Oikea uskonto

Anonyymi

Olemme saaneet kasvatuksen, joka korostaa, että kristinusko on ainoa oikea uskonto, johon luottaen voimme turvata iankaikkisen elämän.
Muut uskonnot ovat pakanauskontoja, eikä niistä ole mitään hyötyä, koska palvonnan kohde on epäjumala.

Tämä on ollut minulle selviö lapsuudesta asti, mutta kun eräs ajatus nousi mieleeni, olen täynnä kysymyksiä.

Kristinusko on 2000 v ikäinen. Siitä kai jokainen kristitty on samaa mieltä.

Sitä ennen elimme VT:n mukaan, eli meillä oli sama usko, kuin juutalaisilla on yhä tänä päivänäkin. Se uskonto on vanhempi kuin kristinusko.
Lupaako juutalainen usko paikan tuonpuoleisessa? En tiedä.

Joka tapauksessa tämäkään uskonto ei ole kovin vanha.
Suurin osa maapallon asukkaista ovat eläneet vuosituhansia ilman kristinuskon sanomaa, eli pakanoina. He siis ovat ilman muuta kadotuksen lapsia ensi hetkestään alkaen? Mitä hyötyä heillä on ollut siitä, että ovat rakentaneet temppeleitä ja palvoneen hartaudella omia jumaliaan, kun se kaikki vaivannäkö ja raha on mennyt hukkaan. Ihmisten yritys pysyä uskontonsa sääntöjen mukaisina hartaina palvelijoina on ollut tuuleen huutamista vain. Ihan samaan kadotukseen olisivat joka tapauksessa päätyneet vaikka olisivat millaista elämää tahansa viettäneet.

Lähinnä nyt ajattelen Aasian sivistysvaltioiden kulttuuria ja tapoja, Japanin, Kiinan tuhatvuotista historiaa. Tai Kaksoisvirran maan kulttuuria, Egyptiä.
Onko ikuinen elämä alkanut vasta 2000 v sitten?

Toivoisin asiallista keskustelua epätietoisille.

35

752

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hammaskeiju pelastaa vaikka olisit syntynyt miljoona vuotta sitten .

      • Anonyymi

        Niin, tuohon täällä aina päädytään, jos suistuu puhumaan jostain muusta kuin homoudesta. Onko hammaskeijusi seksuaalinen asenne tiedossasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, tuohon täällä aina päädytään, jos suistuu puhumaan jostain muusta kuin homoudesta. Onko hammaskeijusi seksuaalinen asenne tiedossasi?

        Eiköhän tuo ole panseksuaali.

      • Anonyymi

        Satu kirjasi pauloissa, niinhän sä luulet

    • Anonyymi

      Suomessa on uskonnonvapaus. Se tarkoittaa sitä että kaikki uskonnot ovat lain mukaan tasa-arvoisia keskenään. Et voi sanoa että sinun uskontosi on muita parempi syyllistymättä uskonnonvapauslain rikkomiseen.

      • Anonyymi

        Totakai Suomen Perustuslailla suojattua uskonvapautta tulee kunnioittaa, MUTTA se ei anna uskovaistenkaan rikkoa toisia Lakia!
        Ja jos kristtynä on nk. tosi uskovainen, niin silloin tulee palvelella todellista Jumalaansa ja syntiens sovittajaa niiden omilla nimillä EIKÄ ESIINTYÄ KAIKKIVALTIAIDEN JA HEDÄN PYHÄN HENGEN NIMEEN väärää todistusta antamalla kuten tämäkintodistaa; https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
        Osaatte raamatuistanne paljon ja olette sen lukeneet, mutta miksi että edes itsellennee tunnusta totuutta joita ette voi väärillä totuuksilla muuttaa! Rakastatte raamatunne Paavalin tekstejä mutta missä se ymmärrys on kun ette tunne hänen totuuden sanomaa???
        2.Korinttolaiskirje:11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."
        https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
        Älkää kummininkaa pahastuko sillä on parempi miettiä asioita sellaisina kuin ne totdellisuudessa on sillä usko; ja uskominen ei ole samakuin totuus:
        Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
        24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
        24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
        ((( viitaten mm yllä olevaan Apostolien teot:13:6 tekstiin.)))
        24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
        24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko."
        25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."

        Saatte laittaa vapaasti näyttöä esillä olevien tekstien komoamiseksi, mutta ymmärtäkää, että ette te minua sillä loukkaa ettekä minun oppeja kumoa vaan kristittyjen Paavalin ja kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen tekstejä nuo ovat teidän raamatuissakin.

      • Suomessa ei ole uskonnonvapautta koska valtiovalta katsoo oikeudekseen määritellä mikä katsotaan validiksi uskonnoksi.

        Esimerkiksi CFSM ei ole valtiovallan mielestä validi uskonto, vaikka se täyttää kaikki samat taikauskon määritelmät kuin luterilaisuuskin.

      • Anonyymi

        Usko on oma asia, ei siitä tartte tehdä selvitystä yhtään kenellekkään

    • Anonyymi

      En tiedä on jokainen kristitty samaa mieltä mutta näen asian neutraalisemmin mutta kumminkin raamatun UT:n tietojen perusteella.
      Tämä ei noin 400-luvun lopulla oppina ilmeisesti alkanut kertoo muusta, kuin oikeasta uskosta raamatunssa olevan Lain mukaan; ja ota huomioon, ettei kristittyjä lähetetty maailmalle laittomuuksia tekemään Kaikkivaltiaiden ja Heidän Pyhän Hengen Nimeen joten ehkä jotain oikeasta puuttuu:
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
      Johanneksen evankeliumi: 14:15 Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni."

    • Anonyymi

      Elin jo Atlantiksella . Siellä oli korkea kulttuuri, lennettiin Vimanoilla.
      Toivon syntyväni joskus Uudelle Atlantikselle.
      Tuntuu paksulta teistä kenties mutta kun oikein toivoo ja jopa ääneen niin se toteutuu.

      • Anonyymi

        Elämää Aku Ankassa

      > Suurin osa maapallon asukkaista ovat eläneet vuosituhansia ilman kristinuskon sanomaa, eli pakanoina. He siis ovat ilman muuta kadotuksen lapsia ensi hetkestään alkaen?

      Raamarussa on muutama kohta, jotka käsittelevät mielestäni hyvin niitä tapauksia, jotka eivät ole kuulleet Jeesuksesta:

      "Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan; sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan. Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä- sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan."
      Room. 2:12-16

      "Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
      Matt. 25:46

      "Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat ne saavat elää."
      Joh. 5:25

    • Anonyymi

      Nykyisen uskonnonvapauslain mukaan ei kellään ole oikeutta sanoa, että hänen uskontonsa on ainoa ja paras. Lain mukaan kaikki uskonnot ovat tasavertaisia keskenään. Jos kertoo että oma uskonto on paras, on se lain hengen vastaista.

      • Anonyymi

        Aivan oikein! Mutta siihen voisi lisätä viellä... Lainattua tekstiä....
        "Usko ja äly
        Professori Richard Lynnin mukaan älykkäät ihmiset ovat muita harvemmin uskossa. Älykkyys vähentää uskon merkitystä paitsi yksilölle myös kokonaisille yhteiskunnille. Viime vuosisadalla kiihtynyt länsimaisten yhteiskuntien maallistuminen on yhteydessä keskimääräisen älykkyysosamäärän kasvuun. Professorin mukaan uskonnollisuus väheni ja keskimääräinen älykkyys lisääntyi 137 kehittyneessä maassa 1900-luvulla.[22] Kehityspsykologi Satoshi Kanazawan tutkimuksen mukaan ateistit ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin muu väestö."

        Mistäs tiedät ettei älykkyys ole itsepetosta? Tekeekö se älykkääksi että opetellaan ja sisäistetään ihmisen luomia konsepteja, vaikka joita voidaankin havainnoida esim. luonnossa? Unohdetaan että Jumala on luonut taivaan ja maan ja kaiken siinä olevan. Ihminen sitten selittää sitä tieteellä, uskotellen itselleen olevansa viisas.
        Sanotaanhan Raamatussakin, että "viisaita luulevat olevansa, vaikka tyhmiksi ovat tulleet" ja "ihmisen viisaus on Jumallalle hullutusta" ja "luotua he palvelevat enemmän kuin Luojaansa". He eivät tunne Jumalaa, joten hukkuvat omiin juoniinsa ja omahyväisyyteensä.

        Olisin varovainen korostamaan itseään älykkääksi, vaikka sitähän ateistit tekevät, pilkkaavat muita ja korostavat omaa erinomaisuuttaan. Vaikka ovat sokeista sokeimpia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on selkeää vihapuhetta älykkäiden ihmisten ryhmää kohtaan.

        Ei meitä sokeiksi saa haukkua ellei onnistu epäjumalaansa esiin manaamaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan oikein! Mutta siihen voisi lisätä viellä... Lainattua tekstiä....
        "Usko ja äly
        Professori Richard Lynnin mukaan älykkäät ihmiset ovat muita harvemmin uskossa. Älykkyys vähentää uskon merkitystä paitsi yksilölle myös kokonaisille yhteiskunnille. Viime vuosisadalla kiihtynyt länsimaisten yhteiskuntien maallistuminen on yhteydessä keskimääräisen älykkyysosamäärän kasvuun. Professorin mukaan uskonnollisuus väheni ja keskimääräinen älykkyys lisääntyi 137 kehittyneessä maassa 1900-luvulla.[22] Kehityspsykologi Satoshi Kanazawan tutkimuksen mukaan ateistit ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin muu väestö."

        On maita, joissa ei ole kristinuskosta mitään tietoa, joten he ovat kristityn mielestä pakanoita. Siinä ei ole äo;lla mitään osa eikä arpaa. Heillä on pakanuskontonsa, johon luottavat.
        Seuraa toista valtauskontoa, islamia, siinä ei ole pakanalle mitään sijaa.
        Kristiniusko, juutlaisuus ja islam ovat saman Abrahamin jälkeen syntyneitä uskontoja. Tapaavatko he aikanaan iankaikkisuudessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistäs tiedät ettei älykkyys ole itsepetosta? Tekeekö se älykkääksi että opetellaan ja sisäistetään ihmisen luomia konsepteja, vaikka joita voidaankin havainnoida esim. luonnossa? Unohdetaan että Jumala on luonut taivaan ja maan ja kaiken siinä olevan. Ihminen sitten selittää sitä tieteellä, uskotellen itselleen olevansa viisas.
        Sanotaanhan Raamatussakin, että "viisaita luulevat olevansa, vaikka tyhmiksi ovat tulleet" ja "ihmisen viisaus on Jumallalle hullutusta" ja "luotua he palvelevat enemmän kuin Luojaansa". He eivät tunne Jumalaa, joten hukkuvat omiin juoniinsa ja omahyväisyyteensä.

        Olisin varovainen korostamaan itseään älykkääksi, vaikka sitähän ateistit tekevät, pilkkaavat muita ja korostavat omaa erinomaisuuttaan. Vaikka ovat sokeista sokeimpia.

        Miksi jakelet toisten antamien faktojen perusteella minua???
        Oliko niin, että uskontunnustuksesi kaltaisuus iski epätoivon kun totuus tuli esiin!!!!
        Se kristittyjen raamattu, ei ole kristillisten Kaikkivaltiaan Jumalan tai/ja Kaikkivaltiaan Jeesuksen Omaa Pyhää Sanaa vaan kristittyjen laittomuuden tulkintoja ja väärennksiä yrityksenä matkia kristillisiä!!!
        Näin puutteellisia EIVÄT OLE KRISTILLISTEN JUMALA JA JEESUS joiden Pyhän Hengen Nimiin Pyhään Nimiin kristittyt tekevät rikoksia edelleen todellisia herrojaan palvelevina...
        http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html
        Jos, siis JOS kristillisten Kaikkivaltias Jeesus olisi lähettänyt kristityt kehitysmaihin tappamaan ja tapattamaan syyttömiä ihmisiä; lapsiakin, niin sen lähetyksen tieto olis raamatussa joten kun sitä tietoa ei ole annettu, niin se tietona todistaa varmuudella kristittyjen uskovastenkin todelliset raamatulliset Herransa, miksi nämä muuten olisi kristittyjen omissa raamatuissanne ellei todisteena totuudesta siltäkin osin oikein Paavalin teksteissä ja Paavalin varoituksella:
        https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
        "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
        2.Korinttolaiskirje:11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."

        Ellette pysty kristittyjen näitäkään laittomuuksia osoittamaan Kaikkivaltiaan Jumalan tai Jeesuksen määräämiksi, niin tunnet kristittyjen raamatulliset Herrat:
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
        "Noitavainot nykyaikana
        Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[16] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[17] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008.[18] Nigeriassa noin 5 000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[19] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia". Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[20]"

      • Anonyymi

        Totteleeko kirjoittaja itse aina lakia, vai mikä olet siitä Paasaamaan??

    • Onko ikuinen elämä alkanut vasta 2000 v sitten?

      Ei ole. Jeesus sanoo, että Abraham, Isak, Jaakob elävät yhä, koska he ovat Jumalan yhteydessä (Mark 12:26-27). Raamattu kertoo myös juutalaisuuden ja kristinuskon ulkopuolisista pelastuneista: Hanok, Nooa, Job. He pelastuivat, koska he elivät Jumalan yhteydessä. Kristinuskon perusta on Jeesuksen Kristuksen evankeliumi. Jeesukseen uskomalla kuka tahansa ihminen pääsee Jumalan yhteyteen ja pelastuu hänen yhteydessään pysymällä.
      Evankeliumi on viesti, ei uskonto. Elämme yhteiskunnassa, jonka muotoutumiseen evankeliumi on vaikuttanut syvästi. Kun ihmiset reagoivat evankeliumiin, he pyrkivät muotoilemaan sen opiksi ja uskonnoksi samaan tapaan kuin juutalaiset, muslimit, buddhalaiset jne ovat muotoilleet omat uskontonsa. Mikään uskonto ei pelasta. Pelastus tulee aina Jumalalta. Ihmisen on päästävä Jumalan yhteyteen pelastuakseen. Vaikka meillä on Jumalan antama evankeliumi, hänen yhteyteensä pääseminen sen kautta on aina salaisuus, jonka jokaisen on löydettävä itse. Pelastus kuuluu lapsenmielisille. Ne, jotka yrittävät hallinnoida Jumalan pelastusta, heikentävät omaa asemaansa.

      ”monet ensimmäisistä tulevat viimeisiksi ja monet viimeisistä ensimmäisiksi” (Mark 10:31)

    • Kun ainakin yrität käyttää ajatteluelintäsi niin oletko koskaan miettinyt, että maailman kaikki ihmiset jostain kumman syystä uskovat samaan jumalaan kuin omat vanhempansa. Jos kristinusko on se ainoa oikea usko niin miksi kristittyä ei synny esimerkiksi ateistiseen kiinalaiskylään?

      • Anonyymi

        Arvatenkin edustat täällä vanhempiesi asenteita ja uskoa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Arvatenkin edustat täällä vanhempiesi asenteita ja uskoa?

        ” Arvatenkin edustat täällä vanhempiesi asenteita ja uskoa?”

        Avaatko hieman enemmän, miten pysyt löytämään viestistäni jonkin asenteen tai uskon? Mielestäni en näitä asioita laittanut tuohon viestiin.

      • Anonyymi
        Master-Henry kirjoitti:

        ” Arvatenkin edustat täällä vanhempiesi asenteita ja uskoa?”

        Avaatko hieman enemmän, miten pysyt löytämään viestistäni jonkin asenteen tai uskon? Mielestäni en näitä asioita laittanut tuohon viestiin.

        Jos et edusta vanhempiesi asenteita ja uskoa, olet itse elävä esimerkki siitä, että tämä väitteesi on perätön:
        "maailman kaikki ihmiset jostain kumman syystä uskovat samaan jumalaan kuin omat vanhempansa"

        "tämä väitteesi on perätön:
        "maailman kaikki ihmiset jostain kumman syystä uskovat samaan jumalaan kuin omat vanhempansa""

        Ei muuta kuin todistamaan, että edes yhessä ainoassa kulttuurissa edes yksi ihminen on omaksunut jonkin muun uskonnon kuin omien vanhempiensa uskonnon. Toivotan onnea yrityksellesi. Syön kottikärryllisen paskaa, kun todistat, että edes yksi ihminen on omaksunut syntymästään jonkin muun uskonnon kuin vanhempiensa.

        Väitteesi muuttui: Alunperin et käyttänyt sanaa syntymästään.

        Alkuperäisen väitteesi mukaan sinäkin edustat ja ajat täällä vanhempiesi asenteita ja uskoa. Vai olisitko kuitenkin kapinallinen, joka protestoi vanhempiensa asenteita vastaan?

    • Anonyymi

      Kristinusko on plagiaatti, jonka sisältöä on sovitettu muista uskonnoista Yeshuan legendan ympärille ja johon jumalakin on lainattu toisesta uskonnosta.

      Käytännössä jokainen uskonto perustuu johonkin aiempaan, joka perustuu johonkin aiempaan jne... kunnes päästään muinaisiin eristyksissä asuviin heimoihin, jotka loivat omaa todellisuuttaan ja muotoilivat ne kuviksi, esineiksi ja symboleiksi, sekä kirjoituksiksi.

      Uskonnot ovat kilpailullisia järjestelmiä, joihin on koostettu rajallinen määrä sopivia, ja osin uudelleenmuotoiltuja, vanhoja uskomuksia, jotka eivät ole kyseisten uskontojen omia uskomuksia, tai esim. "meidän jumalan meille antamia".

      • Anonyymi

        > Kristinusko on plagiaatti, jonka sisältöä on sovitettu muista uskonnoista

        Ei yhtään hyvää syytä uskoa tuota.

    • Anonyymi

      "Olemme saaneet kasvatuksen, joka korostaa, että kristinusko on ainoa oikea uskonto, johon luottaen voimme turvata iankaikkisen elämän."

      Niinhän se menee ja sattumaahan se on että sinäkin synnyit tällaiseen kulttuuriin olisi voinut käydä niin että olisit syntynyt muslimimaahan ja olisit saanut kasvatuksen että islam on ainoa oikea uskonto tai vaikka intiaan ja hinduna tällä hetkellä palvoisit oikeaa uskontoa ja jumalaa.

      Ateisteillahan ja uskonnottomillahan ei ole väliä mihin syntyy tosiasiat ovat samat ympäri maailman eikä luonnonlait muutu matkustaessa maanosasta toiseen.

    • Anonyymi

      Kristinusko on joskus pakanallinen uskonto ja
      sEn opeille naureskellaan.
      Anteeksi kun ❤❤sanoin totuuden.⏳⏳⏳

      • Anonyymi

        Ei se haittaa, jos joku puhuu tottakin tällä huuhaa palstalla. Kyllä täällä tuota raamatunlauseiden jonninjoutavaa lallatusta on aivan riittämiin.😁

    • Anonyymi

      Uskonto on vakaumus, jota ei helposti muuksi muuteta. Sen vuoksi lähetyssaarnaajilla on olut kivikkoinen polku edessään.
      Kukaan ei usko väärin. Jokainen korkeampaan voimaan uskova on vakuuttunut uskonsa oikeudellisuudesta. Harva voi sanoa uskovansa epäjumalaa. Uskontojen vaihtajat ovat harvassa, ja monesti voidaan ajatella, että se vaihdetaan oman edun ja tavoitteiden takia. Saat oleskeluluvan, jos käännyt, voit avioitua, jos käännyt, saat perustaa yrityksen, jos käännyt jne.
      Tietysti on myös niitä, jotka etsivät, kunnes löytävät. Kääntyminen on kamppailun ja itsetutkiskelun lopputulos. Heistä tulee usein kiivaita uuden uskonsa puolustajia ja noudattajia. Sanotaan, että käännynnäiset ovat armottomimpia ja julmimpia.

    • Anonyymi

      Juutalais- kristillinen Raamattu on ainoan elävän Jumalan ilmoitus meille ihmisille, niin tähän aikaan, menneisiin aikoihin, kuin myös tuleviin päiviin. Se mitä Raamattu kertoo on tieteellisesti totta, historiallisesti totta, jopa biologiset yksityiskohdat ovat totta , niin kuin Raamattu meille ja aikaisemmille sukupolville on kertonut ja kun Jumala antaa Raamattua tutkiville lisää ymmärrystä, niin tuleviin viittaavat kirjoitukset osataan tulkita kun aika on.

      Toki kukin saa uskoa ja puhua mistä tahtoo vaikka pyhästä kahvinkeittimestä, uskonnon vapauden nimissä, mutta nykyisin ainoa josta ei saa puhua on Raamatun totuus, ainoan elävän Jumalan totuudesta , valtakunnan syyttäjä hyökkää ainoan elävän Jumalan totuutta vastaan.

      Uudessa testamentissa meille ilmoitettu ainoan elävän Jumalan pelastus suunnitelma , se tapahtuu vaikka nyt näyttäisikin, että moraalin rappio, ihmis viisastelu ja ainoan elävän Jumalan kieltäminen valtaa maailmaa. Kaikki tulee kuitenkin lopulta menemään niin kuin Raamattu sen meille on ilmoittanut, niin kuin tähän päivään asti on tapahtunut ajallaan.

      Ainoa tie iänkaikkiseen elämään on Isä, poika ja pyhä henki, Jeesus Kristus sovitti syntimme ja kaikille meille syntisille on annettu armosta mahdollisuus syntien anteeksi saamiseen Jeesuksen Kristuksen nimessä ja sovinto veressä.

      Raamattu on ainoa kirja kokoelma jossa ei ole virheitä, tulkitsijat saattavat tehdä inhimillisiä virheitä tahallaan tai tahtomattaan ja tehdä vahinkoa ainoan Jumalan pelastus suunnitelmalle , mutta ainoan elävän Jumalan suunnitelma toteutuu tahtoivat muun uskoiset, Suomen valtion ylimmät viranhaltijat tai muut Jumalan kieltäjät mitä tahansa, ainoa elävä Jumala käyttää myös vastustajiensa tekoja jotta hänen ilmoituksensa toteutuu ajallaan.

      Ota Jeesus Kristus elämääsi ja alkakaa tutustua Raamattuun. Pyhä henki tekee työtä sinussa ja minussa. Mikään uskonto ei pelasta sinua, ei edes Kristinusko tai Juutalaisuus, vain usko ainoaan elävään Jumalaan. Jeesuksen Kristuksen nimessä ja sovintoveressä.

      Ei tarvitse uskoa meitä ihmisiä, mutta Raamattu on totta, vaikka se monin osin aiheuttaakin meissä syntisissä ihmisissä pahennusta ja halua syrjäyttää Raamatun totuus elämästämme, kun synti tulee sieltä niin kohti meitä ja tapaamme elää synnissä, että ihan oikeustoimin halutaan ainoan elävän Jumala ilmoitus hänen tahdostaan meille ihmisille pois elämästämme.

      Meille on annettu armosta ja uskon kautta, Jeesuksessa Kristuksessa tulevaisuus ja toivo, valitse syntien anteeksi saaminen ja iänkaikkinen elämä mikä meille on lahjaksi annettu armosta.

      Ei Suomen oikeuslaitos syntiä poista päätöksillään, vaikka Suomen oikeuslaitos jotkin synnit muuksi vääntäisivät päätöksillään tässä ajassa. Ainoan elävän Jumalan ilmoitus ja totuus pysyy iänkaikkisesti.

      Hyvää alkavaa viikkoa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe