Suomen ortodoksien linjalla!
Karmeita väärinkäytöksiä ja omaisuuden himoitsemista molemmilla näillä VENÄJÄN TYYPEILLÄ!
Suomen ortodoksit eivät ollenkaan myötäile näitä tyyppejä.
Parasta esittää kysymykset Venäjän kirkolle ja näille herroille itelleen.
Turhaa täällä jahkailla, kun eivät kuulu tänne. Ei olla syyllisiä mitenkään näitten herrojen toilailuihin!
Miksi syytellä Suomea Venäjän töppäilyistä?