uusi talousjohtaja

Minna Kuusela-Hurskainen on uusi talousjohtaja. Ihan kuin olisin kuullut nimen Kuusela jossakin...
384399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Tämähän oli jo tiedossa ennen haastatteluja...

Äänestä

Heh, aika huvittavaa näin ulkopuolisen silmin. Tulee mieleen uutisia ja pöytäkirjoja lukiessa, voiko olla totta. Mutta kepulaisella paikkakunnalla kaikki on mahdollista edelleen 2020-luvulla. Minna Kuuselana en kehtaisi edes hakea talousjohtajan virkaan, kun isä kunnanhallituksen puheenjohtaja. Voihan toki olla, että omilla ansioilla nämä valitaan.

Sinällään varmaan koulutettu ja pätevä ihminen, mutta oikeassa maailmassa ei tuollainen työkokemus ja tuon ikäinen pääse vastaaviin tehtäviin. Olisi hauska, kun nämä alle 30 vuotiaat kepulais-nuoret hakisivat pörssiyhtiöihin, etelä-suomen kaupunkeihin töihin: ei saattaisi olla urakehitys yhtä nopeaa, kun ei ole isän puoluetoverit tekemässä valintoja. Surullista mutta tämän takia syrjäseudut säilyvät takapajuisina tulevaisuudessakin.

Äänestä
  • Nyt tuli asiaa.

    Äänestä

  • Perehdy asioihin ennenkuin huutelet, Kuusela-Hurskainen on Kiteen kaupungin vakinaisessa virassa oleva talousjohtaja. Taisipa olla ainoa hakijoista, joka toimii tällä hetkellä jonkin kunnan tai kaupungin talousjohtajana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perehdy asioihin ennenkuin huutelet, Kuusela-Hurskainen on Kiteen kaupungin vakinaisessa virassa oleva talousjohtaja. Taisipa olla ainoa hakijoista, joka toimii tällä hetkellä jonkin kunnan tai kaupungin talousjohtajana.

    Voipi+olla+noinkin+jos+perehtyy+asiaan,+mutta+kuinka+moni+kuntalaisista+perehtyy?90%+kuntalaisista+saattaa+nähdä+asiassa+myös+jotakin+nepotismiin+viittaavaa,+tiedä+sitten+mitä+kukin+näkee+ja+ajattelee,+mutta+näinkin+saattaa+olla.+Yleisen+mielipiteen+muodostuminen+on+niin+monitahoinen+juttu...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perehdy asioihin ennenkuin huutelet, Kuusela-Hurskainen on Kiteen kaupungin vakinaisessa virassa oleva talousjohtaja. Taisipa olla ainoa hakijoista, joka toimii tällä hetkellä jonkin kunnan tai kaupungin talousjohtajana.

    Samaa kepuliahan Kiteekin on joten se siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perehdy asioihin ennenkuin huutelet, Kuusela-Hurskainen on Kiteen kaupungin vakinaisessa virassa oleva talousjohtaja. Taisipa olla ainoa hakijoista, joka toimii tällä hetkellä jonkin kunnan tai kaupungin talousjohtajana.

    Teollähän menee mukavasti. Saatte tai teette kaiken sen mitä haluatte mistään välittämättä. Moraali ja etiikka peitetään demokratialla. "Tästä äänestettiin ja näin pääs käymään"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perehdy asioihin ennenkuin huutelet, Kuusela-Hurskainen on Kiteen kaupungin vakinaisessa virassa oleva talousjohtaja. Taisipa olla ainoa hakijoista, joka toimii tällä hetkellä jonkin kunnan tai kaupungin talousjohtajana.

    Mika tarvii talous johtajan!

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Mika tarvii talous johtajan!

    Mikatarviitalous johtaja amerikkalaisella kalustolla viljel maitaa!?

    Äänestä

"Olisi hauska, kun nämä alle 30 vuotiaat kepulais-nuoret hakisivat pörssiyhtiöihin, etelä-suomen kaupunkeihin töihin: ei saattaisi olla urakehitys yhtä nopeaa, kun ei ole isän puoluetoverit tekemässä valintoja. Surullista mutta tämän takia syrjäseudut säilyvät takapajuisina tulevaisuudessakin."

En paljon vuoden-parin työkokemuksella Kiteeltä vielä henkseleitä paukuttelisi. Ja samat kepulit hänet Kiteelle ovat valinneet: vastaavalla työkokemuksella ilman kepu-kytköksiä ei olisi Kitteellekkään valittu. Eikä tilintarkastajan avustajana toimiminen muutaman vuoden ajan tee työuraansa aloittavasta talousalan ammattilaista.

Ilman poliittisia kytköksiä ei muutaman vuoden työkokemuksella pääse kukaan kymmenien miljoonien budjetteja pyörittelemään. Mutta syrjäseuduilla on kaikki mahdollista, nepotismi elää ja voi vahvasti edelleen.

Äänestä
  • Mielenkiintoista. Täältä poistettiin kommentti, joka vaati tarkastuksen. Kunnan historia kertoo varsin mielenkiintoista Keskustan ja etenkin tästä Kuusela kuviosta. 2013 kunnallisvaalien keskustan ääniharava joutui vaihtamaan puoluetta kun Kontiolahden keskustan johdon (lausutaan Kuusela) ja Romppasen paikkajako lautakunnissa ei mennyt niinkuin Strömsössä, vaan Anne Romppanen vaihtoi kiistan päätteeksi puoluetta ja kuinka ollakkaan samainen talousjohtajaksi nyttemmin nimetty Minna Kuusela nousi valtuuston ulkopuolelta ympäristölautakuntaan.
    Seuraavien vaalien kuvio lienee kaikille tutumpi, jossa Keskustan ääniharava yllättäen väsähti vaalituloksesta ja luovutti vallan Kuuselalle. Tietysti ihmetellä täytyy miksi näin työväsynyt poliittista vastuuta kykenemätön hoitamaan on nytkin puolueen listoilla.
    Mutta kaiken kaikkiaan tämä kuvio oikeasti haisee. Onko kontiolahti sittenkin diktatuuri vai demokratia, ainakin vaalituloksella on pyyhitty keskustassa kaksi kertaa peräkkäin näyttävästi pöytää. Kun teidetään, ettei kahta ilman kolmatta niin odottaa sopii mitä tapahtuu näiden vaalien jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielenkiintoista. Täältä poistettiin kommentti, joka vaati tarkastuksen. Kunnan historia kertoo varsin mielenkiintoista Keskustan ja etenkin tästä Kuusela kuviosta. 2013 kunnallisvaalien keskustan ääniharava joutui vaihtamaan puoluetta kun Kontiolahden keskustan johdon (lausutaan Kuusela) ja Romppasen paikkajako lautakunnissa ei mennyt niinkuin Strömsössä, vaan Anne Romppanen vaihtoi kiistan päätteeksi puoluetta ja kuinka ollakkaan samainen talousjohtajaksi nyttemmin nimetty Minna Kuusela nousi valtuuston ulkopuolelta ympäristölautakuntaan.

    Kunnan kummisedille on aina lopulta käynyt ohraisesti. Mitä kauemmin huseeraa, sitä enemmän syntejä kertyy. Ikuisen vallan illuusio on vaarallinen visio.

    http://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/2012/kuntavaalit/kunnat/kontiolahti_aaniharavat_11_276.html
    Ei Romppanen ollut ääniharava

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielenkiintoista. Täältä poistettiin kommentti, joka vaati tarkastuksen. Kunnan historia kertoo varsin mielenkiintoista Keskustan ja etenkin tästä Kuusela kuviosta. 2013 kunnallisvaalien keskustan ääniharava joutui vaihtamaan puoluetta kun Kontiolahden keskustan johdon (lausutaan Kuusela) ja Romppasen paikkajako lautakunnissa ei mennyt niinkuin Strömsössä, vaan Anne Romppanen vaihtoi kiistan päätteeksi puoluetta ja kuinka ollakkaan samainen talousjohtajaksi nyttemmin nimetty Minna Kuusela nousi valtuuston ulkopuolelta ympäristölautakuntaan.
    Seuraavien vaalien kuvio lienee kaikille tutumpi, jossa Keskustan ääniharava yllättäen väsähti vaalituloksesta ja luovutti vallan Kuuselalle. Tietysti ihmetellä täytyy miksi näin työväsynyt poliittista vastuuta kykenemätön hoitamaan on nytkin puolueen listoilla.
    Mutta kaiken kaikkiaan tämä kuvio oikeasti haisee. Onko kontiolahti sittenkin diktatuuri vai demokratia, ainakin vaalituloksella on pyyhitty keskustassa kaksi kertaa peräkkäin näyttävästi pöytää. Kun teidetään, ettei kahta ilman kolmatta niin odottaa sopii mitä tapahtuu näiden vaalien jälkeen.

    Kuntaa johtaa Keisari Nepo, jota muut kepulaiset kumartaa. Toivoa sopii että koko KePu kyykkää vaaleissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuntaa johtaa Keisari Nepo, jota muut kepulaiset kumartaa. Toivoa sopii että koko KePu kyykkää vaaleissa.

    Puolueiden listoja kun vertailee, niin tuskin on näin käymässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puolueiden listoja kun vertailee, niin tuskin on näin käymässä.

    Listoillahan voi olla ihan ketä vaan kun tietää miten niille käy kun joutuvat jyrän alle jos tulevat valituksi. Eiköhän nämä Romppasen ja Saarelaisen tapaukset osoita, että siellä ei muita mielipiteitä kaivata jos aiot lautakuntapaikkoja saada.
    Listoille valitaan vain puoluejohtajan hyväksymiä ehdokkaita joilta vaaditaan lojaalisuutta olipa vaalipuheet mitä hyvänsä.

    Täytyypä kilauttaa puoluejohtaja Saarikolle! Ja samalla puhua noista valtionosuuksista uudelle valtiovarainministerille, kun Kontiolahti saa niitä niin vähän.

    Äänestä

  • Tämä anonyymi on näköjään hyvin tietoinen hakijoiden työkokemuksesta! Aika yllättävää, sillä eihän noita tietoja löydy Kunnanhallituksen pöytäkirjoista eikä lehdissä ole niistä ollut mitään mainintaa. Nyt ruvettavakin selvittämään mistä nämä tiedot saatu/vuodettu?
    Onko joku rikkonut salassapito velvollisuutta, saattaapi leivätön pöytä odottaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Listoillahan voi olla ihan ketä vaan kun tietää miten niille käy kun joutuvat jyrän alle jos tulevat valituksi. Eiköhän nämä Romppasen ja Saarelaisen tapaukset osoita, että siellä ei muita mielipiteitä kaivata jos aiot lautakuntapaikkoja saada.
    Listoille valitaan vain puoluejohtajan hyväksymiä ehdokkaita joilta vaaditaan lojaalisuutta olipa vaalipuheet mitä hyvänsä.

    Äänestä sitten muita kuin aina valtuustossa istuneita jos uskallat. Tyhjän lapun jättäminenkin on kannanotto!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä anonyymi on näköjään hyvin tietoinen hakijoiden työkokemuksesta! Aika yllättävää, sillä eihän noita tietoja löydy Kunnanhallituksen pöytäkirjoista eikä lehdissä ole niistä ollut mitään mainintaa. Nyt ruvettavakin selvittämään mistä nämä tiedot saatu/vuodettu?
    Onko joku rikkonut salassapito velvollisuutta, saattaapi leivätön pöytä odottaa?

    Siinähän teillä tekemistä kun vaalivoitosta ei tarttee olla huolissaan. Ja tass saatte hillua kuin eläimet vatukossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kunnan kummisedille on aina lopulta käynyt ohraisesti. Mitä kauemmin huseeraa, sitä enemmän syntejä kertyy. Ikuisen vallan illuusio on vaarallinen visio.

    Ei toimi Kontiolahdessa. Kun kuntalaiset ovat järjestäytymättömiä lampaita, yksittäisiä huutelijoita.

    Persujen vaalivoiton myötä ajattelin asioiden muuttuvan mut paskat, jytkyn jälkeen ensimmäiseksi paljastui että olivat mukana hakkaamassa tontinrajapaalua Varparantalaisten yhteiselle uimarannalle.

    Nämä on niitä esimerkkiä ettei Kontiolahdessa kukaan välitä jos virkamiehet vähän sooloilee. Ei sanktioita, no ei tietenkään kun Keskusta.

    Äänestä

Virkaan kelpoisuusvaatimuksena ylempi korkeakoulututkinto, eli jo koulutuksen perusteella sopiva maalaiskunnan taloutta hoitamaan.

Äänestä

Törkeetähän se on mutta ihan odotettua, härskimmät kusettajat täällä pärjäävät ja saavat mitä haluavat.

Mutta näinhän on Kontiolahdella jatkunut jo vuosia jopa vuosikymmeniä.

Asioihin ovat julkissalaisesti reagoineet vain tehtäviin valitut ja kohta valinnan jälkeen paikkaa vaihtaneet toisin ajattelleet virkamiehet ja heitähän on riittänyt.

Nyt, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta, Kontiolahtea on johtamassa ja päätöksen tekoa ohjaamassa keskustalais lestadiolaiset joka näkyy räikeimmin kuntakeskuksen lähialueiden maankäytössä ja kaavoituksessa.

Mutta miksi kukaan ei puhu näistä kuntatasolla?? Esim. Paikallis tai maakuntalehdissä?

Varmasti viesti menee perille tätäkin kautta muttei aiheuta toimenpiteitä. Vaikka kunnan fb-sivuilla näistä kertois niin ei mitään reakointia, muuta kuin että voi voi.

Jos jotain vilppiä tai vääriä, lainvastaisia toimintatapoja epäilee niin kantelu Aluehallintovirastoon (AVI) on oikea kuntalaisen vaikuttamisen paikka . Kanteluaikaa on kaksi vuotta päätöksen teosta, siitä jolloin epäilty virhe on syntynyt.

Kyseenalaisia päätöksiä tekevänä kuntana on Kontiolahti ottanut tämänkin huomioon, he tekevät päätöksiä salassa kähmien ja toteutus tapahtuu siten ettei virhe kanteluajan sisällä, paljastuisi niin kuin tekivät tuon Kotiseutukeskuksen rakentamisjärjestyksen suhteen. "...Rakennetaan viimeiseksi tuohon näkyvämmälle paikalle jooko, niin eivät pääse valittamaan" ihan rikollista touhua, mutta näin Kontiolahdessa.

Nyt on vaalit, mutta oon sata varma et tänne valittajistakin suurin osa äänestää kuitenkin niitä joilla on ollut mahdollisuus asioihin puuttua, mutta eivät edelleenkään tee mitään. Eli aina ja ikuisesti vallassa olleita puolueita tai "hyvää tyyppiä" tai kun ei ole uskallusta tehdä niin kuin ajattelee ja puhuu niin jättää kokonaan äänestämättä

Äänestä

"Kunnan korkeaan virkaan valittiin kunnanhallituksen puheenjohtajan tytär."

Miltäs tuollainen otsikko näyttäisi esim. iltapäivälehdissä?
Olipa valinnan detaljien suhteen asiat kuinka tahansa, niin eihän se hyvältä näytä, vaikka mistä päin katsoisi...

Äänestä
  • Kun lukee täällä esillä ollutta pappilan kauppaa niin alkaa yhteys selvitä mitä on jouduttu tekemään, että saatiin oikea henkilö tähänkin tehtävään.

    Äänestä

"Kunnan korkeaan virkaan valittiin kunnanhallituksen puheenjohtajan tytär."

Miltäs tuollainen otsikko näyttäisi esim. iltapäivälehdissä?
Olipa valinnan detaljien suhteen asiat kuinka tahansa, niin eihän se hyvältä näytä, vaikka mistä päin katsoisi...

Kelpaa ylpeänä kertoa kaikille että työuralla kiivetään ylöspäin, kun isä on kunnanhallituksen puheenjohtaja. Ihan vaan hauska sattuma, että samassa kunnassa valitaan talousjohtajaksi kun isä korkein luottamushenkilö.

Ilmeisesti ei ole henkilöillä minkäänlaista kykyä nähdä, miltä nimitykset näyttävät ulkopuolisten silmissä. Jos kyseessä olisi yksityissektori, olisi homma ok. Mutta jos käytetään julkisia varoja, niin ala-arvoista ja käsittämätöntä touhua. Harva edes kehtaisi hakea tuollaisessa tilanteessa koko virkaa, mutta keskustalaisilla tärkeintä omien etujen kähmintä sukulaisille: muutenkin totuttu kaikkia tukia kähmimään ja yhteiskunnan loiseläjinä elämään.

Uskomatonta mutta totta.

Äänestä

Vaikka Paiholan paroonia ei valittaisikaan valtuustoon (joka on epätodennäköistä) niin takapiruna varmaan toimisi ja päätökset voipi kiertää sittenkin sieltä kautta.
Vaalimainoksessaan kertoo olevansa yhteityökykyinen ehdokas.

Äänestä

Laittakaahan joku juttuvinkkiä Ylen MOTtiin, Hesariin ja iltapäivälehtiin. Olisi hienoa että kertoisivat koko valtakunnalle hienosta kepu-meiningistä, miten nimitetään parhaimmat ja valituimmat haasteellisiin tehtäviin kotikunnassa.

Muistattehan että työhakemukset liitteineen ja valintapaperit ovat julkisia asiakirjoja jotka kuka tahansa saa pyytäessä kunnantalolta. Pyytäkäähän hakijoiden ansiovertailut, niin näkee jokainen parhaan tulleen valituksi. Julkisia ovat kenelle tahansa.

Äänestä
  • Samalla voisivat Mot:ssa hieman ruotia Kontiolahden valtuutettujen etuja mm. kaavoituksessa ja bisneksissä kunnan kanssa. Myös tuo hieman 1500€/ha tehty maakauppa kirkonkylältä valtuutetulle olisi hyvä tuoda julki ja puida kunnolla juuri nyt.
    Sitten teen ennustuksen. Tuolle 3ha maa-alueelle tulee pikapuolin kaava, jossa kunta osittaa tontille 20 rakennuspaikkaa ja vetää sinne kunnallistekniikan. Ei virkanimitykset ole kunnan veronmaksajille ilmaisia, eivätkä yhdentekeviä, vaikka niistä on sovittu täysin yksimielisesti.

    Äänestä

Tämä keskustelu kiteyttää hyvin, miksi ihmiset lähtevät synnyinseuduiltaan... olisiko ulkopuolinen siis ollut parempi kuin koulutuksen ja vastaavan kokemuksen omaava, paikkakuntaan sitoutunut henkilö. En tunne valittua henkilöä tai paikkakuntaa, mutta voin vain kuvitella,miltä tuntuu palata jos vastaanotto tällainen - hävetkää mollaajat! Hienoa, että nuori nainen on päässyt heti koulutustaan vastaavaan työhön!

Äänestä

Ei tuollaisella muutaman vuoden "osaamisella" pääse talousjohtajaksi tai vastaavaksi kuin nepotismilla tai kepulaiseen kuntaan johon ei kukaan ammattilainen halua edes hakea.

Äänestä
  • Muilla oli vähemmän kokemusta, huonommat paperit eikä näyttöä tuloksellisesta toiminnasta.
    Soveltuvuustestitkin menivät ilmeisen hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muilla oli vähemmän kokemusta, huonommat paperit eikä näyttöä tuloksellisesta toiminnasta.
    Soveltuvuustestitkin menivät ilmeisen hyvin.

    Kontiolahdellahan muuten menee tosi lujaa, on ollu hyvät päättäjät ja on myös nämä tulevat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kontiolahdellahan muuten menee tosi lujaa, on ollu hyvät päättäjät ja on myös nämä tulevat.

    Kontiolahden asukasluvun kehitys viime vuosina
    14.827 vuonna 2015
    14830 vuoden 2017 lopussa
    14.798 31.heinäkuuta 2020

    Edellä nähdään että asukkaiden määrä on polkenut paikallaan jo vuosia.
    Useat vakavasti otettavat ennusteet näyttävät väen vähenevän koko Pohjois-Karjalassa, myös Kontiolahdessa tästä eteenpäin.

    Eli alaspäin mennään, ei vielä kovin lujaa mutta hiljalleen kiihtyvällä vauhdilla.
    Senpä vuoksi hieman ihmetyttävät kunnan suuret panostukset mm kaavoitukseen ja muuhun infran rakentamiseen.
    Osa niistä saattaa jäädä hukkaan heitetyiksi investoinneiksi.

    Pelkään samaa. Ettei vaan vauhtisokeus olisi yllättänyt.
    Lieneekö tarvittavista remonteista huolehdittu vuosien varrella?

    Äänestä

Keskusta jäläki juosten kustu,

Äänestä
  • Ja välillä heiluteltu.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Minna Kuusela-Hurskainen on uusi talousjohtaja. Ihan kuin olisin kuullut nimen Kuusela jossakin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu