ähetyssäätiö - Yhdessä autamme enemmän
Näytä selaimessa
Välitä
Patmos
Tulta taivaan alttarilta
KAKSIN lähdimme matkaan – Walesiin, Cardiffin kaupunkiin. Olimme kutsutut, seurakunnan johtaja ja minä, seuraamaan omin silmin ja kokemaan hengessä ja totuudessa, mitä amerikkalainen parantajaevankelista sanoo ja tekee eurooppalaisella maaperällä. Evankelista halusi tulla Suomeen. Vaan sitä ennen tahtoi meidän – hänen mahdollisen kutsujansa – saavan ensi käden otteen hänen sanomastansa ja tekemisistänsä. Maksoi matkalippumme Walesiin ja antoi eturivin paikat kokouksiinsa. Kokemus vaikutti parantajaevankelistan toivoman tuloksen: aikanaan mies ja hänen tiiminsä laskeutuivat suomalaiseen maisemaan kokoustamaan.
KAKSIN lähdimme, yksin palasi seurakunnan johtaja Suomeen. Minä olin päättänyt omalla kustannuksellani pitkittää matkaa kolmella vuorokaudella toteuttaakseni tuon ajan hengellisen elämäni erään korkean kaipauksen.
Walesin Loughorissa yhä sijaitsee vuonna 1898 pystytetty Mooria-kappeli. Kivinen rakennus ei ole kummoisenkaan näköinen. Ympärillä on sekalainen kokoelma hautakiviä, pieniä ja suuria.
Sisäänkäynnin edustalla, lähellä ovea, seisoo kivimonumentti.
Nopeasti silmäillen herkästi kuvittelee muistokiven liittyvän ensimmäisen maailmansodan aikoihin. Kaatuneitten muistoako siinä isänmaallisesti kunnioitetaan? No, ei.
Pysähtyessä lukemaan monumentin tekstejä käsittää muistokiven liittyvän Evan Roberts nimiseen Jumalan evankelistaan. Roberts saarnasi kivikappelissa syksyllä 1904.
Hänen palvelutehtävästänsä syttyi yksi kristikunnan nykyisen historian suurimpia ja ihmeellisimpiä kansan herätyksiä.
Walesin herätys.
KAPPELIN sisäpuolella kierrän tiloja.
Katselen kuluneisiin puupenkkeihin kaiverrettuja satoja puumerkkejä. Näen kokonaisia nimiä vuosilukuineen.
Asetun hetkeksi puisen pulpetin taakse ja kuvittelen kuulevani tuolta paikalta saarnattuja saarnoja.
Koen riipaisevaa, pyhää kunnioitusta ajatellessani paikalta kerran saarnatun sanan vaikutusta ja tuloksia.
Kuljen ulos kappelista.
Paikallistan pienestä ahtaasta hautausmaatilasta Evan Robertsin yksinkertaisen haudan.
Pysähdyn.
Ajattelen.
EVAN oli hiilikaivoksessa työskentelevän maallisesti köyhän walesilaismiehen lapsi.
Evan oli valmistautunut sepäksi, mutta valveilla ja unissaan tiedosti haluavansa olla pappi.
Naapurikylässä Blaennannerchissa Evan osallistui evankelioimiskokoukseen. Hänen sisimpänsä täytti kaksi keskenään painiskelevaa hätää: hätä oman pelastuksensa varmuudesta ja hätä walesilaisten iankaikkisesta kohtalosta.
Omaa hengellistä tilaansa koskevassa epävarmuudessakin hän koki tarvetta alkaa julkisesti varoittaa tuttuja ja tuntemattomia jumalattomana kuolemisen kauheudesta.
Hän pyysi kyläneuvostolta lupaa pitää todistus- ja saarnatilaisuuksia paikallisessa rukoushuoneessa.
Hänen ensimmäiseen evankeliseen kokoustilaisuuteensa Mooria- kappelissa osallistui kourallinen ihmisiä.
Roberts jatkoi saarnaamista ja varoitti jumalattomana kuolemisesta.
Kuulijoita tuli aikavasti. Jokaisena uutena Herran päivänä tuli kuitenkin jokunen enemmän, kuin ihmisiä oli ollut kuulossa edellisenä sunnuntaina.
Marraskuussa 1904 Pyhä Henki vuosi Walesissa.
Kovapintaiset miehet, jotka normaalisti käyttivät palkkarahansa väkijuomiin ja pelaamisiin, kokivat selittämätöntä pakkoa etsiä tietä kirkkoihin kuulemaan saarnoja, osallistumaan Herran pyhään ehtoolliseen, tekemään parannusta ja saamaan varmuuden syntien anteeksiannosta.
Pyhän Hengen vuosia kestäneen herättävän työn jälkeen nyt oli sadonkorjuun aika.
Herätys puhkesi.
VUODEN aikana sata tuhatta walesilaista koki hengellisen heräämisen ja antoi Pyhän Hengen uudesti synnyttää itsensä.
Dramaattisin todistus herätyksen todellisuudesta löytyi raavaitten hiilikaivostyöläisten keskuudesta.
Työskentely kaivoksissa oli raskasta ja ennen kaikkea vaarallista. Moni mies selviytyi paineista vain väkijuomien vahvistamana. Mitä työ toi, sen viina vei.
Tällainen miesväki alkoi kiinnostua hengellisistä asioista, kristillisyydestä.
Paikkakunnalla ei aluksi voitu uskoa todeksi sitä mitä sunnuntaiaamuisin tapahtui: selittämätön voima ajoi kaivosmiehiä kirkkoihin itkemään syntejänsä, etsimään vapautusta viinasta, löytämään yhteydestä Jumalaan rohkeutta ja kestävyyttä niin arjen työhön kuin uudistuneeseen koti- ja perhe-elämään. Kaivosmiesten puhekulttuuri uudistui: lakattiin kiroilemasta.
Teini-ikäiset alkoivat kokoontua julkisilla paikoilla veisaamaan virsiä ja todistamaan Jeesuksesta Kristuksesta.
Rajusti aaltoillut rikollisuus tuli kuin pois pyyhityksi – tilalle tuli rikosten tunnustaminen ja herätyksen kokeneitten ihmisten pyrkimys korjata väärät ja pahat teot.
Wales muuttui.
WALESIN herätys ei ollut yhden miehen käsiin uskottu liikehdintä.
Lehdistö pyrki samaistamaan herätyksen nuoreen Evan Robertsiin. Todellisuus oli toinen.
Vuosia ennen suurta herätyksen läpimurtoa kymmenillä walesilaisilla paikkakunnilla erityisesti pelastusarmeijalaiset ja pre
Näytä selaimessa
Välitä
Patmos
Tulta taivaan alttarilta
KAKSIN lähdimme matkaan – Walesiin, Cardiffin kaupunkiin. Olimme kutsutut, seurakunnan johtaja ja minä, seuraamaan omin silmin ja kokemaan hengessä ja totuudessa, mitä amerikkalainen parantajaevankelista sanoo ja tekee eurooppalaisella maaperällä. Evankelista halusi tulla Suomeen. Vaan sitä ennen tahtoi meidän – hänen mahdollisen kutsujansa – saavan ensi käden otteen hänen sanomastansa ja tekemisistänsä. Maksoi matkalippumme Walesiin ja antoi eturivin paikat kokouksiinsa. Kokemus vaikutti parantajaevankelistan toivoman tuloksen: aikanaan mies ja hänen tiiminsä laskeutuivat suomalaiseen maisemaan kokoustamaan.
KAKSIN lähdimme, yksin palasi seurakunnan johtaja Suomeen. Minä olin päättänyt omalla kustannuksellani pitkittää matkaa kolmella vuorokaudella toteuttaakseni tuon ajan hengellisen elämäni erään korkean kaipauksen.
Walesin Loughorissa yhä sijaitsee vuonna 1898 pystytetty Mooria-kappeli. Kivinen rakennus ei ole kummoisenkaan näköinen. Ympärillä on sekalainen kokoelma hautakiviä, pieniä ja suuria.
Sisäänkäynnin edustalla, lähellä ovea, seisoo kivimonumentti.
Nopeasti silmäillen herkästi kuvittelee muistokiven liittyvän ensimmäisen maailmansodan aikoihin. Kaatuneitten muistoako siinä isänmaallisesti kunnioitetaan? No, ei.
Pysähtyessä lukemaan monumentin tekstejä käsittää muistokiven liittyvän Evan Roberts nimiseen Jumalan evankelistaan. Roberts saarnasi kivikappelissa syksyllä 1904.
Hänen palvelutehtävästänsä syttyi yksi kristikunnan nykyisen historian suurimpia ja ihmeellisimpiä kansan herätyksiä.
Walesin herätys.
KAPPELIN sisäpuolella kierrän tiloja.
Katselen kuluneisiin puupenkkeihin kaiverrettuja satoja puumerkkejä. Näen kokonaisia nimiä vuosilukuineen.
Asetun hetkeksi puisen pulpetin taakse ja kuvittelen kuulevani tuolta paikalta saarnattuja saarnoja.
Koen riipaisevaa, pyhää kunnioitusta ajatellessani paikalta kerran saarnatun sanan vaikutusta ja tuloksia.
Kuljen ulos kappelista.
Paikallistan pienestä ahtaasta hautausmaatilasta Evan Robertsin yksinkertaisen haudan.
Pysähdyn.
Ajattelen.
EVAN oli hiilikaivoksessa työskentelevän maallisesti köyhän walesilaismiehen lapsi.
Evan oli valmistautunut sepäksi, mutta valveilla ja unissaan tiedosti haluavansa olla pappi.
Naapurikylässä Blaennannerchissa Evan osallistui evankelioimiskokoukseen. Hänen sisimpänsä täytti kaksi keskenään painiskelevaa hätää: hätä oman pelastuksensa varmuudesta ja hätä walesilaisten iankaikkisesta kohtalosta.
Omaa hengellistä tilaansa koskevassa epävarmuudessakin hän koki tarvetta alkaa julkisesti varoittaa tuttuja ja tuntemattomia jumalattomana kuolemisen kauheudesta.
Hän pyysi kyläneuvostolta lupaa pitää todistus- ja saarnatilaisuuksia paikallisessa rukoushuoneessa.
Hänen ensimmäiseen evankeliseen kokoustilaisuuteensa Mooria- kappelissa osallistui kourallinen ihmisiä.
Roberts jatkoi saarnaamista ja varoitti jumalattomana kuolemisesta.
Kuulijoita tuli aikavasti. Jokaisena uutena Herran päivänä tuli kuitenkin jokunen enemmän, kuin ihmisiä oli ollut kuulossa edellisenä sunnuntaina.
Marraskuussa 1904 Pyhä Henki vuosi Walesissa.
Kovapintaiset miehet, jotka normaalisti käyttivät palkkarahansa väkijuomiin ja pelaamisiin, kokivat selittämätöntä pakkoa etsiä tietä kirkkoihin kuulemaan saarnoja, osallistumaan Herran pyhään ehtoolliseen, tekemään parannusta ja saamaan varmuuden syntien anteeksiannosta.
Pyhän Hengen vuosia kestäneen herättävän työn jälkeen nyt oli sadonkorjuun aika.
Herätys puhkesi.
VUODEN aikana sata tuhatta walesilaista koki hengellisen heräämisen ja antoi Pyhän Hengen uudesti synnyttää itsensä.
Dramaattisin todistus herätyksen todellisuudesta löytyi raavaitten hiilikaivostyöläisten keskuudesta.
Työskentely kaivoksissa oli raskasta ja ennen kaikkea vaarallista. Moni mies selviytyi paineista vain väkijuomien vahvistamana. Mitä työ toi, sen viina vei.
Tällainen miesväki alkoi kiinnostua hengellisistä asioista, kristillisyydestä.
Paikkakunnalla ei aluksi voitu uskoa todeksi sitä mitä sunnuntaiaamuisin tapahtui: selittämätön voima ajoi kaivosmiehiä kirkkoihin itkemään syntejänsä, etsimään vapautusta viinasta, löytämään yhteydestä Jumalaan rohkeutta ja kestävyyttä niin arjen työhön kuin uudistuneeseen koti- ja perhe-elämään. Kaivosmiesten puhekulttuuri uudistui: lakattiin kiroilemasta.
Teini-ikäiset alkoivat kokoontua julkisilla paikoilla veisaamaan virsiä ja todistamaan Jeesuksesta Kristuksesta.
Rajusti aaltoillut rikollisuus tuli kuin pois pyyhityksi – tilalle tuli rikosten tunnustaminen ja herätyksen kokeneitten ihmisten pyrkimys korjata väärät ja pahat teot.
Wales muuttui.
WALESIN herätys ei ollut yhden miehen käsiin uskottu liikehdintä.
Lehdistö pyrki samaistamaan herätyksen nuoreen Evan Robertsiin. Todellisuus oli toinen.
Vuosia ennen suurta herätyksen läpimurtoa kymmenillä walesilaisilla paikkakunnilla erityisesti pelastusarmeijalaiset ja pre
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.