Mitkä fiilikset, kun korona on alkanut hiipumaan?

Täällä on ilo ylimmillään, jos maskeista voidaan luopua vaikka vuoden lopussa 😁
1971
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Korona ei ole hiipumassa päinvastoin.

Äänestä
  • Nyt on levitetty intianmuunnos muhimaan, kun koulut avataan se leviää koko väestöön elo-syyskuussa.

    Äänestä

Maskista en joudu luopumaan, koska en ole sitä edes käyttänyt. Jokainen valistunut ihminen ymmärtää, että maski ei suojaa viruksilta.

Nyt vasta homma alkaa. Piikit ovat tuhonneet ihmisen omaa immuunipuolustusta. Kuten on valtamediastakin jo saanut havaita, sairaalahoitoon joutuneet "koronapotilaat" ovat enimmäkseen rokotettuja.

Syksyllä tulee influenssa-aalto, jolloin moni piikin saanut sairastuu vakavasti ja niitä kuolonuhreja alkaa tulla. Saadaan taas "koronan" levitessä lisää sulkuja ja rajoituksia. Pahat ajat ovat vasta edessä päin.

Äänestä
  • VTT on testannut maskit, joten siitä on saaravissa ihan suo,emkielistä asiallista tietoa. Miten ihmiset nyt yhtäkkiä kuolee, kun edelliset väitteet oli, ettei ihmiset kuole koronaan, kun se on flunssan kaltainen vaaraton tauti. Ja eihän mitään koronaa edes väitteittesi mukaan ole olenassa,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    VTT on testannut maskit, joten siitä on saaravissa ihan suo,emkielistä asiallista tietoa. Miten ihmiset nyt yhtäkkiä kuolee, kun edelliset väitteet oli, ettei ihmiset kuole koronaan, kun se on flunssan kaltainen vaaraton tauti. Ja eihän mitään koronaa edes väitteittesi mukaan ole olenassa,

    Eihän koronaan kuolekaan. Sen tarkoitus olikin vain saada ihmiset ottamaan myrkkypiikki. Järkyttävää, miten moni on sen jo ottanut. Eivätkä lapsetkaan taida säästyä siltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän koronaan kuolekaan. Sen tarkoitus olikin vain saada ihmiset ottamaan myrkkypiikki. Järkyttävää, miten moni on sen jo ottanut. Eivätkä lapsetkaan taida säästyä siltä.

    Piikki tuhoaa ihmisen oman immuunivasteen. Kun kehoon tulee villi flunssavirusta, keho ylireagoi alkaa monistamaan piikkiproteiinia. Sekä tulee uusia vahvempia koronavariantteja, ihmisistä tulee "infektiotehtaita". Rokotettuja alkaa tippumaan. Tästä kaikesta tullaan syyttämään rokottamattomia ja jalkapallofaneja. Armeijan valmiusjoukkoja suunnitellaan jo kaduille. Mihinkä sitä lähtisi, kun kaikissa länsimaissa tämä sama tilanne. Depopulaatio käynnissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Piikki tuhoaa ihmisen oman immuunivasteen. Kun kehoon tulee villi flunssavirusta, keho ylireagoi alkaa monistamaan piikkiproteiinia. Sekä tulee uusia vahvempia koronavariantteja, ihmisistä tulee "infektiotehtaita". Rokotettuja alkaa tippumaan. Tästä kaikesta tullaan syyttämään rokottamattomia ja jalkapallofaneja. Armeijan valmiusjoukkoja suunnitellaan jo kaduille. Mihinkä sitä lähtisi, kun kaikissa länsimaissa tämä sama tilanne. Depopulaatio käynnissä.

    Mikähän on sun koulupohja, kun tuollaista puppua kehtaat täällä levittää? Saitko edes yläasteen käytyä?

    Äänestä

Minuun ei ole vaikuttanut millään tavalla. On ihan sama onko korona vai ei.

Äänestä

Maskeista luopuminen kyllä stressaa....

Pitää ajaa partakin lähes päivittäin ja nenä- ynnä korvakarvat siistiä.

Kauppareissuillakin pitää kuunnella tuttujen jaarituksia joista on ollut niin ihanaa olla erossa.

Pakko kait sitten sukuloimaankin rueta.

ja alkaan seurusteleen...

Äänestä

Ei henkilökohtainen helvetti silti pääty vaikka korona päättyisikin.

Äänestä

Pinotage on hieno viini ja Tobin mainiota seuraa.

Äänestä

Syksyllä neljäs aalto sitten taas, ja paikat kiinni. Piikitetyt lähtee oikein joukolla hakemaan tänne niitä muunnoksia. Kyllä tästä vielä hyvä tulee, järjestelmä vaatikin muutoksia.

Äänestä
  • Piikitysrulianssi jatkuu maailman tappiin....sehän on jo selvää.

    Kolmatta kierrosta suunnitellaan jo loppusyksyyn.

    Yhdistelmärokote infulenssa/korna kehitteillä kovaa vauhtia.

    Äänestä

Itseasiassa tilasin juuri perjantaina 2.7. maskit ja käsidesit varastoon. Tällä kertaa kun ei ollut paniikkia, niin otin piruuttaan kotimaista laatutavaraa.

Kunhan haistakaa vittua huudellut joukkio saa levitystyönsä päätökseen, on syksyllä taas tappelu maskeista ja käsideseistä.

Äänestä

Yhden miehen kanssa kävisi seurustelu maskin kanssakin. Silmillähän me silloin alussa keskusteltiinkin enemmän!

Äänestä

Saadaan kiittää futisfaneja kun tulee lockdown syksyllä tana..

Äänestä
  • Ei niillä paljon järki päässä liiku!

    Äänestä

Syksyllä taas lähtee. Satasesta vetoo että syksyn flunssakausi kun alkaa, kiihtyy koronaluvut ja varmaan jo sadas koronan uusi aalto käynnistyy.

Alkaa jo kyllästyttää tehdä töitä maski päässä kun migreenit lisääntyy hiilidioksidin hengittelystä.

Äänestä

Turha toivo, maskeista ei voi luopua vielä vuosiin. Lopettakaa rehvastelu, koronaa ei rokote hävitä maailmasta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Täällä on ilo ylimmillään, jos maskeista voidaan luopua vaikka vuoden lopussa 😁

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu