V arapuhelijaJuho Kierolan nenään meni herne

KySa n pääkirjoitus , Eerolan (ps.) tunnustus on demokratian irvikuva.,Olisi käyttänyt tilannetta hyväkseen ja estänyt elpymispaketin hyväksymisen. Takin kääntö ja on tuohtunut kirjoituksesta, väärin kirjoitettu.

Juho Eerola vastasiJanne Rönkölle
Joku saattaa pitää demokratian irvikuvana myös sitä, että eduskunnan täysistunnon ollessa käynnissä, eivät kaikki kansanedustajat ole paikalla, vaan esimerkiksi kotonaan nukkumassa.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen. PS monelta edustajalta jäi kuulematta kertomus Punahilkasta,runojenlausuntaa. sekä tarina hävitystä talvisodasta.
'Tarina ei kerro onko maratunari Tynkkynen kaiken muun lisäksi sivari vai kenraali
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Vinon uunin muuraajalla meni nenään kaksi hernettä. Miksi kaksi. No toisen voi antaa kaksoispersoonalle.

Äänestä
  • Heh, tämä kahden herneen takinkääntäjäaloittaja ei ole käynyt armeijaa, mutta silti moittii muita sivareiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heh, tämä kahden herneen takinkääntäjäaloittaja ei ole käynyt armeijaa, mutta silti moittii muita sivareiksi.

    Olette valloittavia asialinjalla kommentoijia , Tukion opit kantaa hedelmää, se näkyy jäljestä.

    Äänestä

Iltalehti
Eerolalta hämmentävä tunnustus. Keskiviikkona eduskunnan varapuhemies Juho Eerola (ps) antoi STT:lle haastattelun, jossa hän myönsi, että olisi todennäköisesti käyttänyt tilannetta hyväkseen, ja estänyt elpymispaketin hyväksymisen, jos siihen olisi tullut hänelle yön tunteina mahdollisuus.

Iltsanomat
Eduskunnassa syntyi aamuyöllä EU-elpymispakettikeskustelun venyessä tilanne, jossa päätöstä olisi mahdollisesti voitu lykätä syksyyn asti, ellei puhemies Anu Vehviläinen (kesk) olisi ”kokeneena kehäkettuna” puuttunut tilanteeseen, kertoo perussuomalaisiin kuuluva varapuhemies Juho Eerola STT:lle.

– Siinä olisi aamuyön tunteina saattanut olla sellainen tilanne, että tätä tukipakettia vastustavilla henkilöillä olisi ollut tilapäinen enemmistö eduskunnassa. Ja jos olisi käynyt niin, että olisi esitetty asian pöytäämistä, se olisi saattanut mennä jopa syksyyn saakka ja tämän asian käsittely olisi keskeytynyt, Eerola sanoo.

– Ymmärrän hyvin, että puhemies Vehviläiselle heräsi siinä kohtaa huoli, että perussuomalaiset olisivat käyttäneet omaa puhemiestään siinä tilanteessa niin, että tällaisen pöytäämisäänestyksen sallittaisiin tapahtua niin nopeasti, että muut eivät kenties pallolle ehdi, hän lisää.

Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Timo Haapala kiteytti asian näin: ”Varapuhemies edustaa puhemieskorokkeella koko eduskuntaa, mutta Eerola ilmoitti käytännöllisesti edustavansa vain omiaan, perussuomalaisten 38 edustajan joukkoa.”

HelsinginSanomat/ STT

Eduskunnassa syntyi aamuyöllä EU-elpymispakettikeskustelun venyessä tilanne, jossa päätöstä olisi mahdollisesti voitu lykätä syksyyn asti, ellei puhemies Anu Vehviläinen (kesk) olisi ”kokeneena kehäkettuna” puuttunut tilanteeseen, kertoo perussuomalaisiin kuuluva varapuhemies Juho Eerola STT:lle.

Olisitteko sitten istuntoa johtaessanne sallinut tällaisen nopean äänestyksen?

”Minun olisi ollut vaikea olla käyttämättä sellaista tilannetta hyväkseni, että olisin saanut estettyä tuon tukipaketin toteutumisen. Jos salissa olisi ollut selkeä enemmistö perussuomalaisia ja kristillisdemokraatteja ja tällainen pöydällepanoesitys olisi tullut, olisin todennäköisesti hyvin nopeasti onnistunut sen mahdollisesti pöytäämään”, Eerola sanoo.

Hämmentävintä koko jarrutusjupakassa on varapuhemies Juho Eerolan (ps) toiminta. Eerola kertoi avoimesti, että olisi puhetta johtaessaan sallinut hetkellisen enemmistön pistää lakiesityksen pöydälle ja lykätä sitä hamaan tulevaisuuteen.

Eerolan toiminta on aivan käsittämätöntä. Puhemiehistön pitäisi johtaa puhetta tasapuolisesti, mutta hän ilmoitti avoimesti suosivansa omaa puoluettaan ja oppositiota.


MTV UUTISET
Varapuhemiehen syrjäytys ja eduskunnan pelisäännöt puntarissa

Syynä on poikkeuksellinen luottamuspula eduskunnan puhemiehistössä. Perussuomalaisten joukosta valittu varapuhemies Juho Eerola (ps) on julkisuudessa kertonut, että hän voisi puhetta johtaessaan suosia perussuomalaisten satunnaista enemmistöä salissa.

Se olisi vastoin eduskunnan pitkäaikaisia pelisääntöjä. Puhemies ei saa edes puhua tai äänestää, mutta varapuhemiehiltä odotetaan saman tyyppistä poliittista pidättyväisyyttä.

YLE
"Varsin kyseenalaista toimintaa demokratian näkökulmasta"

Tampereen yliopiston tutkijatohtori Johanna Vuorelma kyseenalaistaa etenkin perussuomalaisen varapuhemies Juho Eerolan toiminnan.

Vuorelman mukaan varapuhemies Eerola oli valmis asemaansa käyttäen edistämään puolueensa poliittisia pyrkimyksiä.

– Tällainen toiminta on varsin kyseenalaista demokratian näkökulmasta ja siinä haastetaan poliittista järjestelmää, Vuorelma sanoo.

Äänestä
  • Saapahan taas Eduskunnan herra varapuhe nimeä julkisuuteen kun kääntää takkinsa näille muillekin Suomessa väärin kirjoittaville lehdille .
    '
    Juho Eerola: ”Harva asia paranee selittelemällä” — Eerolaa hätkähdytti se, miten nopeasti kaikki tapahtui.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saapahan taas Eduskunnan herra varapuhe nimeä julkisuuteen kun kääntää takkinsa näille muillekin Suomessa väärin kirjoittaville lehdille .
    '
    Juho Eerola: ”Harva asia paranee selittelemällä” — Eerolaa hätkähdytti se, miten nopeasti kaikki tapahtui.

    Ano Turtiaista lainaten Juho Kierola voisi siteerata hyllytystä, "tässä porukassa vain sulka hattuun"

    Demkratian näkökulmasta lainsäätäjä Eerola lausunnot ovat pöyristyttäviä kansalaisten uskottavuuden suhteen edustajan toimiin.

    Äänestä

Varapuhemies on ottanut häiritsevän höpöttäjä, koputtaja roolin Eduskunnan poliisina, juontava spiikkeri persumölinä tuvassa. Vertaa käytöstä oikeisiin puhemiehiin. Ei saanut edeas omaa Mäenpäätä hiljaiseksi, valtuudet oli.

Kantti ei kestänyt Turtiaisenkaan suhteen. Uhoaa vaan mamuista, ettei olisi piilo fani ja tulee kaapista ulos.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä Juho Kierolasta kanssasi, oletko päässyt hoidosta vapaalle, eikö huomanneet?

    Äänestä

Kierolalta jäi faktat tarkastamatta mutta nimeä esille niin harasoo Venäjä fanilla.

Äänestä

Iltalehti 26. maaliskuuta

Kansliatoimikuntaan kuuluva kansanedustaja Jukka Kopra (kok) oli vaatinut puhemiehistöä selvittämään Yli-Viikarin virasta pidättämisen edellytyksiä jo 19. maaliskuuta.

Varapuhemiehes Juho Eerola (ps) ei vain ollut saattanut asiaa eduskunnan pääsihteeri Paavolan tietoon.

Äänestä

Ei kestä kantti omien ruotuun saattamiseksi"varapuhemie" Kierolalla, puhemies Vehviläinen laittoi ruotuun kun Sheikki luki PunaHilkkaa.

Äänestä

Juho Kirola antanut raastuvassa vertaistukea mamuttaja Wonterghemille sekä konepistooli Vastavirralle.

Mutta mistä tulee vertaistuki Sebastian Tynkkyselle tuomioista, , jotta voidaan julistaa elämäntaparikolliseksi roskaväeksi? Ei tule varapuheenhöpöttäjä Eerolalta.
Tulee mamu rakkaalta.puolisoltaan Alan da Silva.
Miestään kuusi vuotta nuorempi Alan on kotoisin Mosambikista.

Pariskunta on kertonut haaveilevansa perheenlisäyksestä. Kuka kertoisi Sebastianille että miehet eivät tule raskaaksi?

Äänestä

Riikka Purran Kirkkonummen kunnanvaltuustossa kuohuu. Valtuustoon tulee jo kauden alkajaisiksi uusi Kirnu-niminen valtuustoryhmä, joka erosi perussuomalaisista. Uudella ryhmällä on yli 10 luottamushenkilöpaikkaa lautakunnissa ja kunnan toimielimissä.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on myös Kirkkonummen valtuustossa.Tutustu Kirkkonummen Perussuomalaiset ry- KirPeisiin ja eroa.

Ent. Perussuolaiset Kirkkonummi.

Äänestä

Aloittajalla on nennyt luumu nenään kun siirrettiin ulkokehälle ja sen jälkeen meni vielä jättipotti ohi niin pahasti ettei trollitehtailija pysty jäljittämään hukattuja rahoja ei mersua eikä mitään muutakaan. Luumu on nenässä eikä toivu aloittaja tappioistaan koskaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

KySa n pääkirjoitus , Eerolan (ps.) tunnustus on demokratian irvikuva.,Olisi käyttänyt tilannetta hyväkseen ja estänyt elpymispaketin hyväksymisen. Takin kääntö ja on tuohtunut kirjoituksesta, väärin kirjoitettu.

Juho Eerola vastasiJanne Rönkölle
Joku saattaa pitää demokratian irvikuvana myös sitä, että eduskunnan täysistunnon ollessa käynnissä, eivät kaikki kansanedustajat ole paikalla, vaan esimerkiksi kotonaan nukkumassa.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen. PS monelta edustajalta jäi kuulematta kertomus Punahilkasta,runojenlausuntaa. sekä tarina hävitystä talvisodasta.
'Tarina ei kerro onko maratunari Tynkkynen kaiken muun lisäksi sivari vai kenraali

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu